Sipoon kunnan koulukuljetus- sekä muiden henkilökuljetuspalveluiden hankinta

Sipoon kunta

Sipoon kunta kilpailuttaa tällä tarjouspyynnöllä tarvitsemansa koulukuljetus- sekä muut henkilökuljetuspalvelut.
Tarjouspyynnön kohteena ovat perusopetuslain 32 §:n mukaiset oppilaiden koulukuljetukset. Koulukuljetusten periaatteena on, että kunta hyödyntää ensisijaisesti julkista liikennettä silloin kun sen käyttö on mahdollista. Mikäli julkisen liikenteen käyttö ei ole mahdollista, käytetään oppilaiden kuljettamiseen ulkopuolisilta palveluntuottajilta ostettuja koulukuljetuspalveluita.
Tarjouspyynnön kohteena ovat lisäksi muut alla tarkemmin yksilöidyt kunnan tarvitsemat henkilökuljetuspalvelut.
Hankittava palvelu on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä liitteineen.
Nyt kyseenä oleva kilpailutus koskee kolmeatoista (13) kohdetta alla tarkemmin kuvatun mukaisesti. Tarjoaja voi tarjota vapaasti joko yhtä tai useampaa kohdetta.
Kohteiden ennakoidut arvot koko sopimuskaudelle (4 vuotta) on ilmoitettu suluissa kunkin kohteen perässä. Tämän lisäksi kutakin kohdetta koskevassa osa-aluekohtaisessa kuvauksessa on lisäksi ilmoitettu kunkin kohteen enimmäisarvo koko sopimuskaudelle (4 vuotta).
1. Pohj. Paippinen - Talma (316 989 €)
2. Nikkilä - Savijärvi- Linnanpelto -Herrala (457 178 €)
3. Nikkilä - Hindsby - Gesterby (271 890 €)
4. Nikkilä - Paippinen (906 794 €)
5. Myyras - Nikkilä - Martinkylä - Talma (502 329 €)
6. Söderkulla - Gumbo - Immersby - Massby (136 800 €)
7. Söderkulla - Box - Kitö - Kalkkiranta (881 980 €)
8. Erityislapset Sipoo - Tuusula (333 132 €)
9. Erityislapset Sipoo - Helsinki (451 714 €)
10. Väistötilakuljetukset (30 000 €)
11. Oppilaiden retkikuljetukset sekä kunnan henkilöstön ryhmäkuljetukset (206 388 €)
12. Sipoo - Porvoo (107 654 €)
13. Peruskoululaisten uimahallikuljetukset (64 569 €)
Mikäli tarjoaja jättää tarjouksen useampaan kohteeseen kuin mihin tarjoajan ajoneuvokaluston kapasiteetti todellisuudessa riittää, tekee hankintayksikkö kohdekohtaiset valinnat hankintayksikön kannalta edullisimmaksi muodostuvan ratkaisun perusteella kokonaisuus huomioiden. Hankintayksiköllä on siten oikeus määrittää, mitkä kohteet toimittaja saa ajettavakseen, mikäli toimittajan kapasiteetti ei riitä kaikkien tarjottujen kohteiden ajamiseen.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-03-16. Hankinta julkaistiin 2023-02-10.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-02-10 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-02-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tilausmatkustajaliikenteen palvelut
Viitenumero: SIVI 420681
Lyhyt kuvaus:
Sipoon kunta kilpailuttaa tällä tarjouspyynnöllä tarvitsemansa koulukuljetus- sekä muut henkilökuljetuspalvelut. Tarjouspyynnön kohteena ovat perusopetuslain 32 §:n mukaiset oppilaiden koulukuljetukset. Koulukuljetusten periaatteena on, että kunta hyödyntää ensisijaisesti julkista liikennettä silloin kun sen käyttö on mahdollista. Mikäli julkisen liikenteen käyttö ei ole mahdollista, käytetään oppilaiden kuljettamiseen ulkopuolisilta palveluntuottajilta ostettuja koulukuljetuspalveluita. Tarjouspyynnön kohteena ovat lisäksi muut alla tarkemmin yksilöidyt kunnan tarvitsemat henkilökuljetuspalvelut. Hankittava palvelu on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä liitteineen. Nyt kyseenä oleva kilpailutus koskee kolmeatoista (13) kohdetta alla tarkemmin kuvatun mukaisesti. Tarjoaja voi tarjota vapaasti joko yhtä tai useampaa kohdetta. Kohteiden ennakoidut arvot koko sopimuskaudelle (4 vuotta) on ilmoitettu suluissa kunkin kohteen perässä. Tämän lisäksi kutakin kohdetta koskevassa osa-aluekohtaisessa kuvauksessa on lisäksi ilmoitettu kunkin kohteen enimmäisarvo koko sopimuskaudelle (4 vuotta). 