Hankinnan kohteena on irtokalusteet Vantaan ja Kauniaisten kaupungin eri toimialoille sekä Vantaan kaupungin tytäryhtiöille Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:lle ja VAV Asunnot Oy:lle. Sopimuksen kautta voi hankkia lisäpalveluna esimerkiksi kalustesuunnittelua, inventointia sekä kalusteiden vuokraus-, korjaus- ja kierrätyspalvelua. Hankinta jaetaan kolmeen osa-alueeseen: 1) Varhaiskasvatuksen kalusteet 2) Oppilaskalusteet 3) Toimisto- ja julkitilakalusteet Kuhunkin osa-alueeseen valitaan kolme (3) sopimustoimittajaa, ellei hyväksytyn tarjouksen jättäneitä tarjoajia ole vähemmän. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja sitä on mahdollista jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden optiolla. Hankinnan arvo (alv 0%) neljälle vuodelle jakautuu hankinnassa mukana oleville organisaatioille seuraavasti: - Vantaan kaupunki: n. 15 000 000 euroa (oppilaskalusteet n. 10 milj. euroa, varhaiskasvatuksen kalusteet n. 4 milj. euroa, toimistokalusteet n. 1 miljoona euroa) - Kauniaisten kaupunki: oppilaskalusteet n. 650 000 euroa (sisältää yhden mahdollisesti tulevan ensikertakalustamisen), varhaiskasvatuksen kalusteet n. 100 000 euroa, toimisto- ja julkitilakalusteet (yhdyskuntatoimi, yleishallinto) n. 150 000 euroa - Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy: toimisto- ja julkitilakalusteet n. 60 000 euroa - VAV Asunnot Oy: toimisto- ja julkitilakalusteet n. 60 000 euroa Hankintayksikkö ei sitoudu tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitettuihin euromääräisiin arvoihin tai tiettyihin arvioituihin hankintamääriin sopimuskaudella.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-08-22.
Hankinta julkaistiin 2024-06-11.
hankintailmoitus (2024-06-11) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Irtokalusteiden hankinta Vantaan ja Kauniaisten kaupungeille
Viitenumero: VD/699/02.08.00.00/2024
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on irtokalusteet Vantaan ja Kauniaisten kaupungin eri toimialoille sekä Vantaan kaupungin tytäryhtiöille Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:lle ja VAV Asunnot Oy:lle. Sopimuksen kautta voi hankkia lisäpalveluna esimerkiksi kalustesuunnittelua, inventointia sekä kalusteiden vuokraus-, korjaus- ja kierrätyspalvelua.
Hankinta jaetaan kolmeen osa-alueeseen:
1) Varhaiskasvatuksen kalusteet
2) Oppilaskalusteet
3) Toimisto- ja julkitilakalusteet
Kuhunkin osa-alueeseen valitaan kolme (3) sopimustoimittajaa, ellei hyväksytyn tarjouksen jättäneitä tarjoajia ole vähemmän. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja sitä on mahdollista jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden optiolla.
Hankinnan arvo (alv 0%) neljälle vuodelle jakautuu hankinnassa mukana oleville organisaatioille seuraavasti:
- Vantaan kaupunki: n. 15 000 000 euroa (oppilaskalusteet n. 10 milj. euroa, varhaiskasvatuksen kalusteet n. 4 milj. euroa, toimistokalusteet n. 1 miljoona euroa)
- Kauniaisten kaupunki: oppilaskalusteet n. 650 000 euroa (sisältää yhden mahdollisesti tulevan ensikertakalustamisen), varhaiskasvatuksen kalusteet n. 100 000 euroa, toimisto- ja julkitilakalusteet (yhdyskuntatoimi, yleishallinto) n. 150 000 euroa
- Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy: toimisto- ja julkitilakalusteet n. 60 000 euroa
- VAV Asunnot Oy: toimisto- ja julkitilakalusteet n. 60 000 euroa
Hankintayksikkö ei sitoudu tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitettuihin euromääräisiin arvoihin tai tiettyihin arvioituihin hankintamääriin sopimuskaudella.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Huonekalut📦 Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Varhaiskasvatuksen kalusteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 100 000 EUR 💰
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Varhaiskasvatuksen kalusteita hankitaan sekä täydennyshankintoina että suurempina kokonaisuuksina Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien uusiin ja peruskorjattaviin kohteisiin. Osa-alueeseen valitaan kolme (3) sopimustoimittajaa, ellei hyväksytyn tarjouksen jättäneitä tarjoajia ole vähemmän.
Sopimuksen kautta on mahdollista hankkia lisäpalveluna esimerkiksi kalustesuunnittelua sekä kalusteiden uudelleensijoitus-, inventointi-, huolto-, vuokraus- ja kierrätyspalvelua.
Vantaan kaupungilla on sopimuskauden aikana arviolta n. 15 kappaletta uudiskohteita ja n. 40 kappaletta peruskorjattavia päiväkoteja. Määrä kuitenkin tarkentuu sopimuskauden aikana eikä Tilaaja sitoudu tiettyihin hankintamääriin sopimuskaudella.

