Kumpulan koulukasvitarhan palveluhankinta, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala pyytää tällä tarjouspyynnöllä liitteineen tarjousta Kumpulan koulukasvitarhatoiminnan tuottamisesta, siten että palveluntuottaja vastaa ympäristökasvatustehtävän täyttävän toiminnan järjestämisestä koulukasvitarhalle ja vastaa koulukasvitarhan alueen ylläpidosta. Palvelun yksityiskohtainen kuvaus on liitteessä 1 Palvelukuvaus. Koulukasvitarhan toimintakausi on pääsääntöisesti vuosittain toukokuun puolivälistä syyskuun loppuun ja alueen tulee olla toimintakauden aikana avoinna ja toiminnassa koko toimintakauden ajan vähintään viitenä päivänä viikossa. Tarjouskilpailu toteutetaan EU - kynnysarvon ylittävänä palveluhankintana hankintalain liitteen E kohtien 1–4 mukaisten sote ja muut erityiset palvelut palveluhankintojen hankintailmoituksena. Tarjouskilpailu on käänteinen, jossa tilaaja määrittelee kustannukset ja tarjoajien välinen kilpailu käydään yksinomaan laatuun liittyvillä perusteilla. Tilaaja maksaa palveluntuottajalle 122 000 euroa per toimintakausi korvausta sopimuksen mukaisten palveluiden tuottamisesta. Tämän lisäksi huomioimme kokonaisarvossa mahdolliset indeksitarkastukset. Suunniteltu sopimuskausi on 1.1.2025 - 31.12.2026. Sopimuksen sisältyy yksi (1) kahden (2) vuoden optiokausi.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-18. Hankinta julkaistiin 2024-10-07.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-10-07 hankintailmoitus
2024-10-09 hankintailmoitus
2024-10-11 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-10-07)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kumpulan koulukasvitarhan palveluhankinta, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Viitenumero: 500093 HEL 2024-011026
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala pyytää tällä tarjouspyynnöllä liitteineen tarjousta Kumpulan koulukasvitarhatoiminnan tuottamisesta, siten että palveluntuottaja vastaa ympäristökasvatustehtävän täyttävän toiminnan järjestämisestä koulukasvitarhalle ja vastaa koulukasvitarhan alueen ylläpidosta. Palvelun yksityiskohtainen kuvaus on liitteessä 1 Palvelukuvaus. Koulukasvitarhan toimintakausi on pääsääntöisesti vuosittain toukokuun puolivälistä syyskuun loppuun ja alueen tulee olla toimintakauden aikana avoinna ja toiminnassa koko toimintakauden ajan vähintään viitenä päivänä viikossa. Tarjouskilpailu toteutetaan EU - kynnysarvon ylittävänä palveluhankintana hankintalain liitteen E kohtien 1–4 mukaisten sote ja muut erityiset palvelut palveluhankintojen hankintailmoituksena. Tarjouskilpailu on käänteinen, jossa tilaaja määrittelee kustannukset ja tarjoajien välinen kilpailu käydään yksinomaan laatuun liittyvillä perusteilla. Tilaaja maksaa palveluntuottajalle 122 000 euroa per toimintakausi korvausta sopimuksen mukaisten palveluiden tuottamisesta. Tämän lisäksi huomioimme kokonaisarvossa mahdolliset indeksitarkastukset. Suunniteltu sopimuskausi on 1.1.2025 - 31.12.2026. Sopimuksen sisältyy yksi (1) kahden (2) vuoden optiokausi.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Ympäristökoulutuspalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 710399
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätuotteet/palvelut: Puutarhanhoitopalvelut 📦
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2025-01-01 📅
Loppupäivä: 2026-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Tapahtumien lukumäärät ja alustava toimintasuunnitelma
Laatukriteeri (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Perustelut sille, miksi hankintaa ei ole jaettu osiin: Syy siihen, että sopimusta ei ole jaettu, on se, että tarve koordinoida osien eri sopimuskumppaneita voisi vaarantaa sopimuksen asianmukaisen toteuttamisen ja hankinnan jakamisesta syntyvä eri osien yhteensopimattomuus. Hankintaa ei ole järkevää jakaa osiin, sillä ympäristökasvatuksellinen toiminta ja puutarhan hoito kuuluvat kiinteänä osana toisiinsa ja tapahtuvat samassa ympäristössä Kumpulan koulukasvitarhalla.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-18 10:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-10-27 22:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vastuuvakuutus
Taloudellinen tai rahoituksellinen vaatimus vakavaraisuudesta, taloudellisesta kantokyvystä ja maksukyvystä
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä: Ympäristöasioiden hallintatoimenpiteet
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen
Palveluntuottaja vastaa toimintaansa mahdollisesti tarvittavien viranomaislupien hankkimisesta
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Koulutus tai ammatillinen pätevyysvaatimus
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Helsingin kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Postiosoite: PL 51400
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hallintopalvelut
Sähköposti: kuva.hankinnat@hel.fi 📧
Puhelin: +358 31020573 📞
URL: https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/kulttuuri-vapaa-aika 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=500093&tpk=d25bd5a7-a7b0-4649-b5e0-4e8d8ca68b7a 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=500093&tpk=d25bd5a7-a7b0-4649-b5e0-4e8d8ca68b7a 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 196-605163 (2024-10-07)
hankintailmoitus (2024-10-09)

Muutokset
Muut lisätiedot
Teknisen virheen vuoksi tarjouspyynnön liitteitä ei ole julkaistu.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 3bfc0e1e-1aec-4a1b-9d5d-4814f49d6521-01
Lähde: OJS 2024/S 198-612257 (2024-10-09)
hankintailmoitus (2024-10-11)

Muutokset
Muut lisätiedot
Korvattu sopimusluonnos uudella, korjatulla versiolla.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 42a15e6e-b88d-4e35-8076-e58328594348-01
Lähde: OJS 2024/S 200-619068 (2024-10-11)