Puiden hoito- ja kaatopalvelut 2025 - 2027 (+1+1)

Keravan kaupunki

Keravan kaupungin puiden hoito- ja kaatopalveluun liittyvät työt tarjouspyyntöasiakirjan mukaisesti. Kyseessä on puitesopimus. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista. Tarjouksia voi antaa neljään eri kohderyhmään: Kohderyhmä 1:Puunhoitopalvelut Kohderyhmä 2:Puunkaatopalvelut Kohderyhmä 3: Kantojen jyrsintä Kohderyhmä 4: Risujen haketus maastoon Tarjous annetaan tarjouskorista, johon lasketaan mukaan tarjouslomakkeessa ilmoitettu määrä kutakin palvelua. Määrät eivät sido tilaajaa, vaan toteutuvat määrät voivat olla esitetystä huomattavastikin poikkeavia. Kuhunkin kohderyhmään valitaan enintään 3 palvelun toimittajaa, joiden kanssa tehdään puitesopimus, ellei kelpoisuusehdot täyttäviä tai tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen tehneitä tarjoajia ole tätä vähemmän. Kohderyhmien työt tilataan ensisijaisesti halvimman hinnan jättäneiltä urakoitsijoilta. Mikäli halvimman hinnan antaneella urakoitsijalla ei ole ko. hetkellä resursseja ottaa työtä tilaajan antamassa aikataulussa, tilaaja tarjoaa työtä toiseksi halvimman tarjouksen jättäneelle. Mikäli tämäkin on estynyt, tarjoaa tilaaja työtä kolmanneksi halvimman tarjouksen jättäneelle. Mikäli kukaan urakoitsijoista ei pysty tekemään työtä tilaajan esittämässä aikataulussa, tilaaja voi tilata työn myös muilta toimittajilta. Tarjoajan tulee kuitenkin aina kyetä aloittamaan työn suorittaminen vähintään 2 kk kuluessa tilauksesta ja jatkamaan sen silloin yhtämittaisesti loppuun. Mikäli urakoitsija ei tähän pysty, voi tilaaja yksipuolisesti irtisanoa sopimuksen. Tilaaja pidättää oikeuden myös toteuttaa kevennetyn kilpailutuksen kohderyhmän sisällä tarjonneiden kesken yksittäisistä sopimuksen piiriin kuuluvista töistä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-12-09. Hankinta julkaistiin 2024-11-06.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-11-06 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-11-06)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Puiden hoito- ja kaatopalvelut 2025 - 2027 (+1+1)
Viitenumero: 11602
Lyhyt kuvaus:
Keravan kaupungin puiden hoito- ja kaatopalveluun liittyvät työt tarjouspyyntöasiakirjan mukaisesti. Kyseessä on puitesopimus. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista. Tarjouksia voi antaa neljään eri kohderyhmään: Kohderyhmä 1:Puunhoitopalvelut Kohderyhmä 2:Puunkaatopalvelut Kohderyhmä 3: Kantojen jyrsintä Kohderyhmä 4: Risujen haketus maastoon Tarjous annetaan tarjouskorista, johon lasketaan mukaan tarjouslomakkeessa ilmoitettu määrä kutakin palvelua. Määrät eivät sido tilaajaa, vaan toteutuvat määrät voivat olla esitetystä huomattavastikin poikkeavia. Kuhunkin kohderyhmään valitaan enintään 3 palvelun toimittajaa, joiden kanssa tehdään puitesopimus, ellei kelpoisuusehdot täyttäviä tai tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen tehneitä tarjoajia ole tätä vähemmän. Kohderyhmien työt tilataan ensisijaisesti halvimman hinnan jättäneiltä urakoitsijoilta. Mikäli halvimman hinnan antaneella urakoitsijalla ei ole ko. hetkellä resursseja ottaa työtä tilaajan antamassa aikataulussa, tilaaja tarjoaa työtä toiseksi halvimman tarjouksen jättäneelle. Mikäli tämäkin on estynyt, tarjoaa tilaaja työtä kolmanneksi halvimman tarjouksen jättäneelle. Mikäli kukaan urakoitsijoista ei pysty tekemään työtä tilaajan esittämässä aikataulussa, tilaaja voi tilata työn myös muilta toimittajilta. Tarjoajan tulee kuitenkin aina kyetä aloittamaan työn suorittaminen vähintään 2 kk kuluessa tilauksesta ja jatkamaan sen silloin yhtämittaisesti loppuun. Mikäli urakoitsija ei tähän pysty, voi tilaaja yksipuolisesti irtisanoa sopimuksen. Tilaaja pidättää oikeuden myös toteuttaa kevennetyn kilpailutuksen kohderyhmän sisällä tarjonneiden kesken yksittäisistä sopimuksen piiriin kuuluvista töistä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Maatalous-, metsätalous-, puutarha-, vesiviljely- ja mehiläistalousalan palvelut 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Kohderyhmä 1: Puunhoitopalvelut
Hankinnan kuvaus:
Puiden hoitoleikkauksia Keravan kaupungin alueella. Pyydämme tarjousta myös puiden hoitopalveluihin liittyvistä kuljetuspalveluista. Poistettu puumateriaali jää tilaajan omistukseen. Puut ja risut kuljetetaan kaupungin osoittamalle paikalle Keravalla. Puiden kuljetuspalveluja voidaan tilata tarvittaessa lisätyönä silloin, kun tilaajan sopimustraktoriurakoitsijat ovat estyneitä tai kun puumateriaali täytyy saada kohteesta pois välittömästi. Pyydämme tarjousta myös puiden hoidon aputöistä. Näitä palveluja voidaan tilata tarvittaessa puunhoitotöiden yhteydessä silloin, kun yrityksen, josta puunhoitoa ostetaan, on mahdollista toimittaa ko. palvelua, ja kun kohteessa on esimerkiksi paljon käsityönä tehtävää siivousta.
