Vihdin yhteiskoulun keittiölaitteet

Vihdin kunta

Vihdin Yhteiskouluun hankitaan keittiölaitteita, jotka on kuvattu Hankinnan kohteen kriteerit-osiossa. Vihdin kirkonkylän yhteiskoulussa opiskelee 1–9 luokkalaisia lapsia ja nuoria. Koulu on yksi Vihdin kunnan kolmesta suuresta lähettävästä tuotantokeittiöstä. Keittiö valmistaa päivittäin 1700 annosta aterioita ja lähettää päivittäisiä aterioita kahteen palvelukeittiöpäiväkotiin ja kahteen palvelukeittiökouluun Vihdin yhteiskoulun lisäksi. Vihdin yhteiskoulun keittiössä työskentelee 11 alan ammattilaista. Erikoisuutena voi mainita, että keittiössä valmistetaan koko kunnan erityisruokavaliot. Toinen erikoisuus on, että tuotanto on ensimmäisessä kerroksessa ja lounas tarjoillaan toisessa kerroksessa. Vuonna 2024 keittiölle tehdään peruskorjaus, jonka yhteydessä uusitaan mm. laitekanta vastaamaan tätä päivää niin toiminnalta kuin ominaisuuksiltaankin. Vihdin yhteiskoulu sijaitsee Vihtijärven rannan läheisyydessä Vihdin kirkonkylällä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-04-29. Hankinta julkaistiin 2024-03-27.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-03-27 hankintailmoitus
2024-04-16 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-03-27)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Vihdin yhteiskoulun keittiölaitteet
Viitenumero: 501588
Lyhyt kuvaus:
Vihdin Yhteiskouluun hankitaan keittiölaitteita, jotka on kuvattu Hankinnan kohteen kriteerit-osiossa. Vihdin kirkonkylän yhteiskoulussa opiskelee 1–9 luokkalaisia lapsia ja nuoria. Koulu on yksi Vihdin kunnan kolmesta suuresta lähettävästä tuotantokeittiöstä. Keittiö valmistaa päivittäin 1700 annosta aterioita ja lähettää päivittäisiä aterioita kahteen palvelukeittiöpäiväkotiin ja kahteen palvelukeittiökouluun Vihdin yhteiskoulun lisäksi. Vihdin yhteiskoulun keittiössä työskentelee 11 alan ammattilaista. Erikoisuutena voi mainita, että keittiössä valmistetaan koko kunnan erityisruokavaliot. Toinen erikoisuus on, että tuotanto on ensimmäisessä kerroksessa ja lounas tarjoillaan toisessa kerroksessa. Vuonna 2024 keittiölle tehdään peruskorjaus, jonka yhteydessä uusitaan mm. laitekanta vastaamaan tätä päivää niin toiminnalta kuin ominaisuuksiltaankin. Vihdin yhteiskoulu sijaitsee Vihtijärven rannan läheisyydessä Vihdin kirkonkylällä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Ruoanvalmistus- ja -tarjoilulaitteet 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 713027
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätietoja:
Hankintaa ei ole jaettu osiin, koska keittilaitteiden kilpailutuksen jakaminen osiin ei ole taloudellisesti houkuttelevaa tarjoajille. Lisäksi jakaminen vaikeuttaisi merkittävästi hankkeen kokonaisvaltaista hallintaa.
Lisätuotteet/palvelut: Suurkeittiölaitteet 📦
Postiosoite: Nietoinkuja 1
Postinumero: 03400
Postitoimipaikka: Vihti
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki). Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: Hankintayksikkö 1. Avaa tarjoukset 2. Tarkastaa tarjoajien soveltuvuutta koskevat vastaukset ESPD-lomakkeen tiedoista ja tarjouslomakkeesta 3. Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden 4. Vertailee tarjoukset ja valitsee parhaimman tarjouksen. 5. Tekee hankintapäätökset ja antaa päätöksen tiedoksi kaikille tarjoajille sekä pyytää ja tarkastaa valitulta toimittajalta soveltuvuutta koskevat todistukset ja selvitykset 6. Solmii hankintasopimuksen valitun toimittajan. Hankintasopimukset syntyvät vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa hankintasopimukset voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoajat on saanut tai hänen katsotaan saaneen hankintapäätös perusteluineen tiedoksi. Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §). Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä, lukuun ottamatta joitakin teknisiä lisätietoja, jotka voivat olla englanniksi.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-04-29 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-04-29 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-04-29 12:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-04-15 12:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vastuuvakuutus: Tarjoajan on hankittava toimintaansa varten vastuuvakuutus, jonka tulee olla riittävä suhteessa tavaran toimittamiseen liittyviin riskeihin.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin kuuluminen: Tarjoaja on rekisteröity sijoittumismaansa kaupparekisteriin.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Pakolliset referenssi: Vaatimukset ja vastaukset annetaan liitteellä 4 Pakolliset referenssit.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Vihdin kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0131905-6
Postiosoite: Asemantie 30
Postinumero: 03100
Postitoimipaikka: Nummela
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Antti Luukkanen
Sähköposti: antti.luukkanen@vihti.fi 📧
Puhelin: +358 447674798 📞
URL: http://www.vihti.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vihti?id=501588&tpk=2cf977be-d8cc-4a00-9381-f33f2f24dd39 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vihti?id=501588&tpk=2cf977be-d8cc-4a00-9381-f33f2f24dd39 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Hankintaa ei ole jaettu osiin, koska keittilaitteiden kilpailutuksen jakaminen osiin ei ole taloudellisesti houkuttelevaa tarjoajille. Lisäksi jakaminen vaikeuttaisi merkittävästi hankkeen kokonaisvaltaista hallintaa.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 063-186139 (2024-03-27)
hankintailmoitus (2024-04-16)
Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-04-29 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-04-29 09:05:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-04-29 09:05:00 📅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-04-15 09:00:00 📅

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Muut lisätiedot
Hankintayksikkö on päivittänyt liitteenä olleen pohjakuvan.
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: c679c87a-b078-45e6-8775-78d6bfc7a624-01
Lähde: OJS 2024/S 076-227385 (2024-04-16)