Keiteleen asumispalveluiden ruokapalvelut ja Keiteleen ja Tervon kotiateriapalvelut

Servica Oy

Hankinnan kohteena on Keiteleen kunnan asumispalveluyksiköiden ruokapalvelujen ja Keiteleen ja Tervon kuntien kotiateriapalveluiden toteuttaminen alihankintana Servica Oy:lle. Kyseessä on sosiaali- ja terveyspalveluhankinta eli liitteen E mukainen hankinta. Valittu palveluntuottaja tuottaa Keiteleen kunnan asumispalveluyksiköiden ateriat koko ateriapäivän osalta seitsemänä päivänä viikossa, myös kaikkina arkipyhinä sekä Keiteleen ja Tervon kuntien alueen kotiateriat lounaan ja mahdollisesti lounaan mukana toimitettavan päivällisen osalta. Aterioiden tulee olla asiakkaan tarpeen mukaisesti järjestettyjä, asiakasryhmän erityistarpeet tai henkilökohtainen ruokavalio ja energiataso huomioiden. Kaikissa aterioissa tulee huomioida palveluntuottajalle ilmoitetut mahdolliset erityisruokavaliot. Palveluntuottaja toimittaa kunkin päivän ateriatilaukset huomioiden laskennallisen annoskoon mukaisesti raaka-aineet. Aterioihin ja ruokalistoihin liittyvät vähimmäisvaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä. Ateriapäivään kuuluvat ateriat ja niiden toimitusten toimintatavat sovitaan toimipaikkojen kanssa tarkemmin. Tavoitteena on ruokapalvelun avulla tukea ikäihmisten hoidollisten tavoitteiden toteutumista ja mahdollistaa mm. kodissa tai kodinomaisissa olosuhteissa selviytymistä mahdollisimman pitkään. Kotiateria on kotona asuvalle ja/tai kotihoidon piirissä olevalle ikääntyvälle kotiin toimitettu ateria. Kotiateria tarkoittaa yhtä päivän pääateriaa, jonka tulee ateriakokonaisuutena kattaa noin kolmannes päivän energian ja ravintoaineiden tarpeesta. Kotiateriapalvelun tavoitteena on tukea iäkkään henkilön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, jotta kotona asuminen voi jatkua mahdollisimman pitkään. Palveluntuottaja vastaa kuljetusten järjestämisestä sekä annosten kuljettamisesta tilaajan ilmoittamaan osoitteeseen yhdessä sovittujen kuljetuskertojen mukaisesti. Tarjoajan tarjouksessa ilmoittama aterian päivähinnan tulee pitää sisällään yllä mainitut ateriat sekä tarvittavat erityisruokavaliot. Ateriakuljetuksen osuus aterian hinnasta on ilmoitettava erikseen. Hinnat tulee ilmoittaa euroina ilman arvonlisäveroa. Sopimusten arvioitu alkamisaika on 1.1.2026. Servica Oy valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen. Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-11-24. Hankinta julkaistiin 2025-10-22.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-10-22 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-10-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Keiteleen asumispalveluiden ruokapalvelut ja Keiteleen ja Tervon kotiateriapalvelut
Viitenumero: 231_000842
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Keiteleen kunnan asumispalveluyksiköiden ruokapalvelujen ja Keiteleen ja Tervon kuntien kotiateriapalveluiden toteuttaminen alihankintana Servica Oy:lle. Kyseessä on sosiaali- ja terveyspalveluhankinta eli liitteen E mukainen hankinta. Valittu palveluntuottaja tuottaa Keiteleen kunnan asumispalveluyksiköiden ateriat koko ateriapäivän osalta seitsemänä päivänä viikossa, myös kaikkina arkipyhinä sekä Keiteleen ja Tervon kuntien alueen kotiateriat lounaan ja mahdollisesti lounaan mukana toimitettavan päivällisen osalta. Aterioiden tulee olla asiakkaan tarpeen mukaisesti järjestettyjä, asiakasryhmän erityistarpeet tai henkilökohtainen ruokavalio ja energiataso huomioiden. Kaikissa aterioissa tulee huomioida palveluntuottajalle ilmoitetut mahdolliset erityisruokavaliot. Palveluntuottaja toimittaa kunkin päivän ateriatilaukset huomioiden laskennallisen annoskoon mukaisesti raaka-aineet. Aterioihin ja ruokalistoihin liittyvät vähimmäisvaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä. Ateriapäivään kuuluvat ateriat ja niiden toimitusten toimintatavat sovitaan toimipaikkojen kanssa tarkemmin. Tavoitteena on ruokapalvelun avulla tukea ikäihmisten hoidollisten tavoitteiden toteutumista ja mahdollistaa mm. kodissa tai kodinomaisissa olosuhteissa selviytymistä mahdollisimman pitkään. Kotiateria on kotona asuvalle ja/tai kotihoidon piirissä olevalle ikääntyvälle kotiin toimitettu ateria. Kotiateria tarkoittaa yhtä päivän pääateriaa, jonka tulee ateriakokonaisuutena kattaa noin kolmannes päivän energian ja ravintoaineiden tarpeesta. Kotiateriapalvelun tavoitteena on tukea iäkkään henkilön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, jotta kotona asuminen voi jatkua mahdollisimman pitkään. Palveluntuottaja vastaa kuljetusten järjestämisestä sekä annosten kuljettamisesta tilaajan ilmoittamaan osoitteeseen yhdessä sovittujen kuljetuskertojen mukaisesti. Tarjoajan tarjouksessa ilmoittama aterian päivähinnan tulee pitää sisällään yllä mainitut ateriat sekä tarvittavat erityisruokavaliot. Ateriakuljetuksen osuus aterian hinnasta on ilmoitettava erikseen. Hinnat tulee ilmoittaa euroina ilman arvonlisäveroa. Sopimusten arvioitu alkamisaika on 1.1.2026. Servica Oy valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen. Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Ruokala- ja ateriapalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 231_000842
