Hankinta on osa Paavolan koulun uuden päärakennuksen toteutusta osoitteessa Hirsikankaantie 3, 62900 Alajärvi. Kyseessä on merkittävä koulurakennushanke, jonka tarkoituksena on korvata vanha koulurakennus nykyaikaisilla ja toimivilla opetustiloilla. Uudisrakennuksen laajuus on 3152,5 k-m² (todellinen kerrosala) ja 3348,5 brm² (bruttoala). Rakennushankkeessa toteutetaan opetustoimintaa palveleva päärakennus, johon sijoitetaan perusopetuksen opetustiloja, erityisopetustiloja, henkilökunnan tiloja sekä yhteisiä oppimisympäristöjä. Rakennuspaikka ja nykyinen rakennuskanta: Tulevalla rakennuspaikalla sijaitsee kivirakenteinen koulurakennus, joka on rakennettu vuosina 1957/1960. Rakennus on elinkaarensa loppuvaiheessa ja puretaan osana hanketta. Rakennukseen on myöhemmin rakennettu laajennusosa vuonna 2009, ja myös nämä laajennusosat puretaan uuden rakennuksen tieltä. Rakennuspaikan säilytettävät osat käsittävät rakennusosan E, jossa sijaitsevat teknisen työn ja tekstiilityön opetustilat. Tämä osa säilytetään ja liitetään uudisrakennukseen. Lisäksi uudisrakennus yhdistetään rakennukseen F/G, jossa sijaitsevat koulun ruokasali ja opetustiloja. Yhdistäminen toteutetaan uudella yhdyskäytävällä. Rakentamisen vaiheistus: Rakennushanke toteutetaan kahdessa vaiheessa siten, että oleva rakennus säilyy käytössä siihen saakka, kunnes uuden rakennuksen päämassa otetaan käyttöön. Tämän jälkeen vanha rakennus puretaan, ja niin sanottu nivelosa rakennetaan vaiheessa kaksi. Vaiheistuksella varmistetaan opetustoiminnan keskeytymätön jatkuminen koko rakennushankkeen ajan sekä tehokas ja turvallinen työmaa- ja koulutoiminnan yhteensovittaminen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-11-18.
Hankinta julkaistiin 2025-10-20.
hankintailmoitus (2025-10-20) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Paavolan koulu: Rakennusurakka
Reference number: 581639
Lyhyt kuvaus:
“Hankinta on osa Paavolan koulun uuden päärakennuksen toteutusta osoitteessa Hirsikankaantie 3, 62900 Alajärvi. Kyseessä on merkittävä koulurakennushanke,...”
Lyhyt kuvaus
Hankinta on osa Paavolan koulun uuden päärakennuksen toteutusta osoitteessa Hirsikankaantie 3, 62900 Alajärvi. Kyseessä on merkittävä koulurakennushanke, jonka tarkoituksena on korvata vanha koulurakennus nykyaikaisilla ja toimivilla opetustiloilla.
Uudisrakennuksen laajuus on 3152,5 k-m² (todellinen kerrosala) ja 3348,5 brm² (bruttoala). Rakennushankkeessa toteutetaan opetustoimintaa palveleva päärakennus, johon sijoitetaan perusopetuksen opetustiloja, erityisopetustiloja, henkilökunnan tiloja sekä yhteisiä oppimisympäristöjä.
Rakennuspaikka ja nykyinen rakennuskanta:
Tulevalla rakennuspaikalla sijaitsee kivirakenteinen koulurakennus, joka on rakennettu vuosina 1957/1960. Rakennus on elinkaarensa loppuvaiheessa ja puretaan osana hanketta. Rakennukseen on myöhemmin rakennettu laajennusosa vuonna 2009, ja myös nämä laajennusosat puretaan uuden rakennuksen tieltä.
Rakennuspaikan säilytettävät osat käsittävät rakennusosan E, jossa sijaitsevat teknisen työn ja tekstiilityön opetustilat. Tämä osa säilytetään ja liitetään uudisrakennukseen. Lisäksi uudisrakennus yhdistetään rakennukseen F/G, jossa sijaitsevat koulun ruokasali ja opetustiloja. Yhdistäminen toteutetaan uudella yhdyskäytävällä.
