Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (Kaupunkiliikenne Oy) järjestää Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) toimeksiannosta tarjouskilpailun Rautatientorin metroaseman perusparannuksen ja tilojen kaupallisen kehittämisen hankkeen pää-, arkkitehti-, rakenne- ja taloteknisestä suunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisessa laajuudessa. Sopimukseen haetaan Palveluntuottajaa/Ryhmittymää vastaamaan Palvelukuvauksen ja Sopimuksen mukaisesta palvelusta sisältäen sisältäen kokonaisuuteen kuuluvat suunnittelutehtävät. Tarjous tulee antaa kaikista liitteen Tarjouslomake mukaisista suunnittelutehtävistä. Hanke on perusparannuskohde, jolle tilaaja on määritellyt tavoitteeksi nykyaikaisen, turvallisen ja toimivan metroaseman ja naapurikiinteistöjen kanssa yhteensovitetun kaupallisen kokonaisuuden. Perusparannushanke sisältää Tilaajan hallitsemat tilat ja tekniset järjestelmät Rautatientorin metroaseman laituritasolla, sen alapuolisissa teknisissä tiloissa ja tunneleissa sekä yläpuolella kompassitasolla (K2) ja parvitasolla (K1). Lisäksi metroasemalla on useita sisäänkäyntejä asema-aukiolle, Kaivokadulle, asematunnelin tiloihin ja naapurikiinteistöihin. Yleisölle avoimet tilat ovat laituri-, kompassi- ja parvitasoilla. Metroaseman pinta-ala on 13.500 m2. Toimeksianto ajoittuu hankkeen suunnittelu- ja toteutusvaiheiden ajalle arviolta 06/2024 - 12/2028. Tilaajalla on käynnissä erilliset hankkeet metroaseman paloturvallisuuteen ja Kaivokadun kannen peruskorjaukseen liittyen. Nämä hankkeet eivät sisälly tarjouskilpailussa olevaan toimeksiantoon muuten kuin mahdollisen hankkeiden yhteensovittamisen osalta. Metroasema on otettu käyttöön vuonna 1982, avauksen jälkeen ei ole tehty merkittäviä peruskorjauksia. Metroaseman tiloissa liikkuu päivittäin noin 52.000 matkustajaa. Asematoimintoihin yhdistyy kaupallinen kauppakeskustyyppinen toiminta. Hankkeessa perusparannuksen ohella kehitetään kompassi- ja parvitasoilla sijaisevien liiketilojen kaupallista konseptia. Kaupallisesta konseptista on laadittu kaupallisen kehittämisen suunnitelma vuonna 2023, jota käytetään hankesuunnittelua ohjaavana suunnitelmana. Tarkemmin hankinnan kohde on määritelty Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Tarjouspyyntöasiakirjat : Hankinta-aineistoa ei julkaista kokonaisuudessaan tarjouspyynnön liitteenä, koska aineisto sisältää tilaajan infrastruktuuriin liittyviä kriittisiä tietoja. Tarjouspyyntöaineiston tekniset liitteet tulee pyytää erikseen s-postitse projektipäällikkö Susanna Salorannalta susanna.saloranta@kaupunkiliikenne.fi ja rakennuttajakonsultti Heikki Alénilta heikki.alen@sweco.fi. Asiakirjapyyntöön pyydetään liittämään lyhyt perustelu pyynnölle sekä vahvistamaan se, että tarjoaja sitoutuu käsittelemään dokumentteja luottamuksellisina ja käyttämään niitä ainoastaan tarjouksen laatimiseen. Hankintayksikkö varaa oikeuden arvioida pyyntöön liittyvät perustelut ja tarvittaessa pyytää lisätietoja. Tutustuminen kohteeseen: Erillistä tutustumiskäyntiä kohteessa ei järjestetä. On kuitenkin suositeltavaa, että tarjoaja tutustuu kohteen yleisöille avoimiin tiloihin itsenäisesti ennen tarjouksen antamista.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-04-23.
Hankinta julkaistiin 2024-03-12.
hankintailmoitus (2024-03-12) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rautatientorin metroasema perusparannus: PS-, ARK-, RAK- ja TATE-suunnittelu
Viitenumero: 66H22
Lyhyt kuvaus:
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (Kaupunkiliikenne Oy) järjestää Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) toimeksiannosta tarjouskilpailun Rautatientorin metroaseman perusparannuksen ja tilojen kaupallisen kehittämisen hankkeen pää-, arkkitehti-, rakenne- ja taloteknisestä suunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisessa laajuudessa.
Sopimukseen haetaan Palveluntuottajaa/Ryhmittymää vastaamaan Palvelukuvauksen ja Sopimuksen mukaisesta palvelusta sisältäen sisältäen kokonaisuuteen kuuluvat suunnittelutehtävät.
Tarjous tulee antaa kaikista liitteen Tarjouslomake mukaisista suunnittelutehtävistä.
