Hankinnan kohteena ovat tulkkauspalvelut Poliisille, Tullille, Rajavartiolaitokselle, tuomioistuinlaitokselle, Rikosseuraamuslaitokselle sekä oikeusministeriölle. Hankinnassa oikeusministeriön tilalle tulee 1.1.2025 alkaen Oikeuspalveluvirasto. Tarjouspyynnön liitteissä tämä muutos on ennakoitu siten, että niissä käytetään oikeusministeriön sijasta Oikeuspalveluvirastoa. Kyseessä on vuonna 2022 kilpailutetun dynaamisen menettelyn uudelleenavaaminen menettelyn ehtojen mukaisesti. Uudelleenavauksen yhteydessä perustamisvaiheessa valituilla toimittajilla on mahdollisuus tarjota uusia nimettyjä tulkkeja tai jättää tarjous uusilla tarjoushinnoilla ja uusilla tarjoajilla on mahdollisuus jättää tarjouksensa. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen: 1 Läsnäolotulkkaus & etätulkkaus 2 Pikatulkkaus Kumpikin osa-alue on jaettu kahteen osaan, A ja B. Kummankin osa-alueen osassa A voivat tarjouksen jättää perustamisvaiheessa valitut toimittajat ja kummankin osa-alueen osassa B voivat tarjouksen jättää uudet tarjoajat. Osa-alueiden sisäinen jako on tehty helpottamaan tarjousten jättämistä. Hankinnan perustamisvaiheessa toimittajiksi valittujen tarjoajien ei tarvitse jättää hankintamenettelyn uudelleenavaamisen yhteydessä uusia tarjouksia, elleivät he halua tarjota uusia tulkkeja tai jättää tarjousta uusilla tarjoushinnoilla. Perustamisvaiheessa toimittajiksi valituilla on kuitenkin menettelyn avaamisen yhteydessä oikeus tarkentaa alkuperäisiä tarjoushintojaan vain siten, että ainoastaan hinnan lasku on mahdollinen (katso tarkemmin tarjouspyynnön liite 2 Hankintamenettelyn kuvaus). Tarjoukset ovat mahdollisia osa-aluekohtaisesti. Kummallakin osa-alueella voi tarjota yhtä tai useampaa palvelutuotetta (rekisteröity oikeustulkki, asioimistulkki tai muu tulkki). Hankinnan tuloksena solmitaan hankintasopimukset, joihin perustuen tilaajat voivat tilata sopimusten mukaisia palveluita. Sopimukset tehdään toistaiseksi voimassaolevana. Sopimukset solmitaan kaikkien hankinnassa asetetut ehdot täyttävien tarjoajien kanssa. Poliisihallitus tekee hankintasopimukset kaikkien mukana olevien hankintayksiköiden puolesta. Ks. tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta tarjouspyynnön liitteistä, erityisesti liitteestä 1 ja 1.1.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-12-02.
Hankinta julkaistiin 2024-10-31.
hankintailmoitus (2024-10-31) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tulkkauspalvelut (dynaamisen menettelyn uudelleenavaaminen)
Viitenumero: POL-2024-101539
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat tulkkauspalvelut Poliisille, Tullille, Rajavartiolaitokselle, tuomioistuinlaitokselle, Rikosseuraamuslaitokselle sekä oikeusministeriölle. Hankinnassa oikeusministeriön tilalle tulee 1.1.2025 alkaen Oikeuspalveluvirasto. Tarjouspyynnön liitteissä tämä muutos on ennakoitu siten, että niissä käytetään oikeusministeriön sijasta Oikeuspalveluvirastoa. Kyseessä on vuonna 2022 kilpailutetun dynaamisen menettelyn uudelleenavaaminen menettelyn ehtojen mukaisesti. Uudelleenavauksen yhteydessä perustamisvaiheessa valituilla toimittajilla on mahdollisuus tarjota uusia nimettyjä tulkkeja tai jättää tarjous uusilla tarjoushinnoilla ja uusilla tarjoajilla on mahdollisuus jättää tarjouksensa.
Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen:
1 Läsnäolotulkkaus & etätulkkaus
2 Pikatulkkaus
Kumpikin osa-alue on jaettu kahteen osaan, A ja B. Kummankin osa-alueen osassa A voivat tarjouksen jättää perustamisvaiheessa valitut toimittajat ja kummankin osa-alueen osassa B voivat tarjouksen jättää uudet tarjoajat. Osa-alueiden sisäinen jako on tehty helpottamaan tarjousten jättämistä.
Hankinnan perustamisvaiheessa toimittajiksi valittujen tarjoajien ei tarvitse jättää hankintamenettelyn uudelleenavaamisen yhteydessä uusia tarjouksia, elleivät he halua tarjota uusia tulkkeja tai jättää tarjousta uusilla tarjoushinnoilla. Perustamisvaiheessa toimittajiksi valituilla on kuitenkin menettelyn avaamisen yhteydessä oikeus tarkentaa alkuperäisiä tarjoushintojaan vain siten, että ainoastaan hinnan lasku on mahdollinen (katso tarkemmin tarjouspyynnön liite 2 Hankintamenettelyn kuvaus).
Tarjoukset ovat mahdollisia osa-aluekohtaisesti. Kummallakin osa-alueella voi tarjota yhtä tai useampaa palvelutuotetta (rekisteröity oikeustulkki, asioimistulkki tai muu tulkki).
Hankinnan tuloksena solmitaan hankintasopimukset, joihin perustuen tilaajat voivat tilata sopimusten mukaisia palveluita. Sopimukset tehdään toistaiseksi voimassaolevana. Sopimukset solmitaan kaikkien hankinnassa asetetut ehdot täyttävien tarjoajien kanssa.
Poliisihallitus tekee hankintasopimukset kaikkien mukana olevien hankintayksiköiden puolesta. Ks. tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta tarjouspyynnön liitteistä, erityisesti liitteestä 1 ja 1.1.

