Hankinta koskee Askolan kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksien hoitamista joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla 07.08.2025– 05.06.2027 + optiot lukuvuosille (2028–2029) välisen ajan niille oppilaille, joille on myönnetty koulukuljetusperiaatteiden mukainen kuljetusetuus. Sopimuksen mukaiset koulukuljetukset alkavat lukuvuoden alkaessa syksyllä 07.08.2025 ja kestävät lukuvuoden päättymispäivään 05.06.2027 keväällä. Sopimukseen sisältyy lisäksi Askolan kunnan mahdollisuus jatkaa sopimusta kahdella (2) kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella (2028–2029) välisen ajan, josta päätetään erikseen. Optio-oikeudessa on kyse Tilaajan oikeudesta, ei velvollisuudesta. Optiovuoden toteuttaminen perustuu molempien osapuolten suostumukseen, josta päätetään erikseen. Hankinta on jaettu viiteen (5) kohteeseen. Hankinnan kohteet on esitetty tarjouspyynnössä. Säännöllisiä koulukuljetuksia ja esiopetuksen kuljetuksia hoidetaan lukuvuoden jokaisena koulupäivänä. Koulun lukuvuoteen sisältyy noin 185–190 koulupäivää. Kuljetusoppilaita Askolan kunnassa on noin 350 oppilasta, joista pelkästään tilausliikennettä käyttää noin 60 oppilasta ja joukkoliikennettä täydentävä kyydityksenä noin 75 oppilasta tarpeen mukaan. Arviot viikoittaisista ajomääristä perustuvat suunniteltuihin reitteihin. Kilpailutuksen perusteella valitut palveluntuottajat tekevät yksityiskohtaiset reitti- ja aikataulusuunnitelmat reittiensuunnittelu ohjelmistolla itsenäisesti ja hyväksyttävät ne tilaajalla ennen liikennöinnin aloittamista. Tilaaja ei ennalta sitoudu tiettyihin hankintamääriin, vaan hankkii palveluita sopimuskauden aikana tarpeen mukaan. Tilaaja ei sitoudu vähimmäismääräkuljetuksiin, vaan reitit ja tarvittavat kuljetukset muotoillaan vuosittain tarpeen mukaisesti. Kunnan koulukuljetuksia koskevissa periaatteissa on, että ensisijaisesti hyödynnetään olemassa olevaa julkista liikennettä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-01-10.
Hankinta julkaistiin 2024-12-11.
hankintailmoitus (2024-12-11) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Askolan kunnan tarjouspyyntö koulukuljetuksista lukuvuosille 2025-2027 + optiot lukuvuosille (2028–2029)
Viitenumero: 534902
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee Askolan kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksien hoitamista joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla 07.08.2025– 05.06.2027 + optiot lukuvuosille (2028–2029) välisen ajan niille oppilaille, joille on myönnetty koulukuljetusperiaatteiden mukainen kuljetusetuus.
Sopimuksen mukaiset koulukuljetukset alkavat lukuvuoden alkaessa syksyllä 07.08.2025 ja kestävät lukuvuoden päättymispäivään 05.06.2027 keväällä.
Sopimukseen sisältyy lisäksi Askolan kunnan mahdollisuus jatkaa sopimusta kahdella (2) kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella (2028–2029) välisen ajan, josta päätetään erikseen. Optio-oikeudessa on kyse Tilaajan oikeudesta, ei velvollisuudesta. Optiovuoden toteuttaminen perustuu molempien osapuolten suostumukseen, josta päätetään erikseen.
Hankinta on jaettu viiteen (5) kohteeseen.
Hankinnan kohteet on esitetty tarjouspyynnössä.
Säännöllisiä koulukuljetuksia ja esiopetuksen kuljetuksia hoidetaan lukuvuoden jokaisena koulupäivänä. Koulun lukuvuoteen sisältyy noin 185–190 koulupäivää.
Kuljetusoppilaita Askolan kunnassa on noin 350 oppilasta, joista pelkästään tilausliikennettä käyttää noin 60 oppilasta ja joukkoliikennettä täydentävä kyydityksenä noin 75 oppilasta tarpeen mukaan.
Arviot viikoittaisista ajomääristä perustuvat suunniteltuihin reitteihin.
Kilpailutuksen perusteella valitut palveluntuottajat tekevät yksityiskohtaiset reitti- ja aikataulusuunnitelmat reittiensuunnittelu ohjelmistolla itsenäisesti ja hyväksyttävät ne tilaajalla ennen liikennöinnin aloittamista.
Tilaaja ei ennalta sitoudu tiettyihin hankintamääriin, vaan hankkii palveluita sopimuskauden aikana tarpeen mukaan.
