Lohjan kaupungin henkilökuljetukset lukuvuodelle 2024 -2025. Lohjan kaupunki pyytää tarjouksia kahdelle päivähintaiselle linja-autolle, jotka pääsääntöisesti kuljettavat Mäntynummen koulun oppilaita väistötiloihin osoitteeseen Rantapuisto 32, 08100 Lohja. Lohjan kaupunki voi ohjata muitakin kaupungin hallinnoimia kuljetuksia autoille sidonnaisuusajan puitteissa. Kuljetuksia on Lohjan kaupungin koulupäivinä. Tarjouspyynnön liitteenä työ- ja loma-ajat. Alustavat reitit ovat: Auto 1 Hakulintie (Synnerbergin kioski) – Mäntynummi L – Ratakatu – Rantapuisto Auto 2 Takaniityntie pysäkki – Muijalantie – Lohjanharjuntie – Mäntynummentie risteys L – Ventelä – Rantapuisto Reitit ajetaan kaksi kertaa aamulla ja vähintään kaksi kertaa iltapäivällä. Koulu alkaa klo 8:10 ja klo 9:00 ja päättyy klo 14:00 ja 14:50. Reitteihin voi tulla muutoksia lukujärjestyksistä johtuen. Jotkut lähdöt saattavat edellyttää reitin ajamista kahdessa erässä. Reitit ja aikataulut tarkentuvat ennen liikennöinnin alkamista. Autoille voidaan myös ohjata Lohjan kaupungin tilausajoja, jotka suuntautuvat kanta-Lohjan alueelle, kuljettajien ajo- ja lepoajat huomioiden. Sidonnaisuusaika Lohja kaupungin ajoihin on klo 7:00 – 16:00. Liikennöintiin käytetään kaksi vähintään 55-paikkaista autoa. Autoissa tulee olla led-linjakilvet. Tarjouskilpailu on avoin kaikille joukkoliikennelain mukaisen henkilöliikenneluvan haltijoille. Kilpailutukseen liittyy optiot kahdesta seuraavasta lukuvuodesta. Sopimusta on mahdollista jatkaa kahdelle optiokaudella 1.8.2025 - 31.7.2026 ja 1.8.2026 – 31.7.2027. Tilaaja ilmoittaa option käyttämisestä vähintään 4 kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Mikäli Mäntynummen koulukeskuksen uudisrakennus valmistuu ennen ensimmäisen tai toisen optiokauden päättymistä ja oppilailla ei ole enää kuljetustarvetta, sopimus voi päättyä jo ennen 31.7.2027. Tilaaja ilmoittaa asiasta Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen muutosta. Mikäli Mäntynummen koulukeskuksen uudisrakennuksen valmistuminen viivästyy yli toisen optiokauden päättymisen, Tilaaja voi jatkaa optiokautta tarvittavan pituisella jaksolla. Tilaaja ilmoittaa asiasta Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen muutosta. Kohteessa saattaa tulla ajoittaisia lisäkuljetustarpeita. Näistä kuljetuksista tilaaja neuvottelee ensin valitun liikennöitsijän kanssa ja mikäli se on mahdollista, myös tilaa lisäkapasiteettia kohteeseen tarjotun hinnoittelun mukaan. Tämä ei velvoita liikennöitsijää lisäauton järjestämiseen eikä tilaajaa aina tekemään aina isätilausta kohteen liikennöitsijältä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-06-25.
Hankinta julkaistiin 2024-05-22.
hankintailmoitus (2024-05-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Mäntynummen koulun oppilaiden kuljettaminen väistötiloihin lv 2024-2025 (2025-2026) + (2026-2027)
Viitenumero: 513086
Lyhyt kuvaus:
Lohjan kaupungin henkilökuljetukset lukuvuodelle 2024 -2025. Lohjan kaupunki pyytää tarjouksia kahdelle päivähintaiselle linja-autolle, jotka pääsääntöisesti kuljettavat Mäntynummen koulun oppilaita väistötiloihin osoitteeseen Rantapuisto 32, 08100 Lohja. Lohjan kaupunki voi ohjata muitakin kaupungin hallinnoimia kuljetuksia autoille sidonnaisuusajan puitteissa. Kuljetuksia on Lohjan kaupungin koulupäivinä.
Tarjouspyynnön liitteenä työ- ja loma-ajat.
Alustavat reitit ovat:
Auto 1
Hakulintie (Synnerbergin kioski) – Mäntynummi L – Ratakatu – Rantapuisto
Auto 2
Takaniityntie pysäkki – Muijalantie – Lohjanharjuntie – Mäntynummentie risteys L – Ventelä – Rantapuisto
Reitit ajetaan kaksi kertaa aamulla ja vähintään kaksi kertaa iltapäivällä. Koulu alkaa klo 8:10 ja klo 9:00 ja päättyy klo 14:00 ja 14:50. Reitteihin voi tulla muutoksia lukujärjestyksistä johtuen. Jotkut lähdöt saattavat edellyttää reitin ajamista kahdessa erässä. Reitit ja aikataulut tarkentuvat ennen liikennöinnin alkamista.
