Helsingin kaupunki ja Vantaan kaupunki ovat hankkimassa yrittäjyyskasvatuksen koulutuskokonaisuutta peruskoulun 6. ja 9. vuosiluokille, joka vastaa alla kuvattuihin tavoitteisiin. Koulutuskokonaisuus koostuu eri osista: fyysinen ja toiminnallinen oppimisympäristö oppilaille, oppilaiden ja opettajien opetussuunnitelmaan perustuva oppimateriaali, opettajien ennakoiva koulutus. Hankittavat palvelut materiaaleineen tuotetaan suomen ja ruotsin kielellä. Työelämätaidot ja yrittäjyys on yksi perusopetuksen valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden laaja-alaisen osaamisen alueista. Oppilaiden tulee saada valmiuksia, jotka edistävät kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan. Autenttisten kokemusten kautta oppilaat oivaltavat työn ja yritteliäisyyden merkityksen, yrittäjyyden mahdollisuudet sekä oman vastuun yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Myös oppilaiden työelämätuntemus vahvistuu, he oppivat yrittäjämäistä toimintatapaa ja oivaltavat koulussa ja vapaa-ajalla hankitun osaamisen merkityksen oman työuran kannalta. Koulutuskokonaisuus tuo lisäarvoa oppiaineiden välisen yhteistyön toteuttamiseen ilmiöpohjaisesti ja oppilaiden osallisuuteen sekä globaaliin ajatteluun. Koulutuskokonaisuuden tulee toimia osana koulujen toimintaa ja opetusta sekä havainnollistaa, mihin koulussa opittuja tietoja yhteiskunnassa ja elämässä tarvitaan. Koulutuskokonaisuuden tulee vahvistaa oppilaiden ja opettajien tietoa sekä osaamista taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä. Koulutuskokonaisuus lisää oppilaiden tietoa kestävästä kehityksestä. Kaikille Helsingin ja Vantaan kaupunkien suomenkielisten ja ruotsinkielisten peruskoulujen 6. ja 9. luokille tarjoutuu mahdollisuus osallistua koulutuskokonaisuuteen. Yksityiset ja sopimuskoulut vastaavat itse osallistumisesta yhteistyössä toimittajan kanssa. Vantaalla 6.-luokkalaisia on lukuvuosina 2024–2027 yhteensä n. 2765 oppilasta vuosittain, joista suomenkielisiä on n. 2690 ja ruotsinkielisiä n. 75. Helsingin kaupungin kouluissa lukuvuosina 2024–2027 on vuosittain noin 5910 6.-luokkalaista, joista suomenkielisten osuus on n. 5450 oppilasta ja ruotsinkielisten n. 460 oppilasta. Vantaalla on 9.-luokkalaisia lukuvuosina 2024–2027 noin 2820, joista suomenkielisiä oppilaita on n. 2730 ja ruotsinkielisiä n. 90. 9.-luokkalaisia on Helsingin kaupungin kouluissa lukuvuosina 2024–2027 n. 3890 oppilasta, joista suomenkielisiä on n. 3500 ja ruotsinkielisiä n. 390. Toimittaja sitoutuu myös Vantaan kaupungin mukaisiin eettisiin periaatteisiin sekä perusopetuslakiin. Toiminnassa noudatetaan Opetushallituksen ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistusta: Koulujen ja oppilaitosten sekä yritysten ja yhteisöjen välinen yhteistyö, markkinointi ja sponsorointi. Toimittaja vastaa siitä, etteivät sen tuottamat palvelut tai niihin liittyvä aineisto sopimuksen mukaisesti käytettyinä loukkaa Suomessa voimassa olevia kolmannen tahon patentti-, tekijän- tai muita immateriaalioikeuksia. Tarjottavan palvelun tulee olla tarjouspyynnön ja palvelukuvauksen mukainen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-05-07.
Hankinta julkaistiin 2024-04-17.
hankintailmoitus (2024-04-17) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Yrittäjyyskasvatuksen koulutuspalvelun hankinta perusopetuksen 6.- ja 9. - luokkalaisille Helsinkiin ja Vantaalle
Viitenumero: VD/7172/02.08.00.00/2023
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunki ja Vantaan kaupunki ovat hankkimassa yrittäjyyskasvatuksen
koulutuskokonaisuutta peruskoulun 6. ja 9. vuosiluokille, joka vastaa alla kuvattuihin
tavoitteisiin. Koulutuskokonaisuus koostuu eri osista: fyysinen ja toiminnallinen
oppimisympäristö oppilaille, oppilaiden ja opettajien opetussuunnitelmaan perustuva
oppimateriaali, opettajien ennakoiva koulutus. Hankittavat palvelut materiaaleineen
tuotetaan suomen ja ruotsin kielellä.
Työelämätaidot ja yrittäjyys on yksi perusopetuksen valtakunnallisen
opetussuunnitelman perusteiden laaja-alaisen osaamisen alueista. Oppilaiden tulee
saada valmiuksia, jotka edistävät kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja
työelämää kohtaan. Autenttisten kokemusten kautta oppilaat oivaltavat työn ja
yritteliäisyyden merkityksen, yrittäjyyden mahdollisuudet sekä oman vastuun
yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Myös oppilaiden työelämätuntemus vahvistuu,
he oppivat yrittäjämäistä toimintatapaa ja oivaltavat koulussa ja vapaa-ajalla
hankitun osaamisen merkityksen oman työuran kannalta.
