Vammaisten henkilöiden työ- ja päivätoiminta

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue

Hankinnan kohteena ovat työtoiminnan ja päivätoiminnan palvelut vammaisille, pitkäaikaissairaille ja kehitysvammaisille henkilöille. Työtoiminnan palvelu voi toteutua aidolla työpaikalla, työkeskuksessa tai muussa vastaavassa soveltuvassa ympäristössä. Päivätoiminnan palvelu toteutuu palveluntuottajan tiloissa. Erikseen sovittaessa palvelu voidaan viedä asiakkaan asuntoon tai asumispalveluyksikköön. Palvelu toteutuu seuraavissa osissa: OSA 1 Työllistymistä tukeva toiminta OSA 2 Työtoiminta OSA 3 Päivätoiminta OSA 4 Itsemääräämisoikeutta tukeva päivätoiminta Palvelu on tuotettava vähintään suomen kielellä. Jos asiakkaan palvelun kieleksi asiakaskohtaisessa tilauksessa tai myöhemmin palvelun aikana on sovittu ruotsin kieli, palvelua toteuttavalla työntekijällä on oltava vähintään hyvä suullinen ruotsin kielen taito. Palvelun osat yhdessä jatkossa myös ”palvelut”. Osatarjous on mahdollinen kustakin hankinnan osasta erikseen. Osatarjous ei ole sallittu osan sisällä. Osaan voi kuulua vapaaehtoisesti tarjottavia lisäpalveluja. Hankintayksikkö valitsee kaikki tarjouspyynnön mukaiset, asetetut vähimmäisvaatimukset täyttävät palveluntuottajat. Palveluntuottajien etusijajärjestys muodostuu tarjousvertailun lopputuloksen mukaisesti. Tarjouskilpailun perusteella tehtävä sopimus ei velvoita palveluntuottajaa tuottamaan palvelua tilaajalle tiettyä vähimmäismäärää, vaan palveluntuottaja tarjoaa palvelua kapasiteettinsä rajoissa. Asiakaskohtaisen tilauksen vastaanotettuaan palveluntuottajan on toteutettava palvelu tilauksen ja sopimuksen mukaisesti. Tarkoituksena on, että sopimuskausi alkaa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-03-25. Hankinta julkaistiin 2024-02-19.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-02-19 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-02-19)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Vammaisten henkilöiden työ- ja päivätoiminta
Viitenumero: IUHVADno-2023-4336
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat työtoiminnan ja päivätoiminnan palvelut vammaisille, pitkäaikaissairaille ja kehitysvammaisille henkilöille. Työtoiminnan palvelu voi toteutua aidolla työpaikalla, työkeskuksessa tai muussa vastaavassa soveltuvassa ympäristössä. Päivätoiminnan palvelu toteutuu palveluntuottajan tiloissa. Erikseen sovittaessa palvelu voidaan viedä asiakkaan asuntoon tai asumispalveluyksikköön. Palvelu toteutuu seuraavissa osissa: OSA 1 Työllistymistä tukeva toiminta OSA 2 Työtoiminta OSA 3 Päivätoiminta OSA 4 Itsemääräämisoikeutta tukeva päivätoiminta Palvelu on tuotettava vähintään suomen kielellä. Jos asiakkaan palvelun kieleksi asiakaskohtaisessa tilauksessa tai myöhemmin palvelun aikana on sovittu ruotsin kieli, palvelua toteuttavalla työntekijällä on oltava vähintään hyvä suullinen ruotsin kielen taito. Palvelun osat yhdessä jatkossa myös ”palvelut”. Osatarjous on mahdollinen kustakin hankinnan osasta erikseen. Osatarjous ei ole sallittu osan sisällä. Osaan voi kuulua vapaaehtoisesti tarjottavia lisäpalveluja. Hankintayksikkö valitsee kaikki tarjouspyynnön mukaiset, asetetut vähimmäisvaatimukset täyttävät palveluntuottajat. Palveluntuottajien etusijajärjestys muodostuu tarjousvertailun lopputuloksen mukaisesti. Tarjouskilpailun perusteella tehtävä sopimus ei velvoita palveluntuottajaa tuottamaan palvelua tilaajalle tiettyä vähimmäismäärää, vaan palveluntuottaja tarjoaa palvelua kapasiteettinsä rajoissa. Asiakaskohtaisen tilauksen vastaanotettuaan palveluntuottajan on toteutettava palvelu tilauksen ja sopimuksen mukaisesti. Tarkoituksena on, että sopimuskausi alkaa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Sosiaalityö ja siihen liittyvät palvelut 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: OSA 1
Otsikko: Työllistymistä tukeva toiminta
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Hankinnan kohteena on työllistymistä tukeva toiminta ja työtoiminta vammaisille, pitkäaikaissairaille ja kehitysvammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat kaikille tarkoitettujen työvoimapalvelujen lisäksi kuntoutus- ja muiden tukitoimien järjestämistä työllistyäkseen avoimille työmarkkinoille. Palvelu voi toteutua aidolla työpaikalla, työkeskuksessa tai muussa vastaavassa soveltuvassa ympäristössä. Tarkoituksena on, että palvelu toteutuu monipuolisin toimintamuodoin asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Kuntouttava työtoiminta on suunnattu pääsääntöisesti oppivelvollisuusiän ylittäneille henkilöille. Tilaaja päättää asiakkaiden ohjaamisesta palveluun.
Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Pääkohde tai suorituspaikka:
Palvelutuotannon tilojen on sijaittava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tai sen rajanaapureina olevien kuntien alueella.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 48 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: OSA 2
Otsikko: Työtoiminta
Pääkohde tai suorituspaikka:
Palvelutuotannon tilojen on sijaittava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tai sen rajakuntien alueella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: OSA 3
Otsikko: Päivätoiminta
Hankinnan kuvaus:
Päivätoiminnan tarkoituksena on tukea itsenäisessä elämässä suoriutumista sekä edistää osallisuutta ja sosiaalista vuorovaikutusta. Päivätoiminta on tavoitteellista toimintaa, jolla pyritään vahvistamaan niitä taitoja, joita vammaiset henkilöt tarvitsevat selviytyäkseen mahdollisimman omatoimisesti arkielämän toiminnoista. Päivätoiminnan palveluntuottajalla on oltava palvelutuotannon edellyttämät tilat. Jos päivätoimintaa toteutetaan asiakkaan asumispalvelun yhteydessä, se on asumispalvelusta erillinen palvelu ja on toteutettava asumisesta erillisissä tiloissa.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: OSA 4
Otsikko: Itsemääräämisoikeutta tukeva päivätoiminta
Hankinnan kuvaus:
Hankinnan kohteena on päivätoiminta, joka toteutuu palveluntuottajan päivätoimintapaikassa. Palvelun asiakkaina on asiakkaita, joiden osallisuuden, itsemääräämisoikeuden tai muiden perusoikeuksien toteutumisen tukeminen edellyttää erityistä ammatillista osaamista ja yhteistyötä. Palvelussa korostuu asiakkaan itsemääräämisoikeuden tukeminen ja vahvistaminen. Palveluntuottajalla on oltava käytössään monipuoliset ja räätälöitävät toimintatavat ja menetelmät, joilla kunkin asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista tuetaan yksilöllisesti. Palvelussa on erityisen tärkeää, että asiakas voi osallistua toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen ja että kunkin asiakkaan palvelu räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaiseksi.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kyseessä on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää hankintalain 25 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan hankintalain 12 luvun säännöksiä ja 3 §:n mukaisia hankintojen yleisiä periaatteita. Hankinta toteutetaan avoimen menettelyn kaltaisella menettelyllä. Tilaaja käsittelee saadut tarjoukset seuraavien vaiheiden mukaisesti: - Soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimusten täyttymisen tarkastus - Tarjousten vertailu tarjouspyynnön vertailuperusteita soveltaen - Tarjoajien valinta ja tarjousvertailuun perustuva hankintapäätös ja sen tiedoksi antaminen - Sopimusten tekeminen hankintalaissa säädetyn odotusajan kuluttua. Hankintamenettelyn perusteella perustetaan hankintalain 42 §:n tarkoittaman puitejärjestelyn kaltainen useamman palveluntuottajan sopimusjärjestely. Tilaaja hankkii palveluja sopimusjärjestelyyn valituilta palveluntuottajilta liitteen Palvelukuvaus kohdan 9.2 Asiakkaan palveluntuottajan valinta sopimusjärjestelystä kuvatulla tavalla.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-03-25 10:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-03-05 10:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Taloudellinen tilanne ja rahoitusasema: Tarjoajalla on hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät taloudelliset edellytykset. Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa vähintään tyydyttävä A tai riskiluokka 1-3 tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Pakotteet
Tarjoajan sidokset Venäjälle
Ryhmittymän jäsenten hyödyntäminen
Alihankkijoiden käyttäminen
Hankintalain mukaiset pakolliset poissulkemisperusteet
Hankintalain harkinnanvaraiset poissulkemisperusteet
Konkurssi, liiketoimintakielto ja täysivaltaisuus
Kielletty yhteistyö
Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset
Työlainsäädännön mukaiset velvoitteet
Tapaturmavakuutus
Työterveyshuolto
Ammatillinen vastuuvakuutus
Järjestämislain mukaiset vaatimukset
Tarjoajan aiempi toiminta
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Lupa tai rekisteröinti: Palveluntuottajalla ja palveluyksiköllä on sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023, valvontalaki) 3 luvun tarkoittama rekisteröinti viimeistään ennen kuin sopimus tehdään ja palvelu alkaa. Myös toiminnan muutos on rekisteröitävä.
