Sipoon kunta pyytää tarjouksia osastojen ja yksiköiden toimintoja tukevien kiinteistönhoidon ja ylläpidon avustavien palvelutehtävien toteuttamisesta. Hankittavaan palveluun sisältyy kunnan kiinteistöissä tarvittaessa mm. seuraavanlaisia tehtäviä: - Tavaroiden / huonekalujen vienti kaatopaikalle - Pienet korjaustyöt (esim. ruuvaus, naulaus) - Taulujen asennus, kalusteiden kokoaminen ja asentaminen - Kunnan Toimitilat-yksikön avustavat työtehtävät, esim. kiinteistönhoidon sijaistaminen kiireaikoina (mm. nurmikon leikkaus, roskakierrokset, käsilumityöt, liputus) - Tavaroiden siirrossa avustaminen, kantaminen, kuljettaminen ja tilojen tyhjentäminen (isot muutot ja tyhjennysurakat tilataan erillisiin sopimuksiin perustuen toisilta kunnan yhteistyötahoilta). Sipoon kunnan kaikki osastot/yksiköt voivat toimia töiden tilaajina ja työt laskutetaan suoraan kyseiseltä tilaajalta. Sopimusyhteistyöstä vastaa kunnan Toimitilat-yksikkö. Sopimukseen kuuluvien palveluiden hoitaminen vaatii palveluntuottajaa tutustumaan rakennusten käyttäjiin ja heidän toimintaansa sekä tarjoamaan tilatut palvelut nämä kohdekohtaiset erityispiirteet huomioiden (esim. lasten turvallisuus tai terveydenhoitoalan ohjeiden noudattaminen). Myös suoritettavat päivystyskäynnit ja ulkoaluetyöt tulee hoitaa vastuullisesti: palvelussa onnistuminen vaatii perehtyneisyyttä ja suoria valvonta- / vastuuketjuja, joiden avulla on mahdollista saavuttaa vaadittava laatutaso. Edellä mainittujen syiden takia varsinaisessa asiakkaalle tuotettavassa palvelussa ei saa käyttää alihankkijoita. Tarjoajan tulee lisäksi ottaa huomioon, että tarjotessaan yritys ei tule saamaan vähimmäistyötuntimäärää sopimuksen piiriin kuuluvana. Palvelut tilataan tarjouskilpailun voittaneelta yritykseltä aina tarpeen mukaan (välillä töitä ei ole tarjottavissa). Sopimuskausi on yksi (1) vuosi. Sipoon kunnalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahdella vuoden mittaisella optiokaudella (1+1). Sipoon kunta tekee päätöksen option käytöstä erikseen ja ilmoittaa sen käyttämisestä vähintään kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-05-02.
Hankinta julkaistiin 2024-03-28.
hankintailmoitus (2024-03-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Kiinteistönhoidon ja ylläpidon avustavat palvelut
Viitenumero: TOTI 502238
Lyhyt kuvaus:
Sipoon kunta pyytää tarjouksia osastojen ja yksiköiden toimintoja tukevien kiinteistönhoidon ja ylläpidon avustavien palvelutehtävien toteuttamisesta.
Hankittavaan palveluun sisältyy kunnan kiinteistöissä tarvittaessa mm. seuraavanlaisia tehtäviä:
- Tavaroiden / huonekalujen vienti kaatopaikalle
- Pienet korjaustyöt (esim. ruuvaus, naulaus)
- Taulujen asennus, kalusteiden kokoaminen ja asentaminen
- Kunnan Toimitilat-yksikön avustavat työtehtävät, esim. kiinteistönhoidon sijaistaminen kiireaikoina (mm. nurmikon leikkaus, roskakierrokset, käsilumityöt, liputus)
- Tavaroiden siirrossa avustaminen, kantaminen, kuljettaminen ja tilojen tyhjentäminen (isot muutot ja tyhjennysurakat tilataan erillisiin sopimuksiin perustuen toisilta kunnan yhteistyötahoilta).
Sipoon kunnan kaikki osastot/yksiköt voivat toimia töiden tilaajina ja työt laskutetaan suoraan kyseiseltä tilaajalta. Sopimusyhteistyöstä vastaa kunnan Toimitilat-yksikkö.
Sopimukseen kuuluvien palveluiden hoitaminen vaatii palveluntuottajaa tutustumaan rakennusten käyttäjiin ja heidän toimintaansa sekä tarjoamaan tilatut palvelut nämä kohdekohtaiset erityispiirteet huomioiden (esim. lasten turvallisuus tai terveydenhoitoalan ohjeiden noudattaminen). Myös suoritettavat päivystyskäynnit ja ulkoaluetyöt tulee hoitaa vastuullisesti: palvelussa onnistuminen vaatii perehtyneisyyttä ja suoria valvonta- / vastuuketjuja, joiden avulla on mahdollista saavuttaa vaadittava laatutaso. Edellä mainittujen syiden takia varsinaisessa asiakkaalle tuotettavassa palvelussa ei saa käyttää alihankkijoita.
Tarjoajan tulee lisäksi ottaa huomioon, että tarjotessaan yritys ei tule saamaan vähimmäistyötuntimäärää sopimuksen piiriin kuuluvana. Palvelut tilataan tarjouskilpailun voittaneelta yritykseltä aina tarpeen mukaan (välillä töitä ei ole tarjottavissa).
Sopimuskausi on yksi (1) vuosi. Sipoon kunnalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahdella vuoden mittaisella optiokaudella (1+1). Sipoon kunta tekee päätöksen option käytöstä erikseen ja ilmoittaa sen käyttämisestä vähintään kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kiinteistöpalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 499 999 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 714222
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Hankintayksikkö on ottanut palveluhankinnan laadun huomioon asettamalla ESPD -lomakkeelta ja tarjouspyynnön kohdasta ''Muut ehdot'' ilmikäyvät hankintaa koskevat riittävät vähimmäisvaatimukset.
Puitejärjestelyn enimmäisarvo on eForms -lomakkeella ilmoitettu 499 999 euroa (alv 0 %) sopimuskausi ja mahdolliset optiokaudet mukaan lukien. Enimmäisarvon ylittyessä hankintayksikön on purettava hankintasopimus.

Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Pääkohde tai suorituspaikka: Työt suoritetaan Sipoon kunnan alueella.
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto: 12 kuukautta Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia ✅ Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
Seuraava arvioitu ilmoitusajankohta riippuu siitä, käyttääkö hankintayksikkö sopimukseen kirjattavat optiovuodet.
Sopimuskausi on yksi (1) vuosi. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa sopimuskautta kahdella vuoden mittaisella optiokaudella (1+1).
Hankintayksikkö tekee päätöksen option käytöstä erikseen ja ilmoittaa sen käyttämisestä vähintään kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.

Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimuskausi on yksi (1) vuosi. Sipoon kunnalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahdella vuoden mittaisella optiokaudella (1+1).
Sipoon kunta tekee päätöksen option käytöstä erikseen ja ilmoittaa sen käyttämisestä vähintään kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.

Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kyseessä on avoin, EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan Lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (2016/1397).
Tarjouksen tekemisestä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-05-02 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-05-02 12:15:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Martinkyläntie 94, 04130 Sipoo
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen saaneelta tarjoajien ryhmittymältä vaaditaan tietty oikeudellinen muoto ✅
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-05-02 12:15:00 📅
Paikka: Martinkyläntie 94, 04130 Sipoo
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-04-17 12:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Yrityksen liikevaihto: Yrityksen viimeisen päättyneen tilikauden (tilikauden pituus 12kk) liikevaihdon tulee olla vähintään 100 000 euroa (alv 0 %).
Palveluntuottajan vakuutukset: Palveluntuottajalla tulee olla lakisääteiset ja muut palvelun tuottamisen kannalta tarpeelliset vakuutukset. Vakuutusten tulee olla voimassa koko sopimuskauden ajan.
Tarjoajalla on voimassaoleva yritystoiminnan vastuuvakuutus (vakuutusmäärä 500 000 €) tai tarjoaja sitoutuu ottamaan vakuutuksen viimeistään sopimuksen allekirjoitushetkellä. Vastuuvakuutuksen tulee olla voimassa koko sopimuskauden ajan.

Tarjoajan vakavaraisuus: Tarjoajalla on hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävät taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset hankinnan suorittamiseen. Tarjoajan riskiluokituksen tulee olla vähintään RL 1 - RL 3, tai Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa -luottoluokituksen perusteella välillä AAA-A tai tilinpäätöksen tai muun vastaavan selvityksen perusteella vastaavaa tasoa.
Muuna vastaavana selvityksenä voidaan toimittaa tilinpäätöstiedot viimeisimmiltä kolmelta vuodelta, tai jos toimintavuosi on vähemmän, niiltä. Muu vastaava selvitys voi olla myös ammattitilintarkastajan tai rahoituslaitoksen todistus vastaavasta talous- ja rahoitusasemasta.

