HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa HUS-yhtymän (mm. HUS Kiinteistöt Oy ja KOY HUS Asunnot) toiminta-alueella sijaitsevissa sairaaloissa ja muissa toimipisteissä tarvittavat rautakauppatuotteet. Tällaisia toimipisteitä (sairaaloita) sijaitsee etenkin Helsingin, Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Raaseporin kaupunkien alueella, mutta toimintaa on myös muilla paikkakunnilla pienemmässä mittakaavassa. Kilpailutus on jaettu osa-alueisiin: 1. Rautakauppatuotteet 2. Kiinnitystarvikkeet 3. Maalit, lakat ja kaakelit 4. Teknokemian tuotteet 5. Teräkset ja metallit 6. Puutavarat Osa-alueittain valitaan toimijoita 1-2. Sopimuskauden kesto on kaksi (2) vuotta. Sopimukseen sisältyy mahdollisuus yhteen (1) kahden (2) vuoden optioon. Sopimuskaudella ostettavien tuotteiden määrä sekä kohteet, joihin tuotteita hankitaan, voivat vaihdella. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin. Tarjouspyynnöllä esitetyt määrät ovat arvioita ja perustuvat aikaisempaan ostodataan. Sopimuskauden aikana tilaaja voi tilata osa-alueiden sisällä hankinnan kohteen mukaisia tuotteita tarjotuilla yksikköhinnoilla, osa-alueen alennusprosentilla (tarjouspyynnön tuotekorin ulkopuoliset tuotteet) tai minikilpailuttamalla. Sopimuskaudella voidaan hankkia myös muita osa-alueen tuoteryhmiin kuuluvia tuotteita. Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa (yksittäiset tilaukset) tilaaja voi hankkia tarvittavan työkokonaisuuden tilanteen mukaan parhaaksi katsomaltaan ja tarkoituksen mukaisimmalta tavarantoimittajalta. Tällöin käytetään toimittajan tarjoamia hintoja. Kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa järjestetään minikilpailutus osa-alueen tavarantoimittajien kesken. Sopimustoimittajilta on mahdollista hankkia myös muita hankinnan kohteeseen liittyviä tuotteita, vuokralaitteita ja koneita tai erityisosaamista. Muiden tuotteiden, vuokralaitteiden ja koneiden tai erityisosaamisen hinnoittelussa tulee noudattaa samaa periaatetta kuin tarjouksessa annetuissa hinnoissa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-03-17.
Hankinta julkaistiin 2025-02-12.
hankintailmoitus (2025-02-12) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: 931332/ HUSK Rautakauppatuotteiden hankinta
Viitenumero: 520400
Lyhyt kuvaus:
HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa HUS-yhtymän (mm. HUS Kiinteistöt Oy ja KOY HUS Asunnot) toiminta-alueella sijaitsevissa sairaaloissa ja muissa toimipisteissä tarvittavat rautakauppatuotteet. Tällaisia toimipisteitä (sairaaloita) sijaitsee etenkin Helsingin, Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Raaseporin kaupunkien alueella, mutta toimintaa on myös muilla paikkakunnilla pienemmässä mittakaavassa.
Kilpailutus on jaettu osa-alueisiin:
1. Rautakauppatuotteet
2. Kiinnitystarvikkeet
3. Maalit, lakat ja kaakelit
4. Teknokemian tuotteet
5. Teräkset ja metallit
6. Puutavarat
Osa-alueittain valitaan toimijoita 1-2.
Sopimuskauden kesto on kaksi (2) vuotta. Sopimukseen sisältyy mahdollisuus yhteen (1) kahden (2) vuoden optioon.
Sopimuskaudella ostettavien tuotteiden määrä sekä kohteet, joihin tuotteita hankitaan, voivat vaihdella. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin. Tarjouspyynnöllä esitetyt määrät ovat arvioita ja perustuvat aikaisempaan ostodataan.