Rakentamisen vaiheistus:
Rakennushanke toteutetaan kahdessa vaiheessa siten, että oleva rakennus säilyy käytössä siihen saakka, kunnes uuden rakennuksen päämassa otetaan käyttöön. Tämän jälkeen vanha rakennus puretaan, ja niin sanottu nivelosa rakennetaan vaiheessa kaksi.
Vaiheistuksella varmistetaan opetustoiminnan keskeytymätön jatkuminen koko rakennushankkeen ajan sekä tehokas ja turvallinen työmaa- ja koulutoiminnan yhteensovittaminen.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: works
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt📦 Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinta on osa Paavolan koulun uuden päärakennuksen toteutusta osoitteessa Hirsikankaantie 3, 62900 Alajärvi. Kyseessä on merkittävä koulurakennushanke,...”
Hankinnan kuvaus
Hankinta on osa Paavolan koulun uuden päärakennuksen toteutusta osoitteessa Hirsikankaantie 3, 62900 Alajärvi. Kyseessä on merkittävä koulurakennushanke, jonka tarkoituksena on korvata vanha koulurakennus nykyaikaisilla ja toimivilla opetustiloilla.
Uudisrakennuksen laajuus on 3152,5 k-m² (todellinen kerrosala) ja 3348,5 brm² (bruttoala). Rakennushankkeessa toteutetaan opetustoimintaa palveleva päärakennus, johon sijoitetaan perusopetuksen opetustiloja, erityisopetustiloja, henkilökunnan tiloja sekä yhteisiä oppimisympäristöjä.
Rakennuspaikka ja nykyinen rakennuskanta:
Tulevalla rakennuspaikalla sijaitsee kivirakenteinen koulurakennus, joka on rakennettu vuosina 1957/1960. Rakennus on elinkaarensa loppuvaiheessa ja puretaan osana hanketta. Rakennukseen on myöhemmin rakennettu laajennusosa vuonna 2009, ja myös nämä laajennusosat puretaan uuden rakennuksen tieltä.
Rakennuspaikan säilytettävät osat käsittävät rakennusosan E, jossa sijaitsevat teknisen työn ja tekstiilityön opetustilat. Tämä osa säilytetään ja liitetään uudisrakennukseen. Lisäksi uudisrakennus yhdistetään rakennukseen F/G, jossa sijaitsevat koulun ruokasali ja opetustiloja. Yhdistäminen toteutetaan uudella yhdyskäytävällä.
Rakentamisen vaiheistus:
Rakennushanke toteutetaan kahdessa vaiheessa siten, että oleva rakennus säilyy käytössä siihen saakka, kunnes uuden rakennuksen päämassa otetaan käyttöön. Tämän jälkeen vanha rakennus puretaan, ja niin sanottu nivelosa rakennetaan vaiheessa kaksi.
Vaiheistuksella varmistetaan opetustoiminnan keskeytymätön jatkuminen koko rakennushankkeen ajan sekä tehokas ja turvallinen työmaa- ja koulutoiminnan yhteensovittaminen.
Näytä lisää
Lisätietoja:
“Urakkamuotona on jaettu urakka. Rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Putki-,...”
Lisätietoja
Urakkamuotona on jaettu urakka. Rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja rakennusautomaatiourakat toteutetaan pääurakkaan alistettuina sivu-urakoina.
Tarjouksen tulee olla sisällöltään tarjouspyynnön ehtojen mukainen. Tarjouksen on vastattava vaadittuja teknisiä ja muita vaatimuksia sekä pyydettyjä kaupallisia ehtoja. Tarjouksen tulee olla laadittu tarjouspyynnössä mainitulla tavalla ja sisältää kaikki vaaditut selvitykset tullakseen huomioiduksi tarjouskilpailussa. Hankintayksiköllä on oikeus hylätä tarjouspyyntöä vastaamattomat, puutteelliset tai ilman vaadittuja selvityksiä jätetyt tarjoukset. Myöhästyneitä tarjouksia ei oteta huomioon.
Tilaajalla on oikeus hylätä tarjous, mikäli tarjoushinta on arvioituihin rakennuskustannuksiin verrattuna niin alhainen, ettei urakkaa voida ilmoitetulla hinnalla toteuttaa. Tilaajalla on myös oikeus hylätä ilman korvausvelvollisuutta kaikki tarjoukset, mikäli halvin tarjoushinta ylittää hankkeelle varatut määrärahat.
