HANKINNAN KOHDE Tämän puitejärjestelyn kohteena on hankintakanava, jonka kautta voi tilata toisen asteen opetuksessa tarvittavia oppimateriaaleja. Hankinnan kohteeseen sisältyvät edellä mainittujen oppimateriaalien ohella niiden tilaamiseen, toimittamiseen ja käyttämiseen liittyvät palvelut tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen mukaisesti. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1 "Hankinnan kohde ja vaatimukset". SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hansel Oy:llä on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden pituisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen kohta 6.1. Puitesopimukseen perustuvia hankintoja voidaan tehdä puitesopimuksen voimassaolon aikana siten, että toimitusten tulee tapahtua viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluessa puitesopimuksen päättymisestä. PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS Puitejärjestelyn arvioitu arvo on 48 000 000 - 56 000 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet. Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 56 000 000 euroa (alv 0 %). Tarjouspyynnön liitteessä A "Asiakkaat " on ilmoitettu puitejärjestelyyn liittyneiden asiakkaiden ilmoittamat seuraavat tiedot: - mahdolliset poikkeavat puitejärjestelyn käytön aloitusajankohdat - arviot toimipisteiden lukumäärästä, joihin tilauksia tullaan tekemään - miltä osin asiakas aikoo hankkia toisen asteen oppimateriaaleja Hanselin puitejärjestelystä. Liitteessä A ilmoitetut tiedot perustuvat asiakkaiden ilmoittamiin arvioihin sopimuskauden alussa ja niihin voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-08.
Hankinta julkaistiin 2024-10-08.
hankintailmoitus (2024-10-08) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Toisen asteen oppimateriaalit 2025–2027 (2029)
Viitenumero: HANSEL PJ 00706
Lyhyt kuvaus:
HANKINNAN KOHDE
Tämän puitejärjestelyn kohteena on hankintakanava, jonka kautta voi tilata toisen asteen opetuksessa tarvittavia oppimateriaaleja. Hankinnan kohteeseen sisältyvät edellä mainittujen oppimateriaalien ohella niiden tilaamiseen, toimittamiseen ja käyttämiseen liittyvät palvelut tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen mukaisesti. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1 "Hankinnan kohde ja vaatimukset".
SOPIMUSKAUSI
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hansel Oy:llä on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden pituisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen kohta 6.1.
Puitesopimukseen perustuvia hankintoja voidaan tehdä puitesopimuksen voimassaolon aikana siten, että toimitusten tulee
tapahtua viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluessa puitesopimuksen päättymisestä.
PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS
Puitejärjestelyn arvioitu arvo on 48 000 000 - 56 000 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokaudet. Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 56 000 000 euroa (alv 0 %).
Tarjouspyynnön liitteessä A "Asiakkaat " on ilmoitettu puitejärjestelyyn liittyneiden asiakkaiden ilmoittamat seuraavat tiedot:
- mahdolliset poikkeavat puitejärjestelyn käytön aloitusajankohdat
- arviot toimipisteiden lukumäärästä, joihin tilauksia tullaan tekemään
- miltä osin asiakas aikoo hankkia toisen asteen oppimateriaaleja Hanselin puitejärjestelystä.
Liitteessä A ilmoitetut tiedot perustuvat asiakkaiden ilmoittamiin arvioihin sopimuskauden alussa ja niihin voi tulla muutoksia
sopimuskauden aikana.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Opetusohjelmatuotteet📦
Täydentävä hankintalaji: Palvelut
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: HANSEL PJ 00706
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut:
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Pääkohde tai suorituspaikka:
Asiakkaita on valtakunnallisesti eri puolella Suomea. Ks. tarjouspyynnön liite A "Asiakkaat".
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto: 48 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hansel Oy:llä on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden pituisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen kohta 6.1.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hansel Oy:llä on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden pituisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen kohta 6.1.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Puitejärjestelyn toimintamalli on kuvattu tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen luvussa 5 "Puitejärjestely".
