HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa HUS-yhtymän toiminta-alueella sijaitsevien sairaaloiden ja muiden toimipisteiden muuttopalvelut. Nämä sairaalat ja toimipisteet sijaitsevat pääasiassa Helsingin, Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Raaseporin kaupunkien alueella, mutta toimintaa on myös muilla paikkakunnilla pienessä mittakaavassa. Muutto voi olla esimerkiksi: • yhden henkilön muutto huoneesta, kerroksesta tai rakennuksesta toiseen • osaston muutto kerroksesta tai sairaalasta toiseen • koko sairaalan muutto sairaalasta toiseen Tilaajan toiminta on kriittistä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. Palveluntuottajan tulee huomioida, että muuttoja tehdään toiminnassa olevissa sairaaloissa. Muutot tulee suorittaa niin, ettei ne aiheuta riskiä potilasturvallisuudelle ja häiritse kohtuuttomasti sairaalan toimintaa. Kilpailutuksen tavoitteena on valita kolme (3) sopimustoimittajaa. Sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta ja sopimukseen sisältyy mahdollisuus yhteen (1) kahden (2) vuoden optioon. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin tilausmääriin sopimuskauden aikana. Palvelukuvaus on liitteessä 2.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-05-19.
Hankinta julkaistiin 2025-04-15.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2025-04-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: 931511 HUSK Muuttopalveluiden hankinta
Viitenumero: 547026
Lyhyt kuvaus:
HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa HUS-yhtymän toiminta-alueella sijaitsevien sairaaloiden ja muiden toimipisteiden muuttopalvelut. Nämä sairaalat ja toimipisteet sijaitsevat pääasiassa Helsingin, Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Raaseporin kaupunkien alueella, mutta toimintaa on myös muilla paikkakunnilla pienessä mittakaavassa. Muutto voi olla esimerkiksi: • yhden henkilön muutto huoneesta, kerroksesta tai rakennuksesta toiseen • osaston muutto kerroksesta tai sairaalasta toiseen • koko sairaalan muutto sairaalasta toiseen Tilaajan toiminta on kriittistä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. Palveluntuottajan tulee huomioida, että muuttoja tehdään toiminnassa olevissa sairaaloissa. Muutot tulee suorittaa niin, ettei ne aiheuta riskiä potilasturvallisuudelle ja häiritse kohtuuttomasti sairaalan toimintaa. Kilpailutuksen tavoitteena on valita kolme (3) sopimustoimittajaa. Sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta ja sopimukseen sisältyy mahdollisuus yhteen (1) kahden (2) vuoden optioon. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin tilausmääriin sopimuskauden aikana. Palvelukuvaus on liitteessä 2.
HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa HUS-yhtymän toiminta-alueella sijaitsevien sairaaloiden ja muiden toimipisteiden muuttopalvelut. Nämä sairaalat ja toimipisteet sijaitsevat pääasiassa Helsingin, Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Raaseporin kaupunkien alueella, mutta toimintaa on myös muilla paikkakunnilla pienessä mittakaavassa. Muutto voi olla esimerkiksi: • yhden henkilön muutto huoneesta, kerroksesta tai rakennuksesta toiseen • osaston muutto kerroksesta tai sairaalasta toiseen • koko sairaalan muutto sairaalasta toiseen Tilaajan toiminta on kriittistä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. Palveluntuottajan tulee huomioida, että muuttoja tehdään toiminnassa olevissa sairaaloissa. Muutot tulee suorittaa niin, ettei ne aiheuta riskiä potilasturvallisuudelle ja häiritse kohtuuttomasti sairaalan toimintaa. Kilpailutuksen tavoitteena on valita kolme (3) sopimustoimittajaa. Sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta ja sopimukseen sisältyy mahdollisuus yhteen (1) kahden (2) vuoden optioon. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin tilausmääriin sopimuskauden aikana. Palvelukuvaus on liitteessä 2.
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Siirto- ja muuttopalvelut📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 547026
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Kesto: 24 kuukautta Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-05-19 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-05-19 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-05-19 09:01:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-05-05 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihto, vastuuvakuutus ja muut taloudelliset vaatimukset: Hankinta-asiakirjojen mukaisesti.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Kaupparekisteri: Hankinta-asiakirjojen mukaisesti.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssit ja koulutusta sekä ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset: Hankinta-asiakirjojen mukaisesti.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 075-247963 (2025-04-15)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-08-07) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
HUS Kiinteistöt Oy kilpailutti HUS-yhtymän toiminta-alueella sijaitsevien sairaaloiden ja muiden toimipisteiden muuttopalvelut. Nämä sairaalat ja toimipisteet sijaitsevat pääasiassa Helsingin, Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Raaseporin kaupunkien alueella, mutta toimintaa on myös muilla paikkakunnilla pienessä mittakaavassa.

Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅ Muutoksenhakumenettelyt
Valituksen tekijöiden lukumäärä: 0
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: 1
Sopimuksen tekopäivä: 2025-06-30 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 6
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 2 300 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 2 300 000 EUR 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 800 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4256674-843668
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Muuttohaukat oy
Kansallinen rekisterinumero: 0887272-7
Postiosoite: KERKKOLANKATU 31
Postinumero: 05800
Postitoimipaikka: Hyvinkää
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: hankijacloudia@muuttohaukat.com📧
Organisaation koko: Mikro, pieni tai keskisuuri
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4298341-843668 Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: FPF-Palvelut Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2415649-9
Postiosoite: Leppävaarankatu 12 as. 107
Postinumero: 02600
Postitoimipaikka: Espoo
Sähköposti: kenneth.vapaavuori@kolumbus.fi📧 Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 700 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4257810-843668 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Muuttopalvelu Forsman Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2653015-7
Postiosoite: Sienikuja 8
Postinumero: 00760
Postitoimipaikka: Helsinki
Sähköposti: jan.wide@forsman.fi📧
Täydentävät tiedot Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä hankintalain 132-135 §:n mukaan hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun. Hankintaoikaisun voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Asianosaisen on tehtävä hankintaoikaisu 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)