Metropolian Ammattikorkeakoulu Oy:n tarkoituksena on tämän hankinnan perusteella solmia sopimus kahden toimittajan kanssa. Kilpailun voittavasta toimittajasta tulee Metropolian ensisijainen Drupal-kumppani. Hankinnan kohteena on Metropolian Drupal -kumppani, sisältäen nykyisiin ja mahdollisiin tuleviin asennuksiin liittyvät asiantuntijapalvelut, teknisen ylläpidon sekä kehittämisen (jäljempänä "Drupal-palvelu" tai palvelu). Palvelun tuottamiseen tavoitellaan Drupaliin erikoistunutta toimittajaa, joka kykenee vastaamaan haastaviinkin kehitystarpeisiin. Hankittava palvelu ja sitä koskevat yksityiskohtaiset vaatimukset ovat määritelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä. Osatarjoukset eivät ole sallittuja, koska hankittavien asiantuntijoiden resurssien hankinnan jakaminen ei ole järkevää eikä kilpailullisesti kiinnostavaa tarjoajille. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Sopimus alkaa allekirjoittamisesta ja on voimassa kaksi vuotta. Tilaaja voi perussopimuskauden jälkeen päättää jatkaa puitejärjestelyä kaksi vuotta. Hankintailmoituksessa esitetyt hankintamäärät ja euromäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta tai toimittajalle yksinoikeutta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-06-10.
Hankinta julkaistiin 2024-05-13.
hankintailmoitus (2024-05-13) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Drupal-yhteistyökumppanin kilpailutus Metropolia Ammattikorkeakoululle
Viitenumero: 511318
Lyhyt kuvaus:
“Metropolian Ammattikorkeakoulu Oy:n tarkoituksena on tämän hankinnan perusteella solmia sopimus kahden toimittajan kanssa. Kilpailun voittavasta...”
Lyhyt kuvaus
Metropolian Ammattikorkeakoulu Oy:n tarkoituksena on tämän hankinnan perusteella solmia sopimus kahden toimittajan kanssa. Kilpailun voittavasta toimittajasta tulee Metropolian ensisijainen Drupal-kumppani.
Hankinnan kohteena on Metropolian Drupal -kumppani, sisältäen nykyisiin ja mahdollisiin tuleviin asennuksiin liittyvät asiantuntijapalvelut, teknisen ylläpidon sekä kehittämisen (jäljempänä "Drupal-palvelu" tai palvelu). Palvelun tuottamiseen tavoitellaan Drupaliin erikoistunutta toimittajaa, joka kykenee vastaamaan haastaviinkin kehitystarpeisiin.
Hankittava palvelu ja sitä koskevat yksityiskohtaiset vaatimukset ovat määritelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä.
Osatarjoukset eivät ole sallittuja, koska hankittavien asiantuntijoiden resurssien hankinnan jakaminen ei ole järkevää eikä kilpailullisesti kiinnostavaa tarjoajille. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Sopimus alkaa allekirjoittamisesta ja on voimassa kaksi vuotta. Tilaaja voi perussopimuskauden jälkeen päättää jatkaa puitejärjestelyä kaksi vuotta.
Hankintailmoituksessa esitetyt hankintamäärät ja euromäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta tai toimittajalle yksinoikeutta.

Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-06-10 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-06-10 09:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Luottoluokitus: Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n luottoluokituksessa tai vastaavassa ulkopuolisen...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Luottoluokitus: Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n luottoluokituksessa tai vastaavassa ulkopuolisen tahon todentamassa luottoluokituksessa oltava vähintään tyydyttävä A tai vastaava.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Vastuuvakuutus: Toimittaja hankkii ja pitää voimassa alalla vallitsevan vastuuvakuutuksen ja huolehtii toimintaansa liittyvien tavanomaisten vakuutusten...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Vastuuvakuutus: Toimittaja hankkii ja pitää voimassa alalla vallitsevan vastuuvakuutuksen ja huolehtii toimintaansa liittyvien tavanomaisten vakuutusten voimassapitämisestä. Vastuuvakuutuksen kattavuus tulee olla vähintään 100.000 €.
Näytä lisää Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
“Kansainväliset pakotteet: Tarjoaja vakuuttaa, että tarjoaja itse, ryhmittymän jäsenet tai sen tässä hankinnassa käyttämät alihankkijat sekä näiden...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä
Kansainväliset pakotteet: Tarjoaja vakuuttaa, että tarjoaja itse, ryhmittymän jäsenet tai sen tässä hankinnassa käyttämät alihankkijat sekä näiden edunsaajapiirit eivät ole kansainvälisten pakotteiden kohteena.
Edunsaajapiirillä tarkoitetaan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsentä tai määräys-, edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävää henkilöä sekä välittömiä tai välillisiä omistajia.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.” Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Referenssivaatimus: Tarjoajalla on oltava vähintään kolme eri asiakkaille toteutettua referenssiä viimeisen viiden vuoden ajalta laskettuna tarjousten...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Referenssivaatimus: Tarjoajalla on oltava vähintään kolme eri asiakkaille toteutettua referenssiä viimeisen viiden vuoden ajalta laskettuna tarjousten jättämisen määräajasta.
Referenssien on täytettävä seuraavat vaatimukset:
1. Vähintään kahdessa referenssissä tarjoaja on projektivastuullinen toteuttaja
2. Vähintään kaksi referensseistä on julkaistu 2021 tai myöhemmin tai on edelleen jatkokehityksessä.
3.Vähintään yksi referensseistä toteutettu Drupal 9:llä tai 10:llä (kaikki kolme jollakin Drupalin versiolla)
4. Vähintään yksi referensseistä on saavutettavuudeltaan WCAG:n AA-tasoa
5. Vähintään yhdessä referenssissä on integraatioita muihin järjestelmiin
6. Vähintään yhdessä referenssissä on erilaisia toiminnallisuuksia vähintään 8 (esim. kalenteri, listaukset, suodatukset, karusellit, haitarit, haku, uutis- ja somesyötteet, lomakkeet)
Mikäli tarjoajan ilmoittamat referenssit eivät täytä yllä mainittuja vähimmäisvaatimuksia, suljetaan tarjoaja tarjouskilpailusta.
Referenssit tulee ilmoittaa tarjouspyynnön liitteellä 3A "Referenssit".
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2024/S 093-282000 (2024-05-13)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-05-24) Kohde Hankinnan laajuus
Viitenumero: 514046
Sopimuksen tekeminen Tiedot muista kuin palkintorahoista
Tarjouksia tai osallistumishakemuksia ei saatu tai ne kaikki hylättiin
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 0
Lähde: OJS 2024/S 101-311366 (2024-05-24)