Helsingin kaupunki (jatkossa myös "tilaaja", "hankintayksikkö" tai "kaupunki") pyytää tarjouksia sähköajoneuvojen julkisten AC/DC-latausasemien toteuttamisesta kaupungin omistamille yleisille alueille. Kilpailutus perustuu kaupungin laatimaan yleissuunnitelmaan, ja hankinta käynnistetään nyt uudelleen aiemman keskeytyksen jälkeen. Kilpailutukseen on valittu 42 kohdetta, joista on laadittu alustavat liikennesuunnitelmat (esitetty tarjouspyynnön liitteissä). Kaupunki ei osallistu latausasemien rahoittamiseen tai toteuttamiseen, vaan luovuttaa toimijoille oikeuden käyttää katutilaa lataustoimintaan ja myöntää tarvittavat luvat kaupalliselta pohjalta. Toimittaja vastaa kokonaisvaltaisesti palvelusta, mukaan lukien suunnittelu, toteutus, käyttöönotto, ylläpito, huolto, operointi ja käyttäjätuki. Tilaaja on turvannut Toimittajalle mahdollisuuden kieltäytyä Latausasemien toteuttamisesta niissä tilanteissa, joissa Toimittaja kykenee osoittamaan, että Latausaseman toteuttaminen muodostuisi Toimittajalle kohtuuttomaksi ja siten osaltaan turvata, että Käyttöoikeussopimussuhde on tasapainossa Sopijapuolten välillä. Tilaajan tavoitteena on päästä sopimussuhteeseen sellaisen Toimittajan kanssa, joka pystyy vastaamaan velvoitteistaan koko sopimuskauden ajan. Erityisesti kadunvarsille sijoitettavien latauspisteiden suunnittelu ja toteutus sekä latauspalvelun virheetön ja luotettava ylläpito julkisen latauksen rajoittamattomassa käytössä vaatii osaamista ahtaassa kaupunkiympäristössä, minkä vuoksi Tilaaja on asettanut vaatimuksia tarjoajan soveltuvuudelle hankintailmoituksen liitteenä olevan ESPD-lomakkeen mukaisesti. Tilaaja on sisällyttänyt sopimukseen ehdon, joka mahdollistaa kummankin osapuolen irtisanoa Sopimus ilman erityistä syytä 60 päivän kuluessa sen allekirjoittamisesta. Tämä varmistaa, ettei Sopimus estä osapuolta vetäytymästä, mikäli esimerkiksi sopimusvelvoitteiden täyttäminen on epävarmaa. Kaupunkiympäristö on Latauslaitteiden kestävyyden kannalta erittäin vaativa. Tarjoajan käyttämien Latauslaitteiden on kestettävä pohjoismaiset ilmasto-olosuhteet, jotka vallitsevat Helsingin alueella sekä alueilla, joille on julkinen pääsy kenellä tahansa mihin aikaan tahansa vuorokauden ajasta riippumatta. Tämän vuoksi Latauslaitteet altistuvat ympäristötekijöiden lisäksi muun muassa ilkivallan uhalle, joka asettaa oman haasteensa Latauslaitteiden kestävyydelle. Helsingin ilmastotyyppi on merellinen kaupunkiympäristö. Merellisyys merkitsee sateita ja tuulta ja tuulen mukanaan tuomia suoloja. Kaupunki-ilmastossa Latauslaitteisiin vaikuttavat ilman runsaat rikkidioksidi-, hiilidioksidi-, noki-, pöly- ja savupitoisuudet. Lisäksi Latauslaitteet ovat alttiita UV-säteilylle ja suurillekin lämpötilan vaihteluiden tuomille muutoksille, joissa Latauslaitteiden tulee olla Loppukäyttäjien saavutettavissa Sopimuksen mukaisen palvelutason mukaisesti. Latausasemien tulee olla kaikille avoimia, ja niiden käytön ainoa rajoitus voi olla Kaupungin pysäköinnistä mahdollisesti veloittama pysäköintimaksu. Palvelusta maksamisen tulee onnistua yleisillä maksutavoilla, kuten mobiilisovelluksilla tai maksukorteilla, ilman rekisteröitymispakkoa vaikeasti saavutettaviin palveluihin tai muita vastaavia rajoituksia. Latauslaitteiden tulee tarjota Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnalle luotettava ja yksiselitteinen tapa todentaa Latauslaitteesta lataustapahtuman tila pysäköintiehtojen