Oppisopimuskoulutuksena järjestettävän liiketoiminnan perustutkinnon hankinta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Hankinnan kohteena on oppisopimuskoulutuksena järjestettävän liiketoiminnan perustutkinnon koulutus ja näyttöjen järjestäminen. Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Liiketoiminnan perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä), joista pakollisten tutkinnon osien laajuus on 40 osaamispistettä ja valinnaisten tutkinnon osien laajuus on 105 osaamispistettä. Lisäksi tutkintoon sisältyy yhteisiä tutkinnon osia 35 osaamispistettä. Palveluntuottajan on tarjottava kaikki ammatilliset tutkinnon osat. Oppisopimuskoulutus on pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävää koulutusta, jota täydennetään tarvittaessa muissa oppimisympäristöissä tapahtuvalla osaamisen hankkimisella. Tavoitteena on tuottaa työpaikan ja työntekijän tarpeista lähtevää koulutusta. Työssä tarvittavan osaamisen lisäksi tutkintotavoitteisuudella halutaan varmistaa koulutettavan muodollinen pätevyys, joka edistää liikkuvuutta työmarkkinoilla. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin palvelukuvauksessa (Liite 1). Puitejärjestelyyn valitaan enintään neljä (4) palveluntuottajaa. Hankinnat pyritään tekemään sopimuskaudella pääasiassa kilpailutuksen mukaisessa ensisijajärjestyksessä. Ensisijajärjestyksestä voidaan poiketa mikäli opiskelijaksi hakeutuva ei ota vastaan hänelle tarjottua mahdollisuutta suorittaa oppisopimukseen kuuluva tutkintokoulutus ensisijajärjestyksessä ensimmäisenä olevan palveluntuottajan asiakkaana ja näin kyseinen oppisopimus jäisi toteutumatta. Opiskelijaksi hakeutuvan ei tarvitse perustella syytään. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hankintaan sisältyy kaksi yhden (1) vuoden optiokautta. Tavoitteellinen aloitusajankohta on elokuu 2024. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden tuottaa palvelua osittain tai kokonaan omana toimintana.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-03-25. Hankinta julkaistiin 2024-02-29.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-02-29 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-02-29)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Oppisopimuskoulutuksena järjestettävän liiketoiminnan perustutkinnon hankinta
Viitenumero: HEL2024-002403
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on oppisopimuskoulutuksena järjestettävän liiketoiminnan perustutkinnon koulutus ja näyttöjen järjestäminen. Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Liiketoiminnan perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä), joista pakollisten tutkinnon osien laajuus on 40 osaamispistettä ja valinnaisten tutkinnon osien laajuus on 105 osaamispistettä. Lisäksi tutkintoon sisältyy yhteisiä tutkinnon osia 35 osaamispistettä. Palveluntuottajan on tarjottava kaikki ammatilliset tutkinnon osat. Oppisopimuskoulutus on pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävää koulutusta, jota täydennetään tarvittaessa muissa oppimisympäristöissä tapahtuvalla osaamisen hankkimisella. Tavoitteena on tuottaa työpaikan ja työntekijän tarpeista lähtevää koulutusta. Työssä tarvittavan osaamisen lisäksi tutkintotavoitteisuudella halutaan varmistaa koulutettavan muodollinen pätevyys, joka edistää liikkuvuutta työmarkkinoilla. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin palvelukuvauksessa (Liite 1). Puitejärjestelyyn valitaan enintään neljä (4) palveluntuottajaa. Hankinnat pyritään tekemään sopimuskaudella pääasiassa kilpailutuksen mukaisessa ensisijajärjestyksessä. Ensisijajärjestyksestä voidaan poiketa mikäli opiskelijaksi hakeutuva ei ota vastaan hänelle tarjottua mahdollisuutta suorittaa oppisopimukseen kuuluva tutkintokoulutus ensisijajärjestyksessä ensimmäisenä olevan palveluntuottajan asiakkaana ja näin kyseinen oppisopimus jäisi toteutumatta. Opiskelijaksi hakeutuvan ei tarvitse perustella syytään. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Hankintaan sisältyy kaksi yhden (1) vuoden optiokautta. Tavoitteellinen aloitusajankohta on elokuu 2024. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden tuottaa palvelua osittain tai kokonaan omana toimintana.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen palvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 705682
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta: 1 vuosi + 1 vuosi
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet: Avoin menettely.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-03-25 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-03-25 13:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 10 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-03-25 13:00:00 📅
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-03-08 12:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Petos
+ 7 lisää
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Verojen maksu
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Postiosoite: PL 51300
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Riikka Uoti
Sähköposti: riikka.uoti@hel.fi 📧
Puhelin: +358 403581192 📞
URL: https://www.hel.fi/kasvatusjakoulutus 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=497216&tpk=93fdd1ca-8d8e-4aab-af1b-1f41c6ef570e 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=497216&tpk=93fdd1ca-8d8e-4aab-af1b-1f41c6ef570e 🌏
Hankinta-asiakirjan kieli: suomi 🗣️
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2024/S 044-127266 (2024-02-29)