HANKINNAN KOHDE Tämän puitejärjestelyn kohteena ovat suuret henkilöautot ja niihin liittyvät palvelut tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn mukaisesti. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 1 "Hankinnan kohde". SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hanselilla on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen luvut 6 ja 7. Hankintasopimuksen kestosta on sovittu puitesopimuksen kohdissa 6.1-6.4. PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS Puitejärjestelyn ennakoitu arvo on 9 500 000 - 13 500 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokauden. Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 13 500 000 euroa (alv 0 %). Luvut perustuvat liittyneiden asiakkaiden antamiin tietoihin puitejärjestelyn käytöstä. Tarjouspyynnön liitteessä A ”Asiakkaat” on luettelo niistä Hanselin Asiakkaista, jotka ovat liittyneet Suuret henkilöautot 2025-2027 (2029) -puitejärjestelyyn ja ovat oikeutettuja tekemään hankintoja puitejärjestelyn perusteella. Tämän puitejärjestelyn perusteella tehtävien hankintojen on arvioitu jakautuvan sopimuskaudella siten, että euromääriltään merkittävimmät asiakkaat ovat Ulkoministeriö, Valtioneuvoston kanslia ja Poliisihallitus. Hankintojen euromääräisen arvon määrittämistä vaikeuttaa osaltaan se, että puitejärjestelyyn liittyneiden Asiakkaiden joukossa on muun ohella budjettitalouden piirissä olevia Asiakkaita, joiden hankintoihin alustavasti myönnettyihin varoihin voi puitesopimuskaudella tulla ennakoimattomia, Asiakkaasta riippumattomia muutoksia. Hankintojen euromääräisen arvon määrittämistä vaikeuttaa osaltaan myös se, että autojen hintakehitystä on vaikeaa arvioida. Puitejärjestelyn ennakoidusta arvonlisäverottomasta euromääräisestä kokonaisarvosta noin 90 % on arvioitu muodostuvan autoista ja noin 10 % autoihin hankittavista tehdaslisävarusteista ja autoihin varustelupalvelun yhteydessä asennettavista tarvikkeista. Hankinnan kohteeseen sisältyvien muiden palvelujen osuus ennakoidusta arvonlisäverottomasta euromääräisestä kokonaisarvosta on arvioitu olevan erittäin vähäinen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-05.
Hankinta julkaistiin 2024-09-27.
hankintailmoitus (2024-09-27) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Suuret henkilöautot 2025-2027 (2029)
Reference number: HANSEL PJ 00788
Lyhyt kuvaus:
“HANKINNAN KOHDE
Tämän puitejärjestelyn kohteena ovat suuret henkilöautot ja niihin liittyvät palvelut tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn...”
Lyhyt kuvaus
HANKINNAN KOHDE
Tämän puitejärjestelyn kohteena ovat suuret henkilöautot ja niihin liittyvät palvelut tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn mukaisesti.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 1 "Hankinnan kohde".
SOPIMUSKAUSI
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hanselilla on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen luvut 6 ja 7. Hankintasopimuksen kestosta on sovittu puitesopimuksen kohdissa 6.1-6.4.
PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS
Puitejärjestelyn ennakoitu arvo on 9 500 000 - 13 500 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokauden. Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 13 500 000 euroa (alv 0 %).
Luvut perustuvat liittyneiden asiakkaiden antamiin tietoihin puitejärjestelyn käytöstä. Tarjouspyynnön liitteessä A ”Asiakkaat” on luettelo niistä Hanselin Asiakkaista, jotka ovat liittyneet Suuret henkilöautot 2025-2027 (2029) -puitejärjestelyyn ja ovat oikeutettuja tekemään hankintoja puitejärjestelyn perusteella. Tämän puitejärjestelyn perusteella tehtävien hankintojen on arvioitu jakautuvan sopimuskaudella siten, että euromääriltään merkittävimmät asiakkaat ovat Ulkoministeriö, Valtioneuvoston kanslia ja Poliisihallitus.
Hankintojen euromääräisen arvon määrittämistä vaikeuttaa osaltaan se, että puitejärjestelyyn liittyneiden Asiakkaiden joukossa on muun ohella budjettitalouden piirissä olevia Asiakkaita, joiden hankintoihin alustavasti myönnettyihin varoihin voi puitesopimuskaudella tulla ennakoimattomia, Asiakkaasta riippumattomia muutoksia. Hankintojen euromääräisen arvon määrittämistä vaikeuttaa osaltaan myös se, että autojen hintakehitystä on vaikeaa arvioida.
Puitejärjestelyn ennakoidusta arvonlisäverottomasta euromääräisestä kokonaisarvosta noin 90 % on arvioitu muodostuvan autoista ja noin 10 % autoihin hankittavista tehdaslisävarusteista ja autoihin varustelupalvelun yhteydessä asennettavista tarvikkeista. Hankinnan kohteeseen sisältyvien muiden palvelujen osuus ennakoidusta arvonlisäverottomasta euromääräisestä kokonaisarvosta on arvioitu olevan erittäin vähäinen.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: supplies
Tuotteet/palvelut: Moottoriajoneuvot📦 Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“HANKINNAN KOHDE
Tämän puitejärjestelyn kohteena ovat suuret henkilöautot ja niihin liittyvät palvelut tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn...”