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätietoja:
Keiteleen asumispalveluiden ruokapalvelut Alla on kuvattu alustava aikataulu päivän aterioiden osalta: - Aamiainen - puuro toimitetaan valmiina lämpimänä, muut elementit tarvikkeina (mm. leipä, leikkele, levite ja juomat) - Lounas - toimitetaan lämpimänä, kellonaika on suuntaa antava ja sovitaan tarkemmin valitun palveluntuottajan kanssa - Kahvileipä ja päiväkahvi - kahvileipä toimitetaan valmiina ja kahvi tarvikkeina, voidaan toimittaa lounaan toimituksen yhteydessä - Päivällinen - toimitetaan lämpimänä, kellonaika on suuntaa antava ja sovitaan tarkemmin valitun palveluntuottajan kanssa - Iltapala - toimitetaan tarvikkeina (mm. puuro, hedelmä- tai marjakiisseli, leipä, leikkele, levite ja juomat) Keiteleen ja Tervon kotiateriapalvelut Keiteleen kotiateriat - Toimitus kylmänä viisi kertaa viikossa. - Maanantaista torstaihin ateriatoimitus päivittäin ja - perjantaina perjantain, lauantain ja sunnuntain ateriat. Tervon kotiateriat - Toimitus kylmänä kolme kertaa viikossa. - Maanantaina maanantain ja tiistain ateriat, - keskiviikkona keskiviikon ja torstain ateriat ja - perjantaina perjantain, lauantain ja sunnuntain ateriat.
Näytä lisää
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Pohjois-Savo 🏙️
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 1
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/25/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kilpailutuksessa käytetään avointa menettelyä. Dynaamista hankintajärjestelmää tai puitejärjestelyä ei sovelleta.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-11-24 07:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-11-24 07:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-11-24 07:01:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-11-06 07:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yksikköä kohti)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen
jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,
annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Servica Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2947618-4
Postiosoite: Saaristokatu 7
Postinumero: 70620
Postitoimipaikka: Kuopio
Alue: Pohjois-Savo 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Minna Kukkonen-Väänänen
Sähköposti: hankinnat@servica.fi 📧
Puhelin: +358 800307711 📞
URL: http://www.servica.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/servica?id=581223&tpk=77cfdfd8-ada4-4b80-9743-b966d87d8821 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/servica?id=581223&tpk=77cfdfd8-ada4-4b80-9743-b966d87d8821 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Keiteleen asumispalveluiden ruokapalvelut Alla on kuvattu alustava aikataulu päivän aterioiden osalta: - Aamiainen - puuro toimitetaan valmiina lämpimänä, muut elementit tarvikkeina (mm. leipä, leikkele, levite ja juomat) - Lounas - toimitetaan lämpimänä, kellonaika on suuntaa antava ja sovitaan tarkemmin valitun palveluntuottajan kanssa - Kahvileipä ja päiväkahvi - kahvileipä toimitetaan valmiina ja kahvi tarvikkeina, voidaan toimittaa lounaan toimituksen yhteydessä - Päivällinen - toimitetaan lämpimänä, kellonaika on suuntaa antava ja sovitaan tarkemmin valitun palveluntuottajan kanssa - Iltapala - toimitetaan tarvikkeina (mm. puuro, hedelmä- tai marjakiisseli, leipä, leikkele, levite ja juomat) Keiteleen ja Tervon kotiateriapalvelut Keiteleen kotiateriat - Toimitus kylmänä viisi kertaa viikossa. - Maanantaista torstaihin ateriatoimitus päivittäin ja - perjantaina perjantain, lauantain ja sunnuntain ateriat. Tervon kotiateriat - Toimitus kylmänä kolme kertaa viikossa. - Maanantaina maanantain ja tiistain ateriat, - keskiviikkona keskiviikon ja torstain ateriat ja - perjantaina perjantain, lauantain ja sunnuntain ateriat.
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2025/S 204-698203 (2025-10-22)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