Hankinnan kohteena on päihde- ja riippuvuustyön erityisten palvelujen asumispalvelu. Palvelu on sosiaalihuoltolain 21 §:n mukaista tilapäistä asumispalvelua. Palvelua järjestetään henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee asumisensa järjestämisessä lyhytaikaista, kiireellistä apua. Palvelua tarjotaan asunnottomille tai asunnottomuuden uhassa oleville täysi-ikäisille helsinkiläisille tai heille, joiden asumisolosuhteet eivät tue päihderiippuvuudesta toipumista. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, joilla on arvioitu olevan lyhytaikaista tuen tarvetta päihteettömyyden vakiinnuttamiseksi. Asumispalvelu tuotetaan yhteisöllisesti, huomioiden asiakkaan yksilölliset tarpeet ja elämäntilanne. Tilapäistä asumista tarjotaan päihteettömässä, toipumista tukevassa ja turvallisessa ympäristössä. Asumispalvelu sisältää sosiaalista kuntoutusta, ohjausta ja tukea sekä kodinomaista asumista. Tavoitteena on tukea asiakasta ylläpitämään päihteettömyyttä ja edistämään toipumistaan. Lisäksi tavoitteena on harjoitella itsenäisen asumisen taitojen sekä myöhemmässä vaiheessa siirtyä itsenäiseen asumiseen tai muuhun asiakkaan tarpeita vastaavaan pidempiaikaiseen asumisratkaisuun. Asumispalvelun tarvetta arvioidaan säännöllisesti asumisen aikana yhteistyössä Helsingin kaupungin sotepen vastuutyöntekijän kanssa. Kilpailutettava päihde- ja riippuvuustyön erityisten palvelujen asumisen hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen: Osa-alue 1: Tilapäinen asuminen kategoria 1 (asiakasmäärä 165 asiakasta vuonna 2024) Osa-alue 2: Tilapäinen asuminen kategoria 2 (asiakasmäärä 139 asiakasta vuonna 2024). Hankittava palvelu on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa. Hankintayksikkö ei sitoudu mihinkään hankintamääriin vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-09-01.
Hankinta julkaistiin 2025-05-21.
hankintailmoitus (2025-05-21) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Päihde- ja riippuvuustyön erityisten palvelujen asumispalvelut
Viitenumero: HEL 2025-005646
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on päihde- ja riippuvuustyön erityisten palvelujen asumispalvelu. Palvelu on sosiaalihuoltolain 21 §:n mukaista tilapäistä asumispalvelua. Palvelua järjestetään henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee asumisensa järjestämisessä lyhytaikaista, kiireellistä apua. Palvelua tarjotaan asunnottomille tai asunnottomuuden uhassa oleville täysi-ikäisille helsinkiläisille tai heille, joiden asumisolosuhteet eivät tue päihderiippuvuudesta toipumista. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, joilla on arvioitu olevan lyhytaikaista tuen tarvetta päihteettömyyden vakiinnuttamiseksi.
Asumispalvelu tuotetaan yhteisöllisesti, huomioiden asiakkaan yksilölliset tarpeet ja elämäntilanne. Tilapäistä asumista tarjotaan päihteettömässä, toipumista tukevassa ja turvallisessa ympäristössä. Asumispalvelu sisältää sosiaalista kuntoutusta, ohjausta ja tukea sekä kodinomaista asumista. Tavoitteena on tukea asiakasta ylläpitämään päihteettömyyttä ja edistämään toipumistaan. Lisäksi tavoitteena on harjoitella itsenäisen asumisen taitojen sekä myöhemmässä vaiheessa siirtyä itsenäiseen asumiseen tai muuhun asiakkaan tarpeita vastaavaan pidempiaikaiseen asumisratkaisuun. Asumispalvelun tarvetta arvioidaan säännöllisesti asumisen aikana yhteistyössä Helsingin kaupungin sotepen vastuutyöntekijän kanssa.
Kilpailutettava päihde- ja riippuvuustyön erityisten palvelujen asumisen hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen:
Osa-alue 1: Tilapäinen asuminen kategoria 1 (asiakasmäärä 165 asiakasta vuonna 2024)
Osa-alue 2: Tilapäinen asuminen kategoria 2 (asiakasmäärä 139 asiakasta vuonna 2024).
Hankittava palvelu on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Hankintayksikkö ei sitoudu mihinkään hankintamääriin vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.
Hankinnan kohteena on päihde- ja riippuvuustyön erityisten palvelujen asumispalvelu. Palvelu on sosiaalihuoltolain 21 §:n mukaista tilapäistä asumispalvelua. Palvelua järjestetään henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee asumisensa järjestämisessä lyhytaikaista, kiireellistä apua. Palvelua tarjotaan asunnottomille tai asunnottomuuden uhassa oleville täysi-ikäisille helsinkiläisille tai heille, joiden asumisolosuhteet eivät tue päihderiippuvuudesta toipumista. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, joilla on arvioitu olevan lyhytaikaista tuen tarvetta päihteettömyyden vakiinnuttamiseksi.
