Hankinnan kohteena on Helsingin Koskelaan rakennettavan Kunnalliskodintien seniorikeskuksen urakka. Hanke toteutetaan teknisten ratkaisujen urakkana (TR-urakka). Hankkeen tilaajana (jäljempänä myös "hankintayksikkö") toimii Helsingin kaupunki. Hanke on uudisrakennus, joka korvaa Koskelan alueella sijaitsevat monipuolisen palvelukeskuksen ja kotihoidon tilat ja johon sijoitetaan muita toimintaan läheisesti liittyviä tiloja. Seniorikeskuksen tontti sijaitsee Helsingin kaupungin Koskelan kaupunginosan lounaiskulmassa Käpylän ja Toukolan rajalla. Uudet tilat rakennetaan Kunnalliskodintien varteen vanhan sairaala-alueen pohjoispuolelle erityisasumisen ja palvelujen korttelialueelle (AKS). Tontin pinta-ala on 8064 m2. Asemakaavan mukainen suurin sallittu kerrosala on 20 000 k-m2. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa syyskuussa 2024. Kilpailutus toteutetaan osittain käänteisenä eli niin sanottuna ranskalaisena urakkana. Tilaaja on määritellyt TR-urakan enimmäishinnan ja tarjoajan on mahdollista sitoutua alhaisempaan kokonaishintaan ja/tai ottaa vastuulleen tietyt Tilaajan erillishankinnat. Hankkeen TR-urakoitsijaksi valitaan yksi (1) urakoitsijatarjouspyynnön hinta- ja laatukriteerejä käyttäen. Hankintayksikkö on tehnyt hankkeen kokonaissuunnittelusta suunnittelusopimuksen suunnittelijaryhmän kanssa. Suunnittelusopimuskokonaisuus siirtyy valitulle TR-urakoitsijalla. Tarjouksen tekemisestä tai menettelyyn osallistumisesta ei makseta palkkiota. Urakkaan sisältyvät työt ja velvoitteet on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä, jotka ovat ladattavissa Sokoprosta tarjouspyynnössä olevan linkin kautta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-09-05.
Hankinta julkaistiin 2024-06-04.
hankintailmoitus (2024-06-04) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: HEKA Koskela Kunnalliskodintie 2 ER (TR-urakka)
Viitenumero: 2825001908
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Helsingin Koskelaan rakennettavan Kunnalliskodintien seniorikeskuksen urakka. Hanke toteutetaan teknisten ratkaisujen urakkana...”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan kohteena on Helsingin Koskelaan rakennettavan Kunnalliskodintien seniorikeskuksen urakka. Hanke toteutetaan teknisten ratkaisujen urakkana (TR-urakka). Hankkeen tilaajana (jäljempänä myös "hankintayksikkö") toimii Helsingin kaupunki.
Hanke on uudisrakennus, joka korvaa Koskelan alueella sijaitsevat monipuolisen palvelukeskuksen ja kotihoidon tilat ja johon sijoitetaan muita toimintaan läheisesti liittyviä tiloja. Seniorikeskuksen tontti sijaitsee Helsingin kaupungin Koskelan kaupunginosan lounaiskulmassa Käpylän ja Toukolan rajalla. Uudet tilat rakennetaan Kunnalliskodintien varteen vanhan sairaala-alueen pohjoispuolelle erityisasumisen ja palvelujen korttelialueelle (AKS). Tontin pinta-ala on 8064 m2. Asemakaavan mukainen suurin sallittu kerrosala on 20 000 k-m2. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa syyskuussa 2024.
Kilpailutus toteutetaan osittain käänteisenä eli niin sanottuna ranskalaisena urakkana. Tilaaja on määritellyt TR-urakan enimmäishinnan ja tarjoajan on mahdollista sitoutua alhaisempaan kokonaishintaan ja/tai ottaa vastuulleen tietyt Tilaajan erillishankinnat.
Hankkeen TR-urakoitsijaksi valitaan yksi (1) urakoitsijatarjouspyynnön hinta- ja laatukriteerejä käyttäen.
Hankintayksikkö on tehnyt hankkeen kokonaissuunnittelusta suunnittelusopimuksen suunnittelijaryhmän kanssa. Suunnittelusopimuskokonaisuus siirtyy valitulle TR-urakoitsijalla.
Tarjouksen tekemisestä tai menettelyyn osallistumisesta ei makseta palkkiota.
Urakkaan sisältyvät työt ja velvoitteet on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä, jotka ovat ladattavissa Sokoprosta tarjouspyynnössä olevan linkin kautta.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Palvelutalojen rakennustyöt📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 56 085 000 EUR 💰
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Helsingin Koskelaan rakennettavan Kunnalliskodintien seniorikeskuksen urakka. Hanke toteutetaan teknisten ratkaisujen urakkana...”
Hankinnan kuvaus
Hankinnan kohteena on Helsingin Koskelaan rakennettavan Kunnalliskodintien seniorikeskuksen urakka. Hanke toteutetaan teknisten ratkaisujen urakkana (TR-urakka). Hankkeen tilaajana (jäljempänä myös "hankintayksikkö") toimii Helsingin kaupunki.
