Kumppanin hankinta Kevan työnantaja-asiakkaiden tiedolla johtamisen uudistukseen

Keva

Keva (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää tarjouksia Kevan kumppani tiedolla johtamisen uudistuksen hankkeeseen -hankinnasta. Hankinnan kohteena on kumppani Kevassa valmistelussa olevan Tiedolla johtamisen uudistus -hankkeen tueksi ja eteenpäin viemiseksi. Uudistuksen tavoitteena on Kevan olemassa olevaa tietopohjaa uudistamalla luoda paremmat edellytykset julkisen alan työnantajien tukemiselle tiedolla johtamisessa ja työkyvyttömyysriskien hallinnassa. Hanke koostuu kolmesta osa-alueesta 1. Tietovarastoinnin ja arkkitehtuurin uudistaminen Keva on määrittänyt työnantaja- ja työkykytoiminnalle ylätason tavoitearkkitehtuurin, jota toteutettava ratkaisu noudattaa. Arkkitehtuuri perustuu Microsoftin teknologioihin. Kevan työnantaja- ja työkykytoiminnon tietovarastointi koostuu ratkaisutoiminnan, julkisten rekisterien sekä julkisen alan työnantajien lähettämistä työkyvyttömyysriskiin liittyvistä tiedoista. 2. Työnantajien työkyvyttömyysriskien hallintaa ja tiedolla johtamista tukevien digitaalisten palveluiden uudistaminen Keva auttaa julkisen alan työnantajia työkyvyttömyysriskien hallinnassa. Hankkeen aikana työkyvyttömyysriskien vähentämiseen liittyviä palveluita päivitetään tukemaan julkisen alan työnantajien ennakoivaa työkykyjohtamista ja työkyvyntukea sekä kehitetään toimintaa tukevia digitaalisia tiedolla johtamisen prosesseja. Tavoitteena on nykyisen palveluvalikoiman selkiyttäminen, laajempien palvelukokonaisuuksien muodostaminen sekä entistä vahvempi toiminnanohjaus. 3. Toiminnan muutos ja muutosjohtaminen Hankkeen tavoitteena on kehittää ja virtaviivaistaa Kevan sisäisen toiminnan prosesseja sekä kasvattaa kyvykkyyttä tukea julkisen alan työnantajien työkyvyttömyysriskien hallintaa entistä vaikuttavammin. Kehitettävien ratkaisujen aikaansaaman vaikuttavuuden ja vaikutusten seuraaminen on osa toiminnan muutoksen kokonaisuutta. Uudistushanke toteutetaan noin neljän vuoden aikana 1.1.2025 – 31.12.2028 ketteriä kehittämisen menetelmiä hyödyntäen. Hanke toteutetaan tiiviisti yhteistyössä julkisen alan organisaatioiden kanssa. Valitun palveluntuottajan kanssa solmitaan sopimus toistaiseksi voimassa olevana. Työ alkaa vuoden 2025 toisella kvartaalilla ja päättyy arviolta hankkeen päättyessä (hankkeen arvioitu päättyminen vuonna 2028). Valitun palveluntuottajan tulee kyetä tarjoamaan asiantuntemusta ja asiantuntijoita kaikille hankkeen 3 osa-alueelle (tietovarastoinnin ja arkkitehtuurin uudistaminen, palvelukehitys sekä muutosjohtaminen). Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus" Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin. Tarjouskilpailun perusteella valitaan yksi palveluntuottaja sekä yksi varapalveluntuottaja (ks. tarkemmin kohta "Sopimusmenettely".)