Sopimuskauden aikana tilaaja voi tilata osa-alueiden sisällä hankinnan kohteen mukaisia tuotteita tarjotuilla yksikköhinnoilla, osa-alueen alennusprosentilla (tarjouspyynnön tuotekorin ulkopuoliset tuotteet) tai minikilpailuttamalla. Sopimuskaudella voidaan hankkia myös muita osa-alueen tuoteryhmiin kuuluvia tuotteita.
Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa (yksittäiset tilaukset) tilaaja voi hankkia tarvittavan työkokonaisuuden tilanteen mukaan parhaaksi katsomaltaan ja tarkoituksen mukaisimmalta tavarantoimittajalta. Tällöin käytetään toimittajan tarjoamia hintoja. Kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa järjestetään minikilpailutus osa-alueen tavarantoimittajien kesken.
Sopimustoimittajilta on mahdollista hankkia myös muita hankinnan kohteeseen liittyviä tuotteita, vuokralaitteita ja koneita tai erityisosaamista. Muiden tuotteiden, vuokralaitteiden ja koneiden tai erityisosaamisen hinnoittelussa tulee noudattaa samaa periaatetta kuin tarjouksessa annetuissa hinnoissa.

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Rautakauppatuotteet
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus: Rautakauppatuotteiden hankinta koko HUS-alueella.
Lisätuotteet/palvelut:
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Kesto: 24 kuukautta Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: Maalit, lakat ja kaakelit
Hankinnan kuvaus: Maalien, lakkojen ja kaakeleiden hankinta koko HUS-alueella.
Lisätuotteet/palvelut: Maalit, lakat ja mastiksit📦 Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: Teknokemian tuotteet
Hankinnan kuvaus: Teknokemian tuotteiden hankinta koko HUS-alueella.
Lisätuotteet/palvelut:
5️⃣
Sisäinen tunniste: 5
Otsikko: Teräkset ja metallit
Hankinnan kuvaus: Terästen ja metallien hankinta koko HUS-alueella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005
6️⃣
Sisäinen tunniste: 6
Otsikko: Puutavarat
Hankinnan kuvaus: Puutavaran hankinta koko HUS-alueella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0006
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-17 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-17 10:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 2
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-17 10:01:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-03-05 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihto: Liikevaihto vähintään 1400000€ viimeksi vahvistetulta tilikaudelta (12 kk). Tarjoaja toimittaa tarjouksensa liitteenä viimeisimmän tulos- ja taselaskelman, ellei liikevaihto käy ilmi Rating Alfa raportista.
Luottoluokitus: Tarjoajan Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa suosituksen mukaisen tai vastaavan luottotietolaitoksen (ei
pankin) luottokelpoisuusluokitus tulee olla vähintään tyydyttävä + (A+) tai vastaava, taikka tarjoajan taloudellinen
ja rahoituksellinen tilanne muutoin vastaa em. vaatimusta.
Tarjoaja lataa selvityksen Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa –yritysraportin tai muun luottotietolaitoksen (ei
pankin) lausunnon sekä tiedon tarjoajan viimeisestä vahvistetusta liikevaihdosta, jos se ei ilmene
luottotietolaitoksen lausunnosta tarjouspyynnön kohtaan "Soveltuvuusvaatimukset, luottoluokitus".
Hyväksyttävästä syystä voi selvityksenä toimittaa muun vaihtoehtoisen selvityksen, jonka perusteella tarjoaja
osoittaa täyttävänsä soveltavuusvaatimusta vastaavan taloudellisen ja rahoituksellisen tilanteen. Hyväksyttävä
syynä voi olla esimerkiksi se, että tarjoaja on vasta aloittanut toimintansa, eikä sillä ole vielä vaadittua
luottoluokitusta.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteri: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin;
tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä
vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssit: Tarjoajalla on oltava riittävästi kokemusta tämän tarjouspyynnön mukaisista toimeksiannoista vaaditun
mukaisessa laajuudessa, viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta (2022- 2025). Riittäväksi kokemukseksi katsotaan
kaksi (2) toteutunutta referenssiä, jossa on ollut ostoja vähintään 50 000€ vuodessa per. referenssi.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.