HUS-yhtymä pyytää tarjouksia HUSNet verkkoon hankittavista laitteista. HUS valitsee tarjousten perusteella toimittajat puitejärjestelyyn, jonka ehtojen mukaisesti HUS tekee varsinaiset hankintansa. HUSin verkko (HUSnet) koostuu HUSin omistamista verkkolaitteista. Verkon aktiivilaitteina on käytetty lähinnä tuotekorien mukaisten päämiesten tuotteita, mutta muidenkin valmistajien laitteita voidaan tarvittaessa käyttää. Kiinteä verkko koostuu noin 2 700 aktiivilaitteesta, joista suurin osa on ns. kerroskytkimiä. Uusimmissa kohteissa myös kerroskytkimet ovat modulaarisia, mutta vanhemmissa ratkaisuissa on käytetty ns. stand-alone -kytkimiä. Konesalikytkimet kuuluvat myös puitejärjestelyn piiriin. Langaton verkko koostuu noin 9 500 tukiasemasta ja keskitetystä kontrolleriratkaisusta. Tietoturvaratkaisuna ovat tarkoitukseen sopiva palomuuri-, proxy-, liikenteen havainnointi- ja IDS/IPS-laitteistot ohjelmistoineen ja lisensseineen. HUSilla on verkon laitteista voimassa oleva puitejärjestely, jonka tällä hankinnalla perustettava puitejärjestely tulee korvaamaan. HUSnet-verkon hallinta-, valvonta- ja ylläpitopalvelut eivät sisälly tähän hankintaan. Niitä tuottaa tällä hetkellä Elisa Oyj. Tavoitteena on että tuotteiden toimitusvarmuus on hyvä ja tuotteita on saatavilla, kun niitä tarvitaan. HUS saattaa sopimuskaudella tuottaa palveluita esimerkiksi Uudenmaan hyvinvointialueille ja Helsingille sekä Etelä-Suomen yhteistyöalueen muille hyvinvointialueille. Hankinnan kohteena olevia laitteita saatetaan käyttää näiden palveluiden tuottamiseen. Puitejärjestelyn perusteella tehtävien hankintojen arvon arvioidaan olevan noin 5 000 000 € vuodessa. Puitejärjestelyn maksimivoimassaoloaika on neljä vuotta, joten laskennallisesti puitejärjestelyn arvo on enintään 20 000 000 €, koko ajalta. Arvio ei ole sitova, ja HUS tekee hankinnat ilman määräostovelvoitteita kulloisenkin tarpeensa mukaisesti. Vuosittainen arvo voi siten olla arviota suurempi tai pienempi. Toteutuviin määriin voivat vaikuttaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevat uudistukset ja sopimukset. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-09-10.
Hankinta julkaistiin 2024-08-09.
hankintailmoitus (2024-08-09) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: e-Forms / EU / Verkon laitteet
Viitenumero: HUS 671-2023
Lyhyt kuvaus:
HUS-yhtymä pyytää tarjouksia HUSNet verkkoon hankittavista laitteista.
HUS valitsee tarjousten perusteella toimittajat puitejärjestelyyn, jonka ehtojen mukaisesti HUS tekee varsinaiset hankintansa.
HUSin verkko (HUSnet) koostuu HUSin omistamista verkkolaitteista. Verkon aktiivilaitteina on käytetty lähinnä tuotekorien mukaisten päämiesten tuotteita, mutta muidenkin valmistajien laitteita voidaan tarvittaessa käyttää.
Kiinteä verkko koostuu noin 2 700 aktiivilaitteesta, joista suurin osa on ns. kerroskytkimiä. Uusimmissa kohteissa myös kerroskytkimet ovat modulaarisia, mutta vanhemmissa ratkaisuissa on käytetty ns. stand-alone -kytkimiä. Konesalikytkimet kuuluvat myös puitejärjestelyn piiriin.
Langaton verkko koostuu noin 9 500 tukiasemasta ja keskitetystä kontrolleriratkaisusta.
Tietoturvaratkaisuna ovat tarkoitukseen sopiva palomuuri-, proxy-, liikenteen havainnointi- ja IDS/IPS-laitteistot ohjelmistoineen ja lisensseineen.
HUSilla on verkon laitteista voimassa oleva puitejärjestely, jonka tällä hankinnalla perustettava puitejärjestely tulee korvaamaan.