Tilaajavastuu: Tarjoaja täyttää tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset ja todistaa tilaajavastuulain mukaisten vaatimusten täyttymisen toimittamalla hankintayksikölle erikseen pyydettäessä Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (22.12.2006/1233) 5§:n mukaiset selvitykset.
Hankintayksikkö tulee tarkastamaan tilaajavastuulain edellyttämät asiakirjat ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista. Hankintayksikkö voi tarkastaa asiakirjat joko Vastuu Group Oy:n tilaajavastuu.fi -palvelusta niiltä tarjoajilta, jotka kuuluvat ko. rekisteriin, tai muusta julkisesta rekisteristä, tai pyytämällä selvitykset toimittajalta.
Hankintayksikkö pyytää tilaajavastuulain mukaiset todistukset ja selvitykset vain siltä tarjoajalta, joka näyttää alustavan tarjousvertailun perusteella voittavan tarjouskilpailun. Vaaditut todistukset, lausunnot, rekisteriotteet ja selvitykset eivät saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempia laskettuna niiden saapumisesta hankintayksikölle. Tarjoaja, joka syyllistyy olennaisesti väärien tietojen antamiseen, suljetaan pois tarjouskilpailusta.
Tilaajavastuulain mukaisesti palveluntuottajan on toimitettava tilaajalle sopimuskauden aikana 12 kuukauden välein tilaajavastuulain mukaiset todistukset / selvitykset mikäli palveluntuottaja ei kuulu Vastuu Groupin luotettavakumppani.fi- tai vastaavaan tilaajalle maksuttomaan palveluun.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Palveluntuottajan työväline- ja kalustovaatimukset: Palvelu tuotetaan Palveluntuottajan välineillä. Palveluntuottajalla tulee olla itsellä palvelunkuvauksen mukaisiin ja vastaaviin työtilauksiin soveltuvat työvälineet (esim. porakoneet, lapiot, ruohonleikkurit, trimmerit). Palveluntuottajalla tulee olla myös huonekalujen ja tavaroiden siirtoon ja kuljettamiseen soveltuva oma kalusto (vähintään pakettiauto, peräkärry, nokkakärry ja sidontavälineet). Palveluntuottajan laitehankinnoista ei saa tulla lisäkuluja tilaajalle (nostinkulut saa veloittaa erikseen). Tarjoaja ymmärtää tarjouksen jättäessään tarvitsevansa palvelun toteuttamiseen ammattitason työvälineet.
Palveluntuottajan on kyettävä todentamaan ennen hankintasopimuksen allekirjoitusta, että sillä on käytössään yllä kuvatut välineet ja kalusto sopimuksenmukaisten tehtävien suorittamista varten.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä

Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Yrityksen referenssivaatimukset: Tarjoavalla yrityksellä on oltava hankinnan kohteen laatu ja laajuus huomioon ottaen riittävästi kokemusta vastaavista työtehtävistä. Riittävänä kokemuksena pidetään vähintään kolmea (3) referenssiä vastaavista työtehtävistä viimeisen viiden (5) vuoden ajalta. Referenssi voi olla voimassa oleva tai päättynyt sopimus.
Vastaavana referenssinä pidetään sopimuksen perusteella toteutettua kiinteistönhoidon ja/tai -ylläpidon palvelua, joka on sisältänyt työtehtäviä molemmista alla luetelluista tehtäväkokonaisuuksista (Pienet korjaus- ja asennustyöt sekä kiinteistönhoidon avustavat työtehtävät):
- Pienet korjaus- ja asennustyöt (esim. ruuvaus, naulaaminen, taulujen asennus, kalusteiden kokoaminen ja asentaminen)
- Kiinteistönhoidon avustavat työtehtävät (esim. nurmikon leikkaus, roskakierrokset, käsilumityöt ja liputus sekä rakennusten käyttäjien tavarasiirroissa ja muutoissa avustaminen)