noudattamisen valvomiseksi. Toimittaja maksaa kaupungille Sopimuksen mukaista vuokraa käyttöoikeudesta ja vastaa lupamenettelyistä sekä sähköliitäntöjen rakentamisesta. Sopimus tulee voimaan, kun Toimittaja on todentanut, että se on nimennyt Tilaajan hyväksymän ”Suunnittelijan”, Toimittaja on vastannut Sopimuksen kohdan 6 ”Vakuus” mukaisista velvoitteistaan ja molemmat Sopijapuolet ovat allekirjoittaneet Sopimuksen. Alustavan aikataulun mukaan hankintayksikkö tekee hankintapäätöksen 2.10.2025 kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston kokouksessa. Jos hankintapäätökseen ei haeta muutosta, käyttöoikeussopimus voidaan allekirjoittaa muutoksenhakuajan kuluttua 20.10.2025 alkavalla viikolla, kun mainitut sopimuksen tekemisen edellytykset täyttyvät. Sopimus on määräaikainen, kestäen kymmenen (10) vuotta, jonka aikana Tilaajan arvion mukaan Toimittaja käyttöoikeuden saajana voi kohtuudella odottaa saavansa takaisin tekemänsä investoinnit Palvelun toteuttamiseksi ja saadakseen tuoton sijoitetulle pääomalle ja Sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tehdyille investoinneille. Määräajan laskemisessa on huomioitu sopimuksen mukaiset mahdolliset käyttöoikeuteen sisältyvien maa-alojen käytön estymiset, jolloin myös Latauspisteiden käyttö voi estyä. Kyseessä on joka tapauksessa arvio ja toimittaja kantaa vastuun Palvelun taloudellisesta kannattavuudesta. Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta eikä takaa tiettyä latausasemien määrää. Kaupungilla on myös oikeus hankkia vastaavaa palvelua kolmansilta osapuolilta sopimuskauden aikana. Latausasemien Rakenteita ja Latausinfraa koskevat Sijoitussopimukset ja Toimittajan palveluvelvoite päättyvät Sopimuksen päättyessä. Sopimuskauden päättyessä maan alle sijoitetut rakenteet ja sähköliittymät siirtyvät korvauksetta kaupungin omaisuudeksi, ja toimittajan tulee poistaa maanpäälliset rakenteet sekä ennallistaa alueet. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä sekä sen liitteissä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-09-10.
Hankinta julkaistiin 2025-08-04.
hankintailmoitus (2025-08-04) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Sähköajoneuvojen latauspalvelu Helsingin kaupungin maa-alueilla
Viitenumero: HEL 2025-007826
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunki (jatkossa myös "tilaaja", "hankintayksikkö" tai "kaupunki") pyytää tarjouksia sähköajoneuvojen julkisten AC/DC-latausasemien toteuttamisesta kaupungin omistamille yleisille alueille. Kilpailutus perustuu kaupungin laatimaan yleissuunnitelmaan, ja hankinta käynnistetään nyt uudelleen aiemman keskeytyksen jälkeen.
Kilpailutukseen on valittu 42 kohdetta, joista on laadittu alustavat liikennesuunnitelmat (esitetty tarjouspyynnön liitteissä). Kaupunki ei osallistu latausasemien rahoittamiseen tai toteuttamiseen, vaan luovuttaa toimijoille oikeuden käyttää katutilaa lataustoimintaan ja myöntää tarvittavat luvat kaupalliselta pohjalta. Toimittaja vastaa kokonaisvaltaisesti palvelusta, mukaan lukien suunnittelu, toteutus, käyttöönotto, ylläpito, huolto, operointi ja käyttäjätuki. Tilaaja on turvannut Toimittajalle mahdollisuuden kieltäytyä Latausasemien toteuttamisesta niissä tilanteissa, joissa Toimittaja kykenee osoittamaan, että Latausaseman toteuttaminen muodostuisi Toimittajalle kohtuuttomaksi ja siten osaltaan turvata, että Käyttöoikeussopimussuhde on tasapainossa Sopijapuolten välillä.
