Arkkitehti- ja pääsuunnittelupalveluiden hankinta maanpäällisen pysäköintilaitoksen suunnitteluun. Hankkeessa rakennetaan uusi maanpäällinen pysäköintitalo Helsingin Meilahteen. Meilahden pysäköinnin uudisrakennus rakennetaan HUS:n voimakeskuksen ja Lastentalosäätiö Ronald McDonaldin alueen väliin, josta jalankulkuyhteys voimakeskuksen tunneliin ja siitä edelleen sairaalaan. Ajo- ja kävely-yhteydet pysäköintilaitoksesta tullaan toteuttamaan siltaratkaisuilla. Pysäköintitaloon ajetaan Paciuksenkadun kautta. Kohteen osoite on Oksakoskenpolku, 00250 Helsinki. Hanke käsittää pysäköinnin uudisrakennuksen suunnittelun ja sen liittymisen ympäristöönsä, piha-alueineen ja sisäänajo-/kävelyliittymineen. Julkisivujen tulee olla korkealaatuisia ympäristöön sovitettuja. Pysäköintitalo palvelee HUS:n työntekijöitä arkisin klo 6–17 ja virkistysalueen käyttäjiä muina aikoina. Tavoitteena on sijoittaa pysäköintitalo siten, että alueen luontoarvot huomioidaan. Tavoitteena on ohjata liikenne siten, ettei lisääntyvä liikenne aiheuta ruuhkautumista tai turvallisuusriskejä nykyisille kaduille tai aiheuta haittaa joukkoliikenteelle. Tavoitteena on mahdollistaa tulevan baanan vaihtoehtoiset linjaukset alueen läpi, joko Oksakoskenpolun tai Mississipinraitin kautta. Koko hankkeen laajuus on viitesuunnitelman mukaan noin 370-380 autopaikkaa viidessä kerroksessa ja noin 12 000 br-m². Nämä luvut voivat vielä tarkentua hankesuunnitteluvaiheen aikana.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-07-09.
Hankinta julkaistiin 2025-06-05.
hankintailmoitus (2025-06-05) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Pysäköinnin uudisrakennus, Oksakoskenpolku, Arkkitehti- ja pääsuunnittelu
Viitenumero: 565440
Lyhyt kuvaus:
Arkkitehti- ja pääsuunnittelupalveluiden hankinta maanpäällisen pysäköintilaitoksen suunnitteluun.
Hankkeessa rakennetaan uusi maanpäällinen pysäköintitalo Helsingin Meilahteen. Meilahden pysäköinnin uudisrakennus rakennetaan HUS:n voimakeskuksen ja Lastentalosäätiö Ronald McDonaldin alueen väliin, josta jalankulkuyhteys voimakeskuksen tunneliin ja siitä edelleen sairaalaan. Ajo- ja kävely-yhteydet pysäköintilaitoksesta tullaan toteuttamaan siltaratkaisuilla. Pysäköintitaloon ajetaan Paciuksenkadun kautta.
Kohteen osoite on Oksakoskenpolku, 00250 Helsinki.
Hanke käsittää pysäköinnin uudisrakennuksen suunnittelun ja sen liittymisen ympäristöönsä, piha-alueineen ja sisäänajo-/kävelyliittymineen. Julkisivujen tulee olla korkealaatuisia ympäristöön sovitettuja. Pysäköintitalo palvelee HUS:n työntekijöitä arkisin klo 6–17 ja virkistysalueen käyttäjiä muina aikoina. Tavoitteena on sijoittaa pysäköintitalo siten, että alueen luontoarvot huomioidaan. Tavoitteena on ohjata liikenne siten, ettei lisääntyvä liikenne aiheuta ruuhkautumista tai turvallisuusriskejä nykyisille kaduille tai aiheuta haittaa joukkoliikenteelle. Tavoitteena on mahdollistaa tulevan baanan vaihtoehtoiset linjaukset alueen läpi, joko Oksakoskenpolun tai Mississipinraitin kautta.
Koko hankkeen laajuus on viitesuunnitelman mukaan noin 370-380 autopaikkaa viidessä kerroksessa ja noin 12 000 br-m². Nämä luvut voivat vielä tarkentua hankesuunnitteluvaiheen aikana.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 565440
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️ Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 11
Laatukriteeri (nimi): Laatupisteet
Laatukriteeri (painotus): 11
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tämä hankinta koskee arkkitehtisuunnittelupalveluiden toteuttamista EU-kilpailutuksena yksivaiheisena avoimena menettelynä. Hankintayksikkö pyytää tarjouksia vain niiltä toimijoilta, jotka täyttävät hankintailmoituksessa määritetyt soveltuvuusvaatimukset.
Tarjousasiakirjat:
Soveltuvuusvaatimukset täyttävien tarjoajien tulee palauttaa tarjouspalveluun seuraavat asiakirjat:
- Hintatarjouslomake, täytettynä ja allekirjoitettuna
- Referenssi- ja resurssitiedot, vapaamuotoisesti A4-kokoisina asiakirjoina
Valinta tehdään laatu- ja hintapisteiden yhteenlasketulla pistemäärällä. Molemmilla yhtä suuret maksimipisteet 11 pistettä/osio.
Hintapisteet arvioidaan niin, että kokonaistaloudellisesti halvin hinta saa maksimipisteet 11 pistettä ja muut suhteutettuna tähän kaavalla: halvin hinta / tarjottu hinta * maksimipisteet (11 pistettä).

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-07-09 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️ Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-06-24 09:00:00 📅
Kilpailun perusteella tehtävä palvelusopimus tehdään yhden voittajista kanssa ✅
Valintalautakunnan päätös sitoo ostajaa ✅ Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto: Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto on seuraava: kolmen edellisen tilikauden vuotuinen liikevaihto on keskimäärin 500 000 euroa.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Referenssihanke: Hankkeeseen pääsuunnittelijaksi, vastaavaksi rakennussuunnittelijaksi tai projektiarkkitehdiksi ehdotetulla henkilöllä on vähintään yksi seuraavanlainen referenssihanke:
- Referenssihanke on rakennettuun ympäristöön sovitettu maanpäällinen pysäköintilaitos, jonka pääsuunnittelijana, vastaavana rakennussuunnittelijana tai projektiarkkitehtina hankkeeseen ehdotettu henkilö tai ehdotetut henkilöt ovat toimineet.
- Referenssihankkeen tulee olla:
- Uudisrakennus
- Hankkeen rakennustyöt ovat valmistuneet aikaisintaan 1/2020 ja viimeistään 5/2025
- Sisältää vähintään 300 autopaikkaa
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä

Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Kaupparekisteri
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Pääsuunnittelijaksi tai vastaava rakennussuunnittelijaksi ehdotetun henkilön kokemus vastaavista tehtävistä: Pääsuunnittelijaksi tai vastaava rakennussuunnittelijaksi ehdotetun henkilön kokemus vastaavista tehtävistä vähintään 3 vuotta.
Projektiarkkitehdiksi tai rakennussuunnittelijaksi ehdotetun henkilön kokemus vastaavista tehtävistä.: Projektiarkkitehdiksi tai rakennussuunnittelijaksi ehdotetun henkilön kokemus vastaavista tehtävistä vähintään 3 vuotta.
Tarjoajan keskimääräinen vuosittainen työvoima kolmena viime vuotena: Tarjoajan keskimääräinen vuosittainen työvoima kolmena viime vuotena: vuosina 2022, 2023 ja 2024 vähintään 5 hlöä/vuosi.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.