Henkilöstön pätevyysvaatimukset: Palveluntuottajan työntekijöillä tulee olla sopimuksenmukaisten tehtävien vaatima ammattitaito ja pätevyydet. Palveluntuottajan työnjohdon tulee huolehtia, että eri tehtävien toteutuksessa käytetään aina ammattitaitoisia, kyseisen tehtävän vaatimustason ja pätevyydet omaavia työntekijöitä.
Kohteella toimivien ammattityöntekijöiden ammattitaito voi olla hankittu koulutuksen ja / tai kokemuksen kautta. Sopiva koulutus tehtävästä suoriutumiseen on kiinteistönhoitajan ammattitutkinto sekä palvelukuvausten mukaisten tehtävien edellyttämät erityispätevyydet ja kokemus alan työtehtävistä vähintään yhden (1) vuoden ajalta. Mikäli tutkintoa ei ole, soveltuva ammattiosaaminen sis. palvelukuvausten mukaisten tehtävien edellyttämät erityispätevyydet voivat olla hankittu myös kiinteistönhuollon ja/tai -hoidon tehtävistä vähintään kolmen (3) vuoden ajalta.
Työnjohtajaan / tiiminvetäjään sekä sijaisiin kohdistuu samat yllä kuvatut koulutusta ja ammatillista pätevyyttä koskevat pätevyysvelvoitteet.

Työnjohtajan / tiiminvetäjän nimeäminen: Tarjoajan on nimettävä tätä palvelusopimusta varten kenttätyöhön konkreettisesti työkohteessa tarvittaessa osallistuva työnjohtaja / tiiminvetäjä sekä työkohteissa toimiva ammattitaitoinen henkilöstö. Tarjoajan nimeämän henkilöstön tulee olla työsuhteessa tarjoavaan yritykseen.
Sopimuksenmukaisten tehtävien suorittamiseen osallistuva työnjohtaja / tiiminvetäjä sekä ammattitaitoinen henkilöstö on hyväksytettävä tilaajalla ennen heidän nimeämistään. Palveluntuottajan on ilmoitettava tilaajalle henkilöstön toimenkuvat, koulutus ja työkokemus sekä niiden henkilöiden yhteystiedot, joiden kanssa voidaan sopia sopimusmuutoksista.

Tarjoajan vakinaisen henkilöstön vähimmäislukumäärä: Palveluntuottajalla tulee olla vakinaisesti palkattuna riittävästi ammattityöntekijöitä sopimuskauden alusta loppuun siten, että tilaajan tilaamat työt on mahdollista toteuttaa yrityksen omalla työvoimalla. Suurimpaan osaan työtehtävistä tarvitaan useampi ammattityöntekijä (esim. työpari).
Tarjoajalla tulee olla käytettävissä sopimustenmukaisten tehtävien suorittamiseen yrityksen omaa vakinaista työvoimaa vähintään kolme (3) ammattityöntekijää.

Palvelutuottajan alaisten työnopastus: Palveluntuottaja vastaa alaistensa töistä ja toimenpiteistä sekä työnopastuksesta vastuualueeseensa kuuluvilta osin.
Työturvallisuus- ja ympäristöohjeistuksen noudattaminen: Palveluntuottajan tulee toimia tilaajan / vuokralaisten työturvallisuusohjeiden ja niissä kuvattujen ympäristöohjeiden mukaisesti sekä osallistua tilaajan mahdollisesti järjestämiin koulutuksiin omalla kustannuksellaan. Muilta osin noudatetaan yleisiä / viranomaisten edellyttämiä turvallisuusohjeita.

Palveluntuottajan henkilöstön kielitaito: Palveluntuottajan henkilökunnalla tulee olla työtehtävien laadukkaan suorittamisen edellyttämä suomen kielen taito. Hyvän suomen kielen taidon tasona edellytetään vähintään tasoa B1. Kielitaito tulee tarvittaessa osoittaa todistuksella.

Alihankinta: Tarjoajalla ei ole oikeutta teettää sopimukseen kuuluvia tehtäviä alihankkijalla. Tarjoaja hyväksyy tämän ehdon ja huomio sen tarjouksessaan.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Kokonaistaloudellisuuden edullisuuden ainoana vertailuperusteena käytetään halvinta hintaa. Hankintayksikkö on ottanut palveluhankinnan laadun huomioon asettamalla ESPD -lomakkeelta ja tarjouspyynnön kohdasta ''Muut ehdot'' ilmikäyvät hankintaa koskevat riittävät vähimmäisvaatimukset.

Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Hankintalain 129 §:n mukaan EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen sekä hankintaoikaisuohjeen tiedoksi.
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)