Hankintasopimuksen tavoitteena on tarjota yliopiston henkilöstölle ja opiskelijoille työvaatepalvelu, omien tekstiilien pesupalvelu sekä niihin oleellisesti liittyvät palvelut. Palveluita käyttävät yliopiston erilaiset toimintayksiköt mm. opetus- ja tutkimuslaboratoriot, eläinsairaala, hammaslääketieteen laitos ja tutkimusryhmät ympäri yliopistoa. Yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja yhdeksällä muulla paikkakunnalla Suomessa. Kilpailutuksella haetaan palvelun tarjoajaa Helsingin yliopiston Uudenmaan läänin alueella sijaitseviin toimipisteisiin ja Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy:lle ja tällä hetkellä yhtiön työvaatepalvelua toimitetaan Helsingissä sijaitsevan 13 osoitteen lisäksi Lammin Biologiselle asemalle, Tvärminnen Eläintieteelliselle asemalle ja Hyytiälän Metsäasemalle. Helsingin yliopistossa työskentelee noin 8000 työntekijää. Työvaatteita tulevat käyttämään pääasiassa ihmisten ja eläinten terveydenhoidossa sekä yliopiston laboratorioissa työskentelevät henkilöt.
Hankittava palvelu on työvaatepalvelu hankintayksikön kohteisiin. Tarjouspyynnössä ilmoitetut työvaatteiden käyttömäärät on arvioitu nykyisen tarpeen mukaan, mutta ne voivat kasvaa sopimuskauden aikana. Asiakas ei sitoudu ilmoitettuihin vaatemääriin, vaan palveluiden käyttöä on voitava tarpeen muuttuessa lisätä tai vähentää vuosittain.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-04-12.
Hankinta julkaistiin 2023-03-02.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Työvaatepalvelut
Tuotteet/palvelut: Pesulatoiminnan hoito📦
Lyhyt kuvaus:
“Hankintasopimuksen tavoitteena on tarjota yliopiston henkilöstölle ja opiskelijoille työvaatepalvelu, omien tekstiilien pesupalvelu sekä niihin oleellisesti...”
Lyhyt kuvaus
Hankintasopimuksen tavoitteena on tarjota yliopiston henkilöstölle ja opiskelijoille työvaatepalvelu, omien tekstiilien pesupalvelu sekä niihin oleellisesti liittyvät palvelut. Palveluita käyttävät yliopiston erilaiset toimintayksiköt mm. opetus- ja tutkimuslaboratoriot, eläinsairaala, hammaslääketieteen laitos ja tutkimusryhmät ympäri yliopistoa. Yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja yhdeksällä muulla paikkakunnalla Suomessa. Kilpailutuksella haetaan palvelun tarjoajaa Helsingin yliopiston Uudenmaan läänin alueella sijaitseviin toimipisteisiin ja Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy:lle ja tällä hetkellä yhtiön työvaatepalvelua toimitetaan Helsingissä sijaitsevan 13 osoitteen lisäksi Lammin Biologiselle asemalle, Tvärminnen Eläintieteelliselle asemalle ja Hyytiälän Metsäasemalle. Helsingin yliopistossa työskentelee noin 8000 työntekijää. Työvaatteita tulevat käyttämään pääasiassa ihmisten ja eläinten terveydenhoidossa sekä yliopiston laboratorioissa työskentelevät henkilöt.
Hankittava palvelu on työvaatepalvelu hankintayksikön kohteisiin. Tarjouspyynnössä ilmoitetut työvaatteiden käyttömäärät on arvioitu nykyisen tarpeen mukaan, mutta ne voivat kasvaa sopimuskauden aikana. Asiakas ei sitoudu ilmoitettuihin vaatemääriin, vaan palveluiden käyttöä on voitava tarpeen muuttuessa lisätä tai vähentää vuosittain.
1️⃣
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsinki
Lisäksi Kanta-Häme, Pirkanmaa
Hankinnan kuvaus:
“Työvaatepalvelu on kokonaispalvelu, johon sisältyy mm. tekstiilien vuokraus, pesu, huolto, kaapit, automatiikalla/älyllä varustettu täyttöpalvelu ja...”