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-08 08:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-08 08:01:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Sähköinen kilpailutusjärjestelmä. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. Tarjousten avaustilaisuudessa ei ole läsnä muita kuin Hansel Oy:n henkilöstöä.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-11-08 08:01:00 📅
Paikka:
Sähköinen kilpailutusjärjestelmä. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. Tarjousten avaustilaisuudessa ei ole läsnä muita kuin Hansel Oy:n henkilöstöä.
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-10-21 09:00:00 📅
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Erityinen liikevaihto: Tarjoajan vuotuinen liikevaihto painettujen kirjojen, digitaalisten kirjojen ja/tai digitaalisten materiaalien myynnistä on vähintään kaksikymmentä miljoonaa (20 000 000,00) miljoonaa euroa.
Tarjoaja toimittaa pyynnöstä liikevaihtoa koskevat tiedot vähintään viimeksi kuluneelta tilikaudelta, jos tarjoaja on sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaan oikeutettu ne toimittamaan. Jos tarjoaja täyttää liikevaihtovaatimuksen kuluvan tilikauden liikevaihdolla, tarjoaja voi osoittaa taloudellisen ja rahoituksellisen tilanteensa muulla Hansel Oy:n hyväksymällä asiakirjalla.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee tarjouksen lähettämisestä vastuussa olevan ryhmittymän jäsenen lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi muille ryhmittymän jäsenille. Ks. tarjouspyynnön liite C "ESPD-lomakkeen täyttöohje".
Jos tarjoaja vetoaa muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi, tarjoaja yhdessä voimavarayksiköidensä kanssa voi täyttää vaatimuksen. Tällöin tarjoajalta voidaan pyytää selvitys taloudellisten voimavarojen olemassaoloa koskevista sitoumuksista ja sopimuksista.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksikön voimavaroja täyttääkseen tämän vaatimuksen, voimavarayksikkö sitoutuu yhteisvastuuseen tarjoajan kanssa tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen mukaisista velvoitteista. Ks. erityisesti puitesopimuksen kohdat 9.6-9.9.
Jos tarjoaja vetoaa voimavarayksiköiden voimavaroihin vaatimuksen täyttämiseksi, tulee tarjoajan lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi voimavarayksiköille. Ks. tarjouspyynnön liite C "ESPD-lomakkeen täyttöohje".

Vastuuvakuutus: Toimittajalla tulee olla koko sopimuskauden ajan voimassa tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen mukaista toimintaa koskeva vastuuvakuutus, joka kattaa sopimuksesta aiheutuvat korvausvelvoitteet ja joka on riittävä suhteessa puitesopimuksen mukaisen palvelun tuottamiseen liittyviin riskeihin.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee kaikilla ryhmittymän jäsenillä olla tämän vaatimuksen mukainen vastuuvakuutus.
Tarjoaja sitoutuu toimittamaan todistuksen vastuuvakuutuksen olemassaolosta ennen puitesopimuksen
allekirjoittamista, mikäli tulee valituksi toimittajaksi.

Riskiluokka: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky hankinnan kohteena olevien oppimateriaalien toimittamiseen ja palvelujen tuottamiseen. Tarjoajan vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky katsotaan riittäväksi, jos sen riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa on 1-3.
Tarjoajan vakavaraisuutta, taloudellista kantokykyä ja maksukykyä voidaan arvioida myös pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun selvityksen sekä hankintayksikön oma-aloitteisesti hankkiman selvityksen perusteella.
Tarjoaja, jonka riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 5 tai jonka vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 5, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle.
Tarjoaja, jonka riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 4 tai jonka vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos tarjoaja ei kykene esittämään luotettavaa ja hankintayksikköä tyydyttävää selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn sekä maksukyvyn parantamiseksi.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee tarjoajan ohella kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisterimerkintä: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Laadunvarmistustoimenpiteet: Tarjoajalla ja sen alihankkijalla (siltä osin kun alihankkija ja/tai voimavarayksikkö osallistuu palvelujen tuottamiseen) on käytössään laadunvarmistusmenetelmä, joka kattaa hankinnan kohteena olevien oppimateriaalien toimittamisen ja oppimateriaaleihin liittyvien palvelujen tuottamiseen.
