Sipoon kunnan siivous- ja ruokapalveluiden hankinta 2025-2029

Sipoon kunta

Sipoon kunta pyytää tarjouksia eri puolilla Sipoota sijaitsevien koulu- ja päiväkotikohteiden siivous- ja ruokapalveluiden tuottamisesta. Siivous- ja ruokapalvelut suoritetaan arkipäivisin maanantaista perjantaihin. Tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta on kuvattu tarjouspyynnön liitteissä. Sopimus on voimassa 30.6.2025 - 30.6.2029 välisen ajan ja tilaajalla on mahdollisuus jatkaa sopimuskautta perussopimuskauden jälkeen yhdellä kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella ajalla 1.7.2029-30.6.2031. Tilaaja päättää ja ilmoittaa optiokauden käyttämisestä viimeistään kolme (3) kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä. Tilaaja tulee valitsemaan hankittavan palvelun tuottamiseen yhden (1) toimittajan siivous- ja ateriapalvelujen tuottamiseen. Palvelujen tarve ja/tai sisältö voi muuttua organisaation ja tehtävien muuttumisen mukaisesti. Jos palvelujen tarve ja/tai volyymi muuttuvat sopimuskauden aikana merkittävästi tilaaja arvioi, milloin sen toiminnassa ja/tai siivouspalveluiden tarpeessa on tapahtunut niin olennaisia tai merkittäviä muutoksia, että palvelut täytyy hankintalain 136 §:n mukaan kilpailuttaa uudestaan.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-01-27. Hankinta julkaistiin 2024-12-18.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-12-18 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-12-18)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sipoon kunnan siivous- ja ruokapalveluiden hankinta 2025-2029
Viitenumero: 534336
Lyhyt kuvaus:
Sipoon kunta pyytää tarjouksia eri puolilla Sipoota sijaitsevien koulu- ja päiväkotikohteiden siivous- ja ruokapalveluiden tuottamisesta. Siivous- ja ruokapalvelut suoritetaan arkipäivisin maanantaista perjantaihin. Tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta on kuvattu tarjouspyynnön liitteissä. Sopimus on voimassa 30.6.2025 - 30.6.2029 välisen ajan ja tilaajalla on mahdollisuus jatkaa sopimuskautta perussopimuskauden jälkeen yhdellä kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella ajalla 1.7.2029-30.6.2031. Tilaaja päättää ja ilmoittaa optiokauden käyttämisestä viimeistään kolme (3) kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä. Tilaaja tulee valitsemaan hankittavan palvelun tuottamiseen yhden (1) toimittajan siivous- ja ateriapalvelujen tuottamiseen. Palvelujen tarve ja/tai sisältö voi muuttua organisaation ja tehtävien muuttumisen mukaisesti. Jos palvelujen tarve ja/tai volyymi muuttuvat sopimuskauden aikana merkittävästi tilaaja arvioi, milloin sen toiminnassa ja/tai siivouspalveluiden tarpeessa on tapahtunut niin olennaisia tai merkittäviä muutoksia, että palvelut täytyy hankintalain 136 §:n mukaan kilpailuttaa uudestaan.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Siivous- ja puhdistuspalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 534336
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätietoja:
KOHTEIDEN ESITTELYKIERROKSET Tarjouksen jättämisen edellytyksenä on osallistuminen molempiin Tilaajan järjestämiin kohteiden esittelykierroksiin kokonaisuudessaan. Kohteiden esittelykierrokset järjestetään torstaina 9.1.2025 klo 8:00 alkaen ja maanantaina 13.1.2025 klo 8:00 alkaen. Ilmoittautumiset esittelykierroksille 7.1.2025 klo 12:00 mennessä kaikkiin kolmeen (3) sähköpostiosoitteeseen johanna.kemilainen@sipoo.fi, tiina.soikkeli@sipoo.fi ja jere.loikkanen@sipoo.fi. - Palveluntuottajan edustajille täytyy olla esittelykierroksella mukana omat suojavaatteet: suojatakki, kenkäsuojat ja suojamyssy hiuksiin. Tilaaja toimittaa pohjakuvat esittelykierroksille osallistuville sähköpostilla ennen esittelykierroksia. - Aikataulu TO 9.1.2025: klo 8.00 alkaen järjestyksessä Talman päiväkoti, Talman koulu, Lukkarin koulu, Nikkilän päiväkoti, Päiväkoti Pikkusydän, Nikkilän Sydän, Kartanon päiväkoti, Borgby skola, Södra Paipis skola & daghem ja Norra Paipis skola. Lounastauko pidetään Nikkilässä, aikataulusta sovitaan esittelykierroksella tarkemmin. - Aikataulu MA 13.1.2025: Klo 8.00 alkaen järjestyksessä Gumbostrand skola, Västerskogin päiväkoti, Hansaksen päiväkoti, Miilin päiväkoti, Miilin koulukeskus, Salpar skola ja Boxby skola. Lounastauko pidetään Söderkullassa, aikataulusta sovitaan esittelykierroksella tarkemmin.
Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Ateriapalvelut 📦
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Pääkohde tai suorituspaikka: Sipoon kunnan alue.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2025-06-30 📅
Loppupäivä: 2029-06-30 📅
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
Sopimuksen seuraava kilpailutus toteutetaan noin kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1
Lisätietoja uusimisesta:
Tilaajalla on mahdollisuus jatkaa sopimuskautta perussopimuskauden jälkeen yhdellä kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella ajalla 1.7.2029-30.6.2031.
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
Palvelujen tarve ja/tai sisältö voi muuttua organisaation ja tehtävien muuttumisen mukaisesti. Jos palvelujen tarve ja/tai volyymi muuttuvat sopimuskauden aikana merkittävästi tilaaja arvioi, milloin sen toiminnassa ja/tai siivouspalveluiden tarpeessa on tapahtunut niin olennaisia tai merkittäviä muutoksia, että palvelut täytyy hankintalain 136 §:n mukaan kilpailuttaa uudestaan.
Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Siivous- ja ruokapalvelusuunnitelma
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kyseessä on avoin, EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta. Hankinnassa noudatetaan Lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (2016/1397). Tarjouspyyntöasiakirjat ovat suomen kielellä ja tarjous tulee antaa suomen kielellä. Tarjouksen tekemisestä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Hankintamenettely toteutetaan vaiheittain seuraavassa järjestyksissä. 1. Tarjousten avaaminen 2. Tarjoajan soveltuvuuden tarkistaminen 3. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen 4. Tarjousten vertailu 5. Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen tarjoajille sähköisesti 6. Hankintasopimuksen solmiminen tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan kanssa Kohdassa 4. hankintayksikkö voi 1. valita tarjouskilpailun voittajaksi valintakriteerit täyttävän tarjoajan; tai 2. siirtyä neuvottelumenettelyyn. Neuvottelumenettelyyn voidaan siirtyä, jos: 1. tarjouskilpailussa ei ole saatu yhtään tarjouspyynnön mukaista tarjousta; 2. yhtään tarjousta ei voida hyväksyä liian korkean hinnan tai muun syyn vuoksi; tai 3. hankintayksikkö katsoo tarpeelliseksi neuvotella tarjouksien yksityiskohdista. Neuvotteluun kutsutaan kaikki määräaikaan mennessä tarjouksen jättäneet tarjoajat, jotka täyttävät soveltuvuusvaatimukset. Neuvottelujen tavoitteena on päivittää alkuperäistä tarjouspyyntöä siten, että neuvotteluihin valitut tarjoajat voivat jättää sen perusteella uudet tarjoukset. Neuvotteluja käydään tasapuolisesti kaikkien mukaan kutsuttujen tarjoajien kanssa hankintayksikön määrittelemä aika. Neuvottelujen jälkeen hankintayksikkö toimittaa kaikille neuvotteluissa mukana olleille tarjoajille päivitetyn tarjouspyynnön, jonka perusteella tarjoajat jättävät uudet tarjoukset. Uudet tarjoukset vertaillaan uudessa tarjouspyynnössä kuvattujen kriteerien mukaisesti ja tarjouskilpailun voittaja valitaan tämän vertailun perusteella.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-01-27 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-01-28 07:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Martinkyläntie 94, 04130 Sipoo
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-01-28 07:00:00 📅
Paikka: Martinkyläntie 94, 04130 Sipoo
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-01-16 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Toimintavastuuvakuutus: Tarjoajalla on ennen palvelutuotannon aloittamista toiminnan vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärä on riittävä toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden (1,0 miljoonaa euroa). Vakuutus on voimassa koko sopimuskauden ajan.
Luottoluokitus: Tarjoajalla on hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävät taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset hankinnan suorittamiseen. Tarjoajan riskiluokituksen tulee olla vähintään RL 1 - RL 3, tai Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa -luottoluokituksen perusteella välillä AAA-A tai tilinpäätöksen tai muun vastaavan selvityksen perusteella vastaavaa tasoa. Muuna vastaavana selvityksenä voidaan toimittaa tilinpäätöstiedot viimeisimmiltä kolmelta vuodelta, tai jos toimintavuosi on vähemmän, niiltä. Muu vastaava selvitys voi olla myös ammattitilintarkastajan tai rahoituslaitoksen todistus vastaavasta talous- ja rahoitusasemasta.