Asumispalvelu tuotetaan yhteisöllisesti, huomioiden asiakkaan yksilölliset tarpeet ja elämäntilanne. Tilapäistä asumista tarjotaan päihteettömässä, toipumista tukevassa ja turvallisessa ympäristössä. Asumispalvelu sisältää sosiaalista kuntoutusta, ohjausta ja tukea sekä kodinomaista asumista. Tavoitteena on tukea asiakasta ylläpitämään päihteettömyyttä ja edistämään toipumistaan. Lisäksi tavoitteena on harjoitella itsenäisen asumisen taitojen sekä myöhemmässä vaiheessa siirtyä itsenäiseen asumiseen tai muuhun asiakkaan tarpeita vastaavaan pidempiaikaiseen asumisratkaisuun. Asumispalvelun tarvetta arvioidaan säännöllisesti asumisen aikana yhteistyössä Helsingin kaupungin sotepen vastuutyöntekijän kanssa.
Kilpailutettava päihde- ja riippuvuustyön erityisten palvelujen asumisen hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen:
Hankittava palvelu on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Hankintayksikkö ei sitoudu mihinkään hankintamääriin vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Sosiaalityö ja siihen liittyvät palvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 12 700 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 1
Otsikko: Tilapäinen asuminen kategoria 1
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus: Tarkempi kuvaus Palvelukuvauksessa.
Lisätietoja:
Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella. Tilaaja päättää optiokauden käyttöönotosta kuusi (6) kuukautta ennen optiokauden alkamista.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa
🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2026-01-01 📅
Loppupäivä: 2027-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 2
Otsikko: Tilapäinen asuminen kategoria 2
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintamenettelyn kulku on seuraava:
1. Hankintailmoituksen ja tarjouspyyntöasiakirjojen julkaisu
2. Kysymysten esittäminen ja niihin vastaaminen
3. Tarjousten jättäminen määräaikaan mennessä
4. Tarjousten avaaminen
5. Mahdollisten täsmennysten pyytäminen tarjoajilta
6. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi
7. Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistaminen
8. Tarjousten vertailu
9. Hankintapäätös ja sen tiedoksianto
10. Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen, ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista (mikäli hankintapäätös tehtiin ehdollisena
11. Hankintasopimuksen allekirjoitus valittujen palveluntuottajien kanssa sen jälkeen, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman
TARJOAJIEN SOVELTUVUUS JA TARJOUSTEN TARJOUSPYYNNÖN MUKAISUUS
Tarjoajan tulee toimittaa tarjous määräaikaan mennessä tämän tarjouspyynnön vaatimusten mukaisesti. Tarjoajien soveltuvuus ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus tarkastetaan. Tarjouspyynnön ehdoissa esitetyt selvitykset ja todistukset pyydetään ennen hankintapäätöksen tekoa tarjoajalta, joka alustavan soveltuvuusarvioinnin ja tarjousvertailun perusteella näyttää tulevan valituksi tai hankintapäätös tehdään ehdollisena, kunnes selvitykset ja todistukset on saatu. Hankintapäätös muutoksenhakuosoituksineen lähetetään kaikille tarjonneille tiedoksi. Kaupunki varaa oikeuden auditoida tai muuten todentaa palveluntuottajien sopivuus kaupungin tarpeisiin. Sopimusta ei solmita, ellei kaikki tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt vähimmäisvaatimukset täyty.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-09-01 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-08-04 11:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajalla on hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävät taloudelliset edellytykset hankinnan suorittamiseen. Tätä ominaisuutta arvioidaan tarjoajan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella. Tarjoajaorganisaatiossa ei ole vireillä minkäänlaista taloudellisesta tilanteesta johtuvaa, lainsäädäntöön perustuvaa menettelyä, kuten konkurssi, saneerausohjelma tai liiketoiminnan keskeytys.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Tarjoajan ja sen käyttämien alihankkijoiden tulee olla rekisteröitynyt lain sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023) mukaiseen valtakunnalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien ja palveluyksikköjen rekisteriin.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vastuuhenkilön tulee täyttää sille palvelukuvauksessa esitetyt vaatimukset.
Tarjoajalla on käytössä Valviran hyväksymä asiakastietojärjestelmä viimeistään ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Palveluntuottajalla on velvoite liittyä Kanta-palveluun viimeistään siinä vaiheessa, kun lainsäädäntö siihen velvoittaa.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen konkurssissa tai muuta sellaista vastaavassa tilanteessa.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto taivalvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajilla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisiavelvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto- , johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto- , johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.