Hanke on perusparannuskohde, jolle tilaaja on määritellyt tavoitteeksi nykyaikaisen, turvallisen ja toimivan metroaseman ja naapurikiinteistöjen kanssa yhteensovitetun kaupallisen kokonaisuuden.
Perusparannushanke sisältää Tilaajan hallitsemat tilat ja tekniset järjestelmät Rautatientorin metroaseman laituritasolla, sen alapuolisissa teknisissä tiloissa ja tunneleissa sekä yläpuolella kompassitasolla (K2) ja parvitasolla (K1). Lisäksi metroasemalla on useita sisäänkäyntejä asema-aukiolle, Kaivokadulle, asematunnelin tiloihin ja naapurikiinteistöihin. Yleisölle avoimet tilat ovat laituri-, kompassi- ja parvitasoilla. Metroaseman pinta-ala on 13.500 m2.
Toimeksianto ajoittuu hankkeen suunnittelu- ja toteutusvaiheiden ajalle arviolta 06/2024 - 12/2028.
Tilaajalla on käynnissä erilliset hankkeet metroaseman paloturvallisuuteen ja Kaivokadun kannen peruskorjaukseen liittyen. Nämä hankkeet eivät sisälly tarjouskilpailussa olevaan toimeksiantoon muuten kuin mahdollisen hankkeiden yhteensovittamisen osalta.
Metroasema on otettu käyttöön vuonna 1982, avauksen jälkeen ei ole tehty merkittäviä peruskorjauksia. Metroaseman tiloissa liikkuu päivittäin noin 52.000 matkustajaa. Asematoimintoihin yhdistyy kaupallinen kauppakeskustyyppinen toiminta. Hankkeessa perusparannuksen ohella kehitetään kompassi- ja parvitasoilla sijaisevien liiketilojen kaupallista konseptia. Kaupallisesta konseptista on laadittu kaupallisen kehittämisen suunnitelma vuonna 2023, jota käytetään hankesuunnittelua ohjaavana suunnitelmana.
Tarkemmin hankinnan kohde on määritelty Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Tarjouspyyntöasiakirjat :
Hankinta-aineistoa ei julkaista kokonaisuudessaan tarjouspyynnön liitteenä, koska aineisto sisältää tilaajan infrastruktuuriin liittyviä kriittisiä tietoja.
Tarjouspyyntöaineiston tekniset liitteet tulee pyytää erikseen s-postitse projektipäällikkö Susanna Salorannalta susanna.saloranta@kaupunkiliikenne.fi ja rakennuttajakonsultti Heikki Alénilta heikki.alen@sweco.fi. Asiakirjapyyntöön pyydetään liittämään lyhyt perustelu pyynnölle sekä vahvistamaan se, että tarjoaja sitoutuu käsittelemään dokumentteja luottamuksellisina ja käyttämään niitä ainoastaan tarjouksen laatimiseen. Hankintayksikkö varaa oikeuden arvioida pyyntöön liittyvät perustelut ja tarvittaessa pyytää lisätietoja.
Tutustuminen kohteeseen:
Erillistä tutustumiskäyntiä kohteessa ei järjestetä. On kuitenkin suositeltavaa, että tarjoaja tutustuu kohteen yleisöille avoimiin tiloihin itsenäisesti ennen tarjouksen antamista.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 666194
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut:
Postiosoite: Kaivokatu 1a
Postinumero: 00100
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2024-06-03 📅
Loppupäivä: 2028-12-31 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 0
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 50
Laatukriteeri (nimi): Laatuvertailu
Laatukriteeri (painotus): 50
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/25/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjouskilpailu toteutetaan vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1398/2016, myöh. erityisalojen hankintalaki) mukaisena avoimena menettelynä. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää erityisalojen hankintalain mukaisen EU-kynnysarvon.
Ennen tarjousten käsittelyä tarkastetaan, täyttävätkö Tarjoajat ESPD-lomakkeessa asetetut soveltuvuusvaatimukset. Tarjouskilpailusta suljetaan pois ne tarjoajat, jotka eivät täytä soveltuvuusvaatimuksia tai joita koskevat erityisalojen hankintalain 84 §:ssä ilmoitetut poissulkemisperusteet. Tarjouskilpailusta voidaan sulkea myös Tarjoaja, jota koskee hankintalain 81 §:ssä mainitut poissulkemisperusteet.
Kilpailutuksen alustava aikatauluarvio on seuraava:
- Hankintailmoitus sähköisellä ilmoituskanavalla tiistaina 12.3.2024
- Lisäkysymyksiä voi esittää perjantaihin 5.4.2024 klo 12 asti Tarjouspalvelu.fi -portaalin kautta
- Hankintayksikön vastaukset lisäkysymyksiin annetaan viimeistään torstaina 11.4.2024
- Tarjousten jättöaika umpeutuu torstaina 23.4.2024 klo 12
- Tarjousten vertailu vk 17/2024
- Hankintapäätöksen valmistelu ja tiedoksianto vk 19/2024
- Hankintasopimuksen allekirjoittaminen hankintapäätöksen tultua lainvoimaiseksi toukokuussa 2024.
