Hankinnan kohteena on IT-asiantuntijapalveluiden tuottaminen Tilaajille. Asiantuntijapalvelut liittyvät erilaisten tietojärjestelmien määrittelyyn, kehittämiseen, toteuttamiseen, jatkokehittämiseen sekä laadun- ja tietoturvallisuuden varmistamiseen. Palvelut voivat olla konsultointipalveluja tai toistaiseksi jatkuvia palveluita. Myös koulutus-, tuki- ja ylläpitopalveluiden hankinta on tulevan puitejärjestelyn kautta mahdollista. Hankinnan tavoitteena on aikaansaada puitejärjestely. Palveluja hankitaan Tilaajan oman ohjelmistokehityksen vahvistukseksi vaihteleviin tarpeisiin. Työ tehdään Tilaajan ja palveluntuottajan erikseen määrittäminä kokonaisuuksina. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu liitteessä 1, Hankinnan kohteen kuvaus. Tarjousten valintaperuste ja vertailu on kuvattu liitteessä 1B. Osatarjouksia ei hyväksytä. Perussopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja se alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta. Lisäksi tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimuksia kahdella erillisellä optiokaudella, joista ensimmäinen on kahden (2) vuoden pituinen ja toinen yhden (1) vuoden pituinen. Yhden vuoden pituisella optiokaudella turvataan se, että ostopalveluiden tarjoaja pysyy samana koko kehittämiskauden ajan 2029 asti, sillä lähes kaikki lentosään työkalut ja tuotannot on uusittava 2030 mennessä ja European ATM Master Planissa mainitut aikarajat palveluiden käyttöönotossa ovat ehdottomia. Tilaaja ilmoittaa optiokauden käyttämisestä viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen kyseisen perussopimuskauden päättymistä. Kilpailun voittaneiden, puitejärjestelyyn valittujen toimittajien kanssa tehdään sopimukset. Sopimuksen päättyessä keskeneräiset palvelut toteutetaan sovitulla tavalla loppuun.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-03-20.
Hankinta julkaistiin 2024-02-09.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2024-02-09) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: IT-konsultointipalvelut
Viitenumero: 609/02.05.01/2023
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on IT-asiantuntijapalveluiden tuottaminen Tilaajille. Asiantuntijapalvelut liittyvät erilaisten tietojärjestelmien määrittelyyn, kehittämiseen, toteuttamiseen, jatkokehittämiseen sekä laadun- ja tietoturvallisuuden varmistamiseen. Palvelut voivat olla konsultointipalveluja tai toistaiseksi jatkuvia palveluita. Myös koulutus-, tuki- ja ylläpitopalveluiden hankinta on tulevan puitejärjestelyn kautta mahdollista.
Hankinnan tavoitteena on aikaansaada puitejärjestely. Palveluja hankitaan Tilaajan oman ohjelmistokehityksen vahvistukseksi vaihteleviin tarpeisiin. Työ tehdään Tilaajan ja palveluntuottajan erikseen määrittäminä kokonaisuuksina. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu liitteessä 1, Hankinnan kohteen kuvaus. Tarjousten valintaperuste ja vertailu on kuvattu liitteessä 1B. Osatarjouksia ei hyväksytä.
Perussopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja se alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta.
Lisäksi tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimuksia kahdella erillisellä optiokaudella, joista ensimmäinen on kahden (2) vuoden pituinen ja toinen yhden (1) vuoden pituinen. Yhden vuoden pituisella optiokaudella turvataan se, että ostopalveluiden tarjoaja pysyy samana koko kehittämiskauden ajan 2029 asti, sillä lähes kaikki lentosään työkalut ja tuotannot on uusittava 2030 mennessä ja European ATM Master Planissa mainitut aikarajat palveluiden käyttöönotossa ovat ehdottomia.
Tilaaja ilmoittaa optiokauden käyttämisestä viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen kyseisen perussopimuskauden päättymistä. Kilpailun voittaneiden, puitejärjestelyyn valittujen toimittajien kanssa tehdään sopimukset. Sopimuksen päättyessä keskeneräiset palvelut toteutetaan sovitulla tavalla loppuun.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 681085
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Kesto: 60 kuukautta Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Lisäksi tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimuksia kahdella erillisellä optiokaudella, joista ensimmäinen on kahden (2) vuoden pituinen ja toinen yhden (1) vuoden pituinen. Yhden vuoden pituisella optiokaudella turvataan se, että ostopalveluiden tarjoaja pysyy samana koko kehittämiskauden ajan 2029 asti, sillä lähes kaikki lentosään työkalut ja tuotannot on uusittava 2030 mennessä ja European ATM Master Planissa mainitut aikarajat palveluiden käyttöönotossa ovat ehdottomia.
Tilaaja ilmoittaa optiokauden käyttämisestä viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen kyseisen perussopimuskauden päättymistä. Kilpailun voittaneiden, puitejärjestelyyn valittujen toimittajien kanssa tehdään sopimukset. Sopimuksen päättyessä keskeneräiset palvelut toteutetaan sovitulla tavalla loppuun.
