Ylen polttonesteiden säiliötoimitus

Yleisradio Oy

Hankinnan kohteena on moottoripolttoöljyn säiliötoimitus.
Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Tällä hankintailmoituksella Yle pyytää kiinnostuneita ehdokkaita jättämään tarjouksensa tarjouskilpailuun.
Hakijoiden valintamenettely etenee siten, että ensin arvioidaan tarjoajien soveltuvuus sekä tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus, jonka jälkeen suoritetaan määräajassa vaatimukset täyttäneiden tarjousten tarjousvertailu, joka tapahtuu kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteet on kuvattu kohdassa Hankinnan kohteen kriteerit. Eniten pisteitä saanut tarjoaja valitaan päätoimittajaksi ja toiseksi eniten pisteitä saanut varatoimittajaksi. Moottoripolttoöljyn toimitukset voidaan hankkia varatoimittajalta, jos päätoimittaja ei pysty toimittamaan moottoripolttoöljyä tai päätoimittajan tuote ei sovellu Hankintayksikön käytettäväksi.
Tämän hankintailmoituksen liitteenä on hankintaa koskeva tarjouspyyntö liitteineen seuraavasti:
Tarjouspyyntö
Liite 1: Hintalomake
Liite 2: Sopimuspohja
Liite 3: JYSE 2014 Tavarat, päivitysversio 2022
Sopimuskausi alkaa Sopimuksen allekirjoittamisesta, arviolta xx.xx.2023 alkaen, ja on voimassa määräaikaisena xx.xx.2024 saakka.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-03-13. Hankinta julkaistiin 2023-02-23.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-02-23 hankintailmoitus
2023-05-16 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2023-02-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Polttoaineet
Viitenumero: YLE20220047
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on moottoripolttoöljyn säiliötoimitus. Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Tällä hankintailmoituksella Yle pyytää kiinnostuneita ehdokkaita jättämään tarjouksensa tarjouskilpailuun. Hakijoiden valintamenettely etenee siten, että ensin arvioidaan tarjoajien soveltuvuus sekä tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus, jonka jälkeen suoritetaan määräajassa vaatimukset täyttäneiden tarjousten tarjousvertailu, joka tapahtuu kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteet on kuvattu kohdassa Hankinnan kohteen kriteerit. Eniten pisteitä saanut tarjoaja valitaan päätoimittajaksi ja toiseksi eniten pisteitä saanut varatoimittajaksi. Moottoripolttoöljyn toimitukset voidaan hankkia varatoimittajalta, jos päätoimittaja ei pysty toimittamaan moottoripolttoöljyä tai päätoimittajan tuote ei sovellu Hankintayksikön käytettäväksi. Tämän hankintailmoituksen liitteenä on hankintaa koskeva tarjouspyyntö liitteineen seuraavasti: Tarjouspyyntö Liite 1: Hintalomake Liite 2: Sopimuspohja Liite 3: JYSE 2014 Tavarat, päivitysversio 2022 Sopimuskausi alkaa Sopimuksen allekirjoittamisesta, arviolta xx.xx.2023 alkaen, ja on voimassa määräaikaisena xx.xx.2024 saakka.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Polttoaineet 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Yleisradio Oy
Postiosoite: Uutiskatu 5
Postinumero: 00240
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.yle.fi 🌏
Sähköposti: tarjoukset.yle@yle.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/yleisradiooy?id=446023&tpk=109b7672-0c40-4bac-b7b9-7caa450715cd 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-02-23 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-03-13 📅
Julkaisupäivä: 2023-02-28 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 042-124291
EUVL-S-numero: 42