Koulutuskokonaisuus tuo lisäarvoa oppiaineiden välisen yhteistyön toteuttamiseen
ilmiöpohjaisesti ja oppilaiden osallisuuteen sekä globaaliin ajatteluun.
Koulutuskokonaisuuden tulee toimia osana koulujen toimintaa ja opetusta sekä
havainnollistaa, mihin koulussa opittuja tietoja yhteiskunnassa ja elämässä tarvitaan.
Koulutuskokonaisuuden tulee vahvistaa oppilaiden ja opettajien tietoa sekä
osaamista taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä. Koulutuskokonaisuus lisää
oppilaiden tietoa kestävästä kehityksestä.
Kaikille Helsingin ja Vantaan kaupunkien suomenkielisten ja ruotsinkielisten peruskoulujen 6. ja 9. luokille tarjoutuu mahdollisuus osallistua koulutuskokonaisuuteen. Yksityiset ja sopimuskoulut vastaavat itse osallistumisesta yhteistyössä toimittajan kanssa. Vantaalla 6.-luokkalaisia on lukuvuosina 2024–2027 yhteensä n. 2765 oppilasta vuosittain, joista suomenkielisiä on n. 2690 ja ruotsinkielisiä n. 75. Helsingin kaupungin kouluissa lukuvuosina 2024–2027 on vuosittain noin 5910 6.-luokkalaista, joista suomenkielisten osuus on n. 5450 oppilasta ja ruotsinkielisten n. 460 oppilasta. Vantaalla on 9.-luokkalaisia lukuvuosina 2024–2027 noin 2820, joista suomenkielisiä oppilaita on n. 2730 ja ruotsinkielisiä n. 90. 9.-luokkalaisia on Helsingin kaupungin kouluissa lukuvuosina 2024–2027 n. 3890 oppilasta, joista suomenkielisiä on n. 3500 ja ruotsinkielisiä n. 390.
Toimittaja sitoutuu myös Vantaan kaupungin mukaisiin eettisiin periaatteisiin sekä
perusopetuslakiin. Toiminnassa noudatetaan Opetushallituksen ja Kilpailu- ja
kuluttajaviraston ohjeistusta: Koulujen ja oppilaitosten sekä yritysten ja yhteisöjen
välinen yhteistyö, markkinointi ja sponsorointi. Toimittaja vastaa siitä, etteivät sen
tuottamat palvelut tai niihin liittyvä aineisto sopimuksen mukaisesti käytettyinä
loukkaa Suomessa voimassa olevia kolmannen tahon patentti-, tekijän- tai muita
immateriaalioikeuksia. Tarjottavan palvelun tulee olla tarjouspyynnön ja
palvelukuvauksen mukainen.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Koulutusalan palvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 440 400 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 700710
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Kesto: 24 kuukautta Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia ✅ Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
Sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta alkaen sopimuksen allekirjoituksesta/xx.xx.20xx, jonka jälkeen sopimus on toistaiseksi voimassaoleva.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/25/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintamenettely on avoin menettely. Tarjouksen on perustuttava tarjouspyyntöasiakirjoihin ja oltava sisällöltään ja muotovaatimuksiltaan tarjouspyynnön mukainen. Tarjous tulee laatia suomen kielellä.
Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan hankintalainsäädönnän mukaisesti kolmessa vaiheessa:
-tarjoajien kelpoisuuden arviointi
-tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen
-tarjousten vertailu
Sopimukselle valitaan yksi (1) sopimustoimittaja.
Tarjouskilpailusta voidaan lisäksi sulkea pois tarjoajat, joita koskee jokin hankintalain mukainen poissulkuperuste.
Jos tarjous on annettu tarjouspyynnön vastaisena, se hylätään. Myöhästyneitä tarjouksia ei huomioida.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-05-07 20:58:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-05-08 06:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-05-08 06:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-04-26 20:58:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vastuuvakuutus: Tarjoajalla on toiminnan laajuuteen nähden riittävä toiminnan vastuuvakuutus.
Tarjoajalla tulee olla voimassa oleva vastuuvakuutus koko sopimusajan. Tarjoajan on lisäksi vaadittaessa toimitettava
selvitys yrityksen vakuutusturvasta ja sen kattavuudesta vakuutuslajikohtaisesti, esim. vakuutusyhtiön todistus
/vakuutusote yrityksen vakuutusturvasta.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin;
tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä
vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssit: Tarjoajalla on oltava hankinnan kohde, laajuus ja laatu huomioon ottaen riittävästi kokemusta vastaavan tyyppisistä ja kokoisista hankinnoista viimeksi kuluneelta kolmelta (3) vuodelta. Tarjoajan pitää osoittaa, että on toteuttanut vastaavanlaista yrittäjyyskasvatuksen koulutuspalvelua aiemmin, vähintään 10 000 oppilaalle kahden lukuvuoden ajan yhdelle tilaajalle.
Referenssiksi hyväksytään esimerkiksi aiempi kokemus vastaavanlaisten tuotteiden tai palveluiden toimittamisesta tämän tarjouspyynnön mukaisessa laajuudessa. Referenssiselvityksessä tulee esittää ainoastaan ne referenssit, jotka ovat vastaavia hankittavan tuotteen / palvelun kannalta.
Kustakin annetusta referenssikohteesta on selvittävä: Referenssin yhteyshenkilön yhteystiedot, sopimuskausi, tarjoajan osuus hankinnassa, palvelun pääpiirteinen sisältö sekä hankinnan arvo alv 0 %

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.