Hankinnan kohteena on tietojärjestelmäkokonaisuus henkilöstönhallinnan ja palkanlaskennan toimintoihin (myöhemmin myös ”HR-järjestelmä” ja ”Järjestelmä ”) Kirkkonummen kunnalle (myöhemmin myös “Asiakas” tai ”Hankintayksikkö”). Hankittavalla HR-järjestelmällä korvataan nykyisiä järjestelmiä tai manuaalista tietojen käsittelyä. Uuden HR-järjestelmän tulee tukea kunnallissektorin työehtosopimuksia (KVTES, OVTES, TS, TTES sekä SOTE) siten, että palvelussuhteeseen liittyvien tietojen hallinta (mm. palkkauksen erilaiset osat) on HR-järjestelmän avulla mahdollista vaivattomasti. Hankittavan HR-järjestelmän tulee mahdollistaa Kirkkonummen kunnan henkilöstön palkkahallinto kunnan omana tuotantona. HR-järjestelmän avulla tuotetaan kunnan palkkahallinnon toiminnot sisältäen palkanlaskennan, palkkojen maksu- ja kirjaustiedot, lomaoikeustiedot, raportoinnin ja tilastoinnin. HR-järjestelmän tulee mahdollistaa modernien liittymärajapintojen avulla tietojen vastaanottaminen muista järjestelmistä ja siirtäminen muihin järjestelmiin. HR-järjestelmä on lähtökohtaisesti henkilöstöön liittyvien perustietojen sekä palvelussuhteen tietojen ensisijainen Master datan lähde. Hankinnan tavoitteena kattavaa HR-järjestelmä valmisratkaisuna, joka tarjoaa valmiit toiminnot kaikkiin edellä kuvattuihin osa-alueisiin ja prosessien hoitamiseen. Hankinnan kohde koostuu seuraavista palvelukomponenteista: - Järjestelmä ohjelmistopalveluna (SaaS) - Palvelun käyttöönotto ja sovitus Asiakkaalle - Sovellusylläpitopalvelut - Järjestelmän jatkokehitys- ja asiantuntijapalvelut Asiakkaan tarpeen mukaan Tarjouksen tulee kattaa kaikki edellä kuvatut palvelukomponentit. Hankintaa ei ole jaettu osiin. Näiden palvelukomponenttien lisäksi hankinta voi sisältää hankinnan kokonaiskokoon suhteutettuna vähäisiä palveluiden toimittamisen edellyttämän teknologian ja erityisvarusteiden hankintaa sekä hankinnan kohteeseen kytkeytyviä täydentäviä lisäpalveluja kuten matka- ja kululaskujen hallinnan toiminnallisuudet. Asiakas päättää sopimuskauden aikana erikseen lisähankinnoista ja jatkokehittämisestä. Tarkempi kuvaus hankinnasta on nähtävissä Liitteellä 1, Hankinnan kohteen kuvaus sekä muissa liitteissä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-03-10.
Hankinta julkaistiin 2025-01-30.
hankintailmoitus (2025-01-30) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: HR-järjestelmän hankinta/ Kirkkonummen kunta ( 589/ 2024)
Viitenumero: 534368
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on tietojärjestelmäkokonaisuus henkilöstönhallinnan ja palkanlaskennan toimintoihin (myöhemmin myös ”HR-järjestelmä” ja ”Järjestelmä ”) Kirkkonummen kunnalle (myöhemmin myös “Asiakas” tai ”Hankintayksikkö”).
Hankittavalla HR-järjestelmällä korvataan nykyisiä järjestelmiä tai manuaalista tietojen käsittelyä. Uuden HR-järjestelmän tulee tukea kunnallissektorin työehtosopimuksia (KVTES, OVTES, TS, TTES sekä SOTE) siten, että palvelussuhteeseen liittyvien tietojen hallinta (mm. palkkauksen erilaiset osat) on HR-järjestelmän avulla mahdollista vaivattomasti. Hankittavan HR-järjestelmän tulee mahdollistaa Kirkkonummen kunnan henkilöstön palkkahallinto kunnan omana tuotantona.
HR-järjestelmän avulla tuotetaan kunnan palkkahallinnon toiminnot sisältäen palkanlaskennan, palkkojen maksu- ja kirjaustiedot, lomaoikeustiedot, raportoinnin ja tilastoinnin.
HR-järjestelmän tulee mahdollistaa modernien liittymärajapintojen avulla tietojen vastaanottaminen muista järjestelmistä ja siirtäminen muihin järjestelmiin. HR-järjestelmä on lähtökohtaisesti henkilöstöön liittyvien perustietojen sekä palvelussuhteen tietojen ensisijainen Master datan lähde.
Hankinnan tavoitteena kattavaa HR-järjestelmä valmisratkaisuna, joka tarjoaa valmiit toiminnot kaikkiin edellä kuvattuihin osa-alueisiin ja prosessien hoitamiseen.
Hankinnan kohde koostuu seuraavista palvelukomponenteista:
- Järjestelmä ohjelmistopalveluna (SaaS)
- Palvelun käyttöönotto ja sovitus Asiakkaalle
- Sovellusylläpitopalvelut
- Järjestelmän jatkokehitys- ja asiantuntijapalvelut Asiakkaan tarpeen mukaan
Tarjouksen tulee kattaa kaikki edellä kuvatut palvelukomponentit. Hankintaa ei ole jaettu osiin.
Näiden palvelukomponenttien lisäksi hankinta voi sisältää hankinnan kokonaiskokoon suhteutettuna vähäisiä palveluiden toimittamisen edellyttämän teknologian ja erityisvarusteiden hankintaa sekä hankinnan kohteeseen kytkeytyviä täydentäviä lisäpalveluja kuten matka- ja kululaskujen hallinnan toiminnallisuudet. Asiakas päättää sopimuskauden aikana erikseen lisähankinnoista ja jatkokehittämisestä.
Tarkempi kuvaus hankinnasta on nähtävissä Liitteellä 1, Hankinnan kohteen kuvaus sekä muissa liitteissä.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 500 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 534368
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja: Hankintaa ei ole jaettu osiin.
Lisätuotteet/palvelut:
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevia esteettömyysvaatimuksia ei ole otettu huomioon seuraavin perustein
Perustelu:
Kyseessä on tietojärjestelmähankinta hankintailmoituksen ja edelleen hankintailmoitukseen liitetyn tarjouspyynnön mukaisin vaatimuksin ja eritelmin, hankinta ei sisällä fyysisiä tilaratkaisuita tms.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 50
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 50
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-10 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-10 10:15:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Tarjoukset avataan sähköisesti, tarjousten avaamistilaisuus ei ole julkinen.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 180 päivää Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-10 10:15:00 📅
Paikka: Tarjoukset avataan sähköisesti, tarjousten avaamistilaisuus ei ole julkinen.
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-02-17 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan (”yleinen”) vuotuinen liikevaihto: Tarjoajalla tulee olla hankintailmoitukseen liittyvään tarjouspyyntöön kuuluvan ESPD-asiakirjan IV osan: Valintaperusteet jaksossa B: Taloudellinen tilanne ja rahoitusasema kohdassa " Tarjoajan (”yleinen”) vuotuinen liikevaihto on seuraava:" esitetyn vaatimuksen mukainen liikevaihto.