Tilaajan tavoitteena on päästä sopimussuhteeseen sellaisen Toimittajan kanssa, joka pystyy vastaamaan velvoitteistaan koko sopimuskauden ajan. Erityisesti kadunvarsille sijoitettavien latauspisteiden suunnittelu ja toteutus sekä latauspalvelun virheetön ja luotettava ylläpito julkisen latauksen rajoittamattomassa käytössä vaatii osaamista ahtaassa kaupunkiympäristössä, minkä vuoksi Tilaaja on asettanut vaatimuksia tarjoajan soveltuvuudelle hankintailmoituksen liitteenä olevan ESPD-lomakkeen mukaisesti. Tilaaja on sisällyttänyt sopimukseen ehdon, joka mahdollistaa kummankin osapuolen irtisanoa Sopimus ilman erityistä syytä 60 päivän kuluessa sen allekirjoittamisesta. Tämä varmistaa, ettei Sopimus estä osapuolta vetäytymästä, mikäli esimerkiksi sopimusvelvoitteiden täyttäminen on epävarmaa.
Kaupunkiympäristö on Latauslaitteiden kestävyyden kannalta erittäin vaativa. Tarjoajan käyttämien Latauslaitteiden on kestettävä pohjoismaiset ilmasto-olosuhteet, jotka vallitsevat Helsingin alueella sekä alueilla, joille on julkinen pääsy kenellä tahansa mihin aikaan tahansa vuorokauden ajasta riippumatta. Tämän vuoksi Latauslaitteet altistuvat ympäristötekijöiden lisäksi muun muassa ilkivallan uhalle, joka asettaa oman haasteensa Latauslaitteiden kestävyydelle. Helsingin ilmastotyyppi on merellinen kaupunkiympäristö. Merellisyys merkitsee sateita ja tuulta ja tuulen mukanaan tuomia suoloja. Kaupunki-ilmastossa Latauslaitteisiin vaikuttavat ilman runsaat rikkidioksidi-, hiilidioksidi-, noki-, pöly- ja savupitoisuudet. Lisäksi Latauslaitteet ovat alttiita UV-säteilylle ja suurillekin lämpötilan vaihteluiden tuomille muutoksille, joissa Latauslaitteiden tulee olla Loppukäyttäjien saavutettavissa Sopimuksen mukaisen palvelutason mukaisesti.
Latausasemien tulee olla kaikille avoimia, ja niiden käytön ainoa rajoitus voi olla Kaupungin pysäköinnistä mahdollisesti veloittama pysäköintimaksu. Palvelusta maksamisen tulee onnistua yleisillä maksutavoilla, kuten mobiilisovelluksilla tai maksukorteilla, ilman rekisteröitymispakkoa vaikeasti saavutettaviin palveluihin tai muita vastaavia rajoituksia. Latauslaitteiden tulee tarjota Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnalle luotettava ja yksiselitteinen tapa todentaa Latauslaitteesta lataustapahtuman tila pysäköintiehtojen noudattamisen valvomiseksi.
Toimittaja maksaa kaupungille Sopimuksen mukaista vuokraa käyttöoikeudesta ja vastaa lupamenettelyistä sekä sähköliitäntöjen rakentamisesta.
Sopimus tulee voimaan, kun Toimittaja on todentanut, että se on nimennyt Tilaajan hyväksymän ”Suunnittelijan”, Toimittaja on vastannut Sopimuksen kohdan 6 ”Vakuus” mukaisista velvoitteistaan ja molemmat Sopijapuolet ovat allekirjoittaneet Sopimuksen. Alustavan aikataulun mukaan hankintayksikkö tekee hankintapäätöksen 2.10.2025 kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston kokouksessa. Jos hankintapäätökseen ei haeta muutosta, käyttöoikeussopimus voidaan allekirjoittaa muutoksenhakuajan kuluttua 20.10.2025 alkavalla viikolla, kun mainitut sopimuksen tekemisen edellytykset täyttyvät.
Sopimus on määräaikainen, kestäen kymmenen (10) vuotta, jonka aikana Tilaajan arvion mukaan Toimittaja käyttöoikeuden saajana voi kohtuudella odottaa saavansa takaisin tekemänsä investoinnit Palvelun toteuttamiseksi ja saadakseen tuoton sijoitetulle pääomalle ja Sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tehdyille investoinneille. Määräajan laskemisessa on huomioitu sopimuksen mukaiset mahdolliset käyttöoikeuteen sisältyvien maa-alojen käytön estymiset, jolloin myös Latauspisteiden käyttö voi estyä. Kyseessä on joka tapauksessa arvio ja toimittaja kantaa vastuun Palvelun taloudellisesta kannattavuudesta. Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta eikä takaa tiettyä latausasemien määrää. Kaupungilla on myös oikeus hankkia vastaavaa palvelua kolmansilta osapuolilta sopimuskauden aikana.