Näytä lisää
Tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset: Tarjoaja täyttää tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset ja todistaa tilaajavastuulain mukaisten vaatimusten täyttymisen toimittamalla hankintayksikölle erikseen pyydettäessä Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (22.12.2006/1233) 5§:n mukaiset selvitykset. Hankintayksikkö tulee tarkastamaan tilaajavastuulain edellyttämät asiakirjat ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista. Hankintayksikkö voi tarkastaa asiakirjat joko Vastuu Group Oy:n tilaajavastuu.fi -palvelusta niiltä tarjoajilta, jotka kuuluvat ko. rekisteriin, tai muusta julkisesta rekisteristä, tai pyytämällä selvitykset toimittajalta. Hankintayksikkö pyytää tilaajavastuulain mukaiset todistukset ja selvitykset vain siltä tarjoajalta, joka näyttää alustavan tarjousvertailun perusteella voittavan tarjouskilpailun. Vaaditut todistukset, lausunnot, rekisteriotteet ja selvitykset eivät saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempia laskettuna niiden saapumisesta hankintayksikölle. Tarjoaja, joka syyllistyy olennaisesti väärien tietojen antamiseen, suljetaan pois tarjouskilpailusta. Tilaajavastuulain mukaisesti palveluntuottajan on toimitettava tilaajalle sopimuskauden aikana 12 kuukauden välein tilaajavastuulain mukaiset todistukset / selvitykset mikäli palveluntuottaja ei kuulu Vastuu Groupin luotettavakumppani.fi- tai vastaavaan tilaajalle maksuttomaan palveluun.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Yrityksen referenssivaatimukset: Tarjoavalla yrityksellä tulee olla kokemusta vähintään kolmesta (3) sisällöltään vastaavasta tai läheisesti vastaavasta palvelutoimituksesta, eli yhdistelmätyön tekemisestä, sisältäen ateria- ja siivouspalvelut, viimeisen kolmen (3) vuoden aikana. Referenssi voi olla päättynyt tai voimassa oleva sopimus.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Sipoon kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0203533-8
Postiosoite: Lukkarinmäentie 2
Postinumero: 04130
Postitoimipaikka: Sipoo
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Johanna Kemiläinen
Sähköposti: johanna.kemilainen@sipoo.fi 📧
Puhelin: +358 401916028 📞
URL: http://www.sipoo.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sipoo?id=534336&tpk=99955c54-fcb0-49a1-b92d-b47e1017e598 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sipoo?id=534336&tpk=99955c54-fcb0-49a1-b92d-b47e1017e598 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
KOHTEIDEN ESITTELYKIERROKSET Tarjouksen jättämisen edellytyksenä on osallistuminen molempiin Tilaajan järjestämiin kohteiden esittelykierroksiin kokonaisuudessaan. Kohteiden esittelykierrokset järjestetään torstaina 9.1.2025 klo 8:00 alkaen ja maanantaina 13.1.2025 klo 8:00 alkaen. Ilmoittautumiset esittelykierroksille 7.1.2025 klo 12:00 mennessä kaikkiin kolmeen (3) sähköpostiosoitteeseen johanna.kemilainen@sipoo.fi, tiina.soikkeli@sipoo.fi ja jere.loikkanen@sipoo.fi. - Palveluntuottajan edustajille täytyy olla esittelykierroksella mukana omat suojavaatteet: suojatakki, kenkäsuojat ja suojamyssy hiuksiin. Tilaaja toimittaa pohjakuvat esittelykierroksille osallistuville sähköpostilla ennen esittelykierroksia. - Aikataulu TO 9.1.2025: klo 8.00 alkaen järjestyksessä Talman päiväkoti, Talman koulu, Lukkarin koulu, Nikkilän päiväkoti, Päiväkoti Pikkusydän, Nikkilän Sydän, Kartanon päiväkoti, Borgby skola, Södra Paipis skola & daghem ja Norra Paipis skola. Lounastauko pidetään Nikkilässä, aikataulusta sovitaan esittelykierroksella tarkemmin. - Aikataulu MA 13.1.2025: Klo 8.00 alkaen järjestyksessä Gumbostrand skola, Västerskogin päiväkoti, Hansaksen päiväkoti, Miilin päiväkoti, Miilin koulukeskus, Salpar skola ja Boxby skola. Lounastauko pidetään Söderkullassa, aikataulusta sovitaan esittelykierroksella tarkemmin.
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Hankinta-asian muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi.
Näytä lisää
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 247-779675 (2024-12-18)