Hankinnan kohteena ovat Askolan kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksien järjestäminen joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla 8.8.2024– 03.06.2028 välisen ajan niille oppilaille, joille on myönnetty koulukuljetusperiaatteiden mukainen kuljetusetuus. Hankinta sisältää useita kohteita, jotka määritellään tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjassa. Arviot viikoittaisista ajomääristä perustuvat suunniteltuihin reitteihin. Kilpailutuksen perusteella valitut palveluntuottajat tekevät yksityiskohtaiset reitti- ja aikataulusuunnitelmat reittiensuunnittelu ohjelmistolla itsenäisesti ja hyväksyttävät ne tilaajalla ennen liikennöinnin aloittamista. Kuljetusoppilaita Askolan kunnassa on noin 350 oppilasta, joista pelkästään tilausliikennettä käyttää noin 60 oppilasta ja joukkoliikennettä täydentävä kyydityksenä noin 75 oppilasta tarpeen mukaan. Tilaaja ei ennalta sitoudu tiettyihin hankintamääriin, vaan hankkii palveluita sopimuskauden aikana tarpeen mukaan. Tilaaja ei sitoudu vähimmäismääräkuljetuksiin, vaan reitit ja tarvittavat kuljetukset muotoillaan vuosittain tarpeen mukaisesti. Kunnan koulukuljetuksia koskevissa periaatteissa on, että ensisijaisesti hyödynnetään olemassa olevaa julkista liikennettä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-03-21.
Hankinta julkaistiin 2024-02-22.
hankintailmoitus (2024-02-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Askolan kunnan koulukuljetusten hankinta vuosille 2024–2028
Viitenumero: 498194
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Askolan kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksien järjestäminen joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla 8.8.2024– 03.06.2028 välisen ajan niille oppilaille, joille on myönnetty koulukuljetusperiaatteiden mukainen kuljetusetuus.
Hankinta sisältää useita kohteita, jotka määritellään tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjassa.
Arviot viikoittaisista ajomääristä perustuvat suunniteltuihin reitteihin.
Kilpailutuksen perusteella valitut palveluntuottajat tekevät yksityiskohtaiset reitti- ja aikataulusuunnitelmat reittiensuunnittelu ohjelmistolla itsenäisesti ja hyväksyttävät ne tilaajalla ennen liikennöinnin aloittamista.
Kuljetusoppilaita Askolan kunnassa on noin 350 oppilasta, joista pelkästään tilausliikennettä käyttää noin 60 oppilasta ja joukkoliikennettä täydentävä kyydityksenä noin 75 oppilasta tarpeen mukaan.
Tilaaja ei ennalta sitoudu tiettyihin hankintamääriin, vaan hankkii palveluita sopimuskauden aikana tarpeen mukaan. Tilaaja ei sitoudu vähimmäismääräkuljetuksiin, vaan reitit ja tarvittavat kuljetukset muotoillaan vuosittain tarpeen mukaisesti. Kunnan koulukuljetuksia koskevissa periaatteissa on, että ensisijaisesti hyödynnetään olemassa olevaa julkista liikennettä.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta)📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 200 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 5
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 5
1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Kohde: Monninkylän ja Askolan koulu (alakoulu- ja yläkoulu)
Hankinnan kuvaus:
Askolan alakoulun ja Monninkylän koulun oppilaiden kuljetus käsittäen Askolan
kirkonkylän ja Monninkylän alueet, noin 400 km/päivä. Kuljetuksiin tarvitaan kaksi 16
-20 henkilön autoa.
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Esteettömyysvaatimusten käyttö teknisissä eritelmissä vammaisia henkilöitä varten: Vammaisia koskevat esteettömyysvaatimukset on otettu huomioon
Pääkohde tai suorituspaikka: Askola
Postitoimipaikka: Askola
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2024-08-08 📅
Loppupäivä: 2028-06-03 📅
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Mahdollisesti lisäkuljetettavia lääkärintodistuksen perusteella ei voi arvioida etukäteen.
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Laatukriteeri (nimi): Paikallistuntemus
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Kohde: Juornaankylän ja Särkijärven alakoulut
Hankinnan kuvaus:
Kuljetus tapahtuu pääasiassa Juornaankylän ja Särkijärven alueella. Kuljetuksessa
on Juornaankylässä noin 30 oppilasta ja Särkijärvellä noin 30 oppilasta. Osa heistä
käyttää aamuisin joukkoliikennettä. Arvioitu ajomäärä noin 150-200 km/päivä ja
auton optimikoko 16-20 p

Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: Kohde: Pukkila Onnentupa – Kantele syöttöliikenne bussille + mahdolliset erikseen tarvittavat tilausajot muilta reiteiltä
Hankinnan kuvaus:
Kuljetukset Kanteleelta Pukkilan keskustaan linja-autoasemalle + mahdolliset erikseen tarvittavat tilausajot muilta reiteiltä. Arvioitu ajomäärä
noin 30 km/päivä. Auton optimikoko 8-12 paikkaa.