Tarjousten vertailu tehdään Päätöksenteon perusteet -kohdassa ilmoitetulla tavalla.
Tarjouksen laatimisesta ja jättämisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjoaja vastaa itse sille tarjouskilpailuun osallistumisesta aiheutuvista kustannuksista.
Tarjouksen voi tehdä ryhmittymänä.
Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Rinnakkaiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-04-23 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-04-23 12:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 2 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-04-23 12:15:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-04-05 12:00:00 📅
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Keskimääräinen vuotuinen liikevaihto:: Keskimääräinen vuotuinen liikevaihto: minimivaatimus 500.000 eur.
Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on seuraava:: Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on seuraava: minimivaatimus 1.000.000 eur.
Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset: Tarjoajalla on hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävät taloudelliset edellytykset hankinnansuorittamiseen. Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se on Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa vähintään tyydyttävä A tai riskiluokka on 1-3 tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava. Tarjoajat, joiden ratingluokitus on B tai riskiluokitus on 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos tarjoaja ei kykene esittämään luotettavaa selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Tarjoajat, joiden luokitus Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on C tai riskiluokituksessa 5, suljetaan tarjouskilpailusta.
Tarjoaja sitoutuu pyydettäessä toimittamaan tilaajalle Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa tai vastaavan raportin, joka sisältää tarjoajan riskiluokituksen TAI tarjoaja, jonka luokitusta ei ole saatavilla Suomen Asiakastieto Oy:stä, tulee toimittaa kahden viimeisimmän tilikauden tuloslaskelmat, taseet ja toimintakertomukset, mikäli tarjoajalla on takanaan kaksi tilikautta. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä. Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee tarjoajan ohella kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSJÄRJESTELMÄ: Tarjoajalla tulee olla käytössään työterveyteen ja työturvallisuuteen keskittyvä johtamisjärjestelmä, joka pohjautuu esim. ISO 45001 tai vastaavaan järjestelmään. Järjestelmässä tulee olla mietittynä keinot löytää ja hallita niitä riskejä ja vaaroja, jotka voivat vaikuttaa työntekijöiden terveyteen, sairauspoissaoloihin ja työhyvinvointiin. Lisäksi järjestelmässä tulee olla kuvattuna työtapaturmien, turvallisuushavaintojen ja poikkeamien tutkinta- ja käsittelyprosessi. Järjestelmän ei tarvitse olla sertifioitu.
Tarjoajan tulee liittää kuvaus järjestelmästä tarjouksensa liitteeksi. Hyvä kuvauksen pituus on noin neljä (4) A4-sivua. Vaihtoehtoisesti riittää todistus olemassa olevasta sertifikaatista, jos järjestelmä on sertifioitu.
Mikäli tarjoajaosapuoli on ryhmittymä, tulee jokaisen ryhmittymän jäsenen täyttää tämä vaatimus.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä

LAATUJÄRJESTELMÄ: Tarjoajalla tulee olla käytössään laatujärjestelmä ISO 9001 tai vastaava laatujärjestelmä, jossa seurataan mm. miten työn laatua, johtamista, prosesseja, toimintoja ja työturvallisuutta seurataan ja mitataan ja miten niitä pyritään parantamaan.
HUOM! Tarjoajan tulee ladata tarjouspyynnön kappaleen "muut ehdot" kohtaan LAATUJÄRJESTELMÄ edellä mainitun laatujärjestelmän todentava liite.

YMPÄRISTÖASIOIDEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ: Tarjoajan tulee ottaa toiminnassaan huomioon ympäristöasiat ja kestävä kehitys. Tarjoajalla on oltava ympäristöasioiden hallintajärjestelmä ISO 14001 tai vastaava, jossa tarjoaja on asettanut toiminnalleen ympäristötavoitteet, toteuttaa toimenpideohjelmaa tavoitteiden saavuttamiseksi ja seuraa tavoitteiden toteutumista säännöllisesti.

Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ks. sopimusluonnos
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Sopimus ei synny hankintapäätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Hankintaviranomainen Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Sähköposti: kilpailutus@kaupunkiliikenne.fi📧
Puhelin: +358 93101071📞
URL: https://kaupunkiliikenne.fi/🌏 Päätoimi
Kaupunkien rautatie-/kevytraide-, metro-, raitiotie-, johdinauto- tai linja-autopalvelut
Viestintä
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hkl?id=476081&tpk=f2db22f3-5e17-4127-80ac-acb61c229d29🌏
Perustelut tiettyjen hankinta-asiakirjojen saatavuuden rajoittamiselle: Erityisen arkaluonteisten tietojen suojaaminen
Hankinta-asiakirjoihin pääsyä on rajoitettu
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 052-150886 (2024-03-12)