Rakennustöiden puitejärjestely

Tuusulan kunta

Hankinnan kohteena ovat Tuusulan kunnan rakennustyöt puitejärjestelynä. Hankinnassa sovelletaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia (1397/2016, "hankintalaki"). Hankinnan ennakoitu arvo ylittää hankintalain 26 §:n mukaisen EU-kynnysarvon. Tilattavat työt ovat pääasiassa tilapalvelun ylläpitämien kiinteistöjen kunnossapito- tai urakointitöitä, joiden kesto vaihtelee lähtökohtaisesti muutamasta tunnista muutamaan viikkoon. Tilattavia töitä ovat huolto- ja kunnostustyöt, esimerkiksi kirvesmiehen työt, maalaustyöt, mattotyöt, puusepän työt sekä alakattotyöt. Rakennustyöt koskevat esimerkiksi kouluja, päiväkoteja, sotekiinteistöjä, virastotaloja, kirjastoja ja museoita. Tilauksiin voi sisältyä myös tarvikehankintoja ja muita työn suoritukseen liittyviä palveluhankintoja. Urakoitsija toimii tilattujen töiden päätoteuttajana ja vastaa työmaan turvallisuudesta sekä rakentamiseen liittyvistä tilaajavastuulain mukaisista velvoitteista ja verottajan tiedonantovelvollisuudesta. Tilaaja ei sitoudu mihinkään tilaus- tai ostomääriin, koska tulevien töiden määrä ei ole ennalta tiedossa. Saman sopimuksen perusteella hankintoja voivat tehdä kunnan kaikki toimialat. Hankinnan menettelynä käytetään hankintalain 32 §:n mukaista avointa menettelyä. Hankintaan sisältyvät seuraavat rakennustyöt puitejärjestelynä ja hankinta on jaettu osa-alueisiin seuraavasti: Osa-alue 1: Rakennustekniset työt (pienet toimeksiannot) Osa-alue 2: Rakennustekniset työt (suuret toimeksiannot) Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai molempiin osa-alueisiin. Tarjoaja voi tulla valituksi yhdelle tai molemmille osa-alueelle. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyyntö huolellisesti ja antaa kaikki pyydetyt tiedot tarjoamastaan osa-alueesta. Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + yhden (1) vuoden optiokausi. Option käyttöönotto on hankintayksikön oikeus, mutta ei velvollisuus. Rakennustöitä koskevat toimeksiannot, joiden ennakoitu arvo ylittää 500.000 euroa (alv 0 %), kilpailutetaan tästä puitejärjestelystä erillisessä menettelyssä. Lisäksi Tilaajalla on aina oikeus hankkia myös edellä tarkoitetun arvon alittavia töitä tämän puitejärjestelyn ulkopuolelta. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, jos Tilaaja on hankkimassa rakennustöitä, joille on niiden luonteesta johtuen asetettava tässä puitejärjestelyssä määriteltyjä vaatimuksia korkeammat vaatimukset.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-08-22. Hankinta julkaistiin 2025-07-02.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-07-02 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-07-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustöiden puitejärjestely
Viitenumero: TUUDno-2025-1482
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Tuusulan kunnan rakennustyöt puitejärjestelynä. Hankinnassa sovelletaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia (1397/2016, "hankintalaki"). Hankinnan ennakoitu arvo ylittää hankintalain 26 §:n mukaisen EU-kynnysarvon. Tilattavat työt ovat pääasiassa tilapalvelun ylläpitämien kiinteistöjen kunnossapito- tai urakointitöitä, joiden kesto vaihtelee lähtökohtaisesti muutamasta tunnista muutamaan viikkoon. Tilattavia töitä ovat huolto- ja kunnostustyöt, esimerkiksi kirvesmiehen työt, maalaustyöt, mattotyöt, puusepän työt sekä alakattotyöt. Rakennustyöt koskevat esimerkiksi kouluja, päiväkoteja, sotekiinteistöjä, virastotaloja, kirjastoja ja museoita. Tilauksiin voi sisältyä myös tarvikehankintoja ja muita työn suoritukseen liittyviä palveluhankintoja. Urakoitsija toimii tilattujen töiden päätoteuttajana ja vastaa työmaan turvallisuudesta sekä rakentamiseen liittyvistä tilaajavastuulain mukaisista velvoitteista ja verottajan tiedonantovelvollisuudesta. Tilaaja