1️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 1A
Otsikko: Osa-alue 1 osa 1A, Etä- ja läsnäolotulkkaus, perustamisvaiheessa valittu toimittaja
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Läsnäolotulkkauksella tarkoitetaan tulkkausta, jossa tulkki on samassa tilassa tulkattavan henkilön kanssa.
Etätulkkauksella tarkoitetaan tulkkausta, jossa tulkattavat ja tulkki ovat fyysisesti eri paikoissa ja tulkkaus tapahtuu etäyhteyden avulla.
Ks. tarkempi kuvaus ko. osa-alueesta tarjouspyynnön liitteeltä 1.

Lisätietoja:
Tämä osa-alueen 1 osa 1A on tarkoitettu hankinnan perustamisvaiheessa valituille toimittajille eli nykyisille toimittajille.
Hankinnan perustamisvaiheessa toimittajiksi valittujen tarjoajien ei tarvitse jättää hankintamenettelyn uudelleenavaamisen
yhteydessä uusia tarjouksia, elleivät he halua tarjoa uusia tulkkeja tai jättää tarjousta uusilla tarjoushinnoilla. Toimittajiksi valituilla
on kunkin dynaamisen menettelyn avaamisen yhteydessä oikeus tarkentaa alkuperäisiä tarjoushintojaan, kuitenkin vain siten,
että ainoastaan hinnan lasku on mahdollinen.

Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮 Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 2A
Otsikko: Osa-alue 2 osa 2A, Pikatulkkaus, perustamisvaiheessa valittu toimittaja
Hankinnan kuvaus:
Pikatulkkaus vastaa määritelmällisesti etätulkkausta, mutta pikatulkkauksessa toimeksiannot tulevat kokonaan ilman erillistä ennakkotilausta. Pikatulkkauksessa tulkkaustilanteet ovat tyypillisesti hyvin lyhytkestoisia, noin 5-20 minuuttia.
Ks. tarkempi kuvaus osa-alueesta tarjouspyynnön liitteeltä 1.

