Muuttopalvelut

Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy

Hankinnan kohteena on Kangasalan ja Ylöjärven kaupunkien sekä Lempäälän kunnan (myöhemmin "Tilaajat") tarvitsemat muuttopalvelut. Muuttopalveluita tarvitaan pääsääntöisesti olemassa olevien kalusteiden ja muun muuttolaatikoissa kuljetettavan irtaimiston siirtämiseen Tilaajan eri tilojen väillä rakennusten sisällä tai rakennuksesta toiseen. Pääosa muutoista on koulu- ja toimistomuuttoja. Muuttotarpeita voi olla myös laitteille ja koneille, pianoille, paperiarkistoille jne. Lisäksi voidaan tarvita esimerkiksi tilojen (koulu, toimipiste, arkistotilat) tyhjennysmuuttoja. Hankinta on jaettu kolmeen (3) kuntakohtaiseen osaan: OSA 1 KANGASALA OSA 2 LEMPÄÄLÄ OSA 3 YLÖJÄRVI Hankinnassa perustetaan kussakin osassa puitejärjestely. Kilpailutuksen perusteella jokaiseen osaan valitaan kolme (3) sopimustoimittajaa. Mikäli hyväksyttäviä tarjouksia on kolme (3) tai alle kolme (3), valitaan kaikki hyväksyttävän tarjouksen jättäneet sopimustoimittajiksi kyseisessä osassa. Tarjouksen voi tehdä yhteen tai useampaan osaan. Tilaajilla ei ole määräostovelvoitetta. Kaikki tarjouspyynnössä annetut tiedot hankittavista määristä ovat alustavia arvioita eivätkä ne sido Tilaajia.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-10-06. Hankinta julkaistiin 2025-09-04.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-09-04 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-09-04)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Muuttopalvelut
Reference number: VRH143
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Kangasalan ja Ylöjärven kaupunkien sekä Lempäälän kunnan (myöhemmin "Tilaajat") tarvitsemat muuttopalvelut. Muuttopalveluita tarvitaan...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: services
Tuotteet/palvelut: Siirto- ja muuttopalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 350 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 3
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 3

1️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteen mukaiset Palvelut Kangasalan kaupungin alueella.”
Suorituspaikka: fi19b 🏙️
Kesto: 48 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteen mukaiset Palvelut Lempäälän kunnan alueella.”
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteen mukaiset Palvelut Ylöjärven kaupungin alueella.”
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-10-06 13:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-10-07 07:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2397232-0
Postiosoite: Suupantie 2
Postinumero: 33960
Postitoimipaikka: Pirkkala
Alue: fi19b 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: minna.kitusuo@kuhaoy.fi 📧
Puhelin: +358 504483348 📞
URL: http://www.kuhaoy.fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Body governed by public law
Päätoimi
General public services
Tietoa yhteishankinnoista
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kuha?id=562734&tpk=87687152-4489-4be9-9766-f494246f9770 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kuha?id=562734&tpk=87687152-4489-4be9-9766-f494246f9770 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
“Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.”
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2025/S 171-583449 (2025-09-04)