Hankinnan kuvaus
HANKINNAN KOHDE
Tämän puitejärjestelyn kohteena ovat suuret henkilöautot ja niihin liittyvät palvelut tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn mukaisesti.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 1 "Hankinnan kohde".
SOPIMUSKAUSI
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hanselilla on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen luvut 6 ja 7. Hankintasopimuksen kestosta on sovittu puitesopimuksen kohdissa 6.1-6.4.
PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS
Puitejärjestelyn ennakoitu arvo on 9 500 000 - 13 500 000 euroa (alv 0 %) sisältäen myös optiokauden. Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 13 500 000 euroa (alv 0 %).
Luvut perustuvat liittyneiden asiakkaiden antamiin tietoihin puitejärjestelyn käytöstä. Tarjouspyynnön liitteessä A ”Asiakkaat” on luettelo niistä Hanselin Asiakkaista, jotka ovat liittyneet Suuret henkilöautot 2025-2027 (2029) -puitejärjestelyyn ja ovat oikeutettuja tekemään hankintoja puitejärjestelyn perusteella. Tämän puitejärjestelyn perusteella tehtävien hankintojen on arvioitu jakautuvan sopimuskaudella siten, että euromääriltään merkittävimmät asiakkaat ovat Ulkoministeriö, Valtioneuvoston kanslia ja Poliisihallitus.
Hankintojen euromääräisen arvon määrittämistä vaikeuttaa osaltaan se, että puitejärjestelyyn liittyneiden Asiakkaiden joukossa on muun ohella budjettitalouden piirissä olevia Asiakkaita, joiden hankintoihin alustavasti myönnettyihin varoihin voi puitesopimuskaudella tulla ennakoimattomia, Asiakkaasta riippumattomia muutoksia. Hankintojen euromääräisen arvon määrittämistä vaikeuttaa osaltaan myös se, että autojen hintakehitystä on vaikeaa arvioida.
Puitejärjestelyn ennakoidusta arvonlisäverottomasta euromääräisestä kokonaisarvosta noin 90 % on arvioitu muodostuvan autoista ja noin 10 % autoihin hankittavista tehdaslisävarusteista ja autoihin varustelupalvelun yhteydessä asennettavista tarvikkeista. Hankinnan kohteeseen sisältyvien muiden palvelujen osuus ennakoidusta arvonlisäverottomasta euromääräisestä kokonaisarvosta on arvioitu olevan erittäin vähäinen.
Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Moottoriajoneuvojen ja niihin liittyvien laitteiden korjaus ja huolto📦
Kesto: 48 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Sopimusmallistossa on saatavilla täyssähköauto (BEV)
Laatukriteeri (painotus): 7.5
Laatukriteeri (nimi): Sopimusmallistossa on saatavilla ladattava bensiini- tai dieselhybridi (PHEV)
Laatukriteeri (painotus): 32.5
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-05 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-05 10:30:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Sähköinen kilpailutusjärjestelmä. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. Tarjousten avaustilaisuudessa ei ole läsnä muita kuin Hansel Oy:n henkilöstöä.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Yleinen liikevaihto: Tilikausi: Viimeisin vahvistettu tilikausi.
Tarjoajan yleinen vuotuinen liikevaihto on vähintään 10 000 00 euroa.
Tarjoaja toimittaa...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Yleinen liikevaihto: Tilikausi: Viimeisin vahvistettu tilikausi.
Tarjoajan yleinen vuotuinen liikevaihto on vähintään 10 000 00 euroa.
Tarjoaja toimittaa pyynnöstä liikevaihtoa koskevat tiedot vähintään viimeksi kuluneelta tilikaudelta, jos tarjoaja on sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaan oikeutettu ne toimittamaan. Jos tarjoaja täyttää liikevaihtovaatimuksen kuluvan tilikauden liikevaihdolla, tarjoaja voi osoittaa taloudellisen ja rahoituksellisen tilanteensa muulla Hansel Oy:n hyväksymällä asiakirjalla.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee tarjouksen lähettämisestä vastuussa olevan ryhmittymän jäsenen lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi muille ryhmittymän jäsenille. Ks. tarjouspyynnön liitteenä C oleva ESPD-lomakkeen täyttöohje.
Jos tarjoaja vetoaa muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi, tarjoaja yhdessä voimavarayksiköidensä kanssa voi täyttää vaatimuksen. Tällöin tarjoajalta voidaan pyytää selvitys taloudellisten voimavarojen olemassaoloa koskevista sitoumuksista ja sopimuksista.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksikön voimavaroja täyttääkseen tämän vaatimuksen, voimavarayksikkö sitoutuu yhteisvastuuseen tarjoajan kanssa tarjouspyynnön liitteenä B olevan puitesopimuksen mukaisista velvoitteista. Ks. erityisesti puitesopimuksen kohdat 10.6-10.8.
