Puitejärjestelyn kohteena ovat Vihdin kunnan hankintoihin liittyvät konsultointipalvelut, joiden tavoitteena on tukea kunnan työntekijöitä hankinnan kaikissa sen eri vaiheissa. Hankintayksikkö valitsee puitejärjestelyn maksimissaan kolme (3) Palveluntuottajaa, joiden kanssa se tekee puitesopimukset. Mikäli kilpailutuksen tuloksena sopimus tehdään vain yhden tarjoajan kanssa tai mikäli sopimuskauden aikana Palveluntuottajien määrä putoaa yhteen, niin tarjouspyynnön liitteenä olevista sopimusasiakirjoista ei sovelleta minikilpailutusta koskevia kohtia. Sopimus on määräaikaisena voimassa ensimmäiset kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen Tilaaja voi ottaa käyttöön kahden (2) vuoden optiokauden. Puitejärjestelyn kautta tehtävät toimeksiannot edellyttävät Palveluntuottajalta relevantin lainsäädännön, erityisesti hankintalainsäädännön (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 muutoksineen) tuntemusta , oikeuskäytännön ja hallituksen esityksien (HE) sekä näiden vaikutusta hankintaprosessiin ja julkisten hankintojen kilpailuttamisen sekä julkisuuslainsäädännön ja sopimusoikeuden tuntemusta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-06-02.
Hankinta julkaistiin 2025-04-28.
hankintailmoitus (2025-04-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Julkisten hankintojen konsultoinnin puitejärjestely (tavarat ja palvelut) 2 + 2
Viitenumero: 546595
Lyhyt kuvaus:
Puitejärjestelyn kohteena ovat Vihdin kunnan hankintoihin liittyvät konsultointipalvelut, joiden tavoitteena on tukea kunnan työntekijöitä hankinnan kaikissa sen eri vaiheissa.
Hankintayksikkö valitsee puitejärjestelyn maksimissaan kolme (3) Palveluntuottajaa, joiden kanssa se tekee puitesopimukset.
Mikäli kilpailutuksen tuloksena sopimus tehdään vain yhden tarjoajan kanssa tai mikäli sopimuskauden aikana Palveluntuottajien määrä putoaa yhteen, niin tarjouspyynnön liitteenä olevista sopimusasiakirjoista ei sovelleta minikilpailutusta koskevia kohtia.
Sopimus on määräaikaisena voimassa ensimmäiset kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen Tilaaja voi ottaa käyttöön kahden (2) vuoden
optiokauden.
Puitejärjestelyn kautta tehtävät toimeksiannot edellyttävät Palveluntuottajalta relevantin lainsäädännön, erityisesti hankintalainsäädännön (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 muutoksineen) tuntemusta , oikeuskäytännön ja hallituksen esityksien (HE) sekä näiden vaikutusta hankintaprosessiin ja julkisten hankintojen kilpailuttamisen sekä julkisuuslainsäädännön ja sopimusoikeuden tuntemusta.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Hankintoja koskevat konsulttipalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 250 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 546595
Lisätuotteet/palvelut: Oikeudelliset palvelut📦
Postiosoite: Asemantie 30
Postinumero: 03100
Postitoimipaikka: Nummela
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimus on määräaikaisena voimassa ensimmäiset kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen Tilaaja voi ottaa käyttöön kahden (2) vuoden
optiokauden.
Sopimuskaudella Tilaajalla on mahdollisuus irtisanoa Sopimus kokonaan tai osittain kolmen (3) kuukauden irtisanomisajalla ja Palveluntuottajan kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisaika lasketaan sen kuukauden viimeisestä päivästä lähtien, jonka aikana

Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Kokonaistaloudellinen edullisuus
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki). Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.
Menettelyn vaiheet ovat seuraavat:
Hankintayksikkö
1. Avaa tarjoukset
2. Tarkastaa tarjoajien soveltuvuutta koskevat vastaukset ESPD-lomakkeen tiedoista ja tarjouslomakkeesta
3. Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden
4. Vertailee tarjoukset ja valitsee kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoukset.
5. Tekee hankintapäätökset ja antaa päätöksen tiedoksi kaikille tarjoajille sekä pyytää ja tarkastaa valitulta toimittajalta
soveltuvuutta koskevat todistukset ja selvitykset
6. Solmii hankintasopimuksen valittujen toimittajien kanssa.
EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun kaikki tarjoajat ovat saaneet hankintapäätöksen valitusosoituksen kanssa asianosaisille tiedoksi.
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §).
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat
ovat saatavissa suomen kielellä, lukuun ottamatta joitakin teknisiä lisätietoja, jotka voivat olla englanniksi

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-06-02 11:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-06-02 11:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Vakuus vaaditaan ✅
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-06-02 11:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Sallittu
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-05-23 11:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihtovaatimus: Viimeinen vahvistettu tilikausi 500 000 euroa.
Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma: 500 000 euroa tai enemmän.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Yhden asiantuntijan tulee olla oikeustieteellisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut juristi.
Osallistumisehdot
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Vastuuvakuutusvaatimus (ESPD-lomake)
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Poissulkeminen / tarjouspyynnön hylkäys
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintapäätös voidaan panna täytäntöön ja sopimus, jonka ehtoihin tarjoajan tulee sitoutua, voidaan tehdä aikaisintaan 14
päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen tiedoksi päätöksen ja muutoksenhakuosoituksen
edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)