Toimeksianto sisältää rakennusurakan kilpailuttamisvaiheen jälkeiset rakennuttamisen projektinjohto-, valvonta- ja turvallisuuskoordinaattorin tehtävät. Työkohde sijaitsee Sipoon Nikkilässä ja se on osa NG8 Nikkilän kartano-asemakaavan toteutusta (https://www.sipoo.fi/kaavoitus-ja-kehittaminen/voimaan-tulleet-asemakaavat/ng-8-nikkilan-kartanon-keskus/). Rakennustöiden on määrä alkaa tammi-helmikuussa ja jatkua noin vuoden ajan. Kokonaisuuteen kuuluu uuden kokoojakatuyhteyden sekä junaradan alittavan sillan sekä puron ylittävän sillan toteuttamisen rakennuttaminen ja valvonta. Kyseessä on pohjaolosuhteiltaan ja tekniseltä toteutukseltaan poikkeuksellisen vaativa rakennushanke. Rakennusurakka sisältää aikataulullisesti kriittisiä työvaiheita, ja pitää sisällään useamman ratakatkon, joiden aikana tietyt työvaiheet on saatava toteutettua. Sovittuna on kaksi 10 päivän ratakatkoa, joista ensimmäinen on pääsiäisenä 2026. Lyhyempiä, viikonlopun mittaisia ratakatkoja tulee todennäköisesti urakan aikana. Ratakatkojen lisäksi etenkin hankkeen alku on toteutuksen kannalta kriittinen ja vaatii tarjoajalta vahvaa panostamista. Projektinjohto avustaa tilaajaa hankkeen omistajaohjauksessa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-01-08.
Hankinta julkaistiin 2025-12-04.
hankintailmoitus (2025-12-04) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Lukkarintien rakentamisurakan rakennuttamis- ja valvontatehtävät
Viitenumero: YHYM_586208
Lyhyt kuvaus:
Toimeksianto sisältää rakennusurakan kilpailuttamisvaiheen jälkeiset rakennuttamisen projektinjohto-, valvonta- ja turvallisuuskoordinaattorin tehtävät. Työkohde sijaitsee Sipoon Nikkilässä ja se on osa NG8 Nikkilän kartano-asemakaavan toteutusta (https://www.sipoo.fi/kaavoitus-ja-kehittaminen/voimaan-tulleet-asemakaavat/ng-8-nikkilan-kartanon-keskus/). Rakennustöiden on määrä alkaa tammi-helmikuussa ja jatkua noin vuoden ajan.
Kokonaisuuteen kuuluu uuden kokoojakatuyhteyden sekä junaradan alittavan sillan sekä puron ylittävän sillan toteuttamisen rakennuttaminen ja valvonta. Kyseessä on pohjaolosuhteiltaan ja tekniseltä toteutukseltaan poikkeuksellisen vaativa rakennushanke. Rakennusurakka sisältää aikataulullisesti kriittisiä työvaiheita, ja pitää sisällään useamman ratakatkon, joiden aikana tietyt työvaiheet on saatava toteutettua. Sovittuna on kaksi 10 päivän ratakatkoa, joista ensimmäinen on pääsiäisenä 2026. Lyhyempiä, viikonlopun mittaisia ratakatkoja tulee todennäköisesti urakan aikana. Ratakatkojen lisäksi etenkin hankkeen alku on toteutuksen kannalta kriittinen ja vaatii tarjoajalta vahvaa panostamista. Projektinjohto avustaa tilaajaa hankkeen omistajaohjauksessa.

Tarjouspyynnön toimeksiantoon kuuluu Lukkarintien alikulkusillan ja Lukkarinsillan, sekä urakkarajauksessa esitetyn Lukkarintien rakennuttaminen ja valvonta sekä hankkeen turvallisuuskoordinaattorin tehtävät.
Rakennuskohde sijaitsee Sipoossa Nikkilän kartanon uudella asemakaava-alueella, Nikkilän keskustan pohjoispuolella ja nykyisen Nikkilän kartanon kaava-alueen länsipuolella. Urakka-alue on kartanon asemakaava-alueen eteläosassa ja rajautuu etelässä olemassa oleviin Lukkarintiehen ja Jussaksentiehen sekä pohjoisessa rakenteilla olevaan Lukkarintiehen.