Tilaaja ei sitoudu vähimmäismääräkuljetuksiin, vaan reitit ja tarvittavat kuljetukset muotoillaan vuosittain tarpeen mukaisesti. Kunnan koulukuljetuksia koskevissa periaatteissa on, että ensisijaisesti hyödynnetään olemassa olevaa julkista liikennettä.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta)📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 600 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 5
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 5
1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Kohde: Monninkylän ja Askolan koulu (alakoulu- ja yläkoulu)
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Askolan alakoulun ja Monninkylän koulun oppilaiden kuljetus käsittäen Askolan kirkonkylän ja Monninkylän alueet, Noin 230 km / päivä. Auton optimikoko 16 paikkaa, reitille tarvitaan kolme autoa, joista yhden tulee olla esteetön ajoneuvo.
Lisätietoja:
Kuvattu tarkemmin liiteasiakirjassa.
Sopimukseen sisältyy lisäksi Askolan kunnan mahdollisuus jatkaa sopimusta kahdella (2) kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella, josta päätetään erikseen.
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Pääkohde tai suorituspaikka: Askolan kunta
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa
🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2025-08-08 📅
Loppupäivä: 2027-06-05 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimuksen mukaiset koulukuljetukset alkavat lukuvuoden alkaessa syksyllä 07.08.2025 ja kestävät lukuvuoden päättymispäivään 05.06.2027 keväällä.
Sopimukseen sisältyy lisäksi Askolan kunnan mahdollisuus jatkaa sopimusta kahdella (2) kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella ajalla, josta päätetään erikseen.

Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 95
Laatukriteeri (nimi): Paikallistuntemus
Laatukriteeri (painotus): 5
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Kohde: Juornaankylän ja Särkijärven alakoulut
Hankinnan kuvaus:
Kuljetus tapahtuu pääasiassa Juornaankylän ja Särkijärven alueella. Kuljetuksessa on Juornaankylässä noin 25 oppilasta ja Särkijärvellä noin 30 oppilasta. Osa heistä käyttää joukkoliikennettä. Arvioitu ajomäärä noin 150 km/päivä ja auton optimikoko 16-22 paikkaa.

Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: Kohde: Pukkila Onnentupa – Kantele syöttöliikenne bussille + mahdolliset erikseen tarvittavat tilausajot muilta reiteiltä
Hankinnan kuvaus:
Kuljetukset Kanteleelta Pukkilan keskustaan linja-autoasemalle + mahdolliset erikseen tarvittavat tilausajot muilta reiteiltä. Arvioitu ajomäärä noin 30 km/päivä. Auton optimikoko 8 paikkaa.
Lisätietoja:
Kuvattu tarkemmin liiteasiakirjassa.
Sopimukseen sisältyy lisäksi Askolan kunnan mahdollisuus jatkaa sopimusta kahdella (2) kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella ajalla, josta päätetään erikseen.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: Kohde: Ruotsinkieliset oppilaat Askolan itäpuoli Porvoo
Hankinnan kuvaus:
Oppilaskuljetukset ruotsinkielisiin kouluihin Askolan Juornaankylästä ja Särkijärveltä Porvooseen ala- ja yläkouluihin. Oppilasmäärä 1-5.
Auton optimikoko 5 paikkaa.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004
5️⃣
Sisäinen tunniste: 5
Otsikko: Kohde: Askola Porvoo
Hankinnan kuvaus:
1-6 oppilaan kuljetus Askolasta-Porvooseen Albert Edelfeltin kouluun ja takaisin 95/km päivä. Auton optimikoko 8, esteetön ajoneuvo.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tässä hankinnassa menettelynä käytämme hankintalain 32§:n mukaista avointa menettelyä. Hankintailmoitus kynnysarvon ylittävästä hankinnasta on jätetty kauppa- ja teollisuusministeriön HILMA-ilmoituskanavaan (http://www.hankintailmoitukset.fi/hilma/) 11.12.2024 edelleen julkaistavaksi EU:n viralliseen lehteen ja TED-tietokantaan (http://ted.europa.eu/). Lisäksi tarjouskilpailusta ilmoitetaan www.hankintailmoitukset.fi, sekä kunnan www-sivuilla osoitteessa www.askola.fi. Tarjousasiakirjat ovat Tarjouspalvelu.fi –portaalissa.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-01-10 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-01-10 10:15:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Askola
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-01-10 10:15:00 📅
Paikka: Askola
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-12-17 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Luottoluokitus
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Selvitykset
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Joukkoliikennelupa tai taksilupa
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.