ei sitoudu mihinkään tilaus- tai ostomääriin, koska tulevien töiden määrä ei ole ennalta tiedossa. Saman sopimuksen perusteella hankintoja voivat tehdä kunnan kaikki toimialat. Hankinnan menettelynä käytetään hankintalain 32 §:n mukaista avointa menettelyä. Hankintaan sisältyvät seuraavat rakennustyöt puitejärjestelynä ja hankinta on jaettu osa-alueisiin seuraavasti: Osa-alue 1: Rakennustekniset työt (pienet toimeksiannot) Osa-alue 2: Rakennustekniset työt (suuret toimeksiannot) Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai molempiin osa-alueisiin. Tarjoaja voi tulla valituksi yhdelle tai molemmille osa-alueelle. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyyntö huolellisesti ja antaa kaikki pyydetyt tiedot tarjoamastaan osa-alueesta. Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + yhden (1) vuoden optiokausi. Option käyttöönotto on hankintayksikön oikeus, mutta ei velvollisuus. Rakennustöitä koskevat toimeksiannot, joiden ennakoitu arvo ylittää 500.000 euroa (alv 0 %), kilpailutetaan tästä puitejärjestelystä erillisessä menettelyssä. Lisäksi Tilaajalla on aina oikeus hankkia myös edellä tarkoitetun arvon alittavia töitä tämän puitejärjestelyn ulkopuolelta. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, jos Tilaaja on hankkimassa rakennustöitä, joille on niiden luonteesta johtuen asetettava tässä puitejärjestelyssä määriteltyjä vaatimuksia korkeammat vaatimukset.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Rakennustekniset työt (pienet toimeksiannot)
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Hankinnan kohteena on rakennustekniset työt, pienet toimeksiannot, jotka ovat ennakoidulta arvoltaan alle 150.000 euroa (alv 0 %). Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä on määritelty tarkemmin hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset. Osa-alueelle valitaan enintään kahdeksan (8) puitesopimuskumppania puitejärjestelyyn sijoituksen mukaisessa etusijajärjestyksessä hintavertailulla tuntihinnan perusteella. Palveluntuottajan valitseminen kussakin puitejärjestelyn sisäisessä hankinnassa suoritetaan Puitesopimusluonnoksessa (Liite 1) tarkemmin esitettyjen ehtojen mukaisesti.
Näytä lisää
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 36 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + yhden (1) vuoden optiokausi. Option käyttöönotto on hankintayksikön oikeus, mutta ei velvollisuus.
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimuskausi on kolme (3) vuotta + yhden (1) vuoden optiokausi. Option käyttöönotto on hankintayksikön oikeus, mutta ei velvollisuus.
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Rakennustekniset työt (suuret toimeksiannot)
Hankinnan kuvaus:
Hankinnan kohteena on rakennustekniset työt, suuret toimeksiannot, jotka ovat ennakoidulta arvoltaan vähintään 150.000 euroa (alv 0 %). Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä on määritelty tarkemmin hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset. Osa-alueelle valitaan enintään kahdeksan (8) puitesopimuskumppania puitejärjestelyyn sijoituksen mukaisessa etusijajärjestyksessä hintavertailulla tuntihintojen perusteella. Palveluntuottajan valitseminen kussakin puitejärjestelyn sisäisessä hankinnassa suoritetaan Puitesopimusluonnoksessa (Liite 1) tarkemmin esitettyjen ehtojen mukaisesti.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
