Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala hankkii verkon yli toteutettavana koko-naispalveluna (SaaS) venepaikkavarausjärjestelmän, jolla voidaan suorittaa kaupungin varattavien venepaikkojen hallintaan liittyvät prosessit. Helsingissä on useita kymmeniä vene-satamia, joissa on yhteensä noin 12 000 venepaikkaa. Kolmannes venepaikoista vuokrataan suoraan veneilijöille. Loput venepaikat on vuokrattu venekerhoille ja pursiseuroille, jotka vuokraavat niitä edelleen jäsenistölleen. Nykyisessä, korvattavassa venepaikkajärjestelmässä hoidetaan pääasiassa yksityisille veneenomistajille (sekä yksityishenkilö- että yritysasiakkaat) tarkoitettujen kaupungin vene-satamissa ja talvisäilytysalueilla sijaitsevien paikkojen sekä veneilyn lisäpalvelujen hallintaan liittyvät prosessit. Vuokrattavia venepaikkoja on noin 4000 ja talvisäilytyskapasiteettia on sekä ruudutetut että ruuduttamattomat talvisäilytysalueet huomioon ottaen noin 1500 veneelle. Hankinnan osatavoitteena on sujuvoittaa ja automatisoida prosesseja, ja näin ollen muun muassa vähentää hakemusten käsittelyyn tarvittavaa manuaalista työmäärää. Hankittavan järjestelmän myötä venepaikkavarauspalvelussa on tarkoitus siirtyä malliin, jossa kaupungin venepaikka-asiakkaat voivat varata paikkoja suoraan järjestelmässä, ilman nykyistä hakemus- ja jonotusprosessia. Hankittavan varausjärjestelmän tärkeimmät ominaisuudet ovat venepaikkojen sekä talvisäilytyspaikkojen varaaminen, venepaikkavarausten hallinnointi, laskutus/maksaminen ja viestintä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-06-10.
Hankinta julkaistiin 2024-05-13.
hankintailmoitus (2024-05-13) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Uuden venepaikkajärjestelmän hankinta
Reference number: 494585 HEL 2024-001492
Lyhyt kuvaus:
“Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala hankkii verkon yli toteutettavana koko-naispalveluna (SaaS) venepaikkavarausjärjestelmän, jolla...”
Lyhyt kuvaus
Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala hankkii verkon yli toteutettavana koko-naispalveluna (SaaS) venepaikkavarausjärjestelmän, jolla voidaan suorittaa kaupungin varattavien venepaikkojen hallintaan liittyvät prosessit. Helsingissä on useita kymmeniä vene-satamia, joissa on yhteensä noin 12 000 venepaikkaa. Kolmannes venepaikoista vuokrataan suoraan veneilijöille. Loput venepaikat on vuokrattu venekerhoille ja pursiseuroille, jotka vuokraavat niitä edelleen jäsenistölleen.
Nykyisessä, korvattavassa venepaikkajärjestelmässä hoidetaan pääasiassa yksityisille veneenomistajille (sekä yksityishenkilö- että yritysasiakkaat) tarkoitettujen kaupungin vene-satamissa ja talvisäilytysalueilla sijaitsevien paikkojen sekä veneilyn lisäpalvelujen hallintaan liittyvät prosessit. Vuokrattavia venepaikkoja on noin 4000 ja talvisäilytyskapasiteettia on sekä ruudutetut että ruuduttamattomat talvisäilytysalueet huomioon ottaen noin 1500 veneelle.
Hankinnan osatavoitteena on sujuvoittaa ja automatisoida prosesseja, ja näin ollen muun muassa vähentää hakemusten käsittelyyn tarvittavaa manuaalista työmäärää. Hankittavan järjestelmän myötä venepaikkavarauspalvelussa on tarkoitus siirtyä malliin, jossa kaupungin venepaikka-asiakkaat voivat varata paikkoja suoraan järjestelmässä, ilman nykyistä hakemus- ja jonotusprosessia. Hankittavan varausjärjestelmän tärkeimmät ominaisuudet ovat venepaikkojen sekä talvisäilytyspaikkojen varaaminen, venepaikkavarausten hallinnointi, laskutus/maksaminen ja viestintä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: supplies
Tuotteet/palvelut: Toimialakohtaiset ohjelmatuotteet📦 Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala hankkii verkon yli toteutettavana koko-naispalveluna (SaaS) venepaikkavarausjärjestelmän, jolla...”
Hankinnan kuvaus
Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala hankkii verkon yli toteutettavana koko-naispalveluna (SaaS) venepaikkavarausjärjestelmän, jolla voidaan suorittaa kaupungin varattavien venepaikkojen hallintaan liittyvät prosessit. Helsingissä on useita kymmeniä vene-satamia, joissa on yhteensä noin 12 000 venepaikkaa. Kolmannes venepaikoista vuokrataan suoraan veneilijöille. Loput venepaikat on vuokrattu venekerhoille ja pursiseuroille, jotka vuokraavat niitä edelleen jäsenistölleen.
Nykyisessä, korvattavassa venepaikkajärjestelmässä hoidetaan pääasiassa yksityisille veneenomistajille (sekä yksityishenkilö- että yritysasiakkaat) tarkoitettujen kaupungin vene-satamissa ja talvisäilytysalueilla sijaitsevien paikkojen sekä veneilyn lisäpalvelujen hallintaan liittyvät prosessit. Vuokrattavia venepaikkoja on noin 4000 ja talvisäilytyskapasiteettia on sekä ruudutetut että ruuduttamattomat talvisäilytysalueet huomioon ottaen noin 1500 veneelle.
Hankinnan osatavoitteena on sujuvoittaa ja automatisoida prosesseja, ja näin ollen muun muassa vähentää hakemusten käsittelyyn tarvittavaa manuaalista työmäärää. Hankittavan järjestelmän myötä venepaikkavarauspalvelussa on tarkoitus siirtyä malliin, jossa kaupungin venepaikka-asiakkaat voivat varata paikkoja suoraan järjestelmässä, ilman nykyistä hakemus- ja jonotusprosessia. Hankittavan varausjärjestelmän tärkeimmät ominaisuudet ovat venepaikkojen sekä talvisäilytyspaikkojen varaaminen, venepaikkavarausten hallinnointi, laskutus/maksaminen ja viestintä.
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-06-10 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-06-10 09:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6