Suunnittelualueen läpi kulkevat länsi-itä suunnassa Kerava-Sköldvik -rautatie sekä Sipoonjokeen laskeva sivuhaara Ollbäcken. Urakassa rakennettava Lukkarintien osa alittaa radan Lukkarin alikulkusillan kautta ja ylittää Ollbäckenin uoman Lukkarinsillalla. Alue on nykyisin pääosin viljeltyä peltoa ja Ollbäckenin suistoaluetta.
Urakassa rakennetaan alueelle kaksi siltaa. Etelästä tultaessa rakennetaan Lukkarintien alikulkusilta Kerava-Sköldvik -radan alitse, rakenteena on kaksiaukkoinen silta. Ollbäckenin puro ylitse rakennetaan pituudeltaan 42 metrinen silta. Lukkarintien radan alitusta rakennettaessa toimitaan Väyläviraston omistamalla rata-alueella, muuten urakka-alue sijaitsee Sipoon kunnan omistamilla maa-alueilla. Urakkaa tullaan tekemään tiiviisti yhteistyössä Väyläviraston kanssa.
Tarjouspyynnön liitteessä 1 on esitetty urakkaohjelma ja liitteessä 2 urakan alustava aikataulu ja työvaiheistus. Liitteissä 3 ja 4 on esitetty Lukkarintien katusuunnitelma urakka-alueelta.

Pääkohde tai suorituspaikka: Sipoo
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa
🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2026-02-02 📅
Loppupäivä: 2027-01-31 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Rakennuttamisen ja valvonnan (sis. turvallisuuskoordinaattorin tehtävät) toteuttajaksi valitaan edullisin tarjoaja joka täyttää soveltuvuus- ja minimivaatimukset.
Hankintapäätös tehdään tämän hetkisen tiedon mukaan teknisessä valiokunnassa, joka pidetään 20.1.2026.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-01-08 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-01-08 11:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 60 päivää Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-01-08 11:00:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-12-15 10:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Valintaperuste: Asiaankuuluvat koulutus- ja ammatilliset pätevyydet
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä: Kunnallisteknisten töiden ja ratatöiden riittävät pätevyydet
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjouspyynnön toimeksiantoon kuuluu Lukkarintien alikulkusillan ja Lukkarinsillan, sekä urakkarajauksessa esitetyn Lukkarintien rakennuttaminen ja valvonta sekä hankkeen turvallisuuskoordinaattorin tehtävät.
Rakennuskohde sijaitsee Sipoossa Nikkilän kartanon uudella asemakaava-alueella, Nikkilän keskustan pohjoispuolella ja nykyisen Nikkilän kartanon kaava-alueen länsipuolella. Urakka-alue on kartanon asemakaava-alueen eteläosassa ja rajautuu etelässä olemassa oleviin Lukkarintiehen ja Jussaksentiehen sekä pohjoisessa rakenteilla olevaan Lukkarintiehen.
Suunnittelualueen läpi kulkevat länsi-itä suunnassa Kerava-Sköldvik -rautatie sekä Sipoonjokeen laskeva sivuhaara Ollbäcken. Urakassa rakennettava Lukkarintien osa alittaa radan Lukkarin alikulkusillan kautta ja ylittää Ollbäckenin uoman Lukkarinsillalla. Alue on nykyisin pääosin viljeltyä peltoa ja Ollbäckenin suistoaluetta.
Urakassa rakennetaan alueelle kaksi siltaa. Etelästä tultaessa rakennetaan Lukkarintien alikulkusilta Kerava-Sköldvik -radan alitse, rakenteena on kaksiaukkoinen silta. Ollbäckenin puro ylitse rakennetaan pituudeltaan 42 metrinen silta. Lukkarintien radan alitusta rakennettaessa toimitaan Väyläviraston omistamalla rata-alueella, muuten urakka-alue sijaitsee Sipoon kunnan omistamilla maa-alueilla. Urakkaa tullaan tekemään tiiviisti yhteistyössä Väyläviraston kanssa.
