DNA:n eristyslaitteistot kulutustavaroineen ja palveluineen

Keskusrikospoliisi

Hankinnan kohteena on kaksi (2) DNA:n eristyslaitteistoa ja niiden toimittaminen sekä asentaminen Asiakkaan tiloihin. Hankinnan kohteeseen kuuluu myös toimitettujen laitteistojen ylläpito sekä laitteistojen käyttökoulutus. Lisäksi hankinnan kohteeseen kuuluu laitteistojen käytössä tarvittavat kulutustavarat ja niiden toimittaminen, raportointi sekä asiakaspalvelu. Hankintaan sisältyy optiona enintään kahden (2) laitteiston hankinta ja niiden toimittaminen sekä asentaminen Asiakkaan tiloihin. Selvyyden vuoksi todetaan, että Asiakas voi hankkia myös laitteistoon kuuluvan laitteen. Asiakas ilmoittaa option käytöstä Toimittajalle kirjallisesti viimeistään kolmen (3) vuoden kuluttua toimitussopimuksen voimaantulosta. Optioiden käyttö on yksin Asiakkaan harkinnassa. Optiona hankittavat laitteistot lisätään ylläpitosopimuksen piiriin. SOPIMUSKAUSI Toimitussopimus tulee voimaan, kun se on allekirjoitettu. Toimitussopimuksen voimassaolo päättyy, kun laitteisto ja sen asennus sekä käyttökoulutus on hyväksytty liitteen 7 Toimitussopimus ehtojen mukaisesti ja sopijapuolet ovat täyttäneet kaikki sopimusvelvoitteensa. Ylläpitosopimus tulee voimaan, kun se on allekirjoitettu. Ylläpitosopimus allekirjoitetaan viimeistään, kun laitteisto ja laitteiston asennus sekä käyttökoulutus on hyväksytty toimitussopimuksen mukaisesti. Ylläpitosopimus on voimassa toistaiseksi. Hansel Oy toimii kilpailutuksessa konsultatiivisessa roolissa.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-08-09. Hankinta julkaistiin 2024-06-12.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-06-12 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-06-12)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: DNA:n eristyslaitteistot kulutustavaroineen ja palveluineen
Viitenumero: POL-2023-86122
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on kaksi (2) DNA:n eristyslaitteistoa ja niiden toimittaminen sekä asentaminen Asiakkaan tiloihin. Hankinnan kohteeseen kuuluu myös...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Laboratoriolaitteet, optiset ja tarkkuuslaitteet (lukuun ottamatta silmälaseja) 📦
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on kaksi (2) DNA:n eristyslaitteistoa ja niiden toimittaminen sekä asentaminen Asiakkaan tiloihin. Hankinnan kohteeseen kuuluu myös...”    Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Fysikaalisten ominaisuuksien mittausvälineet 📦
Lisätuotteet/palvelut: Korjaus- ja huoltopalvelut 📦
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 33
Laatukriteeri (nimi): LAATUTEKIJÄ 1: Kvantitiointi
Laatukriteeri (painotus): 35
Laatukriteeri (nimi): LAATUTEKIJÄ 2: STR-profiilin määritys
Laatukriteeri (painotus): 32
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-08-09 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-08-09 09:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Riskiluokka: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen....”    Näytä lisää
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisterimerkintä: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty...”    Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Referenssit: Kapillaarielektroforeesilaite: 1) Tarjoaja on myynyt vähintään kuusi (6) DNA:n eristyslaitetta. 2) Myydyt referenssilaitteet on toimitettu...”    Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Laadunvarmistus: Tarjoajalla ja sen alihankkijalla (siltä osin, kun alihankkija ja/tai voimavarayksikkö osallistuu laitteiden ja/tai...”    Näytä lisää
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Ks. hankinta-asiakirjat.”

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Keskusrikospoliisi
Kansallinen rekisterinumero: 0245434-8
Postiosoite: PL 285
Postinumero: 01301
Postitoimipaikka: Vantaa
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kilpailutus@hansel.fi 📧
Puhelin: +358 294444200 📞
URL: https://poliisi.fi/keskusrikospoliisi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Päätoimi
Yleinen järjestys ja turvallisuus
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanselkilpailutuspalvelut?id=480707&tpk=b505f5a0-5813-448c-917c-524a76c93330 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanselkilpailutuspalvelut?id=480707&tpk=b505f5a0-5813-448c-917c-524a76c93330 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2024/S 115-352685 (2024-06-12)