Markkinatutkimuspalvelut

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

VTT kilpailuttaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti markkinatutkimuspalvelut. Tulevaisuuden asiakastutkimus yhdistää eri alojen menetelmiä ja tuottaa strategisen vision asiakaslähtöiseen liiketoiminnan kehittämiseen. Osana tätä tutkimusta VTT hyödyntää markkinatutkimuspalveluita, joiden avulla tavoitetaan kuhunkin projektiin relevantti asiakassegmentti. Hankinnan tavoite on varmistaa, että VTT pystyy toteuttamaan erilaisissa tutkimusprojekteissa tehtävää tulevaisuuden asiakastutkimusta laadukkaasti ja tasaisesti, hyödyntäen apunaan palveluntuottajan markkinatutkimuspalveluita. VTT valitsee sopimuskumppaniksi yhden toimittajan. Osana VTT:n tulevaisuuden asiakastutkimusta VTT hankkii tällä kilpailutuksella markkinatutkimuspalveluita, joiden avulla voidaan rekrytoida ja tavoittaa erilaisiin tutkimusprojekteihin tarvittavia asiakassegmenttejä. Asiakkaat voivat olla kuluttajia tai potentiaalisia loppukäyttäjiä, joiden näkemyksiä kerätään erilaisiin tutkimusteemoihin liittyen (kuten esim. innovatiiviset tekstiilimateriaalit, tulevaisuuden ruokainnovaatiot). Näitä näkemyksiä hyödynnetään uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan kehittämisessä. Markkinatutkimuspalveluiden tulee tarjota mahdollisuus rekrytoida asiakasosallistujia VTT:n tutkimustarpeisiin kattavasti eri kohderyhmistä, kattaen edustavasti eri sukupuolet, ikäryhmät, asuinalueet sekä muut VTT:lle relevantit taustatiedot, esim. kiinnostus vastuullisuusasioihin. Kilpailutuksen perusteella tehdään yhden toimittajan kanssa puitesopimus kahdeksi (2) vuodeksi, minkä jälkeen sopimusta voidaan jatkaa enintään kahdella yhden (1) vuoden pituisella optiosopimuskaudella. Sopimuskauden kokonaiskesto on siten enintään 2 + 1 + 1 vuotta. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa, ks. erityisesti tarjouspyynnön liitteenä 1 oleva Palvelukuvaus.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-04-26. Hankinta julkaistiin 2024-03-27.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-03-27 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-03-27)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Markkinatutkimuspalvelut
Viitenumero: VTT/10/206/2024
Lyhyt kuvaus:
VTT kilpailuttaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti markkinatutkimuspalvelut. Tulevaisuuden asiakastutkimus yhdistää eri alojen menetelmiä ja tuottaa strategisen vision asiakaslähtöiseen liiketoiminnan kehittämiseen. Osana tätä tutkimusta VTT hyödyntää markkinatutkimuspalveluita, joiden avulla tavoitetaan kuhunkin projektiin relevantti asiakassegmentti. Hankinnan tavoite on varmistaa, että VTT pystyy toteuttamaan erilaisissa tutkimusprojekteissa tehtävää tulevaisuuden asiakastutkimusta laadukkaasti ja tasaisesti, hyödyntäen apunaan palveluntuottajan markkinatutkimuspalveluita. VTT valitsee sopimuskumppaniksi yhden toimittajan. Osana VTT:n tulevaisuuden asiakastutkimusta VTT hankkii tällä kilpailutuksella markkinatutkimuspalveluita, joiden avulla voidaan rekrytoida ja tavoittaa erilaisiin tutkimusprojekteihin tarvittavia asiakassegmenttejä. Asiakkaat voivat olla kuluttajia tai potentiaalisia loppukäyttäjiä, joiden näkemyksiä kerätään erilaisiin tutkimusteemoihin liittyen (kuten esim. innovatiiviset tekstiilimateriaalit, tulevaisuuden ruokainnovaatiot). Näitä näkemyksiä hyödynnetään uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan kehittämisessä. Markkinatutkimuspalveluiden tulee tarjota mahdollisuus rekrytoida asiakasosallistujia VTT:n tutkimustarpeisiin kattavasti eri kohderyhmistä, kattaen edustavasti eri sukupuolet, ikäryhmät, asuinalueet sekä muut VTT:lle relevantit taustatiedot, esim. kiinnostus vastuullisuusasioihin. Kilpailutuksen perusteella tehdään yhden toimittajan kanssa puitesopimus kahdeksi (2) vuodeksi, minkä jälkeen sopimusta voidaan jatkaa enintään kahdella yhden (1) vuoden pituisella optiosopimuskaudella. Sopimuskauden kokonaiskesto on siten enintään 2 + 1 + 1 vuotta. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa, ks. erityisesti tarjouspyynnön liitteenä 1 oleva Palvelukuvaus.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Markkinatutkimuspalvelut 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 716475
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevia esteettömyysvaatimuksia ei ole otettu huomioon, koska hankintaa ei ole tarkoitettu luonnollisten henkilöiden käyttöön
Kesto: 24 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimusta voidaan jatkaa kahdella yhden (1) vuoden pituisella optiokaudella siten, että sopimuksen kokonaiskesto voi siten yhteensä olla enintään 48 kk (2 + 1 + 1 v.)
