Sipoon kunnan viheralueiden hoitopalvelu

Sipoon kunta

Sipoon kunnan yhdyskunnan ja ympäristön toimialan toimitilat -yksikkö pyytää tarjousta Sipoon kunnan alueella sijaitsevien piha-alueiden viherhoidon palvelusta 2024-2025 väliselle ajalle. Palvelu käsittää piha-alueiden viherhoitotehtävät yleisten työselostusten ja hankekohtaisen työselostuksen mukaan. Hoitokausi määräytyy maksuerätaulukon mukaisesti kunakin hoitovuotena 1.4. – 30.11. väliselle ajalle. Palvelu käsittää ulkoalueiden viherhoidon 1.12.2023 voimassa olevan KiinteistöRYL-version mukaisesti työselostuksessa mainituin poikkeuksin. Kohteet ovat Sipoon kunnan alueella. Kohteiden osoitteet ilmenevät tarjouspyynnön liitteistä. Hoitokohteet on esitetty hoitoaluekartoissa. Tilaaja valitsee sopimuskumppaniksi yhden (1) palveluntuottajan. Palveluntuottaja toimii tässä palvelussa lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Mikäli palvelualueella toimii hoitotehtävissä tilaajan tilaamana kolmas osapuoli, päätoteuttaja ei vastaa ko. palveluntarjoajan toimista. Tilaaja ostaa palvelun, jolla palveluntarjoaja tuottaa sopimuksessa määritellyt työtehtävät. Perusajatus on, että työt tehdään ammattitaitoisesti, oma-aloitteisesti ja poikkeaviin tilanteisiin nopeasti reagoiden. Töitä tehdään itseohjautuvasti sitä mukaan, kun työtarvetta ilmenee, ilman erillistä työtilausta. Hoitokohteet ja viherhoitotehtävät on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteinä olevissa asiakirjoissa. OPTIOMAHDOLLISUUS Sopimusaika on 1.4.2024 – 31.12.2025. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen kahdella erillisellä optiovuodella 2026 (sopimusaika: 1.1.2026 – 31.12.2026) ja 2027 (sopimusaika: 1.1.2027 – 31.12.2027). Perussopimuskauden jälkeen Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahden (2) optiovuoden ajan. Tilaaja ilmoittaa Palveluntuottajalle viimeistään kolme (3) kuukautta ennen optiovuoden alkua, aikooko Tilaaja ottaa optiovuoden käyttöön. LISÄ- JA MUUTOSTYÖT Palveluntuottaja on velvollinen tarvittaessa suorittamaan lisä- ja muutostöitä tarjouksessa mainitulla tuntihinnalla tai erikseen sovittavalla lisätyöhinnalla. Tapauksissa, joissa maksu suoritetaan annettuun yksikköhintaan, työ tehdään tilaajan työmääräyksen perusteella. Lisätyöt suoritetaan yleisten viheralantyöselostusten periaatteiden mukaisesti, mikäli työmääräystä annettaessa ei muita ohjeita ole annettu. Työmääräyksessä työn ajoitus ja kesto sovitaan tapauskohtaisesti. Epäselvissä ja tulkinnanvaraisissa tapauksissa palveluntuottajan tulee ottaa yhteyttä tilaajan edustajaan. Palveluntuottajan tulee varautua pienimuotoisiin kunnostustöihin sopimuksen aikana. Hankinnan kohteen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteissä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-02-16. Hankinta julkaistiin 2024-01-16.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-01-16 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-01-16)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sipoon kunnan viheralueiden hoitopalvelu
Viitenumero: TOTI 487599
Lyhyt kuvaus:
Sipoon kunnan yhdyskunnan ja ympäristön toimialan toimitilat -yksikkö pyytää tarjousta Sipoon kunnan alueella sijaitsevien piha-alueiden viherhoidon palvelusta 2024-2025 väliselle ajalle. Palvelu käsittää piha-alueiden viherhoitotehtävät yleisten työselostusten ja hankekohtaisen työselostuksen mukaan. Hoitokausi määräytyy maksuerätaulukon mukaisesti kunakin hoitovuotena 1.4. – 30.11. väliselle ajalle. Palvelu käsittää ulkoalueiden viherhoidon 1.12.2023 voimassa olevan KiinteistöRYL-version mukaisesti työselostuksessa mainituin poikkeuksin. Kohteet ovat Sipoon kunnan alueella. Kohteiden osoitteet ilmenevät tarjouspyynnön liitteistä. Hoitokohteet on esitetty hoitoaluekartoissa. Tilaaja valitsee sopimuskumppaniksi yhden (1) palveluntuottajan. Palveluntuottaja toimii tässä palvelussa lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Mikäli palvelualueella toimii hoitotehtävissä tilaajan tilaamana kolmas osapuoli, päätoteuttaja ei vastaa ko. palveluntarjoajan toimista. Tilaaja ostaa palvelun, jolla palveluntarjoaja tuottaa sopimuksessa määritellyt työtehtävät. Perusajatus on, että työt tehdään ammattitaitoisesti, oma-aloitteisesti ja poikkeaviin tilanteisiin nopeasti reagoiden. Töitä tehdään itseohjautuvasti sitä mukaan, kun työtarvetta ilmenee, ilman erillistä työtilausta. Hoitokohteet ja viherhoitotehtävät on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteinä olevissa asiakirjoissa. OPTIOMAHDOLLISUUS Sopimusaika on 1.4.2024 – 31.12.2025. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen kahdella erillisellä optiovuodella 2026 (sopimusaika: 1.1.2026 – 31.12.2026) ja 2027 (sopimusaika: 1.1.2027 – 31.12.2027). Perussopimuskauden jälkeen Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahden (2) optiovuoden ajan. Tilaaja ilmoittaa Palveluntuottajalle viimeistään kolme (3) kuukautta ennen optiovuoden alkua, aikooko Tilaaja ottaa optiovuoden käyttöön. LISÄ- JA MUUTOSTYÖT Palveluntuottaja on velvollinen tarvittaessa suorittamaan lisä- ja muutostöitä tarjouksessa mainitulla tuntihinnalla tai erikseen sovittavalla lisätyöhinnalla. Tapauksissa, joissa maksu suoritetaan annettuun yksikköhintaan, työ tehdään tilaajan työmääräyksen perusteella. Lisätyöt suoritetaan yleisten viheralantyöselostusten periaatteiden mukaisesti, mikäli työmääräystä annettaessa ei muita ohjeita ole annettu. Työmääräyksessä työn ajoitus ja kesto sovitaan tapauskohtaisesti. Epäselvissä ja tulkinnanvaraisissa tapauksissa palveluntuottajan tulee ottaa yhteyttä tilaajan edustajaan. Palveluntuottajan tulee varautua pienimuotoisiin kunnostustöihin sopimuksen aikana. Hankinnan kohteen tarkempi kuvaus tarjouspyynnön liitteissä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Viheralueiden istutus- ja hoitopalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 688669
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätietoja:
Kokonaistaloudellisuuden edullisuuden ainoana vertailuperusteena käytetään halvinta hintaa. Hankintayksikkö on ottanut palveluhankinnan laadun huomioon asettamalla ESPD -lomakkeelta ja tarjouspyynnön kohdasta ''Muut ehdot'' ilmikäyvät hankintaa koskevat riittävät vähimmäisvaatimukset.
Näytä lisää
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Pääkohde tai suorituspaikka: Sipoon kunnan alueella.
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto
Aloituspäivä: 2024-04-01 📅
Loppupäivä: 2025-12-31 📅
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
Hankinnan seuraava kilpailutusajankohta riippuu siitä, otetaanko optiovuodet käyttöön.
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Perussopimuskauden jälkeen Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahden (2) optiovuoden ajan. Tilaaja ilmoittaa Palveluntuottajalle viimeistään kolme (3) kuukautta ennen optiovuoden alkua, aikooko Tilaaja ottaa optiovuoden käyttöön.
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
Palveluntuottaja on velvollinen tarvittaessa suorittamaan lisä- ja muutostöitä tarjouksessa mainitulla tuntihinnalla tai erikseen sovittavalla lisätyöhinnalla.
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kyseessä on avoin, EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan Lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (2016/1397). Tarjouksen tekemisestä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-02-16 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-02-16 12:15:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Martinkyläntie 94, 04130 Sipoo
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-02-16 12:15:00 📅
Paikka: Martinkyläntie 94, 04130 Sipoo
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-01-31 12:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Toimintavastuuvakuutus: Palveluntuottajalla on oltava voimassa oleva toiminnan vastuuvakuutus, joka on suuruudeltaan vähintään 1 000 000 euroa. Vastuuvakuutus kattaa työssä tilaajalle, kolmansille osapuolille tai tämän omaisuudelle aiheutuneet vahingot. Vastuuvakuutuksen tulee olla voimassa koko sopimuskauden ajan.
Näytä lisää
Tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset: Tarjoaja täyttää tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset ja todistaa tilaajavastuulain mukaisten vaatimusten täyttymisen toimittamalla hankintayksikölle erikseen pyydettäessä Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (22.12.2006/1233) 5§:n mukaiset selvitykset. Hankintayksikkö tulee tarkastamaan tilaajavastuulain edellyttämät asiakirjat ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista. Hankintayksikkö voi tarkastaa asiakirjat joko Vastuu Group Oy:n tilaajavastuu.fi -palvelusta niiltä tarjoajilta, jotka kuuluvat ko. rekisteriin, tai muusta julkisesta rekisteristä, tai pyytämällä selvitykset toimittajalta. Hankintayksikkö pyytää tilaajavastuulain mukaiset todistukset ja selvitykset vain siltä tarjoajalta, joka näyttää alustavan tarjousvertailun perusteella voittavan tarjouskilpailun. Vaaditut todistukset, lausunnot, rekisteriotteet ja selvitykset eivät saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempia laskettuna niiden saapumisesta hankintayksikölle. Tarjoaja, joka syyllistyy olennaisesti väärien tietojen antamiseen, suljetaan pois tarjouskilpailusta. Tilaajavastuulain mukaisesti palveluntuottajan on toimitettava tilaajalle sopimuskauden aikana 12 kuukauden välein tilaajavastuulain mukaiset todistukset / selvitykset mikäli palveluntuottaja ei kuulu Vastuu Groupin luotettavakumppani.fi- tai vastaavaan tilaajalle maksuttomaan palveluun.