Hanke on uudisrakennus, joka korvaa Koskelan alueella sijaitsevat monipuolisen palvelukeskuksen ja kotihoidon tilat ja johon sijoitetaan muita toimintaan läheisesti liittyviä tiloja. Seniorikeskuksen tontti sijaitsee Helsingin kaupungin Koskelan kaupunginosan lounaiskulmassa Käpylän ja Toukolan rajalla. Uudet tilat rakennetaan Kunnalliskodintien varteen vanhan sairaala-alueen pohjoispuolelle erityisasumisen ja palvelujen korttelialueelle (AKS). Tontin pinta-ala on 8064 m2. Asemakaavan mukainen suurin sallittu kerrosala on 20 000 k-m2. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa syyskuussa 2024.
Kilpailutus toteutetaan osittain käänteisenä eli niin sanottuna ranskalaisena urakkana. Tilaaja on määritellyt TR-urakan enimmäishinnan ja tarjoajan on mahdollista sitoutua alhaisempaan kokonaishintaan ja/tai ottaa vastuulleen tietyt Tilaajan erillishankinnat.
Hankkeen TR-urakoitsijaksi valitaan yksi (1) urakoitsijatarjouspyynnön hinta- ja laatukriteerejä käyttäen.
Hankintayksikkö on tehnyt hankkeen kokonaissuunnittelusta suunnittelusopimuksen suunnittelijaryhmän kanssa. Suunnittelusopimuskokonaisuus siirtyy valitulle TR-urakoitsijalla.
Tarjouksen tekemisestä tai menettelyyn osallistumisesta ei makseta palkkiota.
Urakkaan sisältyvät työt ja velvoitteet on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä, jotka ovat ladattavissa Sokoprosta tarjouspyynnössä olevan linkin kautta.
Näytä lisää
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2024-09-30 📅
Loppupäivä: 2027-04-29 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 25
Laatukriteeri (painotus): 75
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-09-05 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-09-05 09:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto: Tarjoajan liikevaihto on viimeisen kolmen (3) päättyneen tilikauden osalta keskimäärin vähintään 60.000.000...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Tarjoajan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto: Tarjoajan liikevaihto on viimeisen kolmen (3) päättyneen tilikauden osalta keskimäärin vähintään 60.000.000 euroa (tilikausien pituus enintään 12 kuukautta).
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Tarjoajan ottama ammatinharjoittajan vastuuvakuutus: Tarjoajan ottaman ammatinharjoittajan vastuuvakuutuksen vakuutussumma on vähintään 1.000.000 euroa.”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Tarjoajan vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Tarjoajan vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kokoon nähden. Tämän arvioimiseksi tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se on Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa tyydyttävä+ (A+) taikka tilinpäätöstietojen ja muun vastaavan selvityksen perusteella vastaavaa tasoa.
Tarjoaja toimittaa pyydettäessä Suomen Asiakastieto Oy:n Rating alfa - raportin, joka on alle kolme kuukautta vanha sen esittämispäivästä lukien, tai vain, jos tietoja ei ole Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä, vahvistetut tilinpäätöstiedot kolmelta (3) viimeksi kuluneelta tilikaudelta ja muun vastaavan selvityksen.
Muusta vastaavasta selvityksestä on tilinpäätöstietojen lisäksi selvittävä vähintään tarjoajan liikevaihto, käyttökateprosentti, liikevoittoprosentti, sijoitetun pääoman tuottoprosentti, current ratio, quick ratio, omavaraisuusaste, net gearing ja suhteellinen velkaantuneisuus.
Mikäli tarjous tehdään ryhmittymänä, jokaisen ryhmittymän jäsenen tulee täyttää ilmoitettu luottoluokitusvaatimus.
Näytä lisää Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Näytä lisää Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Kokemus hankinnan kohdetta vastaavan urakan toteuttamisesta: Tarjoajalla on oltava riittävä kokemus hankinnan kohdetta vastaavien urakoiden...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Kokemus hankinnan kohdetta vastaavan urakan toteuttamisesta: Tarjoajalla on oltava riittävä kokemus hankinnan kohdetta vastaavien urakoiden toteuttamisesta.
Kokemuksen osoittamiseksi tarjoajan tulee ilmoittaa vähintään yksi (1) hankinnan kohdetta vastaavaa referenssi.
Vastaavana referenssinä pidetään uudisrakennuskohdetta, joka on sisältänyt vähintään 100 asuinhuoneistoa, ja jonka laajuus on ollut vähintään 8.000 kem2 ja referenssisopimuksen arvo vähintään 20.000.000 euroa (alv 0%).
Referenssin tulee olla viimeisen viiden (5) vuoden ajalta. Referenssin mukainen uudisrakennus on siten tullut ottaa käyttöön hyväksytysti 6/2019 tai sen jälkeen, kuitenkin viimeistään tarjouskilpailun päättymiseen mennessä.