Konserniyhteisöjen hallituskoulutuksen hankinta

Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki hankkii kaupunkikonsernin hallitusjäsenille suunnatun hallituskoulutuskokonaisuuden varmistaakseen osaavat hallitusjäsenet tytäryhteisöihin. Helsingin kaupungilla on tällä hetkellä 76 tytäryhteisöä, joista 64 on osakeyhtiömuotoisia ja 12 säätiömuotoisia. Tytäryhteisöistä 45 kappaletta on 100 %:sti omistettuja. Lisäksi kaupungilla on osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöjä vajaat 30 kappaletta. Tytäryhteisöissä on yhteensä noin 300 hallitusjäseniä, joista noin 180 on näissä 100 %:sti omistetuissa tytäryhteisöissä. Osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöissä on arviolta vajaat 40 kaupungin nimeämää hallitusjäsentä. Helsingin kaupungin tärkein omistajaohjauksellinen toimenpide omistajastrategioiden määrittelyn ohella on osaavien hallitusjäsenten valinta tytäryhteisöihin. Tämä edellyttää hallitusjäsenen osaamista ja kokemusta ko. tytäryhteisön kannalta merkityksellisiltä toimialoilta (kuten energia-ala, asuminen, elinvoimaisuus) tai toiminnoista (kuten rahoitus, markkinointi, kestävyys), mutta lisäksi myös hallitustyöskentelyyn liittyvien reunaehtojen, käytänteiden ja sääntelyn tuntemista. Lisäksi hallitusjäsenten tulee ymmärtää kaupunkikonsernin julkisyhteisörooliin liittyvät erityispiirteet (kuten kilpailu-, hankinta- ja julkisuuslainsäädäntöön liittyvät kysymykset). Hallitusosaaminen edellyttää aikaisemmin hankitun oman hallituskokemuksen lisäksi yleensä kouluttautumista hallitustyöskentelystä, mikä osaltaan myös kuvaa hallitusjäseniltä edellytettävää vastuullisuutta ja sitoutumista hallitustyöhön. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankintayksikkö ei sitoudu tarjouspyynnössä esitettyihin hankintamääriin.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-09-25. Hankinta julkaistiin 2025-08-26.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-08-26 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-08-26)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Konserniyhteisöjen hallituskoulutuksen hankinta
Viitenumero: H036-25/HEL 2025-012688
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunki hankkii kaupunkikonsernin hallitusjäsenille suunnatun hallituskoulutuskokonaisuuden varmistaakseen osaavat hallitusjäsenet tytäryhteisöihin. Helsingin kaupungilla on tällä hetkellä 76 tytäryhteisöä, joista 64 on osakeyhtiömuotoisia ja 12 säätiömuotoisia. Tytäryhteisöistä 45 kappaletta on 100 %:sti omistettuja. Lisäksi kaupungilla on osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöjä vajaat 30 kappaletta. Tytäryhteisöissä on yhteensä noin 300 hallitusjäseniä, joista noin 180 on näissä 100 %:sti omistetuissa tytäryhteisöissä. Osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöissä on arviolta vajaat 40 kaupungin nimeämää hallitusjäsentä. Helsingin kaupungin tärkein omistajaohjauksellinen toimenpide omistajastrategioiden määrittelyn ohella on osaavien hallitusjäsenten valinta tytäryhteisöihin. Tämä edellyttää hallitusjäsenen osaamista ja kokemusta ko. tytäryhteisön kannalta merkityksellisiltä toimialoilta (kuten energia-ala, asuminen, elinvoimaisuus) tai toiminnoista (kuten rahoitus, markkinointi, kestävyys), mutta lisäksi myös hallitustyöskentelyyn liittyvien reunaehtojen, käytänteiden ja sääntelyn tuntemista. Lisäksi hallitusjäsenten tulee ymmärtää kaupunkikonsernin julkisyhteisörooliin liittyvät erityispiirteet (kuten kilpailu-, hankinta- ja julkisuuslainsäädäntöön liittyvät kysymykset). Hallitusosaaminen edellyttää aikaisemmin hankitun oman hallituskokemuksen lisäksi yleensä kouluttautumista hallitustyöskentelystä, mikä osaltaan myös kuvaa hallitusjäseniltä edellytettävää vastuullisuutta ja sitoutumista hallitustyöhön. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankintayksikkö ei sitoudu tarjouspyynnössä esitettyihin hankintamääriin.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Henkilökohtaiseen kehittämiseen tähtäävä koulutus 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 160 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: H036-25/HEL 2025-012688
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 48 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tässä hankinnassa käytetään avointa menettelyä. Tarjoajien tulee toimittaa tarjoukset määräaikaan mennessä tämän tarjouspyynnön vaatimusten mukaisesti. Tarjoajien soveltuvuus ja tarjousten tarjouspyynnönmukaisuus tarkastetaan tämän tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti. Tarjousten vertailu tehdään tämän tarjouspyynnön vertailuperusteiden mukaisesti. Tarjouspyynnön ehdoissa esitetyt selvitykset ja todistukset pyydetään ennen hankintapäätöksen tekoa tarjoajalta, joka vertailun ja alustavan soveltuvuusarvioinnin perusteella näyttää tulevan valituksi. Hankintapäätös muutoksenhakuosoituksineen lähetetään kaikille tarjoajille tiedoksi. Ennen tarjousten toimittamisen määräaikaa on mahdollista esittää tarjouspalvelun kautta kysymyksiä, ja näihin kysymyksiin annetut vastaukset tulee ottaa huomioon tarjousta annettaessa tämän tarjouspyynnön vaatimuksia täsmentävinä vaatimuksina.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-09-25 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-09-25 09:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-09-25 09:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-09-03 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Taloudellinen ja rahoituksellinen tilanne:
Tarjoajalla on hankinnan laatuun ja laajuteen nähden riittävät taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset hankinnan suorittamiseen. Tarjoaja vakuuttaa, ettei se ole konkurssissa, purettavana tai keskeyttänyt liiketoimintaansa.
