Itäradan suunnitteluttamistehtävät, puitesopimus

Itärata Oy

Itärata Oy käynnistää tällä hankintailmoituksella tarjouskilpailun SUUNNITTELUTTAJAKONSULTTIEN hankkimiseksi hankkeelle "Itäradan suunnitteluttamistehtävät, puitesopimus" Arvio puitesopimuksen kestosta on 3 vuotta (+ 2 kahden vuoden optiokautta). Suunnitteluttajakonsulttien tehtävänä on toimia Itäradan suunnittelutoimeksiantojen suunnittelunohjauksessa ja suunnitteluhankintojen teknisessä valmistelussa. Hankinta toteutetaan niin, että suunnitteluttajakonsulttina toimiminen ei aiheuta esteellisyyttä toimia tarjoajana tulevissa Itäradan suunnitteluhankinnoissa. Puitesopimuksen sisältö ja siihen sisältyvät tehtävät on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa. Itärata Oy:n tehtävänä on suunnitella nopean junaliikenteen mahdollistava raideyhteys Lentoradalta Porvoon kautta Kouvolaan rakentamisvaiheeseen asti. Hankkeen keskeisinä tavoitteina on mahdollistaa nykyistä nopeampi kaukojunaliikenne itäiseen Suomeen: Savon ja Karjalan ratoja pitkin Kuopioon, Joensuuhun ja Kainuuseen sekä yhdistää Porvoon kaupunki pääkaupunkiseudun raideliikenteen verkkoon. Itäradan vaikutusalueella asuu 2 miljoonaa suomalaista seitsemässä maakunnassa. Itärata tekee suunnittelua yhdessä useiden suunnittelukumppaneiden, kuntien ja kaupunkien sekä muiden sidosryhmien kanssa. Suunnittelu tähtää siihen, että radan toteuttaminen voitaisiin aloittaa 2030-luvun alkupuolella ja rata valmistuisi vuoteen 2040 mennessä. Itärata hyväksyttiin heinäkuussa 2024 laajennettuun Euroopan laajuiseen liikenteen ydinverkkoon (TEN-T). Päätöksen myötä Itärata Oy voi hakea ratahankkeen suunnitteluun merkittävää EU-rahoitusta. Itärata Oy:n omistajia ovat Suomen valtio (51 %) edustajanaan liikenne- ja viestintäministeriö sekä 24 kaupunkia. Itärata Oy ja sen hallitus varmistavat aktiivisella vuoropuhelulla, että omistajilla eli valtiolla ja kunnilla on yhteinen näkemys hankkeen tavoitteista ja etenemisestä. Itärata-hankkeen muita sidosryhmiä ovat esimerkiksi hankealueen kunnat, viranomaiset, asukkaat, yritykset, oppilaitokset ja yhteisöt

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-08-18. Hankinta julkaistiin 2025-06-10.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-06-10 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-06-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Itäradan suunnitteluttamistehtävät, puitesopimus
Reference number: 561631
Lyhyt kuvaus:
“Itärata Oy käynnistää tällä hankintailmoituksella tarjouskilpailun SUUNNITTELUTTAJAKONSULTTIEN hankkimiseksi hankkeelle "Itäradan suunnitteluttamistehtävät,...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: services
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Itärata Oy käynnistää tällä hankintailmoituksella tarjouskilpailun SUUNNITTELUTTAJAKONSULTTIEN hankkimiseksi hankkeelle "Itäradan suunnitteluttamistehtävät,...”    Näytä lisää
Lisätietoja:
“Hankinnassa noudatetaan lakia vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista...”    Näytä lisää
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 84 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Vertailuperusteet esitetty tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-08-18 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-08-18 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Vaatimukset taloudellisesta ja rahoituksellisesta tilanteesta: Esitetty tarjouspyyntöasiakirjoissa.”
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Ammattitoiminnan harjoittamiskelpoisuuden vaatimukset, myös ammatti- tai kaupparekistereihin kuulumista koskevat vaatimukset.: Esitetty tarjouspyyntöasiakirjoissa.”    Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset: Esitetty tarjouspyyntöasiakirjoissa.”
Osallistumisehdot
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
“Ei sovelleta”
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Esitetty tarjouspyyntöasiakirjoissa”

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Itärata Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3279613-8
Postiosoite: Lönnrotinkatu 5
Postinumero: 00120
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: minna.weurlander@itarata.fi 📧
Puhelin: +358 405303496 📞
URL: http://www.itarata.fi 🌏
Päätoimi
Railway services
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/itarata?id=561631&tpk=504a9491-88ae-414b-9b87-e94890668588 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/itarata?id=561631&tpk=504a9491-88ae-414b-9b87-e94890668588 🌏

Täydentävät tiedot
Lisätietoja

“Hankinnassa noudatetaan lakia vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista...”    Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2025/S 111-378512 (2025-06-10)
Aiheeseen liittyvät haut 🔍