Näytä lisää
Ratingluokitus ja riskiluokka: Tarjoajalla on hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävät taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset hankinnan suorittamiseen. Tarjoajalla katsotaan olevan riittävät taloudelliset edellytykset, kun se on Suomen Asiakastieto Oy:n tai vastaavan tahon rating-luokituksessa vähintään tyydyttävä A tai riskiluokka on 1-3 tai vastaava. Ilmoita tässä kohtaa "kuvaus" Rating Alfa -luokituksen taso. Mikäli tarjoaja ei täytä edellä mainittuja edellytyksiä, se voi esittää muita tekijöitä, joiden perusteella sen taloudellisia ja rahoituksellisia edellytyksiä hankinnan suorittamiseen voidaan pätevästi arvioida. Muita tekijöitä ovat esim. kahden viimeisen vuoden tilinpäätöstiedot. Mikäli rating-luokitustieto ei ole saatavilla Suomen Asiakastieto Oy:n raportista, tarjoaja sitoutuu toimittamaan kahden (2) viimeisen tilikauden tilinpäätöstiedot tai muu vastaavat tiedot sisältävä luotettava selvitys yrityksen vakavaraisuudesta.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vastaavan työnjohtajan koulutus ja kokemus: Pätevyysvaatimuksena Palveluntuottajan nimeämän vastaavan työnjohtajan osalta pidetään vähintään puutarhurikoulutusta ja kokemusta viherpalvelutehtävistä vähintään kolmen (3) vuoden ajalta.
Tiiminvetäjien koulutus: Pätevyysvaatimuksena jokaisen hoitotyötä tekevän tiimin osalta pidetään vähintään yhtä puutarha-alan koulutuksen saanutta henkilöä (tiiminvetäjä).
Henkilöresurssit: Sopimuskaudella tullaan teettämään kohdekohtaisia korjaustöitä erillisen tilauksen mukaan. Palveluntuottajalla tulee olla riittävät henkilöresurssit palvelualueella tehtäviin mahdollisiin lisä- ja muutostöihin, jolla varmistutaan siitä, että tuotettavat palvelut tuotetaan sopimuksen mukaisesti eivätkä mahdolliset lisä- ja muutostyöt vähennä sopimuksen mukaisten töiden tuottamiseen varattuja resursseja.
Näytä lisää
KESY-vaatimukset: Palveluntuottajan tulee huomioida kaikessa toiminnassaan KESY-periaatteita (kestävä ympäristörakentaminen). Yleiset KESY-vaatimukset on kuvattu tarjouspyynnön liitteenä olevassa työselostuksessa.
Työmaapäiväkirja: Palveluntuottajan tulee pitää Palveluohjelman mukaista työmaapäiväkirjaa, joka tulee täyttää vähintään kerran viikossa. Työmaapäiväkirjat täytetään tilaajan valvontajärjestelmässä.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Sipoon kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0203533-8
Postiosoite: Lukkarinmäentie 2
Postinumero: 04130
Postitoimipaikka: Sipoo
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Ossi Hartikainen
Sähköposti: ossi.hartikainen@sipoo.fi 📧
Puhelin: +358 401916035 📞
URL: http://www.sipoo.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sipoo?id=487599&tpk=eb7e9bce-c07c-4091-aa19-b826536057f4 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sipoo?id=487599&tpk=eb7e9bce-c07c-4091-aa19-b826536057f4 🌏
Verolainsäädännön verkkosivusto: https://vero.fi 🌏
Verolainsäädännön asiakirjan ID: FiscalDocID1
Hankinta-asiakirjan kieli: suomi 🗣️
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Kokonaistaloudellisuuden edullisuuden ainoana vertailuperusteena käytetään halvinta hintaa. Hankintayksikkö on ottanut palveluhankinnan laadun huomioon asettamalla ESPD -lomakkeelta ja tarjouspyynnön kohdasta ''Muut ehdot'' ilmikäyvät hankintaa koskevat riittävät vähimmäisvaatimukset.
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Hankintapäätös annetaan tarjoajille tiedoksi sähköisesti. Hankinta-asian muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi.
Näytä lisää
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 012-032702 (2024-01-16)