Jos tarjoaja vetoaa voimavarayksiköiden voimavaroihin vaatimuksen täyttämiseksi, tulee tarjoajan lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi voimavarayksiköille. Ks. tarjouspyynnön liitteenä C oleva ESPD-lomakkeen täyttöohje.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Vastuuvakuutus: Toimittajalla tulee olla sopimuskauden alkaessa ja sopimuskaudella palveluiden tuottamista varten vastuuvakuutus, jonka tulee olla riittävä...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Vastuuvakuutus: Toimittajalla tulee olla sopimuskauden alkaessa ja sopimuskaudella palveluiden tuottamista varten vastuuvakuutus, jonka tulee olla riittävä suhteessa palveluiden tuottamisesta aiheutuviin riskeihin.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee kaikilla ryhmittymän jäsenillä olla tämän vaatimuksen mukainen vastuuvakuutus.
Puitesopimustoimittajaksi valitulta tarjoajalta pyydetään ennen sopimuksen allekirjoittamista todistus vastuuvakuutuksen olemassaolosta.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Riskiluokka: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky hankinnan kohteena olevien tuotteiden toimittamiseen ja...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Riskiluokka: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky hankinnan kohteena olevien tuotteiden toimittamiseen ja palvelujen tuottamiseen. Tarjoajan vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky voidaan katsoa riittäväksi, jos sen riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa on 1-3.
Tarjoajan vakavaraisuutta, taloudellista kantokykyä ja maksukykyä voidaan arvioida myös pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun selvityksen sekä hankintayksikön oma-aloitteisesti hankkiman selvityksen perusteella.
Tarjoaja, jonka riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 5 tai jonka vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 5, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle.
Tarjoaja, jonka riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 4 tai jonka vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos tarjoaja ei kykene esittämään luotettavaa ja hankintayksikköä tyydyttävää selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn sekä maksukyvyn parantamiseksi.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee tarjoajan ohella kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.
Näytä lisää Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisterimerkintä: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista
Kaupparekisterimerkintä: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Näytä lisää Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Laadunvarmistustoimenpiteet: Puitesopimustoimittajaksi valitulta tarjoajalta pyydetään ennen sopimuksen allekirjoittamista selvitys autojen toimittamisessa...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Laadunvarmistustoimenpiteet: Puitesopimustoimittajaksi valitulta tarjoajalta pyydetään ennen sopimuksen allekirjoittamista selvitys autojen toimittamisessa käytettävistä laadunhallintamenettelyistä.
Selvityksessä on annettava seuraavat tiedot:
1) Reklamaatioiden käsittelyprosessi
2) Miten varmistetaan mahdollisimman korkea asiakastyytyväisyys ja miten sitä seurataan?
Laadunhallintamenettelyiden on oltava auditoitavissa puitesopimuskauden aikana.
Selvitys tullaan liittämään osaksi puitesopimusta.
Tarjoajalta voidaan myös hankintamenettelyn aikana pyytää ko. selvitys hankintalain 88 §:n mukaisesti.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Ympäristönhoitotoimenpiteet: Puitesopimustoimittajaksi valitulta tarjoajalta pyydetään ennen sopimuksen tekemistä selvitys autojen toimittamiseen...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Ympäristönhoitotoimenpiteet: Puitesopimustoimittajaksi valitulta tarjoajalta pyydetään ennen sopimuksen tekemistä selvitys autojen toimittamiseen liittyvistä ympäristöhoitotoimenpiteistä.
Selvityksessä tulee kuvata, miten kiinnitetään huomiota energiatehokkuuteen autojen toimittamisessa asiakkaille.
Selvitys tullaan liittämään osaksi puitesopimusta.
Tarjoajalta voidaan myös hankintamenettelyn aikana pyytää ko. selvitys hankintalain 88 §:n mukaisesti.
Näytä lisää Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Ks. hankinta-asiakirjat.
Siitä huolimatta, että hankintailmoituksen kohdassa "Puitejärjestelyn osallistujien suunniteltu enimmäismäärä" on ilmoitettu...”
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot
Ks. hankinta-asiakirjat.
Siitä huolimatta, että hankintailmoituksen kohdassa "Puitejärjestelyn osallistujien suunniteltu enimmäismäärä" on ilmoitettu lukumääräksi 5, puitejärjestelyyn valittavien toimittajien lukumäärä määräytyy tarjouspyynnön kohdan "Päätöksenteon perusteet" mukaisesti:
"Puitejärjestelyyn valitaan niin monta kokonaistaloudellisesti edullisinta (paras hinta-laatusuhde) tarjousta kokonaispisteiden perusteella, että puitejärjestelyyn saadaan viisi (5) eri automerkkiä. Selvyyden vuoksi todetaan, että sama Toimittaja voi tulla valituksi usealla eri automerkillä puitejärjestelyyn."
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Hansel Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0988084-1
Postiosoite: PL 1386
Postinumero: 00101
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kilpailutus@hansel.fi📧
Puhelin: +358 294444200📞
URL: https://www.hansel.fi🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2024/S 190-585274 (2024-09-27)