Hankinnan kuvaus
Työvaatepalvelu on kokonaispalvelu, johon sisältyy mm. tekstiilien vuokraus, pesu, huolto, kaapit, automatiikalla/älyllä varustettu täyttöpalvelu ja kuljetukset sekä muut kokonaispalvelun edellyttämät sisällöt. Lisäksi samalla kilpailutetaan omien tekstiilien pesupalvelu (omapesu). Omia tekstiilejä on pieniä määriä mm. työtakit, pyyhkeet, sukat ja hanskat. Omapesulla tarkoitetaan kokonaispalvelua, jossa toimittaja noutaa, pesee ja tuo pestyt tekstiilit takaisin asiakkaalle.
Käytettävät työvaatteet sovitetaan käyttäjien mukaan. Sovitukset tehdään yliopiston toimipisteissä palveluntuottajan avustamana. Sovituspalvelu sisältyy hintaan. Tarjottavien tekstiilien tulee olla ominaisuuksiltaan tarkoituksenmukaisia, laadukkaita ja käyttäjien kannalta käyttömukavia. Työvaatteisiin tulee voida lisätä Helsingin yliopiston tai sen yksikön logo tai nimi tai Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy:n nimi tai logo.
Helsingin yliopiston Kiinteistöpalvelut Oy:n hankinta sisältää sekä kesä- että talvivaatteita sisä- ja ulkokäyttöön. Tilaaja edellyttää laajaa mallistoa, joka kattaa sekä naisten että miesten koot S-XXXL. Tarjottavien vaatteiden on sovittava mitoituksiltaan monelle eri vartalotyypille. Tavoitteena on löytää toimittajan valmismallistosta vaatteet, joita yhdistämällä työntekijä löytää itselleen sopivan vaatekokonaisuuden. Vaatteet ovat henkilökohtaisia/nimikoituja. Osaan vaatteista tulee voida kiinnittää yhtiön logo. Logon malli ja värimääritykset erillisessä liitteessä (HY247_Graafinen ohjeisto). Tunnuksen sijoittelu vaatteisiin päätetään vaatekohtaisesti, kun toimittaja on valittu.
Hankinta ei sisällä edustuskäyttöön tarkoitettuja vaatteita. Mikäli valitun toimittajan valikoimista ei löydy Tilaajan käyttöön soveltuvia tuotteita, on tilaajalla oikeus jättää joitain yksittäisiä tuotteita ostettavan palvelun ulkopuolelle ja hankkia nämä tuotteet muualta.
Tilaaja ei sitoudu hankkimaan kaikkia hintaliitteen tuotekorin tuotteita. Valitun toimittajan kanssa käydään neuvotteluja lopullisen malliston valikoimista. Näistä neuvotteluista ja sovitustilaisuuksista ei makseta erillistä korvausta.
Vaatteiden lisätilaukset (esim. uuden työntekijän vaatteet) tulee toimittaa kahden viikon sisällä tilauksesta. Mikäli sovitun malliston tuotteita ei ole saatavilla tässä aikataulussa, tulee Toimittajan toimittaa korvaava tuote.
Näytä lisää Myöntämisperusteet
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet ilmoitetaan ainoastaan hankinta-asiakirjoissa
Kesto
Aloituspäivä: 2023-06-01 📅
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-04-12
14:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen on oltava voimassa: 2023-07-31 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-04-12
14:15 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Helsinki
Täydentävät tiedot Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2023/S 047-139526 (2023-03-02)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-06-12) Kohde Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 2 750 000 💰
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu tarjouspyynnön mukaisesti
Laatukriteeri (painotus): 40
Hinta (painotus): 60
Menettely Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2023/S 047-139526
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Otsikko: Työvaatepalvelut
Sopimuksen tekopäivä: 2023-06-05 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 1
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 2
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Lindström Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1712792-1
Postiosoite: Hermannin rantatie 8
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00560
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 2 750 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 2 750 000 💰
Lähde: OJS 2023/S 115-357704 (2023-06-12)