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 50
Laatukriteeri (nimi): Lisäominaisuudet
Laatukriteeri (painotus): 50
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintamenettelynä käytetään hankintalain 32 §:n mukaista avointa hankintamenettelyä. Hankinnan arvo ylittää EU-kynnysarvon.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-04-26 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-04-26 12:01:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Helsinki tai Espoo. Tarjousten avaamisen ajankohta on alustava. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-04-26 12:01:00 📅
Paikka:
Helsinki tai Espoo. Tarjousten avaamisen ajankohta on alustava. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-04-05 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja
Salassapitosopimus on pakollinen

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Taloudelliset ja muut toimintaedellytykset [OHJE: Soveltuvuusvaatimukset = ESPD:n IV-osan vaatimukset]: Soveltuvuusvaatimukset = ESPD:n IV-osan vaatimukset. Tarjoajalla tulee olla riittävät taloudelliset ja muut toimintaedellytykset palvelukokonaisuuden toteuttamiseksi, ml. maksukyvyn ja luottoluokituksen osalta. Tarjoajan tulee pyydettäessä toimittaa selvitys tarjoajan taloudellisista ja muista toimintaedellytyksistä ottaen huomioon tarjouspyynnön kohde sisältäen esimerkiksi kuvauksen yrityksen toiminnasta alalla ja muista yrityksen perusedellytyksistä. Tämän erikseen mahdollisesti pyydettävän selvityksien perusteella tulee VTT:n pystyä arvioimaan tarjoajan mahdollisuudet suoriutua tarjouspyynnön kohteen toteuttamisesta.
Näytä lisää
Luottoluokitus: Tarjoajan taloudellisten edellytysten on oltava vähintään Suomen Asiakastieto Oy:n A+ tai Bisnode Finland Oy:n A ratingluokituksessa/luottoluokituksessa vaatimusten tarkistushetkellä. OHJE: Soveltuvuusvaatimukset = ESPD:n IV-osan vaatimukset
Näytä lisää
Liikevaihtovaatimus OHJE: Soveltuvuusvaatimukset = ESPD:n IV-osan vaatimukset: Tarjoajan liikevaihdon tulee olla vähintään 500 000 €. Tilikausi: 3 viimeisen vahvistetun tilikauden ajalta, ks. ESPD-lomake. [OHJE: Soveltuvuusvaatimukset = ESPD:n IV-osan vaatimukset]
Näytä lisää
Vastuuvakuutus: Tarjoajalla tulee sopimuskauden alkaessa olla voimassa vähintään 500 000 € kattava vastuuvakuutus. [OHJE: Soveltuvuusvaatimukset = ESPD:n IV-osan vaatimukset]
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Yhteiskuntavastuu ja ympäristöasiat: [OHJE: Soveltuvuusvaatimukset = ESPD:n IV-osan vaatimukset] [kopioi tähän vaatimus]
Pakotteet: 1) Suomi, EU, YK, USA (OFAC) tai Yhdistynyt kuningaskunta (HMT) on asettanut ja saattaa tulevaisuudessa asettaa pakotteita lainsäädännössään ja/tai toimielintensä päätöksillä. Tarjoaja vakuuttaa, että a) edellä tarkoitettuja pakotteita ei ole asetettu - Tarjoajalle, - Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenille tai määräys-, edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttäville henkilöille, - Tarjoajan välittömille tai välillisille omistajille, - Sellaisille alihankkijoille, jotka osallistuvat tämän tarjouspyynnön johdosta solmittavan sopimuksen mukaisten tuotteiden tai palvelujen toimittamiseen, - Kyseisten alihankkijoiden hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenille tai määräys-, edustus-, päätös- tai valvontavaltaa kyseissä alihankkijoissa käyttäville henkilöille eikä - Kyseisten alihankkijoiden välittömille tai välillisille omistajille tai muille edunsaajille, b) Tarjoaja