Tuotteet/palvelut: Lastentarhojen kalusteet📦
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Kesto: 24 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimuskautta voidaan jatkaa kahdella yhden vuoden mittaisella optiokaudella (1+1). Hankintayksikkö tekee päätöksen option käytöstä. Option käyttämisestä ilmoitetaan kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 55
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 45
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Oppilaskalusteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 10 650 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Oppilaskalusteita hankitaan sekä täydennyshankintoina että suurempina kokonaisuuksina Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien uusiin ja peruskorjattaviin kohteisiin. Osa-alueeseen valitaan kolme (3) sopimustoimittajaa, ellei hyväksytyn tarjouksen jättäneitä tarjoajia ole vähemmän.
Vantaan kaupungilla on sopimuskauden aikana n. 10 kappaletta peruskorjaus-/uudiskohdehankkeita. Määrä kuitenkin tarkentuu sopimuskauden aikana eikä Tilaaja sitoudu tiettyihin hankintamääriin sopimuskaudella.
Sopimuksen kautta on mahdollista hankkia lisäpalveluna esimerkiksi kalustesuunnittelua sekä kalusteiden uudelleensijoitus-, inventointi-, huolto- ja kierrätyspalvelua.

Tuotteet/palvelut: Koulukalusteet📦 Myöntämisperusteet
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: Toimisto- ja julkitilakalusteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 270 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Toimisto- ja julkitilakalusteita hankitaan sekä täydennyshankintoina että suurempina kokonaisuuksina Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien uusiin ja peruskorjattaviin kohteisiin. Osa-alueeseen valitaan kolme (3) sopimustoimittajaa, ellei hyväksytyn tarjouksen jättäneitä tarjoajia ole vähemmän.
Hankintaan sisältyy myös käytettyjen toimisto- ja julkitilakalusteiden hankintamahdollisuus.
Sopimuksen kautta on mahdollista hankkia lisäpalveluna esimerkiksi kalustesuunnittelua sekä kalusteiden uudelleensijoitus-, inventointi-, huolto-, vuokraus- ja kierrätyspalvelua.
Toimisto- ja julkitilakalusteita hankitaan sekä täydennyshankintoina että suurempina kokonaisuuksina Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien uusiin ja peruskorjattaviin kohteisiin. Osa-alueeseen valitaan kolme (3) sopimustoimittajaa, ellei hyväksytyn tarjouksen jättäneitä tarjoajia ole vähemmän.
Hankintaan sisältyy myös käytettyjen toimisto- ja julkitilakalusteiden hankintamahdollisuus.
Sopimuksen kautta on mahdollista hankkia lisäpalveluna esimerkiksi kalustesuunnittelua sekä kalusteiden uudelleensijoitus-, inventointi-, huolto-, vuokraus- ja kierrätyspalvelua.
Tuotteet/palvelut: Toimistokalusteet📦 Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003 Hankinnan laajuus
Lisätuotteet/palvelut:
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kilpailutuksen perusteella muodostetaan puitejärjestely osa-aluekohtaisesti.
Hankinta jaetaan kolmeen (3) osa-alueeseen:
Osa-alue 1: Varhaiskasvatuksen kalusteet
Osa-alue 2: Oppilaskalusteet
Osa-alue 3: Toimisto- ja julkitilakalusteet
Jokaiseen osa-alueeseen valitaan enintään kolme (3) toimittajaa.
60 000 euroa (alv 0 %) alittavissa tilauksissa Tilaaja tilaa tavaroita soveltuvimmalta puitejärjestelyssä mukana olevalta Toimittajalta. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, joka voi olla esimerkiksi hinta, toimitusaika, kalusteiden yhteensopivuus kohteessa olevien kalusteiden kanssa tai asiakkaan erityistarpeet.
60 000 euroa (alv 0 %) ja sen ylittävissä tilauksissa noudatetaan etusijajärjestystä.
Puitejärjestelyn sisäiset tilauskäytännöt on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Sopimusluonnos.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-08-22 20:59:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-08-23 05:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-08-23 05:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-08-04 20:59:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vastuuvakuutus: Tarjoajalla on toiminnan laajuuteen nähden riittävä toiminnan vastuuvakuutus. Tarjoajalla tulee olla voimassa oleva vastuuvakuutus koko sopimusajan. Tarjoajan on lisäksi vaadittaessa toimitettava selvitys yrityksen vakuutusturvasta ja sen kattavuudesta vakuutuslajikohtaisesti, esim. vakuutusyhtiön todistus/vakuutusote yrityksen vakuutusturvasta.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Referenssit: Tarjoajalla on oltava hankinnan kohde, laajuus ja laatu huomioon ottaen riittävästi kokemusta vastaavan tyyppisistä ja kokoisista hankinnoista viimeksi kuluneelta kolmelta (3) vuodelta.
Referenssikohteita on oltava vähintään kaksi (2) per osa-alue.
Referenssiksi hyväksytään hankinnan kohdetta vastaavien tuotteiden projektitoimitus yhdelle tilaajalle. Referenssinä ilmoitetun projektitoimituksen arvon on oltava osa-alueissa 1 ja 3 vähintään 100 000 € (alv. 0%) ja osa-alueessa 2 vähintään 200 000 (alv 0 %). Toimitusten tulee olla toteutuneita tarjousten jättämisen määräaikaan mennessä, keskeneräisiä referenssejä ei hyväksytä.
Tarjoaja lataa tarjouksensa liitteeksi tarjouspyynnön liitteen 2 Referenssit, ohjeiden mukaan täytettynä. Hankintayksiköllä on oikeus tarkastaa referenssit.
Alla oleviin kohtiin Tarjoaja voi syöttää 0 (nolla). Tarjoaja lataa tarjouksensa liitteeksi selvityksen referensseistä tarjouspyynnön kohdassa "Muut ehdot" - "Referenssit". Selvitys on annettava tarjouspyynnnön liitteellä 2 Referenssit.