PUITEJÄRJESTELYN SÄÄNNÖT: Osa-alue 1: rakennustekniset työt (pienet toimeksiannot) Hankinnat tehdään pienissä, 150.000 euroa (alv 0%) alittavissa toimeksiannoissa Tilaajan vapaasti valitsemaltaan urakoitsijalta, jonka Tilaaja arvioi soveltuvan parhaiten urakan toteuttajaksi. Pienissä toimeksiannoissa Tilaaja voi järjestää myös kevennetyn kilpailutuksen, mikäli hankinta on Tilaajan arvion mukaan tarkoituksenmukaisempi toteuttaa kevennetyllä kilpailutuksella. Osa-alue 2: rakennustekniset työt (suuret toimeksiannot) Tilaaja tekee suurissa, 150.000 euroa (alv 0%) ylittävissä toimeksiannoissa puitejärjestelyn sisäiset hankinnat kevennetyllä kilpailutuksella. KEVENNETTYJÄ KILPAILUTUKSIA KOSKEVA MENETTELY: Kevennetyssä kilpailutuksessa Tilaaja valitsee hinnalle ja laadulle annettavat painoarvot seuraavilta vaihteluväleiltä. - Hinnan painoarvo 50-100 % - Laadun painoarvo 0-50 % - Hinnan ja laadun painoarvot yhteensä 100 % Kevennetyssä kilpailutuksessa käytettävät hinnan vertailuperusteet voivat olla urakoitsijan yksikköhinnat, kokonaishinta, enimmäistyötuntimäärä ja/tai urakoitsijan kateprosentti. Puitejärjestelyyn valittu Puitesopimuskumppani ei voi tarjota kevennettyihin kilpailutuksiin annettavissa tarjouksissa korkeampia tuntihintoja kuin mitä se on mahdollisesti puitejärjestelyyn antamassaan tarjouksessa esittänyt. Puitesopimuskumppani on oikeutettu tarjoamaan töitä puitejärjestelyyn antamaansa tarjousta alhaisemmilla hinnoilla. Puitejärjestelyyn perustuvien hankintojen kevennetyssä kilpailutuksessa Tilaaja pyytää kirjalliset tarjoukset puitejärjestelyyn valituilta Puitesopimuskumppaneilta. Kevennetyn kilpailutuksen tarjouspyynnössä määritellään aina ilmoitettavien tietojen lisäksi vähintään seuraavat asiat: - Hankittavien töiden sisältö ja laajuus; - Töiden toteuttamisen ajankohta; - Tarjousaika; - Tarjouksen toimittamista koskevat ehdot; - Tarjouksen voimassaolon kesto; - Tarjouksen vertailu- ja valintaperusteet; sekä; - Muut mahdolliset yksittäisen hankinnan ehdot. Lisäksi kevennetyn kilpailutuksen tarjouspyynnössä voidaan määritellä myös esimerkiksi: - Mahdollinen hintakatto, tavoitehinta ja/tai maksimituntimäärä; - Perusteet, joilla hintakatosta, tavoitehinnasta ja/tai maksimituntimäärästä voidaan toimeksiannon laajuudesta johtuvan yllättävyyden tai muun vastaava syyn vuoksi poiketa sekä - Muut mahdolliset puitejärjestelyn ehdot kuten aikataulu. Tarpeen vaatiessa puitejärjestelyn ehtoja voidaan täsmentää ja selkeyttää ennen kevennetyn kilpailutuksen tekemistä siten kuin hankintalain mukaisesti on mahdollista. HUOM: Tilaajalla on aina myös oikeus tarpeensa mukaan valita urakoitsija (kilpailuttamalla tai suorahankinnalla, jos suorahankinnan edellytykset täyttyvät) puitejärjestelyn ulkopuolelta. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, jos Tilaaja on hankkimassa rakennustöitä, joille on niiden luonteesta johtuen asetettava tässä puitejärjestelyssä määriteltyjä vaatimuksia korkeammat vaatimukset.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-08-22 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-08-22 09:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 8
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-08-22 09:05:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-08-08 09:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vakavaraisuusvaatimus: Ks. ESPD ja tarjouspyyntö.
Vastuuvakuutus: Ks. ESPD ja tarjouspyyntö.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Kaupparekisteriin merkitseminen: Ks. ESPD ja tarjouspyyntö.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Referenssivaatimus: Ks. ESPD ja tarjouspyyntö.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Tuusulan kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0131661-3
Postiosoite: PL 60
Postinumero: 04301
Postitoimipaikka: Tuusula
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy
Sähköposti: info@hankintajuristit.fi 📧
Puhelin: +358 987181 📞
URL: http://www.tuusula.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula?id=567477&tpk=e8901903-483a-48b9-88d0-8771b31740e5 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula?id=567477&tpk=e8901903-483a-48b9-88d0-8771b31740e5 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 125-432478 (2025-07-02)