HUSnet-verkon hallinta-, valvonta- ja ylläpitopalvelut eivät sisälly tähän hankintaan. Niitä tuottaa tällä hetkellä Elisa Oyj.
Tavoitteena on että tuotteiden toimitusvarmuus on hyvä ja tuotteita on saatavilla, kun niitä tarvitaan.
HUS saattaa sopimuskaudella tuottaa palveluita esimerkiksi Uudenmaan hyvinvointialueille ja Helsingille sekä Etelä-Suomen yhteistyöalueen muille hyvinvointialueille. Hankinnan kohteena olevia laitteita saatetaan käyttää näiden palveluiden tuottamiseen.
Puitejärjestelyn perusteella tehtävien hankintojen arvon arvioidaan olevan noin 5 000 000 € vuodessa. Puitejärjestelyn maksimivoimassaoloaika on neljä vuotta, joten laskennallisesti puitejärjestelyn arvo on enintään 20 000 000 €, koko ajalta.
Arvio ei ole sitova, ja HUS tekee hankinnat ilman määräostovelvoitteita kulloisenkin tarpeensa mukaisesti. Vuosittainen arvo voi siten olla arviota suurempi tai pienempi. Toteutuviin määriin voivat vaikuttaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevat uudistukset ja sopimukset.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Verkot📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 20 000 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: osa-alue A
Otsikko: Kaikki laitemerkit
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueessa A HUS tekee hankintansa pääsääntöisesti minikilpailutusten perusteella. Alle 60 000 euron (hankintalain kynnysarvo) arvoiset hankinnat HUS voi kuitenkin harkintansa mukaan tehdä miltä tahansa puitejärjestelyyn valitulta toimittajalta. Tarjottavia laitemerkkejä ei ole rajoitettu.

Lisätietoja:
Kaikki osa-alueisiin B-F valitut toimittajat kuuluvat automaattisesti osa-alueeseen A.
Sopimuksen voimassaolo liitteen Sopimusluonnos, kohdan 28 mukaisesti.
2️⃣
Sisäinen tunniste: osa-alue B
Otsikko: Check Point -laitteet
Hankinnan kuvaus:
Tässä osa-alueessa hankitaan Check Point -merkkisiä laitteita silloin, kun tekniset syyt edellyttävät kyseistä laitemerkkiä.
HUS tekee hankintansa osa-alueen toimittajilta puitejärjestelyn kilpailutuksen perusteella määräytyvässä etusijajärjestyksessä. HUS voi harkintansa mukaan aika ajoin päivittää etusijajärjestyksen minikilpailutuksella.

Lisätietoja: Sopimuksen voimassaolo liitteen Sopimusluonnos, kohdan 28 mukaisesti.
Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: osa-alue C
Otsikko: Cisco-laitteet
Hankinnan kuvaus:
Tässä osa-alueessa hankitaan Cisco-merkkisiä laitteita silloin, kun tekniset syyt edellyttävät kyseistä laitemerkkiä.
HUS tekee hankintansa osa-alueen toimittajilta puitejärjestelyn kilpailutuksen perusteella määräytyvässä etusijajärjestyksessä. HUS voi harkintansa mukaan aika ajoin päivittää etusijajärjestyksen minikilpailutuksella.
Tässä osa-alueessa hankitaan Cisco-merkkisiä laitteita silloin, kun tekniset syyt edellyttävät kyseistä laitemerkkiä.
HUS tekee hankintansa osa-alueen toimittajilta puitejärjestelyn kilpailutuksen perusteella määräytyvässä etusijajärjestyksessä. HUS voi harkintansa mukaan aika ajoin päivittää etusijajärjestyksen minikilpailutuksella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: osa-alue D
Otsikko: Aruba-laitteet
Hankinnan kuvaus:
Tässä osa-alueessa hankitaan Aruba-merkkisiä laitteita silloin, kun tekniset syyt edellyttävät kyseistä laitemerkkiä.
HUS tekee hankintansa osa-alueen toimittajilta puitejärjestelyn kilpailutuksen perusteella määräytyvässä etusijajärjestyksessä. HUS voi harkintansa mukaan aika ajoin päivittää etusijajärjestyksen minikilpailutuksella.
Tässä osa-alueessa hankitaan Aruba-merkkisiä laitteita silloin, kun tekniset syyt edellyttävät kyseistä laitemerkkiä.