Pääkohde tai suorituspaikka: Askola-Pukkila
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: Kohde: Ruotsinkieliset oppilaat Askolan itäpuoli – Porvoo
Hankinnan kuvaus:
Oppilaskuljetukset ruotsinkielisiin kouluihin Askolan Juornaankylästä ja Särkijärveltä
Porvooseen ala- ja yläkouluihin. Oppilasmäärä 1-5.
Pääkohde tai suorituspaikka: Askola-Porvoo
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004
1-5 oppilaan kuljetus Askolasta-Porvooseen Albert Edelfeltin kouluun ja takaisin.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005 Kuvaus
Pääkohde tai suorituspaikka: Askola-Pukkila-Porvoo
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tässä hankinnassa menettelynä käytämme hankintalain 32§:n mukaista avointa menettelyä. Hankintailmoitus kynnysarvon ylittävästä hankinnasta on jätetty kauppa- ja teollisuusministeriön HILMA-ilmoituskanavaan (http://www.hankintailmoitukset.fi/hilma/) 22.02.2024 edelleen julkaistavaksi EU:n viralliseen lehteen ja TED-tietokantaan (http://ted.europa.eu/). Lisäksi tarjouskilpailusta ilmoitetaan www.hankintailmoitukset.fi, sekä kunnan www-sivuilla osoitteessa www.askola.fi. Tarjousasiakirjat ovat Tarjouspalvelu.fi –portaalissa.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-03-21 15:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-03-25 14:42:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Askola
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-03-25 14:42:00 📅
Paikka: Askola
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-03-08 15:00:00 📅
Puhtaita ajoneuvoja koskevan direktiivin mukainen sopimustyyppi: Maanteiden henkilöliikennepalvelut
Hankinta kuuluu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/33/EY (puhtaita ajoneuvoja koskeva direktiivi) soveltamisalaan ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Luottoluokitus: Palveluntuottajan luottoluokitus tulee olla vähintään tyydyttävä A, korkeitaan (5 päivää vanha).
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Selvitykset: Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset
Selvitys työntekijöiden rikostaustasta
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Joukkoliikennelupa tai taksilupa
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Palveluntarjoajan tulee tutustua kaikkiin tarjouspyyntö asiakirjoihin.
Tarjoukset tulee antaa tarjouspyyntöasiakirjoissa olevalla seuraavilla tarjouslomakkeilla:
- 1. (Tarjousasiakirja nro 1) TARJOUSLOMAKE) Kuljetusten hintalomake,
- 2. (Tarjousasiakirja nro 2) TARJOUSLOMAKE) Tarjouksen kohteena oleva kalusto,
- 3. (Tarjousasiakirja nro 3) TARJOUSLOMAKE) kuvaus paikallistuntemuksesta.
Tarjouslomakkeet tulee täyttää kaikilta kohdin ja allekirjoittaa. Tarjouspyyntöasiakirjoissa tarjouslomake on sekä Word että pdf muodossa ja palveluntarjoaja voi halutessaan täyttää Word muotoisen lomakkeen koneella mutta se tulee myös erikseen allekirjoittaa, lomakkeen muiden kohtien muokkaus on kielletty. Pdf muotoisen lomakkeen voi täyttää kirjoittamalla kynällä hyvin selvästi ja lopuksi allekirjoittamalla lomakkeen. Molemmat lomakkeet voidaan skannata allekirjoituksen jälkeen omalle koneelle.
Tarjouslomake tulee palauttaa tämän tarjouspalvelu.fi kautta määräaikaan mennessä.

Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 039-114417 (2024-02-22)
hankintailmoitus (2024-03-13) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Askolan kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksien järjestäminen joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla 8.8.2024– 03.06.2028 välisen ajan niille oppilaille, joille on myönnetty koulukuljetusperiaatteiden mukainen kuljetusetuus.
Hankinta sisältää useita kohteita, jotka määritellään tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjassa.
Arviot viikoittaisista ajomääristä perustuvat suunniteltuihin reitteihin.
Kilpailutuksen perusteella valitut palveluntuottajat tekevät yksityiskohtaiset reitti- ja aikataulusuunnitelmat reittiensuunnittelu ohjelmistolla itsenäisesti ja hyväksyttävät ne tilaajalla ennen liikennöinnin aloittamista.