Tarjouspyynnön liitteessä 1 on esitetty urakkaohjelma ja liitteessä 2 urakan alustava aikataulu ja työvaiheistus. Liitteissä 3 ja 4 on esitetty Lukkarintien katusuunnitelma urakka-alueelta.
Tarjouspyynnön toimeksiantoon kuuluu Lukkarintien alikulkusillan ja Lukkarinsillan, sekä urakkarajauksessa esitetyn Lukkarintien rakennuttaminen ja valvonta sekä hankkeen turvallisuuskoordinaattorin tehtävät.
Rakennuskohde sijaitsee Sipoossa Nikkilän kartanon uudella asemakaava-alueella, Nikkilän keskustan pohjoispuolella ja nykyisen Nikkilän kartanon kaava-alueen länsipuolella. Urakka-alue on kartanon asemakaava-alueen eteläosassa ja rajautuu etelässä olemassa oleviin Lukkarintiehen ja Jussaksentiehen sekä pohjoisessa rakenteilla olevaan Lukkarintiehen.
Suunnittelualueen läpi kulkevat länsi-itä suunnassa Kerava-Sköldvik -rautatie sekä Sipoonjokeen laskeva sivuhaara Ollbäcken. Urakassa rakennettava Lukkarintien osa alittaa radan Lukkarin alikulkusillan kautta ja ylittää Ollbäckenin uoman Lukkarinsillalla. Alue on nykyisin pääosin viljeltyä peltoa ja Ollbäckenin suistoaluetta.
Urakassa rakennetaan alueelle kaksi siltaa. Etelästä tultaessa rakennetaan Lukkarintien alikulkusilta Kerava-Sköldvik -radan alitse, rakenteena on kaksiaukkoinen silta. Ollbäckenin puro ylitse rakennetaan pituudeltaan 42 metrinen silta. Lukkarintien radan alitusta rakennettaessa toimitaan Väyläviraston omistamalla rata-alueella, muuten urakka-alue sijaitsee Sipoon kunnan omistamilla maa-alueilla. Urakkaa tullaan tekemään tiiviisti yhteistyössä Väyläviraston kanssa.
Tarjouspyynnön liitteessä 1 on esitetty urakkaohjelma ja liitteessä 2 urakan alustava aikataulu ja työvaiheistus. Liitteissä 3 ja 4 on esitetty Lukkarintien katusuunnitelma urakka-alueelta.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Arvostelurunko Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
14 vrk hankintapäätöksen toimittamisesta Sipoon kunnnan hallintosäännön ja hankintalain mukaisesti.
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0000 Uusi arvo
Teksti:
Tarjouspyyntöön Lukkarintien rakentamisurakan rakennuttamis- ja valvontatehtävät on tehty seuraava muutos:
Tarjouspyynnön Sopimusmenettely -kohdassa (s. 7) ollut virheellinen viittaus poikkeuksiin KSE-ehdoissa ja maksuerätaulukkoon on korjattu.
Tarjouspyynnön Muut ehdot -kohtaa (s. 4) on täsmennetty. Tilaaja edellyttää Väyläviraston liikennöityyn rautatieympäristöön liittyvää pätevyyttä taitorakenteita ja ratateknisiä töitä valvovalta henkilöltä/henkilöiltä. Todistus on esitettävä ennen töiden aloitusta.
Tarjousten jättöaikaa on pidennetty: uusi määräaika on 12.1.2026 klo 12:00.
Lisätietokysymysten määräaika on siirretty: uusi määräaika on 18.12.2025 klo 12:00.
Huom: Muutokset koskevat kaikkia tarjoajia.

Muut lisätiedot
Korjataan ilmoitukseen jääneet virheet ja täsmennetään tarjouspyyntöä saatujen kysymysten perusteella.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 702ba634-7126-4f4f-abf3-0ce911995468-01
Lähde: OJS 2025/S 240-827913 (2025-12-11)