Tämä osa-alueen 2 osa 2A on tarkoitettu hankinnan perustamisvaiheessa valituille toimittajille eli nykyisille toimittajille.
Hankinnan perustamisvaiheessa toimittajiksi valittujen tarjoajien ei tarvitse jättää hankintamenettelyn uudelleenavaamisen
yhteydessä uusia tarjouksia, elleivät he halua tarjoa uusia tulkkeja tai jättää tarjousta uusilla tarjoushinnoilla. Toimittajiksi valituilla
on kunkin dynaamisen menettelyn avaamisen yhteydessä oikeus tarkentaa alkuperäisiä tarjoushintojaan, kuitenkin vain siten,
että ainoastaan hinnan lasku on mahdollinen.
Tämä osa-alueen 2 osa 2A on tarkoitettu hankinnan perustamisvaiheessa valituille toimittajille eli nykyisille toimittajille.
Hankinnan perustamisvaiheessa toimittajiksi valittujen tarjoajien ei tarvitse jättää hankintamenettelyn uudelleenavaamisen
yhteydessä uusia tarjouksia, elleivät he halua tarjoa uusia tulkkeja tai jättää tarjousta uusilla tarjoushinnoilla. Toimittajiksi valituilla
on kunkin dynaamisen menettelyn avaamisen yhteydessä oikeus tarkentaa alkuperäisiä tarjoushintojaan, kuitenkin vain siten,
että ainoastaan hinnan lasku on mahdollinen.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 1B
Otsikko: Osa-alue 1 osa 1B, Etä- ja läsnäolotulkkaus, uusi tarjoaja
Hankinnan kuvaus:
Läsnäolotulkkauksella tarkoitetaan tulkkausta, jossa tulkki on samassa tilassa tulkattavan henkilön kanssa.
Etätulkkauksella tarkoitetaan tulkkausta, jossa tulkattavat ja tulkki ovat fyysisesti eri paikoissa ja tulkkaus tapahtuu etäyhteyden
avulla.
Ks. tarkempi kuvaus ko. osa-alueesta tarjouspyynnön liitteeltä 1.
Läsnäolotulkkauksella tarkoitetaan tulkkausta, jossa tulkki on samassa tilassa tulkattavan henkilön kanssa.
Etätulkkauksella tarkoitetaan tulkkausta, jossa tulkattavat ja tulkki ovat fyysisesti eri paikoissa ja tulkkaus tapahtuu etäyhteyden
avulla.
Ks. tarkempi kuvaus ko. osa-alueesta tarjouspyynnön liitteeltä 1.
Lisätietoja:
Tämä osa-alueen 1 osa 1B on tarkoitettu uusille tarjoajille, jotka eivät ole olleet mukana aikaisemmin hankinnan perustamisvaiheessa.
Lisätuotteet/palvelut: Tulkkauspalvelut📦 Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 2B
Otsikko: Osa-alue 2 osa 2B, Pikatulkkaus, uusi tarjoaja
Lisätietoja:
Tämä osa-alueen 2 osa 2B on tarkoitettu uusille tarjoajille, jotka eivät ole olleet mukana aikaisemmin hankinnan perustamisvaiheessa.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinta toteutetaan dynaamisena menettelynä, joka tarkoittaa hankintayksikön itsensä suunnittelemaa, hankintalain 3 §:n periaatteiden mukaista menettelyä hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkimiseen. Dynaaminen menettely on hankintayksikön itsensä määrittelemä termi tässä hankinnassa käytettävälle hankintamenettelylle. Dynaamisella menettelyllä ei tarkoiteta hankintalain 49 §:n mukaista dynaamista hankintajärjestelmää. Hankintamenettely on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 2.
Hankintamenettely jakautuu seuraaviin vaiheisiin:
1. Hankinnan kilpailuttaminen (ns. perustamisvaihe);
2. Hankintamenettelyn uudelleenavaukset.
TÄLLÄ HANKINTAILMOITUKSELLA ILMOITETAAN MENETTELYN UUDELLEENAVAUKSESTA. Menettelyn perustamisvaihe on kilpailutettu vuonna 2022 tarjospyynnöllä POL-2021-125947 (hankintailmoitus 2022/S 087-237745).

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-12-02 10:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-11-20 14:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yksikköä kohti)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Oikeustulkki: Opetushallituksen ylläpitämään oikeustulkkirekisteriin merkitty tulkki tai muun EU:n jäsenvaltion oikeustulkkausdirektiivin mukaiseen oikeustulkkirekisteriin merkitty oikeustulkki, jonka toinen rekisteriin merkitty työkieli on suomi tai ruotsi ja joka tuntee Suomen oikeusjärjestelmän. Henkilö katsotaan rekis-teröidyksi oikeustulkiksi vain niissä kielissä, joista on merkintä oikeustulkkirekisterissä. Katso tarkemmin tarjouspyynnön liite 1 Hankinnan kohteen kuvaus.