1. Pohj. Paippinen - Talma (316 989 €) 2. Nikkilä - Savijärvi- Linnanpelto -Herrala (457 178 €) 3. Nikkilä - Hindsby - Gesterby (271 890 €) 4. Nikkilä - Paippinen (906 794 €) 5. Myyras - Nikkilä - Martinkylä - Talma (502 329 €) 6. Söderkulla - Gumbo - Immersby - Massby (136 800 €) 7. Söderkulla - Box - Kitö - Kalkkiranta (881 980 €) 8. Erityislapset Sipoo - Tuusula (333 132 €) 9. Erityislapset Sipoo - Helsinki (451 714 €) 10. Väistötilakuljetukset (30 000 €) 11. Oppilaiden retkikuljetukset sekä kunnan henkilöstön ryhmäkuljetukset (206 388 €) 12. Sipoo - Porvoo (107 654 €) 13. Peruskoululaisten uimahallikuljetukset (64 569 €) Mikäli tarjoaja jättää tarjouksen useampaan kohteeseen kuin mihin tarjoajan ajoneuvokaluston kapasiteetti todellisuudessa riittää, tekee hankintayksikkö kohdekohtaiset valinnat hankintayksikön kannalta edullisimmaksi muodostuvan ratkaisun perusteella kokonaisuus huomioiden. Hankintayksiköllä on siten oikeus määrittää, mitkä kohteet toimittaja saa ajettavakseen, mikäli toimittajan kapasiteetti ei riitä kaikkien tarjottujen kohteiden ajamiseen.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tilausmatkustajaliikenteen palvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Tilausmatkustajaliikenteen palvelut 📦
Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta) 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Sekamuotoiset hankintasopimukset

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Sipoon kunta
Postiosoite: Iso Kylätie 18
Postinumero: 04130
Postitoimipaikka: Sipoo
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.sipoo.fi 🌏
Sähköposti: hankinnat@sipoo.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sipoo?id=420681&tpk=a8a88e7c-0fd6-4e68-9981-04aa5177b242 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sipoo?id=420681&tpk=a8a88e7c-0fd6-4e68-9981-04aa5177b242 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-02-10 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-03-16 📅
Julkaisupäivä: 2023-02-15 📅
Aloituspäivä: 2023-08-01 📅
Loppupäivä: 2025-07-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 033-096059
EUVL-S-numero: 33
Lisätietoja
Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/82490/notice/119903

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Sipoon kunta kilpailuttaa tällä tarjouspyynnöllä tarvitsemansa koulukuljetus- sekä muut henkilökuljetuspalvelut.
Tarjouspyynnön kohteena ovat perusopetuslain 32 §:n mukaiset oppilaiden koulukuljetukset. Koulukuljetusten periaatteena on, että kunta hyödyntää ensisijaisesti julkista liikennettä silloin kun sen käyttö on mahdollista. Mikäli julkisen liikenteen käyttö ei ole mahdollista, käytetään oppilaiden kuljettamiseen ulkopuolisilta palveluntuottajilta ostettuja koulukuljetuspalveluita.
Näytä lisää
Tarjouspyynnön kohteena ovat lisäksi muut alla tarkemmin yksilöidyt kunnan tarvitsemat henkilökuljetuspalvelut.
Hankittava palvelu on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä liitteineen.