ei ole asetuksen (EU) 833/2014 artiklan 5 k tarkoittama i. Venäjän kansalainen tai Venäjälle sijoittautunut luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin, ii. oikeushenkilö, yhteisö tai elin, josta edellä kohdassa b) i. tarkoitettu yhteisö omistaa suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia, eikä iii. luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii kohdassa b) i. tai b) ii tarkoitetun yhteisön puolesta tai johdolla c) Tarjoajan alihankkija, tavarantoimittaja tai voimavarayksikkö, jonka osuus hankintasopimuksen arvosta on yli 10 prosenttia, ei ole kohdissa b) i.–iii. tarkoitettu taho d) Tarjoaja ilmoittaa välittömästi VTT:lle, jos pakotteita asetetaan yhdellekään a) kohdassa tarkoitetulle taholle ja e) Tämän tarjouspyynnön mukainen toiminta tai tarjoajan ja sen alihankkijoiden tuottamien tuotteiden tai palvelujen käyttö ei riko edellä mainittuja pakotteita. Tarjoaja antaa pyynnöstä viipymättä VTT:lle tiedot välittömistä tai välillisistä omistajistaan, alihankkijoistaan ja muista edunsaajistaan. Lisäksi Tarjoaja sitoutuu ilmoittamaan viipymättä VTT:lle, jos hankintaan liittyvät suoritukset voivat välillisesti tai välittömästi päätyä pakotteiden kohteena olevalle taholle. 2) Jos a) Suomi, EU, YK, USA (OFAC) tai Yhdistynyt kuningaskunta (HMT) asettaa tarjoajalle tai yllä kohdassa 1. a) tarkoitetuille tahoille pakotteita tai b) hankintaan liittyvät suoritukset voivat välillisesti tai välittömästi päätyä taholle, jolle on asetettu tässä luvussa tarkoitettuja pakotteita, VTT voi irtisanoa tämän tarjousmenettelyn johdosta solmitun sopimuksen päättymään välittömästi joko kokonaan tai niiden tuotteiden tai palvelujen osalta, joihin pakotteet liittyvät. 3) Jos näitä vakuutuksia on rikottu, tarjoaja on velvollinen korvaamaan VTT:lle kaikki sille aiheutuneet vahingot, eikä vastuunrajoituksia sovelleta. Lisätietoa pakotteista: Pakotteiden määrittely EU:n (2018) rajoittavien toimenpiteiden eli pakotteiden tehokasta täytäntöönpanoa varten https://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-8519-2018-INIT/fi/pdf.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen [OHJE: Soveltuvuusvaatimukset = ESPD:n IV-osan vaatimukset]: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Kokemus (koskee yrityksen referenssejä): Tarjoajalta edellytetään tarjouspyynnön liitteen 4 mukaisia referenssitoimeksiantoja. Soveltuvuusvaatimukset = ESPD:n IV-osan vaatimukset]
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Osapuolia sitova sopimus hankinnan kohteesta syntyy, kun tarjoaja on hyväksynyt sopimusehdot ja kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Katso lisätietoja tarjouspyyntöasiakirjoista.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Teknologian tutkimuskeskus vtt oy
Kansallinen rekisterinumero: 2647375-4
Postiosoite: PL 1000
Postinumero: 02044
Postitoimipaikka: Vtt
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Teknologian tutkimuskeskus vtt oy
Sähköposti: iina.kajander@dominushankinnat.fi 📧
Puhelin: +358 20722111 📞
URL: https://www.vttresearch.com/fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Talous- ja rahoitusasiat
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vtt?id=503319&tpk=5b5e9a4b-c0da-40a4-b242-2e0bf83e561e 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vtt?id=503319&tpk=5b5e9a4b-c0da-40a4-b242-2e0bf83e561e 🌏
Hankinta-asiakirjan kieli: suomi 🗣️
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 063-188278 (2024-03-27)