Latausasemien Rakenteita ja Latausinfraa koskevat Sijoitussopimukset ja Toimittajan palveluvelvoite päättyvät Sopimuksen päättyessä. Sopimuskauden päättyessä maan alle sijoitetut rakenteet ja sähköliittymät siirtyvät korvauksetta kaupungin omaisuudeksi, ja toimittajan tulee poistaa maanpäälliset rakenteet sekä ennallistaa alueet.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä sekä sen liitteissä.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Ajoneuvojen tankkauspalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 32385369.6 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: HEL 2025-007826
Lisätietoja:
Tämä sopimus on toteutettu hankintalain tarkoittamana palveluja koskevana käyttöoikeussopimuksena, jolla Tilaaja siirtää Palvelun tarjoamisen ja hallinnoimisen sekä siihen liittyvän toiminnallisen riskin Toimittajalle.
Vastikkeena Palvelun tuottamisesta Tilaaja luovuttaa Toimittajalle Palvelun tuottamisen edellyttämän Käyttöoikeuden. Sopimus ei oikeuta Käyttöoikeuden hyödyntämistä muuhun kuin Palvelun tuottamiseen.
Tilaaja ei takaa mitään vähimmäistuloa, joka kattaisi Toimittajalle Palvelun tarjoamisesta ja hallinnoimisesta aiheutuvia kustannuksia tai muitakaan kuluja.
Tilaaja ei maksa Sopimuksen perusteella Toimittajalle palkkioita, maksuja tai suorita muitakaan taloudellisia suorituksia Käyttöoikeuden lisäksi, ellei tarjouspyynnön liitteenä olevassa käyttöoikeussopimuksessa ole toisin sanottu.
Hankintalain 28 §:n mukaisesti laskettu käyttöoikeussopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on kolmekymmentäkaksi miljoonaa kolmesataakahdeksankymmentäviisituhatta kolmesataakuusikymmentäyhdeksän euroa ja kuusikymmentä sentti (32.385.369,60 euroa).
Ennakoidun arvon laskennassa on käytetty seuraavia arvoja:
- Sopimuskauden pituus 10 vuotta
- AC-latauspisteitä (11kW) = 92 kpl
- DC-latauspisteitä (50kW) = 118 kpl
- Käyttöaste per latauspiste (15 %) = 3,6 tuntia/vrk
- AC-latauksen hinta = 0,22 eur/kWh
- DC-latauksen hinta = 0,38 eur/kWh

Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Kesto: 120 kuukautta Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Toimitusajankohta 1
Laatukriteeri (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Toimitusajankohta 2
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/23/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki).
Kyseessä on hankintalain 25 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun käyttöoikeussopimuksia koskevan kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettelynä käytetään hankintalain 32 §:n mukaista avointa menettelyä.
Mikäli tarjouskilpailussa on saatu vain tarjouksia, jotka eivät vastaa tarjouspyyntöä tai tarjouksia ei voida hyväksyä tai tarjoukset ovat soveltumattomia, hankintayksikkö voi halutessaan siirtyä hankintalain mukaisen neuvottelumenettelyn kaltaiseen menettelyyn. Neuvottelumenettelyyn otetaan kaikki ne tarjoajat, jotka täyttävät asetetut soveltuvuusvaatimukset ja jotka ovat jättäneet tarjousmenettelyn muotovaatimusten mukaisen tarjouksen.
TARJOUSTEN KÄSITTELY
Menettelyn vaiheet ovat seuraavat:
Hankintayksikkö
1. Avaa tarjoukset
2. Tarkastaa tarjoajan soveltuvuutta koskevat vastaukset tarjousten perusteella
3. Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden
[siirtyy mahdollisesti edellytysten täyttyessä neuvottelumenettelyyn]
4. Vertailee tarjoukset
5. Tekee hankintapäätöksen ja antaa päätöksen tiedoksi kaikille tarjoajille
6. Pyytää ja tarkastaa kilpailun voittajan soveltuvuutta koskevat todistukset ja selvitykset
7. Solmii sopimuksen valitun tarjoajan kanssa. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
TARJOUSKILPAILUSSA KÄYTETTÄVÄ KIELI
Hankinta-asiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä. Mikäli tarjoaja tarvitsee dokumentit muulla kielellä, tarjoaja vastaa itse käännättämisestä ja sen kustannuksista. Tarjoukset on laadittava suomen kielellä. Tarjouksen liitteenä toimitettavat tekniset kuvaukset, kuten latauslaitteiden esitteet, voidaan toimittaa myös englannin kielisinä.