HUS tekee hankintansa osa-alueen toimittajilta puitejärjestelyn kilpailutuksen perusteella määräytyvässä etusijajärjestyksessä. HUS voi harkintansa mukaan aika ajoin päivittää etusijajärjestyksen minikilpailutuksella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004
5️⃣
Sisäinen tunniste: osa-alue E
Otsikko: Palo Alto -laitteet
Hankinnan kuvaus:
Tässä osa-alueessa hankitaan Palo Alto -merkkisiä laitteita silloin, kun tekniset syyt edellyttävät kyseistä laitemerkkiä.
HUS tekee hankintansa osa-alueen toimittajilta puitejärjestelyn kilpailutuksen perusteella määräytyvässä etusijajärjestyksessä. HUS voi harkintansa mukaan aika ajoin päivittää etusijajärjestyksen minikilpailutuksella.
Tässä osa-alueessa hankitaan Palo Alto -merkkisiä laitteita silloin, kun tekniset syyt edellyttävät kyseistä laitemerkkiä.
HUS tekee hankintansa osa-alueen toimittajilta puitejärjestelyn kilpailutuksen perusteella määräytyvässä etusijajärjestyksessä. HUS voi harkintansa mukaan aika ajoin päivittää etusijajärjestyksen minikilpailutuksella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005
6️⃣
Sisäinen tunniste: osa-alue F
Otsikko: Fortinet-laitteet
Hankinnan kuvaus:
Tässä osa-alueessa hankitaan Fortinet-merkkisiä laitteita silloin, kun tekniset syyt edellyttävät kyseistä laitemerkkiä.
HUS tekee hankintansa osa-alueen toimittajilta puitejärjestelyn kilpailutuksen perusteella määräytyvässä etusijajärjestyksessä. HUS voi harkintansa mukaan aika ajoin päivittää etusijajärjestyksen minikilpailutuksella.
Tässä osa-alueessa hankitaan Fortinet-merkkisiä laitteita silloin, kun tekniset syyt edellyttävät kyseistä laitemerkkiä.
HUS tekee hankintansa osa-alueen toimittajilta puitejärjestelyn kilpailutuksen perusteella määräytyvässä etusijajärjestyksessä. HUS voi harkintansa mukaan aika ajoin päivittää etusijajärjestyksen minikilpailutuksella.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0006 Hankinnan laajuus
Lisätuotteet/palvelut: Tietoliikennelaitteet📦
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki). Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, ja hankintamenettelynä on hankintalain 32 §:n tarkoittama avoin menettely.
HUS on harkinnut hankinnan kohteen jakamista osiin hankintalain (1397/2016) 75 §:n mukaisesti, mutta katsonut tarkoituksenmukaisen hankintakokonaisuuden toteuttamiseksi tarpeelliseksi toteuttaa hankinta tarjouspyynnön mukaisella tavalla.
Hankinnassa perustetaan puitejärjestely, johon valitaan mukaan kuhunkin osa-alueeseen B - F enintään kolme tarjoajaa tai jos tarjoajia on vähemmän niin enintään tarjoajien määrä.
Puitejärjestelyn toimintamalli on kuvattu tarjouspyynnön kohdassa Muut tiedot.
TARJOUSKILPAILUSSA KÄYTETTÄVÄ KIELI
Hankinta-asiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä. Mikäli tarjoaja tarvitsee dokumentit muulla kielellä, tarjoaja vastaa itse käännättämisestä ja sen kustannuksista. Tarjoukset on laadittava muilta osin suomen kielellä, paitsi tuotteisiin sekä niiden valmistukseen ja jakeluun liittyvät kuvaukset, tuote-esitteet, sertifikaatit, todistukset ja vastaavat hyväksytään myös englanninkielisinä.
RINNAKKAISET TARJOUKSET
Rinnakkaiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
OSATARJOUKSET
Tarjouksia voi jättää osa-alueittain. Osa-alueen sisäisiä osatarjouksia ei hyväksytä.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-09-10 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-09-10 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 9 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-09-10 09:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-08-27 13:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vuotuinen liikevaihto: Liikevaihto yli 10 000 000 euroa
Muut taloudelliset ja rahoitukselliset vaatimukset: Riskiluokitus välillä 1 - 3
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Viitejakson tavaratoimitukset: Osa-alueen laitteiden toimituksia koskevia referenssitoimituksia vähintään kolme.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.