INRA Rekkamiehentien Murskausurakka 2026
Jyväskylän kaupunki
Hankinnan kohteena on Jyväskylän Rekkamiehentien kallioalueella olevan kallion louhinta, sekä louheen rikotus ja murskaus. Alue on esitetty tarkemmin liitteessä 3, Karttaliite. Työhön sisältyy myös 5 000 m3ktr irtilouhinta, louhe jää alueelle myöhemmin käytettäväksi. Kallio murskataan alla esitetyiksi lajikkeiksi yksikköhintaurakalla €/tn (ALV 0%). Valmistettavat määrät: - n. 30 000 tn KaM 0-90 mm - n. 60 000 tn KaM 0-56 mm - n. 30 000 tn KaM 0-16 mm - 5 000 m3ktr irtilouhinta Urakoitsija nimeää työmaalle louhintatyöstä vastaavan räjäytystyönjohtajan, jolla on oltava räjäytystyön vastuuhenkilön pätevyyskirja. Yksikköhintojen tulee sisältää kaikki työstä syntyneet kustannukset, mm. työkoneiden siirrot, pölynsidonnan, louhinnan, kivien rikotuksen ja murskeen siirron kasalle, sekä tarvittavat lumityöt. Urakka on sidottu suoritemäärään, jonka muuttuessa urakkahinta vastaavasti muuttuu yksikköhintojen mukaisesti. Materiaalin tulee täyttää InfraRYL:n mukaiset vaatimukset. Tilaaja suorittaa materiaalin laadunvalvontaa. Murskaustyön tulee olla valmiina 15.5.2026 Toiminta-aika ja tuotanto (LIITE 4 Ympäristölupapäätös 179-2017-2): 1. Louhintaa ja murskausta ei saa tehdä viikonloppuisin (la-su) tai arkipyhinä. 2. Päivittäinen toiminta-aika elokuun alusta (1.8.) juhannukseen asti on räjäytyksille ja rikotukselle klo 8-18, poraukselle 7-21 ja murskaukselle klo 7-22. 3. Kuormaamista ja kuljetuksia voidaan tehdä ympärivuotisesti arkisin ma-pe klo 6-22, pois lukien arkipyhät. (YSL 52 §, VNA 800 /2010 8§)
MääräaikaTarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-11-14. Hankinta julkaistiin 2025-10-02.
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2025-10-02 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: INRA Rekkamiehentien Murskausurakka 2026
Viitenumero:
JyväskyläDno-2025-3797
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Rakentamiseen liittyvät palvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste:
JyväskyläDno-2025-3797
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Keski-Suomi 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2026-01-05 📅
Loppupäivä: 2026-05-15 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-11-14 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-11-17 08:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 2 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-11-17 08:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-11-06 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Jyväskylän kaupunki
Kansallinen rekisterinumero:
0174666-4
Yksikkö: Jyväskylän kaupunki / Kaupunkirakennepalvelut
Postiosoite: Kuormaajantie 26
Postinumero: 40320
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Alue: Keski-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Jari Rönkä
Sähköposti: jari.ronka@jyvaskyla.fi 📧
Puhelin: +358 505766227 📞
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jyvaskyla?id=577074&tpk=3448998c-2760-423a-938b-07bc2ce1407d 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jyvaskyla?id=577074&tpk=3448998c-2760-423a-938b-07bc2ce1407d 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 190-648533 (2025-10-02)