RINNAKKAISET TARJOUKSET
Rinnakkaiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-09-10 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-09-01 07:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 20 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tämä sopimus on toteutettu hankintalain tarkoittamana palveluja koskevana käyttöoikeussopimuksena, jolla Tilaaja siirtää Palvelun tarjoamisen ja hallinnoimisen sekä siihen liittyvän toiminnallisen riskin Toimittajalle.
Vastikkeena Palvelun tuottamisesta Tilaaja luovuttaa Toimittajalle Palvelun tuottamisen edellyttämän Käyttöoikeuden. Sopimus ei oikeuta Käyttöoikeuden hyödyntämistä muuhun kuin Palvelun tuottamiseen.
Tilaaja ei takaa mitään vähimmäistuloa, joka kattaisi Toimittajalle Palvelun tarjoamisesta ja hallinnoimisesta aiheutuvia kustannuksia tai muitakaan kuluja.
Tilaaja ei maksa Sopimuksen perusteella Toimittajalle palkkioita, maksuja tai suorita muitakaan taloudellisia suorituksia Käyttöoikeuden lisäksi, ellei tarjouspyynnön liitteenä olevassa käyttöoikeussopimuksessa ole toisin sanottu.
Hankintalain 28 §:n mukaisesti laskettu käyttöoikeussopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on kolmekymmentäkaksi miljoonaa kolmesataakahdeksankymmentäviisituhatta kolmesataakuusikymmentäyhdeksän euroa ja kuusikymmentä sentti (32.385.369,60 euroa).
Ennakoidun arvon laskennassa on käytetty seuraavia arvoja:
- Sopimuskauden pituus 10 vuotta
- AC-latauspisteitä (11kW) = 92 kpl
- DC-latauspisteitä (50kW) = 118 kpl
- Käyttöaste per latauspiste (15 %) = 3,6 tuntia/vrk
- AC-latauksen hinta = 0,22 eur/kWh
- DC-latauksen hinta = 0,38 eur/kWh
Tämä sopimus on toteutettu hankintalain tarkoittamana palveluja koskevana käyttöoikeussopimuksena, jolla Tilaaja siirtää Palvelun tarjoamisen ja hallinnoimisen sekä siihen liittyvän toiminnallisen riskin Toimittajalle.
Vastikkeena Palvelun tuottamisesta Tilaaja luovuttaa Toimittajalle Palvelun tuottamisen edellyttämän Käyttöoikeuden. Sopimus ei oikeuta Käyttöoikeuden hyödyntämistä muuhun kuin Palvelun tuottamiseen.
Tilaaja ei takaa mitään vähimmäistuloa, joka kattaisi Toimittajalle Palvelun tarjoamisesta ja hallinnoimisesta aiheutuvia kustannuksia tai muitakaan kuluja.
Tilaaja ei maksa Sopimuksen perusteella Toimittajalle palkkioita, maksuja tai suorita muitakaan taloudellisia suorituksia Käyttöoikeuden lisäksi, ellei tarjouspyynnön liitteenä olevassa käyttöoikeussopimuksessa ole toisin sanottu.
Hankintalain 28 §:n mukaisesti laskettu käyttöoikeussopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on kolmekymmentäkaksi miljoonaa kolmesataakahdeksankymmentäviisituhatta kolmesataakuusikymmentäyhdeksän euroa ja kuusikymmentä sentti (32.385.369,60 euroa).
Ennakoidun arvon laskennassa on käytetty seuraavia arvoja:
- Sopimuskauden pituus 10 vuotta
- AC-latauspisteitä (11kW) = 92 kpl
- DC-latauspisteitä (50kW) = 118 kpl
- Käyttöaste per latauspiste (15 %) = 3,6 tuntia/vrk
- AC-latauksen hinta = 0,22 eur/kWh
- DC-latauksen hinta = 0,38 eur/kWh
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintalain 147 §
Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen, jollei jäljempänä toisin säädetä.
Jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon päätöksestä valitusosoituksineen.
Valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.
Jos hankintayksikkö on toimittanut julkaistavaksi 131 §:ssä tarkoitetun suorahankintaa tai 58 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitetun sopimusmuutosta koskevan ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä, valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta.
Jollei 4 momentissa tarkoitettua ilmoitusta ole julkaistu, suorahankintaa koskeva valitus on tehtävä:
1) 30 päivän kuluessa siitä, kun suorahankinnasta on julkaistu jälki-ilmoitus Euroopan unionin virallisessa lehdessä; tai
2) kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hankintasopimus on tehty.
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)