Valitulta toimittajalta pyydetään ennen puitesopimuksen tekemistä tässä kohdassa tarkoitettu selvitys laadunvarmistukseen käytettävistä teknisistä välineistä ja/tai toimenpiteistä. Tarjoajalta voidaan myös hankintamenettelyn aikana pyytää ko. selvitys.
Laadunvarmistustoimenpiteiden on oltava auditoitavissa sopimuskaudella.
Selvityksestä tulee käydä ilmi seuraavat asiat:
1. Asiakkuuksien haltuunottosuunnitelma sisältäen vähintään seuraavat asiat:
a) Miten Toimittaja seuraa haltuunoton toteutumista? Miten Toimittaja reagoi havaittuihin poikkeamiin?
b) Miten riittävä tiedonvälitys varmistetaan eri osapuolten (toimittaja, asiakas, Hansel) välillä?
2. Selvitys puitesopimukseen kohdennetuista henkilöresursseista ja niiden organisoinnista sisältäen vähintään seuraavat kohdat:
a) Asiakkuusvastuut sopimuskaudella
b) Asiakaspalvelu
c) Kustantajayhteistyö
d) Toimitusten organisointi ja seuranta
e) Sähköinen tilausjärjestelmä
f) Laskutus
g) Reklamaatioiden käsittely, korjaavat toimenpiteet, asiakasviestintä, dokumentointi
3. Kuvaus tilaustenhallintaprosessista sisältäen vähintään seuraavat asiat:
a) Mitkä ovat eri osapuolten roolit (asiakas, toimittaja, kustantajat) ja tehtävät prosessissa?
b) Miten prosessin eri vaiheita seurataan ja millä mittareilla?
c) Miten poikkeamat havaitaan, miten niihin reagoidaan ja miten ne oikaistaan?
4. Kuvaus laskutusprosessista sisältäen vähintään seuraavat asiat:

5. Kuvaus toimitusprosessista sisältäen vähintään seuraavat asiat:
a) Mitkä ovat eri osapuolten roolit (asiakas, toimittaja, kustantajat, logistiikkakumppanit) ja tehtävät prosessissa?
b) Miten toimitusten virheettömyys varmistetaan (toimitus vastaa tilausta, sovittu toimitusaika toteutuu)? Huomioi selvityksessä myös kustantajan/logistiikkakumppanin varastolta toimitettavat oppimateriaalit.
c) Miten digitaalisten materiaalien virheetön välittäminen varmistetaan?
d) Miten prosessin eri vaiheita seurataan ja millä mittareilla?
e) Miten poikkeamat toimituksissa havaitaan, miten niihin reagoidaan ja mitkä ovat menettelytavat mahdollisissa häiriötilanteissa?
6. Kuvaus reklamaatioprosessista sisältäen vähintään seuraavat asiat:
a) Kuinka asiakkaiden reklamaatiot käsitellään (dokumentointi, korjaavat toimenpiteet ja asiakasviestintä)?
b) Mitkä ovat eri osapuolten roolit (asiakas, toimittaja, kustantajat) ja tehtävät prosessissa?
c) Miten prosessin eri vaiheita seurataan ja millä mittareilla?
7. Millä keinoilla sähköisen tilausjärjestelmän toimintavarmuutta ja kustantaja- ja tuotetietojen ajantasaisuutta ylläpidetään?
8. Miten toimittaja varmistaa ja seuraa asiakaspalvelun vasteajan toteutumista?
9. Miten varmistetaan riittävä tiedonkulku sopimuskaudella eri osapuolten välillä (asiakas, toimittaja, kustantajat sekä mahdolliset muut osapuolet)?
Selvityksessä tulee huomioida myös ne laadunvarmistustoimenpiteet, joita alihankkija ja/tai voimavarayksikkö noudattaa siltä osin kuin alihankkija ja/tai voimavarayksikkö osallistuu palvelujen tuottamiseen.
Selvitys liitetään puitesopimuksen liitteeksi.

Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Ks. hankinta-asiakirjat.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 197-609603 (2024-10-08)