Näytä lisää
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2025-01-02 📅
Loppupäivä: 2027-01-01 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Kohderyhmä 2: Puunkaatopalvelut
Hankinnan kuvaus:
Puiden kaatopalveluihin ei sisälly metsien hakkuita, vaan kilpailutus koskee puisto-, katu- ja pihapuiden sekä yksittäisten metsäpuiden kaatoa. Pienpuuston harvennukset raivaussahalla puistometsissä kuitenkin sisältyvät tämän tarjouspyynnön piiriin. Kaadettu puumateriaali jää tilaajan omistukseen. Pyydämme tarjousta myös puiden kaatopalveluihin liittyvistä kuljetuspalveluista. Puut ja risut kuljetetaan kaupungin osoittamalle paikalle Keravalla. Puiden kuljetuspalveluja voidaan tilata tarvittaessa lisätyönä silloin, kun tilaajan sopimustraktoriurakoitsijat ovat estyneitä tai kun puumateriaali täytyy saada kohteesta pois välittömästi. Pyydämme tarjousta myös puiden kaadon aputöistä. Näitä palveluja voidaan tilata tarvittaessa puunkaatotöiden yhteydessä silloin, kun yrityksen, josta puunkaatoa ostetaan, on mahdollista toimittaa ko. palvelua, ja kun kohteessa on esimerkiksi paljon käsityönä tehtävää siivousta.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: Kohderyhmä 3: Kantojen jyrsintä
Hankinnan kuvaus:
Kantojen jyrsinnästä pyydetään hinta / kanto, kokoluokat: kannot halkaisijaltaan (suuremmat kuin) > 30 cm ja kannot halkaisijaltaan (pienemmät kuin) < 30 cm. Hintaan kuuluu myös jyrsinnän jälkeen kuopan täyttö kulloiseenkin paikkaan soveltuvalla maa-aineksella ja nurmi- ja niittyalueilla pinnan multaus ja nurmetus sekä työn jälkien siivous/paikan ennallistaminen jyrsintää edeltävään kuntoon.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: Kohderyhmä 4: Risujen haketus maastoon
Hankinnan kuvaus:
Risuja ja pieniä runkoja haketetaan Keravan kaupungin alueella lähinnä lähimetsissä sekä muilla luonnonmukaisilla alueilla. Hakettimen kanssa tulee siis päästä liikkumaan myös vaikeakulkuisessa maastossa. Työ sisältää haketetun tavaran levittämisen lähimaastoon, esimerkiksi metsänpohjaan tai polulle.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-12-09 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-12-09 10:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-12-09 10:30:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-11-25 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Keravan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0127485-5
Postiosoite: PL 123
Postinumero: 04201
Postitoimipaikka: Kerava
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Kaupunkitekniikka
Sähköposti: kaupunkitekniikka@kerava.fi 📧
Puhelin: +358 0929491 📞
URL: http://www.kerava.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kerava?id=532568&tpk=64c41302-4983-4b31-8a63-4386f84698d5 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kerava?id=532568&tpk=64c41302-4983-4b31-8a63-4386f84698d5 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Tarjoajat asetetaan osa-alueittain etusijajärjestykseen halvimman hinnan perusteella.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 217-678209 (2024-11-06)