Joutsan kunnan ateria- ja tavarakuljetukset

Joutsan kunta

Joutsa on hyvien liikenneyhteyksien varrella oleva kaunis ja luonnonläheinen maalaiskunta Keski-Suomessa. Meillä on tarvittavat palvelut omasta takaa ja lähikaupunkeihin hurauttaa autolla hetkessä. Joutsan kunta järjestää monia lakisääteisiä palveluita. Ateria- ja tavarakuljetukset ovat yksi osa Joutsan kunnan toimintoja tukevia palveluita. Ateria- ja tavarakuljetuksia tarvitaan pääasiallisesti ruokien kuljettamiseen keskuskeittiöltä Kurkiauran koululle ja varhaiskasvatuksen toimipisteisiin, mutta myös sisäisen postin ja erilaisten tavaroiden ja tarvikkeiden kuljettamiseen toimipisteestä toiseen, sekä kirjojen kuljettamiseen kirjastojen välillä. Joutsan kunnan kuljetuksista on muodostettu erilaisia kokonaisuuksia ja nyt meillä on tarve löytää yhteistyökumppani ateria- ja tavarakuljetusten kokonaisuuden toteuttamiseen 1.1.2026 alkaen. Joutsan kunta kilpailuttaa ateria- ja tavarakuljetukset 3 vuoden sopimuskaudelle ja sopimuskauteen sisältyy mahdollisuus kahdesta erikseen sovittavasta optiovuodesta sopimuskauden päätyttyä. Aikataululiitteestä ilmenee päivittäiset reitti/aikataulutiedot. Ajat ovat n. kellonaikoja, jotka lomittuvat keskenään päivittäisen reitin mukaan. Tämän hetkiset ajosuoritteet ovat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin 51km/pvä, ja tiistaisin ja torstaisin 78km/päivä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-10-08. Hankinta julkaistiin 2025-08-28.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-08-28 hankintailmoitus
2025-09-22 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-08-28)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Joutsan kunnan ateria- ja tavarakuljetukset
Viitenumero: 574303
Lyhyt kuvaus:
Joutsa on hyvien liikenneyhteyksien varrella oleva kaunis ja luonnonläheinen maalaiskunta Keski-Suomessa. Meillä on tarvittavat palvelut omasta takaa ja lähikaupunkeihin hurauttaa autolla hetkessä. Joutsan kunta järjestää monia lakisääteisiä palveluita. Ateria- ja tavarakuljetukset ovat yksi osa Joutsan kunnan toimintoja tukevia palveluita. Ateria- ja tavarakuljetuksia tarvitaan pääasiallisesti ruokien kuljettamiseen keskuskeittiöltä Kurkiauran koululle ja varhaiskasvatuksen toimipisteisiin, mutta myös sisäisen postin ja erilaisten tavaroiden ja tarvikkeiden kuljettamiseen toimipisteestä toiseen, sekä kirjojen kuljettamiseen kirjastojen välillä. Joutsan kunnan kuljetuksista on muodostettu erilaisia kokonaisuuksia ja nyt meillä on tarve löytää yhteistyökumppani ateria- ja tavarakuljetusten kokonaisuuden toteuttamiseen 1.1.2026 alkaen. Joutsan kunta kilpailuttaa ateria- ja tavarakuljetukset 3 vuoden sopimuskaudelle ja sopimuskauteen sisältyy mahdollisuus kahdesta erikseen sovittavasta optiovuodesta sopimuskauden päätyttyä. Aikataululiitteestä ilmenee päivittäiset reitti/aikataulutiedot. Ajat ovat n. kellonaikoja, jotka lomittuvat keskenään päivittäisen reitin mukaan. Tämän hetkiset ajosuoritteet ovat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin 51km/pvä, ja tiistaisin ja torstaisin 78km/päivä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta) 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 250 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 574303
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Pääkohde tai suorituspaikka:
Joutsan kirkonkylän ja Leivonmäen taajama-alueet, Rutalahti ja kunnan haja-asutusalueet.
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto
Aloituspäivä: 2026-01-01 📅
Loppupäivä: 2028-12-31 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Hankintakaudeksi on suunniteltu kolme vuotta, jonka lisäksi hankintaan sisällytettäisiin kaksi optiovuotta, jolloin sopimuksen yhteispituudeksi tulisi korkeintaan 5 vuotta.
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-10-08 20:59:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-10-09 07:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-10-09 07:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-09-21 20:59:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen
jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,
annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Joutsan kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0174108-9
Postiosoite: Länsitie 5
Postinumero: 19650
Postitoimipaikka: Joutsa
Alue: fi198 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Taloustoimisto
Sähköposti: kirjaamo@joutsa.fi 📧
Puhelin: +358 403579948 📞
URL: http://www.joutsa.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/joutsa?id=574303&tpk=40d72966-4226-4818-a864-995b67298396 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/joutsa?id=574303&tpk=40d72966-4226-4818-a864-995b67298396 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Arvostelurunko
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintalain mukaisesti. Hankintapäätöksen tekee Joutsan kunnanhallitus hankinta-ajan päätyttyä.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 165-566334 (2025-08-28)
hankintailmoitus (2025-09-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 250 000 EUR 💰

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: PROCEDURE
Muut lisätiedot
Asiakirjassa ilmeni kirjoitusvirhe tarjouslomakkeen yhdessä tarkennuksessa. Kirjoitusvirhe korjattu ilmoituksessa: Aiemmin: "M1, M2 ja N2 ajoneuvoluokissa CO2-päästö saa olla enintään 50 g/km (WLTP) ja RDE-mittauksen mukainen pakokaasupäästö enintään 80 % sallitusta. N1 ajoneuvoluokassa hyväksytään uusiutuvaa dieseliä, maakaasua, biokaasua, vetyä tai sähköä käyttävä auto. Nestemäinen polttoaine ei tällöin saa sisältää lainkaan fossiilista polttoainetta." Korjattu: "M1, M2 ja N1 ajoneuvoluokissa CO2-päästö saa olla enintään 50 g/km (WLTP) ja RDE-mittauksen mukainen pakokaasupäästö enintään 80 % sallitusta. N2 ajoneuvoluokassa hyväksytään uusiutuvaa dieseliä, maakaasua, biokaasua, vetyä tai sähköä käyttävä auto. Nestemäinen polttoaine ei tällöin saa sisältää lainkaan fossiilista polttoainetta."
Näytä lisää
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 138a7964-aebb-43be-af38-29578b119a89-01
Lähde: OJS 2025/S 182-621314 (2025-09-22)