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on moottoripolttoöljyn säiliötoimitus.
Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Tällä hankintailmoituksella Yle pyytää kiinnostuneita ehdokkaita jättämään tarjouksensa tarjouskilpailuun.
Hakijoiden valintamenettely etenee siten, että ensin arvioidaan tarjoajien soveltuvuus sekä tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus, jonka jälkeen suoritetaan määräajassa vaatimukset täyttäneiden tarjousten tarjousvertailu, joka tapahtuu kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteet on kuvattu kohdassa Hankinnan kohteen kriteerit. Eniten pisteitä saanut tarjoaja valitaan päätoimittajaksi ja toiseksi eniten pisteitä saanut varatoimittajaksi. Moottoripolttoöljyn toimitukset voidaan hankkia varatoimittajalta, jos päätoimittaja ei pysty toimittamaan moottoripolttoöljyä tai päätoimittajan tuote ei sovellu Hankintayksikön käytettäväksi.
Näytä lisää
Tämän hankintailmoituksen liitteenä on hankintaa koskeva tarjouspyyntö liitteineen seuraavasti:
Tarjouspyyntö
Liite 1: Hintalomake
Liite 2: Sopimuspohja
Liite 3: JYSE 2014 Tavarat, päivitysversio 2022
Sopimuskausi alkaa Sopimuksen allekirjoittamisesta, arviolta xx.xx.2023 alkaen, ja on voimassa määräaikaisena xx.xx.2024 saakka.
Arvioitu kokonaisarvo: 200 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Yleisradio Oy (jäljempänä myös ”Hankintayksikkö” tai ”Tilaaja”) kilpailuttaa mahdollisuuden hankkia moottoripolttoöljyä huoltovarmuuden turvaamiseksi, eli voidakseen taata Yleisradio Oy:stä annetussa laissa (1380/1993) säädetyistä velvollisuuksistaan suoriutumisen myös poikkeusoloissa.
Näytä lisää
Tilaaja voi tilata polttoaineet toimitettavaksi kahdella eri menettelyllä: Toimittajan normaaleilla toimitusajoilla, enimmillään 7 vuorokaudessa, tai Tilaajan tarpeen vaatiessa etukäteen sovittavalla pikatoimitusajalla, enimmillään 48 tunnissa.
Sopimus tullaan tekemään sekä tarjouskilpailun ensimmäiselle sijalle tulleen päätoimittajan että toiselle sijalle tulleen varatoimittajan kanssa. Varatoimittajalta tehdään tilauksia, mikäli päätoimittaja ei pysty tilausta toimittamaan. Mikäli kaksi (2) tai useampi tarjoaja on saanut vertailussa tasapisteet, ratkaistaan tasapisteet saaneiden tarjoajien keskinäinen sijoitus arvalla.
Näytä lisää
Hankinnan kohteena olevan öljyn tulee olla nestemäistä moottoripolttoöljyä, jota toimitetaan säiliöissä Tilaajan määrittämiin toimituskohteisiin. Hankintavolyymi on arvioitu olevan 0-120 000 litraa öljyä sopimuskauden aikana. Tilaaja ei siten sitoudu minimihankinta- tai ostomääriin, mutta painottaa, että arvioitu ylärajakin saattaa ylittyä. Arvioitu euromääräinen arvo ei siten myöskään ole ehdoton raja.
Näytä lisää
Tilaajalla ei ole määräostovelvoitetta. Muissa asiakirjoissa mahdollisesti esitetyt hankintavolyymit ovat vain arvioita, eivätkä ne ole Tilaajaa sitovia. Sopimus ei muodosta Toimittajalle yksinoikeutta hankinnan kohteena olevan tavaran toimittamiseen Tilaajalle.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 200 000 EUR 💰
Kesto: 15 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Tilaajalla on oikeus jatkaa Sopimuksen voimassaoloaikaa erikseen kahdella yhden vuoden (1+1) optiokaudella. Optiovuoden käyttäminen on Tilaajan oikeus, ei velvollisuus. Tilaaja tekee option käyttämisestä erillisen päätöksen ja antaa sen tiedoksi Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen edeltävän sopimuskauden päättymistä.
Näytä lisää
Vaihtoehtojen kuvaus:
Tilaajalla on oikeus jatkaa Sopimuksen voimassaoloaikaa erikseen kahdella yhden vuoden (1+1) optiokaudella. Optiovuoden käyttäminen on Tilaajan oikeus, ei velvollisuus. Tilaaja tekee option käyttämisestä erillisen päätöksen ja antaa sen tiedoksi Palveluntuottajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen edeltävän sopimuskauden päättymistä.
Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Hankintamenettelyyn soveltuvat lain tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta
ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006) 5 §:ssä säädetyt vaatimukset.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Nopeutettu menettely:
Hankintayksikkö katsoo nopeutetun menettelyn välttämättömäksi hankinnan kohteen saatavuuden varmistamiseksi myös poikkeustilanteissa. Sopimuksen välitön voimaansaattaminen on välttämätöntä Yleisradion lakisääteisten tehtävien toteutumisen varmistamiseksi sekä huoltovarmuuden tukemiseksi.
Näytä lisää
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-03-13 📅
Tarjousten avausaika: 12:15

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0215438-8
Yhteystiedot
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/yleisradiooy?id=446023&tpk=109b7672-0c40-4bac-b7b9-7caa450715cd 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 042-124291 (2023-02-23)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-05-16)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena oli moottoripolttoöljyn säiliötoimitukset. Tilaaja voi tilata polttoaineet toimitettavaksi kahdella eri menettelyllä: Toimittajan normaaleilla toimitusajoilla, enimmillään 7 vuorokaudessa, tai Tilaajan tarpeen vaatiessa etukäteen sovittavalla pikatoimitusajalla, enimmillään 48 tunnissa. Hankinnan kohteena olevan öljyn tulee olla nestemäistä moottoripolttoöljyä, jota toimitetaan säiliöissä Tilaajan määrittämiin toimituskohteisiin. Hankintavolyymi on arvioitu olevan 0-120 000 litraa öljyä sopimuskauden aikana. Tarjouskilpailun perusteella valittiin yksi sopimustoimittaja.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 200 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-05-16 📅
Julkaisupäivä: 2023-05-19 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 096-300482
Viittaa ilmoitukseen: 2023/S 042-124291
EUVL-S-numero: 96

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena oli moottoripolttoöljyn säiliötoimitukset. Tilaaja voi tilata polttoaineet toimitettavaksi kahdella eri menettelyllä: Toimittajan normaaleilla toimitusajoilla, enimmillään 7 vuorokaudessa, tai Tilaajan tarpeen vaatiessa etukäteen sovittavalla pikatoimitusajalla, enimmillään 48 tunnissa.
Näytä lisää
Hankinnan kohteena olevan öljyn tulee olla nestemäistä moottoripolttoöljyä, jota toimitetaan säiliöissä Tilaajan määrittämiin toimituskohteisiin. Hankintavolyymi on arvioitu olevan 0-120 000 litraa öljyä sopimuskauden aikana.
Tarjouskilpailun perusteella valittiin yksi sopimustoimittaja.
Ks. Lyhyt kuvaus.

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-05-15 📅
Nimi: Lämpöpuisto Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0794279-7
Postiosoite: Rieskalähteentie 55
Postitoimipaikka: Turku
Postinumero: 20300
Maa: Suomi 🇫🇮
Varsinais-Suomi 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 200 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Yleisradio
Lähde: OJS 2023/S 096-300482 (2023-05-16)