Urakkahinta ja urakka-asiakirjat ovat urakkasopimuksen syntymisen jälkeen julkisia julkisuuslain mukaisesti, ellei yksittäistä asiakirjaa tai sen osaa ole liikesalaisuuden perusteella pidettävä salassa. Urakoitsijan tulee tarjouksessaan ilmoittaa, jos tarjouksen jokin osa sisältää liikesalaisuutena pidettäviä tietoja. Asianosaisille asiakirjat tulevat julkisiksi päätöksen allekirjoittamisen jälkeen. Tarjottu hinta ei ole liikesalaisuus.
Rakennushanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Kilpailutus tehdään kuitenkin kokonaisuutena molempia vaiheita koskien. Vaiheistus liittyy vanhan kivikoulun purkuun, joka toimii väistötilana Vaihe I:n valmistumiseen saakka.
Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Koulurakennusten rakentamistyöt📦
Suorituspaikka: fi199 🏙️
Kesto: 30 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-11-18 10:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
“Urakkamuotona on jaettu urakka. Rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Putki-,...”
Urakkamuotona on jaettu urakka. Rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja rakennusautomaatiourakat toteutetaan pääurakkaan alistettuina sivu-urakoina.
Tarjouksen tulee olla sisällöltään tarjouspyynnön ehtojen mukainen. Tarjouksen on vastattava vaadittuja teknisiä ja muita vaatimuksia sekä pyydettyjä kaupallisia ehtoja. Tarjouksen tulee olla laadittu tarjouspyynnössä mainitulla tavalla ja sisältää kaikki vaaditut selvitykset tullakseen huomioiduksi tarjouskilpailussa. Hankintayksiköllä on oikeus hylätä tarjouspyyntöä vastaamattomat, puutteelliset tai ilman vaadittuja selvityksiä jätetyt tarjoukset. Myöhästyneitä tarjouksia ei oteta huomioon.
Tilaajalla on oikeus hylätä tarjous, mikäli tarjoushinta on arvioituihin rakennuskustannuksiin verrattuna niin alhainen, ettei urakkaa voida ilmoitetulla hinnalla toteuttaa. Tilaajalla on myös oikeus hylätä ilman korvausvelvollisuutta kaikki tarjoukset, mikäli halvin tarjoushinta ylittää hankkeelle varatut määrärahat.
Urakkahinta ja urakka-asiakirjat ovat urakkasopimuksen syntymisen jälkeen julkisia julkisuuslain mukaisesti, ellei yksittäistä asiakirjaa tai sen osaa ole liikesalaisuuden perusteella pidettävä salassa. Urakoitsijan tulee tarjouksessaan ilmoittaa, jos tarjouksen jokin osa sisältää liikesalaisuutena pidettäviä tietoja. Asianosaisille asiakirjat tulevat julkisiksi päätöksen allekirjoittamisen jälkeen. Tarjottu hinta ei ole liikesalaisuus.
Rakennushanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Kilpailutus tehdään kuitenkin kokonaisuutena molempia vaiheita koskien. Vaiheistus liittyy vanhan kivikoulun purkuun, joka toimii väistötilana Vaihe I:n valmistumiseen saakka.
Näytä lisää Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Alajärven kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0177619-3
Postiosoite: Alvar Aallontie 1
Postinumero: 62900
Postitoimipaikka: Alajärvi
Alue: fi199 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kirjaamo@alajarvi.fi📧
Puhelin: +358 406619533📞
URL: https://alajarvi.fi/🌏 Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
“14 päivää hankintapäätöksen tiedoksiannosta”
Lähde: OJS 2025/S 202-692734 (2025-10-20)
hankintailmoitus (2025-11-11) Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-01-12 10:00:00 📅
Lähde: OJS 2025/S 218-750047 (2025-11-11)
hankintailmoitus (2025-11-27)
Muutokset Muut lisätiedot
“Lisäykset 26.11.2025 urakkalaskenta-asiakirjoihin;
Kaupalliset asiakirjat;
Haitta-ainekartoitus Paavolan vanha koulu, 22.8.2025.
Urakkaohjelma...”