Kielikoulutuspalvelut

Patentti- ja rekisterihallitus

Hankinnan kohteena on PRH:n kielikoulutuspalvelut. Kielikoulutus toteutetaan lähtökohtaisesti etäopetuksena Teamsin välityksellä, mutta Toimittajalla tulee olla tarvittaessa valmiudet järjestää opetus myös lähiopetuksena PRH:n toimipisteessä, josta sovitaan aina erikseen. Kielikoulutuksen kohderyhmänä on PRH:n henkilöstö, johon kuuluu monipuolisesti eri alojen asiantuntijoita ja toimistohenkilöstöä. Tavoitteena on ylläpitää ja kehittää henkilöstön työssä ja työtehtävissä tarvittavaa kielitaitoa sekä antaa valmiudet tehokkaaseen ja varmaan viestintään erilaisissa työtilanteissa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Kielikoulutus suunnitellaan ja toteutetaan tarvelähtöisesti kaksi (2) kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä. Kielikoulutuspalvelut järjestetään yhteistyössä Toimittajan kanssa. Toimittaja vastaa kielikoulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Hankinta koostuu englannin, ruotsin, saksan, ranskan ja kiinan eritasoisista (Eurooppalainen viitekehys Common European Framework of Reference for Languages, CEFR) kielikursseista. PRH pidättää itselleen oikeuden hankkia Toimittajalta muitakin kielikoulutuspalveluita kuin edellä mainittuja kieliä, kuten espanjaa. SOPIMUSKAUSI Tavoitteena on, että sopimus tulee voimaan tammikuussa 2026. Sopimus on toistaiseksi voimassaoleva. Sopimus voidaan irtisanoa aikaisintaan, kun se on ollut voimassa yhden vuoden. Katso lisää liitteenä olevan sopimusmallin kohdasta 4.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-11-21. Hankinta julkaistiin 2025-10-21.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-10-21 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-10-21)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kielikoulutuspalvelut
Viitenumero: PRH/1574/28/2025
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on PRH:n kielikoulutuspalvelut. Kielikoulutus toteutetaan lähtökohtaisesti etäopetuksena Teamsin välityksellä, mutta Toimittajalla tulee...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kielikurssien järjestäminen 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: PRH/1574/28/2025
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on PRH:n kielikoulutuspalvelut. Kielikoulutus toteutetaan lähtökohtaisesti etäopetuksena Teamsin välityksellä, mutta Toimittajalla tulee...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kielikurssien järjestäminen 📦
Pääkohde tai suorituspaikka:
“Kielikoulutus toteutetaan lähtökohtaisesti lähiopetuksena PRH:n toimipisteessä.”
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto: 48 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
“Tarjouskilpailu toteutetaan hankintalain 32 §:n mukaista avointa menettelyä noudattaen.”
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-11-21 10:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-11-03 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Ks. hankinta-asiakirjat.”

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Patentti- ja rekisterihallitus
Kansallinen rekisterinumero: 0244683-1
Postiosoite: Sörnäisten rantatie 13 B
Postinumero: 00530
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Yhteyspiste: Hansel Oy
Sähköposti: kilpailutus@hansel.fi 📧
Puhelin: +358 294444200 📞
URL: http://www.prh.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/prh?id=577076&tpk=34d2f11c-5939-47be-931e-a404af26f305 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/prh?id=577076&tpk=34d2f11c-5939-47be-931e-a404af26f305 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2025/S 203-694339 (2025-10-21)