Taloudellisen tilanteen tulee olla sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n tai vastaavan tahon ratingluokituksessa on vähintään tyydyttävä A tai vastaava. Hankintayksikkö varaa itselleen oikeuden tarkastaa tarjoajan luottotiedot näitä tietoja ylläpitäviltä yrityksiltä. Tarjoaja sitoutuu pyydettäessä toimittamaan luottolaitoksen lausunnon. Jos tarjoajana on ryhmittymä, tulee kunkin ryhmittymän jäsenen taloudellisen tilanteen olla vaatimuksen mukainen. Jos tarjoaja vetoaa muiden yksiköiden voimavaroihin, tulee sekä tarjoajan että voimavara-alihankkijan taloudellisen tilanteen olla vaatimuksen mukainen
Pakotteet: Helsingin kaupunki on velvollinen noudattamaan Euroopan unionin, Yhdistyneiden kansakuntien ja Suomen viranomaisten asettamia pakotteita, rajoitteita ja varojen jäädyttämispäätöksiä. Tarjoajien tulee antaa seuraava vakuutus ja pyydettäessä viipymättä esittää hankintayksikölle tietoja hankintayksikön pyytämään selvityspyyntöön. Tässä vakuutuksessa pakotteilla ja rajoitteilla tarkoitetaan Euroopan unionin, Yhdistyneiden kansakuntien ja Suomen viranomaisten asettamia pakotteita ja rajoitteita. Varojen jäädyttämispäätöksillä tarkoitetaan Suomen viranomaisten asettamia varojen jäädyttämispäätöksiä. Tarjoaja vakuuttaa, 1. ettei tarjoaja tai tarjoajaa lähellä olevat tahot kuulu Neuvoston asetuksen (EU) N:o 269/2014 liitteessä I lueteltuihin luonnollisiin henkilöihin, oikeushenkilöihin, yhteisöihin tai elimiin, 2. ettei pakotteita tai varojen jäädyttämispäätöksiä ole asetettu 1) tarjoajalle eikä tarjoajan alihankkijoille, eikä 2) tarjoajan tai tarjoajan alihankkijoiden hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenille tai edustus-, päätös-, määräys- tai valvontavaltaa käyttäville henkilöille tai tahoille, 3. ettei tarjoajaa tai tarjoajan alihankkijoita omista välittömästi tai välillisesti yli 50 prosenttisesti taho tai tahot, joihin kohdistuu pakote taikka varojen jäädyttämispäätös, 4. ettei tarjoajan toiminta, sopimuksen kohteeseen käytettävät tavarat tai palvelut eikä tarjoajan tuottamien tuotteiden/palveluiden käyttö riko pakotteita tai rajoitteita, ja 5. etteivät hankintaan liittyvät suoritukset päädy välillisesti tai välittömästi pakotteiden, rajoitteiden tai varojen jäädyttämispäätöksien kohteena olevalle taholle.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Tarjoaja ja tarjoajan alihankkija on merkitty kaupparekisteriin: Tarjoajan on pyydettäessä toimitettava kaupparekisteriote itsestään ja ilmoittamistaan alihankkijoista. Ulkomaisen tarjoajan on pyydettäessä toimitettava vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella, joka on käännetty suomen kielelle. - Jos tarjoajaa tai hänen alihankkijaansa ei ole merkitty kaupparekisteriin, tulee tarjoajan pyydettäessä selvittää seikat, joihin rekisteröimättömyys perustuu
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tekninen suorituskyky ja ammatillinen pätevyys: Tarjoajalla on kokemusta vastaavanlaisten koulutusten toteuttamisesta, ennakkotehtävien laatimisesta ja tarkastamisesta sekä koulutusjaksojen esitysten ja esitysmateriaalien laatimisesta, jakamisesta sekä päivittämisestä.
Näytä lisää
Referenssit: Tarjoajan tulee esittää kaksi (2) vastaavanlaisen hallituskoulutuskokonaisuuden järjestämistä koskevaa referenssiä/toimeksiantoa, viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta tarjouksen jättöpäivästä taaksepäin laskien. Vastaavanlaisen hallituskoulutuskokonaisuuden järjestäminen tarkoittaa palvelukuvauksen mukaista hallituskoulutuskokonaisuutta, jossa on vähintään neljä (4) kappaletta palvelukuvauksen mukaisen hallituskoulutuskokonaisuuden koulutusjaksoa. Referensseiksi eivät kelpaa toimitukset, joita tarjoajalla ei ole oikeutta käyttää referenssinään. Tilaajalla on oikeus tarkistaa annetut referenssit. Alihankkijan tulee täyttää tässä tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset siltä osin, kuin vaatimukset koskevat alihankkijan osuutta hankittavan palvelun toteuttamisessa.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen konkurssissa tai muussa vastaavassa tilanteessa.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on syyllistynyt olennaisesti väärien tietojen antamiseen ilmoittaessaan hankintayksikölle tässä luvussa tarkoitettuja tietoja tai laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Yksikkö: Kaupunginkanslia
Postiosoite: PL 1
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Sirkka Hiltunen
Sähköposti: sirkka.hiltunen@hel.fi 📧
Puhelin: +358 0931031548 📞
URL: http://www.hel.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=567284&tpk=5a33d89a-d149-40eb-a295-b0649d9fa821 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=567284&tpk=5a33d89a-d149-40eb-a295-b0649d9fa821 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 163-559798 (2025-08-26)