Ammatinharjoittajan vastuuvakuutus: Tarjoajalla tulee olla hankintailmoitukseen liittyvään tarjouspyyntöön kuuluvan ESPD-asiakirjan IV osan: Valintaperusteet jaksossa B: Taloudellinen tilanne ja rahoitusasema kohdassa "Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on seuraava:" esitetyn vaatimuksen mukainen ammatinharjoittajan vastuuvakuutus.

Vakavaraisuusvaatimus: Tarjoajan vakavaraisuuden tulee olla hankintailmoitukseen liittyvään tarjouspyyntöön kuuluvan ESPD-asiakirjan IV osan: Valintaperusteet jaksossa B: Taloudellinen tilanne ja rahoitusasema kohdassa "Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset/ Taloudellinen tai rahoituksellinen vaatimus ja sen kuvaus:/ Vakavaraisuusvaatimus" esitetyn vaatimuksen mukainen.

Pakotteet: Tarjoajaa ei saa koskea hankintailmoitukseen liittyvään tarjouspyyntöön kuuluvan ESPD-asiakirjan IV osan: Valintaperusteet jaksossa B: Taloudellinen tilanne ja rahoitusasema kohdassa "Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset/ Taloudellinen tai rahoituksellinen vaatimus ja sen kuvaus:/ Pakotteet" esitetyn vaatimuksen mukaisella tavalla pakote tai varojen jäädyttämispäätös.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin kuuluminen: Tarjoajan tulee olla rekisteröity kaupparekisteriin hankintailmoitukseen liittyvään tarjouspyyntöön kuuluvan ESPD-asiakirjan IV osan: Valintaperusteet jaksossa
A: Soveltuvuus kohdassa "Kaupparekisteriin merkitseminen" esitetyn vaatimuksen mukaisesti.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssit: Tarjoajalla tulee olla hankintailmoitukseen liittyvään tarjouspyyntöön kuuluvan ESPD-asiakirjan IV osan: Valintaperusteet jaksossa B: Tekninen ja ammatillinen pätevyys kohdassa "Tarjoaja on suorittanut viitejakson aikana seuraavantyyppiset pääasialliset tavarantoimitukset/ Referenssit:" esitetyn vaatimuksen mukaiset referenssit.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Lisätietoja
Hankintaa ei ole jaettu osiin.
Sovittelumenettelyistä vastaava elin
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Arvostelurunko Sama kuin: Sovittelumenettelyistä vastaava elin Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 023-073082 (2025-01-30)