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-03-05. Hankinta julkaistiin 2025-02-03.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-02-03 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-02-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kumppanin hankinta Kevan työnantaja-asiakkaiden tiedolla johtamisen uudistukseen
Viitenumero: 296/2023
Lyhyt kuvaus:
Keva (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää tarjouksia Kevan kumppani tiedolla johtamisen uudistuksen hankkeeseen -hankinnasta. Hankinnan kohteena on kumppani Kevassa valmistelussa olevan Tiedolla johtamisen uudistus -hankkeen tueksi ja eteenpäin viemiseksi. Uudistuksen tavoitteena on Kevan olemassa olevaa tietopohjaa uudistamalla luoda paremmat edellytykset julkisen alan työnantajien tukemiselle tiedolla johtamisessa ja työkyvyttömyysriskien hallinnassa. Hanke koostuu kolmesta osa-alueesta 1. Tietovarastoinnin ja arkkitehtuurin uudistaminen Keva on määrittänyt työnantaja- ja työkykytoiminnalle ylätason tavoitearkkitehtuurin, jota toteutettava ratkaisu noudattaa. Arkkitehtuuri perustuu Microsoftin teknologioihin. Kevan työnantaja- ja työkykytoiminnon tietovarastointi koostuu ratkaisutoiminnan, julkisten rekisterien sekä julkisen alan työnantajien lähettämistä työkyvyttömyysriskiin liittyvistä tiedoista. 2. Työnantajien työkyvyttömyysriskien hallintaa ja tiedolla johtamista tukevien digitaalisten palveluiden uudistaminen Keva auttaa julkisen alan työnantajia työkyvyttömyysriskien hallinnassa. Hankkeen aikana työkyvyttömyysriskien vähentämiseen liittyviä palveluita päivitetään tukemaan julkisen alan työnantajien ennakoivaa työkykyjohtamista ja työkyvyntukea sekä kehitetään toimintaa tukevia digitaalisia tiedolla johtamisen prosesseja. Tavoitteena on nykyisen palveluvalikoiman selkiyttäminen, laajempien palvelukokonaisuuksien muodostaminen sekä entistä vahvempi toiminnanohjaus. 3. Toiminnan muutos ja muutosjohtaminen Hankkeen tavoitteena on kehittää ja virtaviivaistaa Kevan sisäisen toiminnan prosesseja sekä kasvattaa kyvykkyyttä tukea julkisen alan työnantajien työkyvyttömyysriskien hallintaa entistä vaikuttavammin. Kehitettävien ratkaisujen aikaansaaman vaikuttavuuden ja vaikutusten seuraaminen on osa toiminnan muutoksen kokonaisuutta. Uudistushanke toteutetaan noin neljän vuoden aikana 1.1.2025 – 31.12.2028 ketteriä kehittämisen menetelmiä hyödyntäen. Hanke toteutetaan tiiviisti yhteistyössä julkisen alan organisaatioiden kanssa. Valitun palveluntuottajan kanssa solmitaan sopimus toistaiseksi voimassa olevana. Työ alkaa vuoden 2025 toisella kvartaalilla ja päättyy arviolta hankkeen päättyessä (hankkeen arvioitu päättyminen vuonna 2028). Valitun palveluntuottajan tulee kyetä tarjoamaan asiantuntemusta ja asiantuntijoita kaikille hankkeen 3 osa-alueelle (tietovarastoinnin ja arkkitehtuurin uudistaminen, palvelukehitys sekä muutosjohtaminen). Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus" Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin. Tarjouskilpailun perusteella valitaan yksi palveluntuottaja sekä yksi varapalveluntuottaja (ks. tarkemmin kohta "Sopimusmenettely".)