Autoille voidaan myös ohjata Lohjan kaupungin tilausajoja, jotka suuntautuvat kanta-Lohjan alueelle, kuljettajien ajo- ja lepoajat huomioiden.
Sidonnaisuusaika Lohja kaupungin ajoihin on klo 7:00 – 16:00.
Liikennöintiin käytetään kaksi vähintään 55-paikkaista autoa. Autoissa tulee olla led-linjakilvet.
Tarjouskilpailu on avoin kaikille joukkoliikennelain mukaisen henkilöliikenneluvan haltijoille.
Kilpailutukseen liittyy optiot kahdesta seuraavasta lukuvuodesta. Sopimusta on mahdollista jatkaa kahdelle optiokaudella 1.8.2025 - 31.7.2026 ja 1.8.2026 – 31.7.2027. Tilaaja ilmoittaa option käyttämisestä vähintään 4 kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Mikäli Mäntynummen koulukeskuksen uudisrakennus valmistuu ennen ensimmäisen tai toisen optiokauden päättymistä ja oppilailla ei ole enää kuljetustarvetta, sopimus voi päättyä jo ennen 31.7.2027. Tilaaja ilmoittaa asiasta Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen muutosta.
Mikäli Mäntynummen koulukeskuksen uudisrakennuksen valmistuminen viivästyy yli toisen optiokauden päättymisen, Tilaaja voi jatkaa optiokautta tarvittavan pituisella jaksolla. Tilaaja ilmoittaa asiasta Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen muutosta.
Kohteessa saattaa tulla ajoittaisia lisäkuljetustarpeita. Näistä kuljetuksista tilaaja neuvottelee ensin valitun liikennöitsijän kanssa ja mikäli se on mahdollista, myös tilaa lisäkapasiteettia kohteeseen tarjotun hinnoittelun mukaan. Tämä ei velvoita liikennöitsijää lisäauton järjestämiseen eikä tilaajaa aina tekemään aina isätilausta kohteen liikennöitsijältä.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tieliikennepalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 500 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 733304
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Postiosoite: Rantapuisto 32
Postinumero: 08100
Postitoimipaikka: Lohja
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa
🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2024-07-31 📅
Loppupäivä: 2025-07-30 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimusta voidaan jatkaa kahdella erikseen päätettävällä lukuvuoden mittaisella optiokaudella ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026 ja 1.8.2026 - 31.7.2027. Tilaaja ilmoittaa option käyttämisestä vähintään neljä (4) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Mikäli Mäntynummen koulukeskuksen uudisrakennus valmistuu ennen toisen optiokauden päättymistä ja oppilailla ei ole enää kuljetustarvetta, sopimus voi päättyä jo ennen 31.7.2027. Tilaaja ilmoittaa asiasta Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen muutosta.
Mikäli Mäntynummen koulukeskuksen uudisrakennuksen valmistuminen viivästyy yli toisen optiokauden päättymisen, Tilaaja voi jatkaa optiokautta tarvittavan pituisella jaksolla. Tilaaja ilmoittaa asiasta Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen muutosta.
Sopimusta voidaan jatkaa kahdella erikseen päätettävällä lukuvuoden mittaisella optiokaudella ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026 ja 1.8.2026 - 31.7.2027. Tilaaja ilmoittaa option käyttämisestä vähintään neljä (4) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Mikäli Mäntynummen koulukeskuksen uudisrakennus valmistuu ennen toisen optiokauden päättymistä ja oppilailla ei ole enää kuljetustarvetta, sopimus voi päättyä jo ennen 31.7.2027. Tilaaja ilmoittaa asiasta Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen muutosta.
Mikäli Mäntynummen koulukeskuksen uudisrakennuksen valmistuminen viivästyy yli toisen optiokauden päättymisen, Tilaaja voi jatkaa optiokautta tarvittavan pituisella jaksolla. Tilaaja ilmoittaa asiasta Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen muutosta.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-06-25 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-06-25 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Lohja
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-06-25 10:00:00 📅
Paikka: Lohja
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-06-07 07:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Luottokelpoisuus: Tarjoajan luottokelpoisuus on Asiakastiedon Rating Alfa luokituksen tai vastaavan mukaan vähintään Luokka A tyydyttävä.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Liikennelupa: Tarjoajalla on vaatimusten mukainen lupa liikenteen hoitamiseen viimeistään liikenteen alkaessa.
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.