Kuljetusoppilaita Askolan kunnassa on noin 350 oppilasta, joista pelkästään tilausliikennettä käyttää noin 60 oppilasta ja joukkoliikennettä täydentävä kyydityksenä noin 75 oppilasta tarpeen mukaan.
Tilaaja ei ennalta sitoudu tiettyihin hankintamääriin, vaan hankkii palveluita sopimuskauden aikana tarpeen mukaan. Tilaaja ei sitoudu vähimmäismääräkuljetuksiin, vaan reitit ja tarvittavat kuljetukset muotoillaan vuosittain tarpeen mukaisesti. Kunnan koulukuljetuksia koskevissa periaatteissa on, että ensisijaisesti hyödynnetään olemassa olevaa julkista liikennettä.
Tarjouspyyntöasiakirjoja on korjattu tarjouspyynnön sekä ostoliikennesopimuksen osalta.
Ostoliikennesopimuksessa korjattu kohta 10.4 kalustovaatimukset: 20 % sijaan 35 % puhtaiden ajoneuvojen osuus.
Tarjouspyynnöstä korjattu kohta:
Korjataan/Poistetaan tarjouspyynnöstä kohta "Kaikilla reiteillä voidaan käyttää tarvittaessa lisäksi myös muita tarjouksen jättäneitä liikennöitsijöitä. Tarjous voidaan hyväksyä myös osatarjouksena siten, että tarjouksen jättäminen esim. yhdelle reitille on mahdollista. Erillisten tarjousten yhdistelyn tekee tilaaja. Tarjouksen voi jättää kaikista tarjouspyynnön kohteista tai osista."
Korjaus kuuluu seuraavasti:
Tarjouksen voi jättää kaikista tarjouspyynnön kohteista tai osista.
Tarjous voidaan hyväksyä myös osatarjouksena siten, että tarjouksen jättäminen esim. yhdelle reitille on mahdollista. Erillisten tarjousten yhdistelyn tekee tilaaja.

Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: PROCEDURE
Hankinta-asiakirjoja on muutettu ✅
Hankinta-asiakirjojen muutoksen päivämäärä: 2024-03-13 📅
Muut lisätiedot
Korjattu tarjouspyyntöä ja ostoliikennesopimusta seuraavasti:
Korjataan ostoliikennesopimuksessa kohta 10.4 kalustovaatimukset: 20 % sijaan 35 % puhtaiden ajoneuvojen osuus.
Tarjouspyynnössä korjattu kohta:
Korjataan/Poistetaan tarjouspyynnöstä kohta "Kaikilla reiteillä voidaan käyttää tarvittaessa lisäksi myös muita tarjouksen jättäneitä liikennöitsijöitä. Tarjous voidaan hyväksyä myös osatarjouksena siten, että tarjouksen jättäminen esim. yhdelle reitille on mahdollista. Erillisten tarjousten yhdistelyn tekee tilaaja. Tarjouksen voi jättää kaikista tarjouspyynnön kohteista tai osista."
Korjaus kuuluu seuraavasti:
Tarjouksen voi jättää kaikista tarjouspyynnön kohteista tai osista.
Tarjous voidaan hyväksyä myös osatarjouksena siten, että tarjouksen jättäminen esim. yhdelle reitille on mahdollista. Erillisten tarjousten yhdistelyn tekee tilaaja.
Korjattu tarjouspyyntöä ja ostoliikennesopimusta seuraavasti:
Korjataan ostoliikennesopimuksessa kohta 10.4 kalustovaatimukset: 20 % sijaan 35 % puhtaiden ajoneuvojen osuus.
Tarjouspyynnössä korjattu kohta:
Korjataan/Poistetaan tarjouspyynnöstä kohta "Kaikilla reiteillä voidaan käyttää tarvittaessa lisäksi myös muita tarjouksen jättäneitä liikennöitsijöitä. Tarjous voidaan hyväksyä myös osatarjouksena siten, että tarjouksen jättäminen esim. yhdelle reitille on mahdollista. Erillisten tarjousten yhdistelyn tekee tilaaja. Tarjouksen voi jättää kaikista tarjouspyynnön kohteista tai osista."
Korjaus kuuluu seuraavasti:
Tarjouksen voi jättää kaikista tarjouspyynnön kohteista tai osista.
Tarjous voidaan hyväksyä myös osatarjouksena siten, että tarjouksen jättäminen esim. yhdelle reitille on mahdollista. Erillisten tarjousten yhdistelyn tekee tilaaja.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 3f28f6e3-4f67-48c5-964c-54f85743e050-01
Lähde: OJS 2024/S 053-156676 (2024-03-13)