Laadunhallintajärjestelmä: Tarjoajalla tulee olla toimintaansa koskeva ulkopuolisen, riippumattoman tahon auditoima laadunhallintajärjestelmä ISO 9001 tai vastaava tai Tarjoajan tulee osoittaa muulla tavoin täyttävänsä standardin vaatimukset.
Tarjoajan tulee ladata tarjouksen liitteeksi sertifikaatti, josta tulee ilmetä ainakin:
1) laadunhallintajärjestelmän nimi
2) tunniste
3) voimassaoloaika sekä
4) auditoija.
Mikäli Tarjoajalla ei ole sertifikaattia, Tarjoaja lataa tarjouksensa liitteeksi selvityksen laadunhallinnastaan. Selvityksestä on käytävä ilmi, että laadunhallinta vastaa tasoltaan ISO-standardia. Tarjoaja lataa sertifikaatin/selvityksen kohdassa "Muut ehdot" - "Laadunhallintajärjestelmä".

Ympäristöjärjestelmä: Tarjoajan tulee tämän hankinnan kohteen mukaisessa toiminnassaan huomioida ympäristönäkökohdat.
Tarjoajalla tulee olla toimintaansa koskeva, ulkopuolisen riippumattoman tahon auditoima ympäristöjärjestelmä ISO 14001 tai vastaava tai osoittaa muulla tavoin täyttävänsä standardin vaatimukset.

1) ympäristöjärjestelmän nimi
2) tunniste
3) voimassaoloaika sekä
4) auditoija.
Mikäli Tarjoajalla ei ole sertifikaattia, tulee Tarjoajan ladata liitteeksi selvitys ympäristöasioiden hallinnasta. Selvityksestä on käytävä ilmi, että toimenpiteet vastaavat ympäristönsuojelun tasoltaan ISO-standardia. Tarjoaja lataa sertifikaatin/selvityksen kohdassa "Muut ehdot" - "Ympäristöjärjestelmä".

Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Petos
+ 6 lisää
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Verojen maksu
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Jos sama toimittaja valitaan useampaan kuin yhteen osa-alueeseen, voidaan toimittajan kanssa tehdä yksi puitesopimus koskien kaikkia kyseessä olevia osa-alueita. Mikäli sopimuskaudella on tarve irtisanoa tai purkaa vain tietyn osa-alueen puitesopimus, on sopijapuolilla siihen oikeus.

Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 113-347212 (2024-06-11)
hankintailmoitus (2024-08-19) Kohde Kuvaus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 100 000 EUR 💰
10 650 000 EUR 💰
1 270 000 EUR 💰
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0001 LOT-0002 LOT-0003 Muut lisätiedot
Tarjousajan jatkaminen.
Muutoksen pääasiallinen syy: Ajantasaiset tiedot
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: ed8cb4bd-67ea-4474-a8bb-3fdd1b20357b-01
Lähde: OJS 2024/S 161-499647 (2024-08-19)