Kaupunkiympäristön toimialan paloturvallisten jäteastiasuojien hankinta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala (Kymp) pyytää tarjoustanne tarjouspyynnössä määritellyistä paloturvallisista jäteastiasuojista. Jäteastiasuojia on tarkoitus hankkia Helsingin alueelle esimerkiksi väistötiloihin ja kiinteistöihin, joissa nykyinen jätekatos on käynyt ahtaaksi. Uusien jäteastiasuojien tarve vuositasolla on noin 10 - 30 kpl. Tarjottavien jäteastiasuojien tulee olla uusia. Kiinteistöillä käytetään 660, 240 ja 140 litran kokoisia jäteastioita. Hankittavien jäteastiasuojien on oltava malliltaan näiden astioiden mitoitusten mukaiset sekä ominaisuudeltaan ns. paloturvallisia, mikä estää mahdollisen tulipalon leviämistä astiasuojasta sen ulkopuolelle ja mahdollistaa astiasuojien sijainnin lähellä rakennusta. Hankintaan sisältyy astiasuojien lisäksi sijainnin ja asennuksen arviointi, jäteastiasuojan kuljetus ja asennus toimintavalmiiksi. Maatyöt ei kuulu tähän hankintaan. Tilaaja toteuttaa alueen valmistelut. Hankinnan arvioitu arvo koko hankintakauden aikana sisältäen mahdollisen optiokauden on 350 000 - 450 000 euroa. Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 450 000 euroa (alv 0 %). Puitejärjestelyyn valitaan yksi toimittaja. Hankintayksikön näkemyksen mukaan jakaminen saattaisi tehdä sopimuksen toteuttamisesta teknisesti liian vaikeaa tai liian kallista. Sopimuskauden suunniteltu alkamisajankohta on elokuussa 2024. Varsinainen sopimuskausi on 24 kuukautta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja tekee päätöksen optiokauden käyttöönotosta ennen sopimuskauden päättymistä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-06-04. Hankinta julkaistiin 2024-04-30.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-04-30 hankintailmoitus
2024-05-02 hankintailmoitus
2025-08-05 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2024-04-30)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kaupunkiympäristön toimialan paloturvallisten jäteastiasuojien hankinta
Viitenumero: HEL 2024-005475
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala (Kymp) pyytää tarjoustanne tarjouspyynnössä määritellyistä paloturvallisista jäteastiasuojista. Jäteastiasuojia on tarkoitus hankkia Helsingin alueelle esimerkiksi väistötiloihin ja kiinteistöihin, joissa nykyinen jätekatos on käynyt ahtaaksi. Uusien jäteastiasuojien tarve vuositasolla on noin 10 - 30 kpl. Tarjottavien jäteastiasuojien tulee olla uusia. Kiinteistöillä käytetään 660, 240 ja 140 litran kokoisia jäteastioita. Hankittavien jäteastiasuojien on oltava malliltaan näiden astioiden mitoitusten mukaiset sekä ominaisuudeltaan ns. paloturvallisia, mikä estää mahdollisen tulipalon leviämistä astiasuojasta sen ulkopuolelle ja mahdollistaa astiasuojien sijainnin lähellä rakennusta. Hankintaan sisältyy astiasuojien lisäksi sijainnin ja asennuksen arviointi, jäteastiasuojan kuljetus ja asennus toimintavalmiiksi. Maatyöt ei kuulu tähän hankintaan. Tilaaja toteuttaa alueen valmistelut. Hankinnan arvioitu arvo koko hankintakauden aikana sisältäen mahdollisen optiokauden on 350 000 - 450 000 euroa. Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 450 000 euroa (alv 0 %). Puitejärjestelyyn valitaan yksi toimittaja. Hankintayksikön näkemyksen mukaan jakaminen saattaisi tehdä sopimuksen toteuttamisesta teknisesti liian vaikeaa tai liian kallista. Sopimuskauden suunniteltu alkamisajankohta on elokuussa 2024. Varsinainen sopimuskausi on 24 kuukautta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja tekee päätöksen optiokauden käyttöönotosta ennen sopimuskauden päättymistä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Jäte- ja roskasäiliöt ja -astiat 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 450 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 708367
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 24 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1
Lisätietoja uusimisesta:
Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja tekee päätöksen optiokauden käyttöönotosta ennen sopimuskauden päättymistä
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-06-04 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-06-04 09:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-06-04 09:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-05-20 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Rekisterit: Tarjoajan tulee olla merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin tai ehdokkaan sijoittautumismaan vastaaviin rekistereihin, mikäli lainsäädäntö sitä edellyttää.
Tapaturmavakuutus: Tarjoajalla on voimassa oleva tapaturmavakuutus.
Toiminnan vastuuvakuutus: Tarjoajalla tulee olla voimassa oleva toiminnan vastuuvakuutus.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Tarjoajalla tulee olla työntekijöiden eläkevakuutus ja tarjoajan tulee olla suorittanut eläkevakuutusmaksut, mikäli lainsäädäntö sitä edellyttää.
Tarjoajan tulee järjestää lakisääteinen työterveyshuolto työntekijöilleen
Tarjoajan tulee noudattaa työehtosopimusta tai muita keskeisiä työehtoja, mikäli lainsäädäntö sitä edellyttää
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteri: Tarjoaja on merkitty asiaan kuuluviin sijoittumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssit: Tarjoajalla on oltava riittävä kokemus paloturvallisten jäteastiasuojien toimittamisesta. Riittäväksi kokemukseksi katsotaan, että tarjoajalla on oltava vähintään viisi (5) kappaletta referenssikohteita ajalta 1.4.2021 - 29.3.2024. Tarjoajan on selvitettävä referenssikohteet erillisellä liitteellä. Selvityksestä on selvittävä: 1. Käyttökohteiden tarkka sijainti 2. Hankinnan toteutusvuosi ja kuukausi 3. Käytetyt paloturvallisetjäteastiasuojat. 4. Tilaajan yhteystiedot.
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Postiosoite: PL 58208
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Kaupunkiympäristön toimiala / Hankintapalvelut / Hoito- ja käyttö -hankintakategoria
Sähköposti: kymp.yllapitohankinnat@hel.fi 📧
Puhelin: +358 93102611 📞
URL: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=498753&tpk=34250687-b7dc-410e-9e7e-8ddb5455c56b 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=498753&tpk=34250687-b7dc-410e-9e7e-8ddb5455c56b 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 086-261475 (2024-04-30)
hankintailmoitus (2024-05-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 450 000 EUR 💰

Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-06-05 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-06-05 09:05:00 📅
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-06-05 09:05:00 📅

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: PROCEDURE
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Muut lisätiedot
Liitteistä puuttui kaksi liitettä.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 8f9e74d0-9eff-4797-a2d8-6da5b304d62d-01
Lähde: OJS 2024/S 087-264800 (2024-05-02)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-08-05)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 450 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 450 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 450 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: HEL 2024-005475

Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään
Muutoksenhakumenettelyt
Valituksen tekijöiden lukumäärä: 0
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: HEL 2024-005475
Sopimuksen tekopäivä: 2024-07-12 📅
Otsikko: KYMP PUITESOPIMUS: Kaupunkiympäristön toimialan paloturvalliset jäteastiasuojat 2024-2026 (optio 2 vuotta) / Finncont Ympäristötuotteet Oy
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa
Tietoa tarjouskilpailuista
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 5
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 450 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 450 000 EUR 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 450 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3672732-843064
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000
Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Finncont Ympäristötuotteet Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2098048-0
Postiosoite: Valimonkatu 2
Postinumero: 15100
Postitoimipaikka: Lahti
Alue: fi1c6 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: finncont@finncont.com 📧
Organisaation koko: Mikro, pieni tai keskisuuri

Täydentävät tiedot
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (jäljempänä hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi (jäljempänä valitus markkinaoikeudelle). Muutoksenhakumenettelyjen määräajat ovat hankintalain mukaiset. Hankintaoikaisu Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Valitus markkinaoikeudelle Valitus markkinaoikeudelle on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2025/S 149-514318 (2025-08-05)