Nyt kyseenä oleva kilpailutus koskee kolmeatoista (13) kohdetta alla tarkemmin kuvatun mukaisesti. Tarjoaja voi tarjota vapaasti joko yhtä tai useampaa kohdetta.
Kohteiden ennakoidut arvot koko sopimuskaudelle (4 vuotta) on ilmoitettu suluissa kunkin kohteen perässä. Tämän lisäksi kutakin kohdetta koskevassa osa-aluekohtaisessa kuvauksessa on lisäksi ilmoitettu kunkin kohteen enimmäisarvo koko sopimuskaudelle (4 vuotta).
Näytä lisää
1. Pohj. Paippinen - Talma (316 989 €)
2. Nikkilä - Savijärvi- Linnanpelto -Herrala (457 178 €)
3. Nikkilä - Hindsby - Gesterby (271 890 €)
4. Nikkilä - Paippinen (906 794 €)
5. Myyras - Nikkilä - Martinkylä - Talma (502 329 €)
6. Söderkulla - Gumbo - Immersby - Massby (136 800 €)
7. Söderkulla - Box - Kitö - Kalkkiranta (881 980 €)
8. Erityislapset Sipoo - Tuusula (333 132 €)
9. Erityislapset Sipoo - Helsinki (451 714 €)
10. Väistötilakuljetukset (30 000 €)
11. Oppilaiden retkikuljetukset sekä kunnan henkilöstön ryhmäkuljetukset (206 388 €)
12. Sipoo - Porvoo (107 654 €)
13. Peruskoululaisten uimahallikuljetukset (64 569 €)
Mikäli tarjoaja jättää tarjouksen useampaan kohteeseen kuin mihin tarjoajan ajoneuvokaluston kapasiteetti todellisuudessa riittää, tekee hankintayksikkö kohdekohtaiset valinnat hankintayksikön kannalta edullisimmaksi muodostuvan ratkaisun perusteella kokonaisuus huomioiden. Hankintayksiköllä on siten oikeus määrittää, mitkä kohteet toimittaja saa ajettavakseen, mikäli toimittajan kapasiteetti ei riitä kaikkien tarjottujen kohteiden ajamiseen.
Näytä lisää
Arvioitu kokonaisarvo: 5 106 583 EUR 💰
Tietoa eristä:
Kaikki kohteet, joihin tarjoaja tulee valituksi voidaan yhdistää yhdeksi sopimukseksi.
Osan nimi: 1. KOHDE: Pohj.Paippinen - Talma
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat oppilaiden koulukuljetukset alueella:
Pohj.Paippinen - Talma
Tarkemmat tiedot hankittavasta palvelusta löytyvät tarjouspyynnön liitteistä.
Kuljetettava matka tapahtuu pääsääntöisesti noutopysäkiltä kouluun ja koululta takaisin noutopysäkille. Yksittäisissä tapauksissa nouto tapahtuu oppilaan omasta kotipihasta ja palautus omaan kotipihaan.
Tähän kohteeseen valitaan yksi (1) palveluntuottaja.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 340 062 EUR 💰
Uudistusten kuvaus:
Sopimusta voidaan jatkaa yhdellä kahden vuoden mittaisella optiokaudella ajalle 1.8.2025− 31.7.2027.
Tilaaja ilmoittaa option käyttöönotosta kolme (3) kuukautta ennen varsinaisen sopimuskauden päättymistä.