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Toimintaedellytykset: Yksityisellä palveluntuottajalla on oltava hyvinvointialueen hankkimien palvelujen sisältöön ja laajuuteen nähden riittävä osaaminen, palveluksessaan toiminnan edellyttämä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö sekä muut riittävät toimintaedellytykset.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Hankintayksikkö voi päätöksellään sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle ehdokkaan tai tarjoajan, joka on konkurssissa tai purettavana tai keskeyttänyt liiketoimintansa taikka jonka velkoja on vahvistetulla akordilla, saneerausohjelmalla tai muussa vastaavassa lainsäädäntöön perustuvassa
menettelyssä järjestelty.
menettelyssä järjestelty. Hankintayksikkö voi päätöksellään sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle ehdokkaan tai tarjoajan, jonka konkurssiin asettaminen tai purkaminen taikka muu 1 kohdassa tarkoitettu menettely on vireillä.
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu
lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
Hankintayksikkö voi päätöksellään sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle ehdokkaan tai tarjoajan, joka on
tehnyt muiden toimittajien kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua, ja hankintayksikkö voi näyttää tämän toteen.
rikkonut Suomen tai Euroopan unionin lainsäädännön, työehtosopimusten taikka liitteessä C lueteltujen kansainvälisten sopimusten ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisia velvoitteita, ja hankintayksikkö voi näyttää rikkomuksen toteen.
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu
rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
Hankintayksikkö voi päätöksellään sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle ehdokkaan tai
tarjoajan, joka on rikkonut Suomen tai Euroopan unionin lainsäädännön, työehtosopimusten taikka liitteessä C lueteltujen kansainvälisten sopimusten ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisia velvoitteita, ja hankintayksikkö voi näyttää rikkomuksen toteen.
tarjoajan, joka on syyllistynyt olennaisesti väärien tietojen antamiseen ilmoittaessaan hankintayksikölle tässä luvussa tarkoitettuja tietoja tai laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen.
Onko tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävää henkilöä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Hankintayksikkö voi päätöksellään sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle ehdokkaan tai
tarjoajan, jonka eturistiriitaa hankintamenettelyssä ei voida tehokkaasti poistaa muilla toimenpiteillä.
tarjoajan, jonka osallistuminen hankintamenettelyn valmisteluun on vääristänyt kilpailua, eikä vääristymää voida poistaa muilla vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä; ennen poissulkemista ehdokkaalle tai tarjoajalle on annettava mahdollisuus osoittaa, ettei sen osallistuminen hankinnan valmisteluun ole johtanut tasapuolisen ja syrjimättömän hankintamenettelyn vaarantumiseen.
tarjoajan, joka on ammattitoiminnassaan syyllistynyt sen luotettavuuden kyseenalaistavaan vakavaan virheeseen, jonka hankintayksikkö voi näyttää toteen.
tarjoajan, jonka suorituksissa aikaisemmissa hankintasopimuksissa tai käyttöoikeussopimuksissa on ollut merkittäviä tai toistuvia puutteita jonkin keskeisen vaatimuksen toteuttamisessa; lisäedellytyksenä on, että puutteet ovat johtaneet kyseisen aikaisemman sopimuksen ennenaikaiseen irtisanomiseen, purkamiseen, vahingonkorvauksiin tai muihin vastaaviin sanktioihin.
tarjoajan, joka on laiminlyönyt velvollisuutensa maksaa Suomen tai sijoittautumismaansa veroja tai sosiaaliturvamaksuja ja jonka hankintayksikkö voi näyttää toteen muulla kuin lainvoimaisella päätöksellä tai tuomiolla.
Onko tarjoaja rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa?
Onko tarjoaja rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa?
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221339-3
Postiosoite: Mannerheiminkatu 20 K
Postinumero: 06100
Postitoimipaikka: Porvoo
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Ville Hanhinen
Sähköposti: ville.hanhinen@itauusimaa.fi 📧
Puhelin: +358 405392568 📞
URL: https://itauusimaa.fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Terveys
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/itauusimaa?id=476137&tpk=37c45702-5adc-4829-a743-21cfb941058e 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/itauusimaa?id=476137&tpk=37c45702-5adc-4829-a743-21cfb941058e 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Hankinnan ennakoitu arvo (ilman ALV) Hankintalain mukaisesti laskettu hankinnan arvonlisäveroton ennakoitu arvo on noin 2,5 milj. euroa / vuosi. Hankinnan arvonlisäveroton ennakoitu arvo sopimuskaudelta on noin 10 milj. euroa.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2024/S 036-103834 (2024-02-19)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