Vantaan kaupungin Toimitilajohtaminen järjestää tarjouskilpailun kunnossapidon rakennustöistä tuntiveloitusperusteisena laskutyönä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Tilaaja ei sitoudu sopimuskauden aikana tiettyihin tilaus- tai ostomääriin, sillä tulevien töiden määrä ei ole ennalta tiedossa. Tehtäviä ei yksilöidä. Tilattavat työt ovat pääasiassa toimitilajohdon ylläpitämien kiinteistöjen kunnossapito tai urakointitöitä, joiden kesto vaihtelee muutamasta tunnista muutamaan viikkoon. Tilattavia töitä voivat olla mm. pienet tilamuutokset. Työtilauksiin voi sisältyä myös tarvikehankintoja ja muita työn suorittamiseen liittyviä palveluhankintoja. Vantaan kaupungin rakennusten kunnossapitotöiden teettäminen jakautuu kolmeen toimintamalliin: 1. Vantaan kaupungin omistaman tytäryhtiö Vantti Oy:n tekemät työt 2. Urakkakilpailutettavat työt ja KVR-hankkeet 3. edellä mainittuja täydentämään puitejärjestelyin teetettävät alle 60 000 euron toimeksiannot Tämä kilpailutus koskee toimintamallia kolme (3). Vantaan kaupungin sopimuksen perusteella hankintoja voivat tehdä Vantaan kaupungin kaikki toimialat sekä seuraavat yhtiöt: As Oy Vantaan Katriinanrinne Hakopolun Liikekiinteistö Oy Kiinteistö Oy Hakucenter Kiinteistö Oy Lehdokkitien Virastotalo Korson Pienteollisuustalo Oy Koy Korson Toimistokeskus Koy Maakotkantie 10 Pallastunturin Liikekiinteistö Oy Koy Tiedepuisto Koy Tikkurilan Terveysasema Ruukkukujan Autopaikat Oy Kiinteistö Oy Vantaan Helikopteritukikohta Ratakujan Pysäköinti Oy Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy VanPark Oy Urakoitsija toimii tilattujen töiden päätoteuttajana ja vastaa työmaan työturvallisuudesta sekä rakentamiseen liittyvästä tilaajavastuulain velvoitteiden ja verottajan tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-01-26.
Hankinta julkaistiin 2025-12-17.
hankintailmoitus (2025-12-17) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Kunnossapidon rakennustyöt
Viitenumero: VD/6199/02.08.00.00/2025
Lyhyt kuvaus:
Vantaan kaupungin Toimitilajohtaminen järjestää tarjouskilpailun kunnossapidon rakennustöistä tuntiveloitusperusteisena laskutyönä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Tilaaja ei sitoudu sopimuskauden aikana tiettyihin tilaus- tai ostomääriin, sillä tulevien töiden määrä ei ole ennalta tiedossa. Tehtäviä ei yksilöidä.
Tilattavat työt ovat pääasiassa toimitilajohdon ylläpitämien kiinteistöjen kunnossapito tai urakointitöitä, joiden kesto vaihtelee muutamasta tunnista muutamaan viikkoon. Tilattavia töitä voivat olla mm. pienet tilamuutokset. Työtilauksiin voi sisältyä myös tarvikehankintoja ja muita työn suorittamiseen liittyviä palveluhankintoja.
Vantaan kaupungin rakennusten kunnossapitotöiden teettäminen jakautuu kolmeen toimintamalliin:
1. Vantaan kaupungin omistaman tytäryhtiö Vantti Oy:n tekemät työt
2. Urakkakilpailutettavat työt ja KVR-hankkeet
3. edellä mainittuja täydentämään puitejärjestelyin teetettävät alle 60 000 euron toimeksiannot
Tämä kilpailutus koskee toimintamallia kolme (3).
Vantaan kaupungin sopimuksen perusteella hankintoja voivat tehdä Vantaan kaupungin kaikki toimialat sekä seuraavat yhtiöt:
As Oy Vantaan Katriinanrinne
Hakopolun Liikekiinteistö Oy
Kiinteistö Oy Hakucenter
Kiinteistö Oy Lehdokkitien Virastotalo
Korson Pienteollisuustalo Oy
Koy Korson Toimistokeskus
Koy Maakotkantie 10
Pallastunturin Liikekiinteistö Oy
Koy Tiedepuisto
Koy Tikkurilan Terveysasema
Ruukkukujan Autopaikat Oy
Kiinteistö Oy Vantaan Helikopteritukikohta
Ratakujan Pysäköinti Oy
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy
VanPark Oy
Urakoitsija toimii tilattujen töiden päätoteuttajana ja vastaa työmaan työturvallisuudesta sekä rakentamiseen liittyvästä tilaajavastuulain velvoitteiden ja verottajan tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä.

Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: VD/6199/02.08.00.00/2025
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet on mainittu pelkästään hankinta-asiakirjoissa.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Kesto: 24 kuukautta Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjouskilpailun perusteella muodostetaan puitejärjestely kuuden (6) siihen valitun kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen toimittajan kesken.
Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt urakoitsija valitaan puitejärjestelyn ensisijaiseksi toimittajaksi alueelle Itä-Vantaa ja toiseksi sijoittunut tarjoaja nimetään ensisijaiseksi toimittajaksi alueelle Länsi-Vantaa.
Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antaneista sijoille 3-6 sijoittuneet urakoitsijat toimivat koko Vantaan alueelle tilauskäytännön etusijajärjestyksen sijoilla 2-5, sijoituksensa mukaisesti. Ensisijaiset toimittajat eivät ole mukana toisen alueen etusijajärjestyksessä. Aluejako on esitetty liitteessä 2.
Kustannusarvioltaan alle 14 000 euroa olevat työt tilataan toimittajilta etusijajärjestyksessä. Tilaaja lähettää kustannus- ja tuntiarviokyselyn ensisijaiselle toimittajalle. Toimittajalla on 2 seuraavaa työpäivää aikaa vastata kyselyyn. Mikäli ensisijainen toimittaja ei pysty työtä vastaanottamaan, lähetetään kysely etusijajärjestyksessä toiselle toimittajalle. Mikäli etusijajärjestyksessä toiseksi sijoittunut ei kykene työtä vastaanottamaan, kysely lähetetään puitejärjestelyn mukaan etusijajärjestyksessä seuraaville.
Kustannusarvioltaan 14 000 - 60 000 euron arvoiset toimeksiannot kilpailutetaan kevennetyllä kilpailutuksella (ns. minikilpailutus). Tilaaja lähettää tiedustelun ja tiedot tarjolla olevasta työstä sähköpostilla kaikille puitejärjestelyssä mukana oleville toimittajille. Valinnan perusteena voi hinnan/tuntiarvion lisäksi olla myös laatutekijöitä, kuten aikataulu, toimittajan resurssit tai toimittajan
erityisosaaminen. Minikilpailutukset voidaan toteuttaa sähköpostitse tai tarjousportaalin kautta.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-01-26 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-01-26 11:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 6
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-01-26 11:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-01-05 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)