Hankinnan kohteena on IT-tutkimus ja analytiikkapalvelut Tieran asiakasomistajien ja oman toiminnan käyttöön ja kehittämisen tueksi. IT-tutkimus ja analytiikkapalveluiden tulee mahdollistaa globaalin vertailutiedon ja asiantuntijanäkemyksen hyödyntämisen Asiakkaiden toiminnassa sekä digitalisaation edistämisessä. Palvelun tavoitteena on lisäksi kehittää henkilöstön osaamista. Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä yhden toimittajan kanssa. IT-tutkimus ja analytiikkapalveluiden kohderyhminä voivat olla mm. kuntien ja hyvinvointialueiden ylin johto, sekä tietohallintoa johtavat asiantuntijat. Palveluita hyödynnetään muun muassa alla luetelluissa käyttökohteissa: - Kuntajohtamisen ja kunnan oman toiminnan kehittäminen - Työllisyys- ja elinvoimakysymykset, alueellistan palveluekosysteemien rakentaminen, uudet liiketoimintamallit - Asukkaiden ja asiakkaiden palveluiden kehittäminen, asiakaskohtaamiset ja asiakkuuksien hallinta - Digitalisaation tuomat mahdollisuudet, paperiton hallinto - Opetuksen arvioinnin kehittäminen, oppimisen analytiikka, digitaalisen oppimisen työvälineet - Maankäyttö-, rakentaminen ja kaupunkisuunnittelu, IOT, Big Data - Tietohallinnon kehittäminen - Perustietotekniikan/ICT:n keskeiset trendit, uusien teknologioiden tuomat mahdollisuudet, palveluiden ulkoistaminen - Teknologia ja toiminnan muutoksen yhdistäminen Yhteistä edellä kuvatuille alueille on informaation hyödyntäminen toiminnan kehittämisen tukena.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-06-24.
Hankinta julkaistiin 2024-05-24.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2024-05-24) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: IT-tutkimus ja analytiikkapalveluiden kilpailutus
Viitenumero: 513752
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on IT-tutkimus ja analytiikkapalvelut Tieran asiakasomistajien ja oman toiminnan käyttöön ja kehittämisen tueksi.
IT-tutkimus ja analytiikkapalveluiden tulee mahdollistaa globaalin vertailutiedon ja asiantuntijanäkemyksen hyödyntämisen Asiakkaiden toiminnassa sekä digitalisaation edistämisessä. Palvelun tavoitteena on lisäksi kehittää henkilöstön osaamista.
Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä yhden toimittajan kanssa.
IT-tutkimus ja analytiikkapalveluiden kohderyhminä voivat olla mm. kuntien ja hyvinvointialueiden ylin johto, sekä tietohallintoa johtavat asiantuntijat.
Palveluita hyödynnetään muun muassa alla luetelluissa käyttökohteissa:
- Kuntajohtamisen ja kunnan oman toiminnan kehittäminen
- Työllisyys- ja elinvoimakysymykset, alueellistan palveluekosysteemien rakentaminen, uudet liiketoimintamallit
- Asukkaiden ja asiakkaiden palveluiden kehittäminen, asiakaskohtaamiset ja asiakkuuksien hallinta
- Digitalisaation tuomat mahdollisuudet, paperiton hallinto
- Opetuksen arvioinnin kehittäminen, oppimisen analytiikka, digitaalisen oppimisen työvälineet
- Maankäyttö-, rakentaminen ja kaupunkisuunnittelu, IOT, Big Data
- Tietohallinnon kehittäminen
- Perustietotekniikan/ICT:n keskeiset trendit, uusien teknologioiden tuomat mahdollisuudet, palveluiden ulkoistaminen
- Teknologia ja toiminnan muutoksen yhdistäminen
Yhteistä edellä kuvatuille alueille on informaation hyödyntäminen toiminnan kehittämisen tukena.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 500 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 734290
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Pääkohde tai suorituspaikka: Lähtökohtaisesti ETA-alueella.
Kesto: 48 kuukautta Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-06-24 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-06-25 06:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-06-25 06:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-06-03 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan taloudellisten edellytysten on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät. Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa se on vähintään tyydyttävä A tai riskiluokka on 1-3 tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava.
Tarjoajat, joiden luokitus Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on C taikka riskiluokituksessa 5, suljetaan tarjouskilpailusta.
Tarjoajat, joiden ratingluokitus on B taikka riskiluokitus on 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos tarjoaja ei kykene esittämään luotettavaa selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt taloudellisen tilanteensa parantamiseksi. Hankintayksikkö voi tarkistaa tarjoajan taloustietoja yleisistä tietolähteistä.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Kuvaus (suomi): Euroopan Neuvoston asettamien pakotteiden huomioiminen (Neuvoston päätös (YUTP) 2022/578) 9.4.2022 alkaen:
- Tarjoaja ei ole Venäjän kansalainen tai Venäjälle sijoittautunut luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin;
- Tarjoaja ei ole oikeushenkilö, yhteisö tai elin, jonka omistusoikeuksista edellä mainitussa kohdassa tarkoitettu yhteisö omistaa suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia; tai
- Tarjoaja ei ole edellä mainituissa kohdissa tarkoitetun yhteisön puolesta tai johdolla toimiva luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin.
- Tarjoaja ei käytä sopimuksen täyttämiseen yli 10 prosentin osuudella sopimuksen arvosta tai niistä alihankkijoista, tavarantoimittajista tai yksiköistä, joiden voimavaroja käytetään hyväksi, jotka täyttävät edellä mainituissa kohdissa esitetyt kriteerit.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä

Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssivaatimus.
Tarjoajalla on oltava vähintään kolme (3) referenssiä IT-tutkimus ja analytiikkapalveluiden tuottamisesta julkiselle sektorille (myös eurooppalaiset tai muutoin kansainväliset julkisen sektorin referenssit hyväksytään).
Referenssien tulee olla viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta (tarjousten jättämiselle varatun määräajan päättymisestä laskien).
Referenssien tulee sisältää hankinnan kohdetta (liite 1) vastaavia IT-tutkimus ja analytiikkapalveluita.
Referenssin arvo on ollut vähintään 100 000,00 €.
Tarjoajan tulee tässä kohdassa palauttaa hankintailmoituksen Liite 3 Referenssilomake täytettynä.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 101-309776 (2024-05-24)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-08-29) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 500 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 2 500 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 2 500 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 755009
Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: Sopimus 513752
Sopimuksen tekopäivä: 2024-07-04 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 2 500 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 2 500 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3710422-755009
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Gartner Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0612802-1
Postiosoite: Energiakuja 3
Postinumero: 00180
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: eira.heiska@gartner.com📧
Puhelin: 09 251 5500📞
Lähde: OJS 2024/S 169-520938 (2024-08-29)