Osan nimi: 2. KOHDE: Nikkilä - Savijärvi - Linnanpelto - Herrala
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus: Nikkilä - Savijärvi - Linnanpelto - Herrala
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 491 682 EUR 💰
Osan nimi: 3. KOHDE: Nikkilä - Hindsby - Gesterby
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus: Nikkilä - Hindsby - Gesterby
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 292 410 EUR 💰
Osan nimi: 4. KOHDE: Nikkilä - Paippinen
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus: Nikkilä - Paippinen
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 999 324 EUR 💰
Osan nimi: 5. KOHDE: Myyras - Nikkilä - Martinkylä - Talma
Osan numero: 5
Lyhyt kuvaus: Myyras - Nikkilä - Martinkylä - Talma
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 554 655 EUR 💰
Osan nimi: 6. KOHDE: Söderkulla - Gumbo - Immersby - Massby
Osan numero: 6
Lyhyt kuvaus: Söderkulla - Gumbo - Immersby - Massby
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 148 200 EUR 💰
Osan nimi: 7. KOHDE: Söderkulla - Box - Kitö - Kalkkiranta
Osan numero: 7
Lyhyt kuvaus: Söderkulla - Box - Kitö - Kalkkiranta
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 946 124 EUR 💰
Osan nimi: 8. KOHDE: Erityislapset Sipoo - Tuusula
Osan numero: 8
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat erityisoppilaisen koulukuljetukset alueella:
Sipoo - Tuusula
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 372 324 EUR 💰
Osan nimi: 9. KOHDE: Erityislapset Sipoo - Helsinki
Osan numero: 9
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat erityisoppilaiden koulukuljetukset alueella:
Sipoo - Helsinki
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 512 521 EUR 💰
Osan nimi: 10. KOHDE: Väistötilakuljetukset
Osan numero: 10
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat erilaiset väistötilakuljetukset.
Väistötilakuljetusten tarve, kesto ja kohteet vaihtelevat suuresti, eikä tilaajalla ole antaa tarkempia tietoja mahdollisesti tulevista väistötilakuljetuksista. Väistötilakuljetuksia saatetaan tarvita myös nopealla aikataululla.
Väistötilakuljetukset hoidetaan pääsääntöisesti aina linja-autoilla.
Yhden koulun väistötilat voivat sijaita myös useammassa eri rakennuksessa. Tällöin kuljetuksia voidaan osoittaa myös useammalle eri palveluntuottajalle, mikäli yhden palveluntuottajan kapasiteetti ei riitä kaikkiin kuljetuksiin.
Tähän kohteeseen valitaan kolme (3) palveluntuottajaa. Palveluntuottajat asetetaan hinnan perusteella etusijajärjestykseen.
Tilaus tehdään aina ensimmäiseksi sijoittuneelta palveluntuottajalta. Mikäli ensimmäiseksi sijoittunut palveluntuottaja ei voi ottaa tilausta vastaan, tehdään tilaus toiseksi sijoittuneelta jne.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 40 000 EUR 💰
Osan nimi: 11. KOHDE: Oppilaiden retkikuljetukset sekä kunnan henkilöstön ryhmäkuljetukset
Osan numero: 11
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat pääsääntöisesti oppilaiden retkikuljetukset.
Hankinnan kohteeseen sisältyvät myös muiden kuin oppilaiden retkikuljetuksia kuten esim. nuorisotoimen kuljetukset.
Hankintaan kuuluvat lisäksi kunnan henkilöstön ryhmäkuljetukset.
Kuljetukset suuntautuvat pääosin eri puolille Sipoota tai Sipoon lähialueille, mutta voivat ulottua myös tätä kauemmaksi.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 254 016 EUR 💰
Osan nimi: 12. KOHDE: Sipoo - Porvoo
Osan numero: 12
Lyhyt kuvaus: Hankinnan kohteena ovat oppilaiden koulukuljetukset Porvooseen.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 123 034 EUR 💰
Osan nimi: 13. KOHDE: Peruskoululaisten uimahallikuljetukset
Osan numero: 13
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat peruskoululaisten uimahallikuljetukset.
Samana päivänä yhdestä koulusta on meno-paluu kuljetuskertoja arviolta noin 2-4.
Uimahallikuljetuksia koskevat tarkemmat tiedot on esitetty liitteissä 1C ja 1D.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 72 231 EUR 💰
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Sipoon kunta
Sipoon kunta sekä naapurikunnat

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ehdot on kuvattu ESPD-lomakkeella.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 17
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
ruotsi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 4 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-03-16 📅
Tarjousten avausaika: 12:01

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0203533-8
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Sari Niemi
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sipoo?id=420681&tpk=a8a88e7c-0fd6-4e68-9981-04aa5177b242 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 033-096059 (2023-02-10)