Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman STF-merkki hakemusten käsittely

Business Finland Oy

Hankinnan kohteena on Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman matkailuyritysten ja matkailualueiden eli destinaatioiden STF-merkki hakemusten käsittely (jäljempänä Palvelu). Palvelua on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteellä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus". Visit Finlandin strategisiin tavoitteisiin kuuluu STF-merkin saaneiden yritysten ja destinaatioiden määrän kasvattaminen vuosittain. Hakemuksia käsitellään kuukaudesta riippuen noin 30–70 kpl per kuukausi. Huhtikuussa 2024 hakemuksia on ollut käsiteltävänä noin 60 kpl. STF-merkki myönnetään noin kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen se tulee uusia. Käsiteltävien hakemusten määrä nousee koko ajan, koska uusien hakemusten lisäksi on entistä enemmän uusintahakemuksia. Yhden hakemuksen käsittelyaika vaihtelee hakemuksen laadun mukaan. Hakemusten käsittely vie yhteensä aikaa arviolta noin 3–7 htp/kk. Eri kuukausien hakemusmäärät voivat kuitenkin vaihdella paljon. Hakemusten käsittely jakautuu pitkin kuukautta hakemusten saapumisen mukaan, joten toimijan tulee seurata hakemusten määrää säännöllisesti. Vasteaika Palvelun suorittamiselle on viisi (5) arkivuorokautta. Tilaaja ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Kaikki määrät ovat suuntaa antavia arvioita. Tilaaja hankkii Palvelua todellisen tarpeen mukaan.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-03. Hankinta julkaistiin 2024-10-03.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-10-03 hankintailmoitus
2024-10-22 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-10-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman STF-merkki hakemusten käsittely
Viitenumero: BFOY/252/27/2024
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman matkailuyritysten ja matkailualueiden eli destinaatioiden STF-merkki hakemusten käsittely (jäljempänä Palvelu). Palvelua on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteellä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus". Visit Finlandin strategisiin tavoitteisiin kuuluu STF-merkin saaneiden yritysten ja destinaatioiden määrän kasvattaminen vuosittain. Hakemuksia käsitellään kuukaudesta riippuen noin 30–70 kpl per kuukausi. Huhtikuussa 2024 hakemuksia on ollut käsiteltävänä noin 60 kpl. STF-merkki myönnetään noin kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen se tulee uusia. Käsiteltävien hakemusten määrä nousee koko ajan, koska uusien hakemusten lisäksi on entistä enemmän uusintahakemuksia. Yhden hakemuksen käsittelyaika vaihtelee hakemuksen laadun mukaan. Hakemusten käsittely vie yhteensä aikaa arviolta noin 3–7 htp/kk. Eri kuukausien hakemusmäärät voivat kuitenkin vaihdella paljon. Hakemusten käsittely jakautuu pitkin kuukautta hakemusten saapumisen mukaan, joten toimijan tulee seurata hakemusten määrää säännöllisesti. Vasteaika Palvelun suorittamiselle on viisi (5) arkivuorokautta. Tilaaja ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Kaikki määrät ovat suuntaa antavia arvioita. Tilaaja hankkii Palvelua todellisen tarpeen mukaan.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Auditointi- ja tarkastuspalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 747705
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätuotteet/palvelut: Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Kesto: 60 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Haastattelu
Laatukriteeri (painotus): 35
Laatukriteeri (nimi): kokemus auditoinnista
Laatukriteeri (painotus): 5
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-03 21:59:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-04 04:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-11-04 04:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-10-18 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vastuuvakuutus: Palveluntarjoajalla tulee olla vastuuvakuutus, joka kattaa tämän tarjouspyynnön mukaiset toimeksiannot ja Palveluntuottajan toiminnasta sopimuskaudella aiheutuneet esine- ja henkilövahingot. Mikäli vastuuvakuutus ei kata täysimääräisesti aiheutuneita vahinkoja, vastaa Palveluntuottaja vahingoista täyteen määrään asti. Tarjoajan tulee pyydettäessä toimittaa asian todentamiseksi veloituksetta todistus vastuuvakuutuksen voimassa olosta.
Näytä lisää
Tilaajavastuulaki: Tarjoajan ja tarjoajan käyttämien alihankkijoiden tulee täyttää tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet. Tilaajavastulain mukaiset selvitykset ja todistukset tarkastetaan ennen hankintapäätöksen tekemistä. Palveluntuottaja on velvollinen toimittamaan Tilaajalle Tilaajan pyytäessä sopimuskauden aikana tilaajavastulain mukaiset selvitykset ja todistukset
Näytä lisää
Riskiluokka: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen. Tarjoajan taloudellinen tilanne voidaan katsoa riittäväksi, jos se on Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa tarjousajan päättyessä 1-3. Tarjoajan tilannetta voidaan arvioida myös pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun selvityksen sekä hankintayksikön oma-aloitteisesti hankkiman selvityksen perusteella. Tarjoaja, jonka riskiluokitus on Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa tarjousajan päättyessä 5 tai joiden vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn taikka maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 5, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle. Tarjoaja, jonka riskiluokitus on tarjousajan päättyessä 4 tai joiden vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn taikka maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos tarjoaja ei kykene esittämään luotettavaa ja hankintayksikköä tyydyttävää selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn sekä maksukyvyn parantamiseksi. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä. Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus. Tarjouskilpailun voittaja sitoutuu antamaan Hankintayksikölle ennen sopimuksen allekirjoittamista tilaajavastuulain 5 §:ssä (Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006)) määritetyt tiedot. Selvitystenantovelvollisuus koskee myös ulkomaisia tarjoajia. Selvitykseksi käy esimerkiksi Vastuugroup.fi:n Tilaajavastuu-raportti. Selvitykset tai raportti eivät saa olla yli kolme kuukautta vanhoja niiden esittämispäivästä lukien.
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Yritystä koskevat referenssit
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Business Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2725690-3
Postiosoite: PL 358
Postinumero: 00101
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Business Finland
Sähköposti: kilpailutus@businessfinland.fi 📧
Puhelin: +358 295055000 📞
URL: https://www.businessfinland.fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Talous- ja rahoitusasiat
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/businessfinland?id=520637&tpk=1482888f-5bba-430f-815c-65ac40359861 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/businessfinland?id=520637&tpk=1482888f-5bba-430f-815c-65ac40359861 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 194-598844 (2024-10-03)
hankintailmoitus (2024-10-22)
Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-05 13:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-05 13:05:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-11-05 13:05:00 📅

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: PROCEDURE
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Muut lisätiedot
tarjouskilpailuasiakirjoja muutetaan.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: cf05d9eb-cd89-4dbc-973e-1ec6713d4b74-01
Lähde: OJS 2024/S 207-642520 (2024-10-22)