Lisäksi tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimuksia kahdella erillisellä optiokaudella, joista ensimmäinen on kahden (2) vuoden pituinen ja toinen yhden (1) vuoden pituinen. Yhden vuoden pituisella optiokaudella turvataan se, että ostopalveluiden tarjoaja pysyy samana koko kehittämiskauden ajan 2029 asti, sillä lähes kaikki lentosään työkalut ja tuotannot on uusittava 2030 mennessä ja European ATM Master Planissa mainitut aikarajat palveluiden käyttöönotossa ovat ehdottomia.
Tilaaja ilmoittaa optiokauden käyttämisestä viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen kyseisen perussopimuskauden päättymistä. Kilpailun voittaneiden, puitejärjestelyyn valittujen toimittajien kanssa tehdään sopimukset. Sopimuksen päättyessä keskeneräiset palvelut toteutetaan sovitulla tavalla loppuun.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 25
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 75
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjouksen on sisällettävä koko osaamisaluelistauksen sisältö (eritelty liitteessä 1, taulukko 1A). Osatarjouksia osaamisalueista ei hyväksytä. Valittavien toimittajien määrä on 2 - 3 korkeimmat pisteet saanutta toimittajaa.
Tilaukset tehdään sopimuskumppaneilta puitesopimuksessa sovittujen ehtojen mukaisesti. Tässä tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät (volyymit) ovat arvioita, eikä sopimus muodosta Tilaajalle määräostovelvoitetta tai palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua.
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §). Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä.
Liitteissä on eritelty tarjouspyynnön kohteen kuvausta ja vaatimuksia.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-03-20 14:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-03-20 14:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-03-20 14:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-02-29 12:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto on seuraava:: 3 tilikautta, vaatimus koskee päätarjoajaa ja sen voi täyttää ryhmittymänä tai alihankkijoiden kanssa. 1,8 miljoonaa € tilikausi.
Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset: Tarjoajan taloudellisten edellytysten on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät. Tätä ominaisuutta arvioidaan tarjoajan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella.Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on vähintään tyydyttävä A tai riskiluokka on 1-3 tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava. Tarjoaja, jonka luokitus Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on C taikka riskiluokituksessa 5, suljetaan tarjouskilpailusta. Tarjoaja, jonka ratingluokitus on B taikka riskiluokitus on 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta siinä tapauksessa, ettei tarjoaja kykene esittämään luotettavaa selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt taloudellisen tilanteensa parantamiseksi.

Vastuuvakuutus: Tarjoajalla on toiminnassaan kattava vastuuvakuutus, vakuutus on voimassa koko sopimuskauden.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Asiaankuuluvaan ammattirekisteriin merkitseminen: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Kaupparekisteriin merkitseminen: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssit: Tarjoajalla on oltava vähintään kaksi (2) hankinnan kohdetta vastaavaa referenssiä eli aiempaa toimitusta. Vastaavana pidetään vastaavantyyppisten meteorologisten tai vastaavien järjestelmien (Ilmatieteen laitoksen tai vastaavan) tuottamisesta.
Esitettyjen referenssien on oltava tilaajan tarkistettavissa. Yksilöimättömiä referenssejä ei katsota näytöksi ehdokkaan teknisestä suorituskyvystä. Referenssit eivät saa olla kolmea (3) vuotta vanhempia tarjouksen jättöpäivästä laskettuna. Jatkokehitys- ja ylläpitoajat hyväksytään mukaan referenssin ikää määritettäessä. Käytä tarjouspyynnön liitettä 3.

Laadunvalvontajärjestelmä: Laadunvalvontajärjestelmä on olemassa ja se täytyy kuvata osana tarjousta.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 031-091693 (2024-02-09)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-06-13) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on IT-asiantuntijapalveluiden tuottaminen Tilaajille. Asiantuntijapalvelut liittyvät erilaisten tietojärjestelmien määrittelyyn, kehittämiseen, toteuttamiseen, jatkokehittämiseen sekä laadun- ja tietoturvallisuuden varmistamiseen. Palvelut voivat olla konsultointipalveluja tai toistaiseksi jatkuvia palveluita. Myös koulutus-, tuki- ja ylläpitopalveluiden hankinta on tulevan puitejärjestelyn kautta mahdollista.
Hankinnan tavoitteena on aikaansaada puitejärjestely. Palveluja hankitaan Tilaajan oman ohjelmistokehityksen vahvistukseksi vaihteleviin tarpeisiin. Työ tehdään Tilaajan ja palveluntuottajan erikseen määrittäminä kokonaisuuksina. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset kuvattiin tarjouspyynnön liitteessä 1, Hankinnan kohteen kuvaus. Tarjousten valintaperuste ja vertailu kuvattiin liitteessä 1B. Osatarjouksia ei hyväksytä.
Perussopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja se alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta.
Lisäksi tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimuksia kahdella erillisellä optiokaudella, joista ensimmäinen on kahden (2) vuoden pituinen ja toinen yhden (1) vuoden pituinen. Yhden vuoden pituisella optiokaudella turvataan se, että ostopalveluiden tarjoaja pysyy samana koko kehittämiskauden ajan 2029 asti, sillä lähes kaikki lentosään työkalut ja tuotannot on uusittava 2030 mennessä ja European ATM Master Planissa mainitut aikarajat palveluiden käyttöönotossa ovat ehdottomia.
Tilaaja ilmoittaa optiokauden käyttämisestä viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen kyseisen perussopimuskauden päättymistä. Kilpailun voittaneiden, puitejärjestelyyn valittujen toimittajien kanssa tehdään sopimukset. Sopimuksen päättyessä keskeneräiset palvelut toteutetaan sovitulla tavalla loppuun.
Hankinnan kohteena on IT-asiantuntijapalveluiden tuottaminen Tilaajille. Asiantuntijapalvelut liittyvät erilaisten tietojärjestelmien määrittelyyn, kehittämiseen, toteuttamiseen, jatkokehittämiseen sekä laadun- ja tietoturvallisuuden varmistamiseen. Palvelut voivat olla konsultointipalveluja tai toistaiseksi jatkuvia palveluita. Myös koulutus-, tuki- ja ylläpitopalveluiden hankinta on tulevan puitejärjestelyn kautta mahdollista.
Hankinnan tavoitteena on aikaansaada puitejärjestely. Palveluja hankitaan Tilaajan oman ohjelmistokehityksen vahvistukseksi vaihteleviin tarpeisiin. Työ tehdään Tilaajan ja palveluntuottajan erikseen määrittäminä kokonaisuuksina. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset kuvattiin tarjouspyynnön liitteessä 1, Hankinnan kohteen kuvaus. Tarjousten valintaperuste ja vertailu kuvattiin liitteessä 1B. Osatarjouksia ei hyväksytä.
Perussopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja se alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta.
Lisäksi tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimuksia kahdella erillisellä optiokaudella, joista ensimmäinen on kahden (2) vuoden pituinen ja toinen yhden (1) vuoden pituinen. Yhden vuoden pituisella optiokaudella turvataan se, että ostopalveluiden tarjoaja pysyy samana koko kehittämiskauden ajan 2029 asti, sillä lähes kaikki lentosään työkalut ja tuotannot on uusittava 2030 mennessä ja European ATM Master Planissa mainitut aikarajat palveluiden käyttöönotossa ovat ehdottomia.
Tilaaja ilmoittaa optiokauden käyttämisestä viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen kyseisen perussopimuskauden päättymistä. Kilpailun voittaneiden, puitejärjestelyyn valittujen toimittajien kanssa tehdään sopimukset. Sopimuksen päättyessä keskeneräiset palvelut toteutetaan sovitulla tavalla loppuun.
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 8 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 8 000 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 732703
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kilpailutus puitejärjestelyn perustamiseksi. Valittavien toimittajien määrä on 2 - 3 korkeimmat pisteet saanutta toimittajaa.
Tilaukset tehdään sopimuskumppaneilta puitesopimuksessa sovittujen ehtojen mukaisesti. Hankintamäärät (volyymit) ovat arvioita, eikä sopimus muodosta Tilaajalle määräostovelvoitetta tai palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua.
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan todellisesta ja perustellusta syystä (hankintalain 125 §). Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.

Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: 609/02.05.01/2023 (CGI Suomi Oy)
Sopimuksen tekopäivä: 2024-05-19 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 10
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 8 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 8 000 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3496700-732703
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000 Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: CGI Suomi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0357502-9
Postiosoite: Karvaamokuja 2
Postinumero: 00380
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kasper.avela@cgi.com📧
Puhelin: 010 302 010📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3497612-732703
Tarjoajaosapuolen johtaja ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Sopimus on tehty taloudellisten toimijoiden ryhmän kanssa ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Siili Solutions Oyj
Kansallinen rekisterinumero: 1979903-5
Yksikkö: Ryhmittymä Siili Solutions Oyj ja Sitowise Oy
Postiosoite: Ruoholahdenkatu 21A
Postinumero: 00180
Sähköposti: jukka.lepisto@siili.com📧
Puhelin: 0408018759📞
Nimi: Sitowise oy
Kansallinen rekisterinumero: FI23354450
Postiosoite: Linnoitustie 6D
Postinumero: 02600
Postitoimipaikka: Espoo
Sähköposti: digisales@sitowise.com📧
Puhelin: 020 747 6000📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3525971-732703
Nimi: eWork Group Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1868289-8
Postiosoite: Mikonkatu 6 c 503
Postinumero: 00100
Sähköposti: hansel.fi@ework.se📧
Puhelin: 050 307 0007📞
Lähde: OJS 2024/S 115-353866 (2024-06-13)