Asioimistulkki: Asioimistulkki on henkilö, joka on suorittanut asioimistulkin tai muun tulkkausalan tutkinnon siten, että toisena työkielenä on suomi tai ruotsi, tai henkilö, joka on suorittanut ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon siten, että pää- tai sivuaineena on ollut toinen työkieli ja opiskelukielenä tai yleissivistyskielenä (lukio tai sitä vastaava yleissivistävä koulutus) on ollut toinen työkieli ja jokin näistä kielistä on ollut suomi tai ruotsi. Katso tarkemmin tarjouspyynnön liite 1 Hankinnan kohteen kuvaus.

Muu tulkkina käytettävä henkilö: Muu kuin rekisteröity oikeustulkki tai asioimistulkki, jota käytetään tulkkina ja joka
- on suorittanut vähintään toisen asteen koulutuksen suomen tai ruotsin kielellä ja yleisen kielitut-kinnon keskitason tai eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen B2-tason kielitutkinnon siinä työ-kielessä, joka ei ole ollut toisen asteen koulutuksen kieli;
- joka on suorittanut ulkomailla toisella työkielellä koulutuksen, joka rinnastetaan Suomessa vähintään toisen asteen koulutukseen, ja yleisen kielitutkinnon keskitason tai eurooppalaisen viite-kehyksen mukaisen B2-tason kielitutkinnon suomen tai ruotsin kielessä;
- joka on suorittanut yleisen kielitutkinnon keskitason tai eurooppalaisen viitekehyksen mukaisen B2-tason kielitutkinnot joko suomen tai ruotsin kielestä ja toisesta työkielestä, ellei osoituksena muun kuin suomen tai ruotsin kielen taidosta ole vähintään ulkomailla kyseisellä kielellä suori-tettu ensimmäisen asteen tutkinto (Suomessa peruskoulua vastaava).
Katso tarkemmin tarjouspyynnön liite 1 Hankinnan kohteen kuvaus

Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on asetettu konkurssiin tai konkurssiin asettaminen on vireillä
Tarjoajalle tai tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenelle tai henkilölle, jolla on tarjoajayrityksessä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa enintään viisi vuotta sitten annettu lainvoimainen tuomio lahjonnasta tai tuomio, jolla on suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle itselleen tai henkilölle, joka on tarjoajayrityksen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on tarjoajayrityksessä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on enintään viisi vuotta sitten annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio tai tuomio,jolla on suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden tarjoajien kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan
Tarjoajalle itselleen tai tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenelle tai henkilölle, jolla on tarjoajayrityksessä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa on enintään viisi vuotta sitten annettu lainvoimainen tuomio rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta tai jolla on suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenelle tai henkilölle, jolla on tarjoajayrityksessä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa on enintään viisi vuotta sitten annettu lainvoimainen tuomio petoksesta tai jolla on suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa

Tarjoajalle itselleen tai tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenelle tai henkilölle, jolla on tarjoajayrityksessä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa on enintään viisi vuotta sitten annettu lainvoimainen tuomio lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista tai jolla on suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, 29.12.2016/1397, 80 §)
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu lainsäädännön, hankintailmoituksen tai hankinta-asiakirjojen perusteella eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalainsäädännön velvoitteitaan
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa. (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, 29.12.2016/1397, 81 §)
Tarjoajalle tai tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenelle tai henkilölle, jolla on tarjoajayrityksessä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa on enintään viisi vuotta sitten annettu lainvoimainen tuomio terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta tai jolla on suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa

hankintailmoitus (2024-11-05) Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-12-04 10:00:00 📅
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0001 LOT-0002 LOT-0003 LOT-0004 Muut lisätiedot
Hankintayksikkö on korjannut tekemänsä näppäilyvirheen. Tarjouspyynnön liitteellä 1, sivu 7 kohta 4.2 asioimistulkkien maksimituntihinta korjattu 52€/h -> 52,5€/h. Maksimituntihinta on korjattu myös tarjouspyynnön kriteereihin. Tarjousaikaa on jatkettu 4.12.2024 klo.12:00 saakka

Muutoksen pääasiallinen syy: Ostajan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: f637f19c-f121-4f5b-a262-79e17ee1bef2-01
Lähde: OJS 2024/S 216-675419 (2024-11-05)