HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa HUS-yhtymän toiminta-alueella sijaitsevissa sairaaloissa ja muissa toimipisteissä tarvittavat maa- ja kiviainekset sekä niiden kuljetuksen hankinnan. Tällaisia toimipisteitä (sairaaloita) sijaitsee etenkin Helsingin, Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Raaseporin kaupunkien alueella, mutta toimintaa on myös muilla paikkakunnilla pienemmässä mittakaavassa. Kilpailutus on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Multa 2. Hiekoitushiekka 3. Hiekat leikkipaikoille 4. Soramurske 5. Kalliomurske 6. Kivituhka 7. Katemateriaalit Osa-alueelle 2. hiekoitushiekka valitaan kolme (3) toimittajaa, muille osa-alueille valitaan kaksi (2) toimittajaa, ellei hyväksyttyjä tarjouksia saada vähemmän. Sopimuskauden kesto on kaksi (2) vuotta. Sopimukseen sisältyy mahdollisuus yhteen (1) kahden (2) vuoden optioon. Sopimuskaudella ostettavien tuotteiden määrät sekä kohteet, joihin palveluita hankitaan, voivat vaihdella. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin. Sopimuskauden aikana tilaaja voi tilata osa-alueiden sisällä hankinnan kohteen mukaisia palveluita hintaliitteen mukaisilla hinnoilla tai minikilpailuttamalla. Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa (yksittäiset työtilaukset) tilaaja voi hankkia tarvittavan työkokonaisuuden tilanteen mukaan parhaaksi katsomaltaan ja tarkoituksen mukaisimmalta toimittajalta. Tällöin käytetään toimittajan tarjoamia hintoja. Kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa järjestetään minikilpailutus osa-alueen toimittajien kesken. Sopimustoimittajilta on mahdollista hankkia myös muita hankinnan kohteeseen liittyviä tuotteita, vuokralaitteita ja koneita tai erityisosaamista. Muiden tuotteiden, vuokralaitteiden ja koneiden tai erityisosaamisen hinnoittelussa tulee noudattaa samaa periaatetta kuin tarjouksessa annetuissa hinnoissa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-11-21.
Hankinta julkaistiin 2025-10-20.
hankintailmoitus (2025-10-20) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: 931524/ HUSK Maa-ainestoimitusten hankinta
Viitenumero: 579668
Lyhyt kuvaus:
“HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa HUS-yhtymän toiminta-alueella sijaitsevissa sairaaloissa ja muissa toimipisteissä tarvittavat maa- ja kiviainekset sekä...”
Lyhyt kuvaus
HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa HUS-yhtymän toiminta-alueella sijaitsevissa sairaaloissa ja muissa toimipisteissä tarvittavat maa- ja kiviainekset sekä niiden kuljetuksen hankinnan. Tällaisia toimipisteitä (sairaaloita) sijaitsee etenkin Helsingin, Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Raaseporin kaupunkien alueella, mutta toimintaa on myös muilla paikkakunnilla
pienemmässä mittakaavassa.
Kilpailutus on jaettu seuraaviin osa-alueisiin:
1. Multa
2. Hiekoitushiekka
3. Hiekat leikkipaikoille
4. Soramurske
5. Kalliomurske
6. Kivituhka
7. Katemateriaalit
Osa-alueelle 2. hiekoitushiekka valitaan kolme (3) toimittajaa, muille osa-alueille valitaan kaksi (2) toimittajaa, ellei hyväksyttyjä tarjouksia saada vähemmän.
Sopimuskauden kesto on kaksi (2) vuotta. Sopimukseen sisältyy mahdollisuus yhteen (1) kahden (2) vuoden optioon.
Sopimuskaudella ostettavien tuotteiden määrät sekä kohteet, joihin palveluita hankitaan, voivat vaihdella. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin.
Sopimuskauden aikana tilaaja voi tilata osa-alueiden sisällä hankinnan kohteen mukaisia palveluita hintaliitteen mukaisilla hinnoilla tai minikilpailuttamalla.
Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa (yksittäiset työtilaukset) tilaaja voi hankkia tarvittavan työkokonaisuuden tilanteen mukaan parhaaksi katsomaltaan ja tarkoituksen mukaisimmalta toimittajalta. Tällöin käytetään toimittajan tarjoamia hintoja. Kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa järjestetään minikilpailutus osa-alueen toimittajien kesken.
Sopimustoimittajilta on mahdollista hankkia myös muita hankinnan kohteeseen liittyviä tuotteita, vuokralaitteita ja koneita tai erityisosaamista. Muiden tuotteiden, vuokralaitteiden ja koneiden tai erityisosaamisen hinnoittelussa tulee noudattaa samaa periaatetta kuin tarjouksessa annetuissa hinnoissa.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Sora, hiekka, sepeli ja muut kiviainekset📦 Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 7
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 7
1️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Mullan toimitus HUS-alueella.”
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Kesto: 24 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Hiekoitushiekan toimitus HUS-alueella.” Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
4️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Soramurskeen toimitus HUS-alueella.” Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004
5️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Kalliomurskeen toimitus HUS-alueella.” Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005
6️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Kivituhkan toimitus HUS-alueella.” Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0006
7️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Katemateriaalin toimitus HUS-alueella.” Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0007
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-11-21 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-11-21 10:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
“Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä hankintalain 132-135 §:n mukaan hankintayksikölle...”
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)
Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä hankintalain 132-135 §:n mukaan hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun. Hankintaoikaisun voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Asianosaisen on tehtävä hankintaoikaisu 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Näytä lisää Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2025/S 202-690727 (2025-10-20)