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 296/2023
Kesto
Aloituspäivä: 2025-04-01 📅
Loppupäivä: 2028-12-31 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 20
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 80
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki). Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä (hankintalaki 32 §). Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalaki 125 §). Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä. Asiointikieli hankinnassa on suomi. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen tiedoksi. HANKINTAMENETTELYSTÄ POISSULKEMINEN Hankintamenettelystä suljetaan pois ne tarjoajat, jotka eivät täytä tarjoajan soveltuvuudelle asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Hankintamenettelystä suljetaan pois myös tarjoaja, joka on syyllistynyt tai jonka edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on syyllistynyt julkisista hankinnoista annetun lain 80 §:ssä mainittuihin rikoksiin. Tarjoaja, joka syyllistyy hankintalain vastaiseen menettelyyn ja/tai väärien ja/tai puutteellisten tietojen antamiseen, voidaan sulkea pois hankintamenettelystä. Hankintamenettelyn ulkopuolelle voidaan sulkea tarjoaja, jota koskee hankintalain 81 §:ssä tarkoitettu poissulkemisperuste. Hankintamenettelystä suljetaan pois ne tarjoajat, jotka eivät täytä tarjoajan soveltuvuudelle asetettuja vähimmäisvaatimuksia (83 §). Tarjouksen on oltava sisällöltään tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukainen ja sisällettävä kaikki tarjoajien ja tarjousten arvioinnissa sekä tarjousten vertailussa tarvittavat pyydetyt tiedot. Tarjoukseen ei saa liittää tarjoajan omia tarjouspyynnön vastaisia ehtoja. Hankintayksiköllä on velvollisuus hylätä tarjous, joka on tarjouspyynnön vastainen ja vertailukelvoton (74 §). Alihankkijoiden, joiden voimavaroihin tarjoaja vetoaa, sekä ryhmittymän jäsenten yhdessä on täytettävä soveltuvuusvaatimukset siten kuin tässä tarjouspyynnössä on kuvattu. Tältä osin noudatetaan hankintalain 92 §:ää. Hankintayksikkö voi sulkea tarjouskilpailusta tarjouksen, jonka hinta on hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden poikkeuksellisen alhainen (96 §). Edellä mainittu lista ei ole tyhjentävä, vaan hankintayksikkö voi myös muusta perustellusta syystä olla hyväksymättä tarjousta tai jättää hankinnan suorittamatta. Tarjouksen pois sulkemisessa noudatetaan hankintalakia ja sen oikeuskäytäntöä.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-05 07:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-05 07:05:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Helsinki
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-05 07:05:00 📅
Paikka: Helsinki
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-02-12 13:00:00 📅
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja
Salassapitosopimus on pakollinen

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihtovaatimus: Tarjoajan liikevaihdon on tullut olla yhdeltä kolmelta viimeksi kuluneelta tilikaudelta (2021-2023) vähintään 15 000 000 euroa.
Luottoluokitusvaatimus: Tarjoajan luottoluokituksen tulee olla Suomen Asiakastieto Oy:n rating -luokituksessa vähintään A tai vastaava.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Tarjoajalla on toiminnan vastuuvakuutus: Tarjoajalla tulee olla toiminnan vastuuvakuutus vakuutusmäärältään vähintään 1 000 000 euroa.
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty kaupparekisteriin tai kaupparekisteristä muutoin saadut kaupparekisteriotetta vastaavat tiedot
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoaja on suorittanut viitejakson aikana seuraavantyyppiset pääasialliset palvelut: Hankintaviranomaiset voivat vaatia enintään kolmen vuoden kokemuksen tai hyväksyä yli kolme vuotta aikaisemmin hankitun kokemuksen.: Referenssivaatimukset on esitetty tarjouspyynnön liitteellä 5, Referenssilomake
Näytä lisää
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
EU-kynnysarvot ylittävässä hankinnassa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen hankintapäätöksen perusteluineen tiedoksi. Hankintasopimus ei synny hankintapäätöksen tiedoksiannolla vaan edellyttää erillisen kirjallisen sopimusasiakirjan allekirjoittamista. Ennen sopimuksen allekirjoitusta valitun Palveluntuottajan tulee täyttää yhdessä Tilaajan kanssa sopimuksen liitteeksi tuleva liite 3.1, "Käsittelytoimien kuvaus" Kilpailutuksen perusteella valitaan myös varapalveluntuottaja, jonka kanssa voidaan solmia sopimus, jos ensimmäiseksi valittu palveluntuottaja ei allekirjoita hankintasopimusta tai ei täytä muuten hankintasopimuksen edellytyksiä sopimuskauden alkaessa. Varapalveluntuottajaksi valitaan toiseksi eniten pisteitä saanut tarjoaja.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Keva
Kansallinen rekisterinumero: 0119343-0
Postiosoite: Unioninkatu 43
Postinumero: 00170
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: hankinnat@keva.fi
Sähköposti: hankinnat@keva.fi 📧
Puhelin: +358 2061421 📞
URL: http://www.keva.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Sosiaaliturva
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/keva?id=543195&tpk=9be2f1f9-6126-40df-965a-7dc6a1b1e4f4 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/keva?id=543195&tpk=9be2f1f9-6126-40df-965a-7dc6a1b1e4f4 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Sovittelumenettelyistä vastaava elin
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Arvostelurunko
Sama kuin: Sovittelumenettelyistä vastaava elin
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 024-075759 (2025-02-03)